Tulipa vain mieleen kysyä, että jos teillä on tunteet ja hermot kovasti herkässä nyt ja miehelle tulee räjähdettyä pienestäkin asiasta niin miten hyvin miehenne on sietänyt teidän kiukutteluanne? Miten suhtautuu, reagoi, rauhoitteleeko vai lähteekö riitaan mukaan vai lähteekö vain pois ja on niinkuin mitään ei olis tapahtunutkaan?
Meillä tuli eka riita nyt raskauden aikana ja raskautta koskien, kun miehelle on tiedossa viikon mittainen koulutus toisessa kaupungissa just sillä viikolla kun meillä olis eka neuvola ja ultra ja sairaalassa selviäis onko ne mun kasvaimet minkälaatuisia, toisin sanoen saako raskaus jatkua vai joudutaanko tekemään se ikävin vaihtoehto eli keskeyttämään.. Ja oltiin sovittu että yhdessä mentäisiin ja innolla odotettiin niitä. Vielä ei tiedä joutuuko mies lähtemään, pyysin häntä kysymään pomolta voisiko jättää väliin, ja tietenkin osasin esittää asiani huonoimmalla mahdollisella tavalla ja hän suuttui kun ymmärsi että olin vihainen hänelle. Ja ilmiriitahan siitä tuli ja itkua ja syyttelyä vaikkei mitään syytä edes ollut. Sanoinkin hänelle että hänen pitäisi vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja sanoa että nyt sitä vauvavaihdetta vähän pienemmälle taas... Minähän se nyt olin tässä tyhmä ja ylireagoin ja raivostuin olemattomasta, mutta surettaa se että jos näitä tulee lisää niin raskausajasta on tulossa todella tuskallinen meille molemmille.
Meillä tuli eka riita nyt raskauden aikana ja raskautta koskien, kun miehelle on tiedossa viikon mittainen koulutus toisessa kaupungissa just sillä viikolla kun meillä olis eka neuvola ja ultra ja sairaalassa selviäis onko ne mun kasvaimet minkälaatuisia, toisin sanoen saako raskaus jatkua vai joudutaanko tekemään se ikävin vaihtoehto eli keskeyttämään.. Ja oltiin sovittu että yhdessä mentäisiin ja innolla odotettiin niitä. Vielä ei tiedä joutuuko mies lähtemään, pyysin häntä kysymään pomolta voisiko jättää väliin, ja tietenkin osasin esittää asiani huonoimmalla mahdollisella tavalla ja hän suuttui kun ymmärsi että olin vihainen hänelle. Ja ilmiriitahan siitä tuli ja itkua ja syyttelyä vaikkei mitään syytä edes ollut. Sanoinkin hänelle että hänen pitäisi vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja sanoa että nyt sitä vauvavaihdetta vähän pienemmälle taas... Minähän se nyt olin tässä tyhmä ja ylireagoin ja raivostuin olemattomasta, mutta surettaa se että jos näitä tulee lisää niin raskausajasta on tulossa todella tuskallinen meille molemmille.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vaikka välillä ihmettelenkin että se jaksaa vaan hymyillä ja happea vetäessäni vaan toteaa että taitaa mammalla hormonit hurahdella =)
tosin esikoisesta ens alkuun oli kans aika hämmentynyt tilanteesta, mut kun ihan sit asiallisesti juteltiin ja näytin vielä ihan kirjallista dokumenttia miten kummassa noi hormonit voi saada itkemään tai huutamaan ihan siitä et yks perunankuori on ohi roskapussin ni oppi suhtautumaan niihin semmosella "rauhallisella isällisellä hymyilyllä".
en toki tarkoita sitä että todellisissa kiistoissa ruvetaan vaan syyttään hormooneja, toki erimielisyydet selvitetään ihan oikeasti nyt raskausaikanakin, mut osaa suhtautua sen mun asian esilletuomiseen aika rauhallisesti.
toivotaan et teilläkin rauhoittuu ja itse olen ainakin raskauden edetessä rauhoittunut paljonkin. alussa meni kyllä tosi mylläkkää. eiköhän se siitä, mut kyllä niitä vielä varmaan on tulossa lisää noita purkauksia =))
Kun tuntuu että pienetkin asiat on niiiiiin vakavia ja vaativat perusteellisen selvittelyn ja tappelun.. Mun mielestä siis. Miehen mielestä vain "odotetaan nyt ja katsotaan" ja mä melkein revin hiukset päästäni kun raivostuttaa niin vaikka tiedän että ihan turha raivota asiasta jota ei vielä edes ole tapahtunut. :D
vaikee sanoo, koska tosiaan kyllä ihan noi perunankuoretkin saa maailman kääntyyn ympäri =))
mut vaikka yhtenä esimerkkinä joku esikoisen (4v) kasvatukseen liittyvä juttu. sallitaanko jotain vai ei... ne on meillä semmosia "todellisia kiistoja". tosin se mun asian esittämistapa vaan on välillä aika hormooneilla väritetty =)
mut onneks mies on toistaseks ainakin jaksanu olla aikamoisen ymmärtäväinen mun raivareihin likasista sukista pyykkikorin vieressä eikä korissa... tulee vaan hiljaa hymyillen taakse ja nostaa ne koriin ja taputtaa takamukselle mennessään =))
Kyllä jokaisen pitää ymmärtää ettei mies voi jättää työtään tämän perhetapahtuman johdosta.
Sinä voit kertoa kotona mitä siellä kerrottiin ja voitte varm. puhua lääkärin jälk puhelimesa. Siihen ei pidä lähteä että elämässä ei tapahdu mitään muuta kuin vauva!!!!!! Kyllä miehesi pitää hoitaa työnsä ...onhan teidän tulevaisuudessakin sovittava fiksusti lastenhoitoajat.Myös miehen on autettava sinua ja oltava perheen kanssa ja myös teidän tulee olla yhdessä.. Mutta älä turhaan hermostuta häntä...kyllä hänen ajatukset on varmasti mukana vaikkei hän ole mukana.
