Olen tuore 60-vuotias ja elän vanhenemis- ja raihnastumiskauhussa. Nivelet ja nikamat ovat irtisanoneet yhteistyösopimuksen muun kropan kanssa ja liikkuminen on käynyt kovin hankalaksi, vaikka tilannetta on korjailtu jo muutamalla proteesilla. Mieli kyllä halajaa tansseihin, patikkaretkille, maailmanmatkoille ja vaikka mihin, mutta ruumis huutaa kipua hiukankin rasittuessaan. Kertokaapa, miten saada psyyke ja fysiikka taas yhteispeliin, nyt ne eivät suostu ymmärtämään toisiaan. Kuinka vanhetaan viisaasti??
Kriisiapua!
Rispana
10664
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Taitaa olla jo myöhäistä.
Kun 60 vuotta on kulahtanut ilman, että on pitänyt itsestään huolta, niin turhaa on enää inistä.
kaikin tiedossa olevin keinoin. Mutta ne geenit, jotka määräävät viallisen ruston, niitä ei vieläkään pystytä vaihtamaan.
Kyllä sitä parahaiten pärjää, kun pitää lippua korkealla vaikka kaksin käsin. Vaihda patikkaretki sellaiseen minkä jaksat tehdä. Älä ystävä hyvä jää paikallesi. Liiku vaikka hampaat irvessä ja kun pysähdyt niin hymyile koko olemuksellasi. Olen syönyt vähän yli vuoden inkivääri-nokkos-vihersimpukkajuttua ja ei paikat särje. Vaikutus alkaa noin kuukauden kuurin jälkeen vasta. Kannattaa kokeilla 100 kpl:tta maksaa 22 euroa luontaiskaupan tarjouksesta :-)
Suosittelen. Ei muuta kuin puhtia pesään.
mokoma tahtoo viedä tuon puhtin ja sen jälkeen vielä huonosti nukuttu yö, niin kyllä sitten todella vaaditaankin kahta kättä lipun nostamiseen :).
Tuo :) on muuten paljon helpompi kirjoitta kuin toteuttaa. Joku voisi kehitellä tänne paltalle vaikka vitsiketjun, niin että jo aamun voisi aloittaa naurulla - eikös nauru ole ole ihan tieteellisestikin todistettu erittäin hyvää tekeväksi.
Tuota inkivääri-nokkos-vihersimpukkaa en ole kokeillut, mutta artryyli kuuluu lääkkeisiini. Kuinka paha nivelrikko sinulla on?
Kiitos sinulle! Tänään lippu näyttääkin nousevan jo hiukan keveämmin.
suosittelen vesijuoksua. Ei satu niveliin, eikä nikamiin. Juoksun jälkeen ihana olo. Kuntokin kohentuu ja mieli virkistyy. Aloita varovasti, pikkuhiljaa lisäät vedessä oloaikaa koko ajan juosten. Kokeile.
onkin jo ilo, vesijumppa alkaa syyskuussa ja avantouinti sitten myöhemmin. Liikunnasta aina nauttineena olen onneksi löytänyt nuo.
Mutta siltikin vanheneminen inhottaa ja pelottaa. Ulkoisesti melko "freesin" oloisena on vaikea saada ystäviäkin ymmärtämään - selityksistä huolimatta, etten kerta kaikkiaan enää voi tehdä kaikkea sitä mihin he kykenevät. Ystävät ja yhdessä tekeminen on minulle hyvin tärkeää, mutten halua olla toisille riippanakaan.
Pitäisiköhän perustaa "ripaantuneiden ja raihnaisten tanssi- ja virkistysryhmä" - tai mistä sellaisen löytäisi, varmaan niitä on jo olemassa. Vai vanhenevatko kaikki muut vastaan ottamaan tyynesti ja tasapainoisesti kaiken sen, mitä ikä tuo tullessaan?
Joka tapauksessa kiitos sinulle vesijuoksusta, nautitaan siitä!
muuten muistuu omat kolotukset mieleen. Avannolle ja vesijuoksuun harva se päivä, sillä minun känkkäränkkä ja vetämättömyys nujertuu. Kipuja minulla ei ole. Toivottavasti löydät syksyn mittaan sinulle sopivia harrastuksia ja valoisia ihmisiä.
Olipa kiva lukea että muitakin avantouintiin hurahtaneita kuin minä.Viime syksynä "löysin" tämän ihanan harrastuksen.Jopa se avantokin vain 3km päässä.Sinne jää kaik kolotukset ja hyvä mieli koko päivän.Suosittelen
...ei se aina näköjään auta, vaikka itsestään on kuinka huolta pitänyt. Minulla meneillään sydäntutkimukset ja mahdollisesti sepelvaltimotauti tulee mukaan kuvioihin. Vaikeaa sitä on hyväksyä näin äkkiseltään, kun kaikkeni olen tehnyt, että pysyisin hyvässä kunnossa. Liikuntaa on harrastettu ja rasvat on kunnossa, mutta niin vain nuo geenit tekivät tepposen!
veneessä ollaan! Sydämen kanssa on vielä kohtalokkaampaa, minun kremppani eivät sentään henkeä vie, vaativat vain uudelleen ja taas uudelleen tarkistamaan tilannetta, luopumaan siitä kivasta ja tästä kivasta - eikä tilalle ole aina helppoa löytää uutta, voimavaroja antavaa kivaa.