Kyllä naiset ja miehet tarvii sen 9 kk et voi henkisesti kasvaa vanhemmaksi ja elämän arvot muuttuu... En väitä et itse osaisin tämän mutta kyl jo 32 viikkoa on muuttanut ajatusmaailmaa ei ota enää asioita niin raskaasti ja olen yrittänyt oppia itsehillintää etten kiukkuile...välil se on vaikeaa.
..ajatuksistasi. Älysin olleeni todella typerä ja pyysin nyt anteeksi mieheltä. Höh, kylläpä mä tunnenkin itseni naurettavaksi. :/
Hyvä tyttö....Näin sun miehesikin arvostaa sua paljon enemmän ja huomaa kuinka vahva olet!
Jos me naiset kiukkuillaan kaikesta niin mies ei osaa enää erottaa mikä on se oikeasti tärkeä asia...kun ne luulee sit kokoajan et kiukuttelet turhasta...vaikka sulla olis oikeesti hätä!
Älä tunne itsees naurettavaksi...mulle on käyny monesti niin kuin sulle nyt, mut kaverit on kertoneet mulle nää "vinkit" jotka mä nyt sulle kerroin. Näin saat rauhallisen raskaus ajan ja miehesi ei turhia lähde ns.kavereilleen kun on kiva olla sun ja toukan kanssa.
Mutta tuleehan sitä välillä niitä hermoromahduksia mutta muista pyytää anteeksi ja mene vaik vessaan itkemään ja pyydä sit päästä kaikkuun. Elämä jatkuu ja vihaisena ei saa mennä nukkumaan..hali auttaa kaikkeen! Kyllä miehesi varmasti ymmärtää kuinka herkkä olet, ei sitä voi olla huomaamatta ;-)
Sit viel yks juttu.. miehistäkin on kiva kun oman lapsen äiti ei kiukkuile ja on iloinen,,,,ne luulee et se kiukuttelu vaikuttaa lapsen kasvuun.... hän voi olla jopa ylpeä susta et voi kertoa muille et teillä ei ole raskauden aikaisia ongelmia! Se on status juttu miehille ( koska miehet kyselee toisiltaan sitä) Oon kuulu töissä kun miehet juttelee vaimoistaan kun he oli raskaana niin aina kysyttiin "Kuinka paljon vaimosi kiukuttelee? tai onko hän ollu masentunu tai onpas naiset epätasapainoisia? Just eilen yks sano et itkenkö kotona paljon? Vastasin et en...miksi? Sit hän kero et hänen vaimo itki raskaana ollessaan putkeen 3 kk...
että aloittaja tuohtui ja kiukutteli sitä,jos mies joutuu juuri kyseisenä ajankohtana olemaan poissa. Ensimmäinen neuvola ja ultra on varmasti ainutlaatuiset. Ja erityisesti aloittaja olisi tarvinnut miestä tuekseen,jos kuulee tiedon joutuuko mahdollisesti keskeyttämään toivotun raskauden. Se kysyy kanttia keneltä vain ja toivoisi todella että oma rakas olisi vierellä tukemassa.
Heippa!
Meillä on ilmeisesti melko erikoislaatuinen tapaus, sillä ainakaan tähän mennessä ei ole vielä tarvinnut kiukutella oikeastaan ollenkaan eivätkä tunteet ole myllästäneet. Mieskin totesi että olen "tasaisempi" kuin ennen raskautta, olokin on jotenkin varmempi ja rauhallisempi kuin aikaisemmin. Täytyy kuitenkin lisätä vielä että raskauteni on vasta puolessa välissä joten pitää toivoa että mieliala jatkuu yhtä positiivisena ja tasaisena vastakin.
Ymmärrän kyllä täysin ketjun aloittajaa, itsekin olisin varmasti surullinen ja pettynyt vastaavassa tilanteessa (jo ilman mitään hormonaalisia syitä), koska kuvailemassasi tilanteessa miehesi tuki olisi varmasti kovasti tarpeen. Toivottavasti saatte järjestettyä niin että miehesi pääsisi myös mukaan ultraan ja toivottavasti saatte pian riidan sovittua. Uskon kyllä että miehesi ymmärtää miksi asia on sinulle niin tärkeä ja miksi reagoit tilanteeseen kuvaamallasi tavalla.
Tsemppiä ketjun aloittajalle sekä kaikille tuleville äideille ja isukeille. Jaksamisia itse kullekin!
Toistaiseksi minussa ei kyllä ole vielä ilmennyt sitä raivoisaa akkaa :D (höm... sen enempää kuin ei-raskausaikana). Itku tulee kyllä hyvin helposti, jos siippa sanoo yhdenkään kyseenalaisen sanan. Ja kiltisti se tulee paijailemaan, vaikka itse olisin syypää sanaharkkaan.
Meilläkään mies ei taida tulla ekaan neuvolaan kun se kuitenkin on työaikana ja ukko semmosissa hommissa, että koko toiminta pysähtyisi jos se ei olisi paikalla. Maanantaina moinen on. Illalla on sitten vielä eka ultra yksityisellä, sinne se oli heti punkeamassa vaikka en nyt sitä pakolla sinne olisi tarvinnut :D
Mutta mukavasti siippa elää mukana. Nytkin koko ajan tivaa, josko voitaisiin käydä mun tai sen anoppilassa kertomassa vauvauutisista, mutta mä olen diktaattorimaisesti siltä moisen vielä evännyt...