Miksi tanssiminen kielletään? Jos syy on esim. 'fyysinen läheisyys kuuluu avioliiton sisälle', onhan esim. leikkejä ja vaikka mitä, joissa halataan jne.
tanssi
tanssi
181892
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Onko tanssiminen uskonelämää vahvistamassa vai rapauttamassa?
kommentoida asiaan oman näkemyksensä?
Vahvistaa uskonelämää kun tanssitaan Herralle kiitosta, niinkuin Raamatun uskovat tekivät.
radiossa.Pirin Erkiltä oli kysytty onko tanssi syntiä ja hän oli vastannut ,ei tanssi ole syntiä vaan synti tanssittaa.
mitä tuo meinaa (synti tanssittaa)?
ei monessa kohden maitse tanssi sanaa ollenkaan. Ainoastaan kielteisesti parissa uuden Testamentin puolella; kun Herodiaan tytär tanssi Herodeksen edessä ja sen seurauksena Johannes Kastaja teloitettiin. Mutta tämä on yksittäinen kohta ja vain ainut kertainen. Jeesus ja apostolit eivät mainitse halaistua sanaa tanssista. Jos se olisi ollut tärkeä teema, niin totta ihmeessä he olisvat varoittaneet siitä. Vanhassa Testamentissa löytyy paljon kohtia jossa karkeloitiin! Israelissa tanssitaan paljon jokisessa juhlassa tänä päivänäkin.
mitenkä Erkki sen selitti,mutta selitys oli mielestäni tosi hyvä.Siitä on paljonkin aikaa.
kyllä jossain paikoin puhuu "tanssista", mutta on kysymys sellaisesta ilosta jota maailma on aina vierastanut ja halveksinut:
15. Ja David ja kaikki Israelin kansa toivat Herran arkin riemulla Ja basunan helinällä.
16. Ja kuin Herran arkki joutui Davidin kaupunkiin, katsoi Mikal, Saulin tytär akkunasta ja näki kuningas Davidin hyppäävän kaikella voimallansa Herran edessä, ja hän katsoi hänen ylön sydämessänsä.
17. Ja he toivat Herran arkin sisälle ja panivat sen siallensa keskelle majaa, jonka David oli sille rakentanut. Ja David uhrasi polttouhria ja kiitosuhria Herran edessä.
18. Ja kuin David oli uhrannut polttouhria ja kiitosuhria, siunasi hän kansan Herran Zebaotin nimeen,
Toinen tuttu kohta tällaisesta riemusta ja ilosta on tuhlaajapojan parannus. Siitä kertomuksesta käy ilmi että tämä uskovaisten ilo ja riemu (ja tanssi) on omavanhurskaalle katkera pala jota hän ei siedä. Ei maailma huonoa tykkäisi jos me lähtisimme lihallisiin tansseihin mukaan. Mitäpä väärää siinä voisi olla ?
4. He oudoksuvat, ettette heidän kanssansa juokse samaan säädyttömän hekuman menoon, ja pilkkaavat.
Oliko ihmiset tuolloin pahempia kuin tänään. Onko ehkä niin että ihminen tänään vielä suuremmassa määrin elää omia himoja ja haluja tyydyttäen ?
Kyllä aikamme jumalattomat tietenkin oudoksuu että kristitty uskoo Jumalan olemassaoloon jne... mutta eikö heidän tänään tulisi vielä enemmän oudoksua kristityn elämää ? Etteivät "juokse samaan säädyttömän hekuman menoon" ?
Minulla rupeaa jalka vipattamaan ja tekee mieleni lähteä hyppelehtimään, kun kuuntelen rytmikästä musiikkia. Ja usein tässä kotonani koikkelehdinkin musiikin tahdissa. Onko se sitten rytmiliikuntaa vaiko tanssia, mene ja tiedä. Mutta kehoni ikäänkuin huutaa liikkeelle lähtöä, musiikin tahtiin. Onhan ihminen ja koko luomakunta nyt yhtä rytmiä ! Sydän lyö tietyssä tahdissa, hengityksellämme on oma rytminsä, kävelemme ja juoksemme askeleittemme rytmissä. Yö ja päivä vuorottelevat, niin myös vuodenajat - koko elämä kaikkinensa rytmiä, rytmiä.
En kertakaikkiaan voi tanssimisessa nähdä MITÄÄN SYNTISTÄ, en niin yhtään mitään. Tanssissa ei ole mitään syntistä. Tanssi ei ole synti. EI OLE.
Mutta tanssinkin voi ihminen tehdä syntiseksi, miettiköön jokainen, millä tavalla.
Syöminen ei ole synti. Mutta siitäkin voit tehdä itsellesi synnin. Mieti itse, miten. Pukeutuminen, urheileminen ja piirtäminen jne jne eivät ole syntejä, mutta niistäkin synnin voit kehitellä.
Vanhassa testamentissa kirjoitetaan karkeloimisesta ja tanssimisesta kaikkiaan 26 kertaa, Uudessa testamentissa 6 kertaa (Herodiaan tyttären tanssi EI OLE ainutkertainen!) Taas kerran yritetään selittää jotakin mukamas tyhjentävästi ja siinä sivussa korostetaan tietenkin, kuinka Israelissa (ne vääräuskoiset)tanssivat vieläkin niin paljon!
Antakaamme koko kehomme puhua, kaikki aistit käyttöön!
Miksi en saa olla liikuntatunneilla harjoittelemassa tanssia? Onko musiikissa jotain vikaa? Onko valssin kuunteleminen syntiä? Btw, miksi esim. virsiä ei voisi soittaa kunnon kitara-rumpu-jne. setillä? Mitä vikaa soittimissa on? Jos ne vievät mukanaan, mitä se haittaisi, koska ne vievät mukanaan hyvään asiaan?
Jos se on viemässä pois Jumalan valtakunnasta, niin onkosse hyvä?
kadonneet uskovaiset,ette näe enään mitään.Uudet sukupolvet yrittävät nähdä valoa vaikka vanhat kuinka panisivat hanttiin.toivo sarastaa nuorissa joita ei vielä ole onnistuttu täysin aivopesemään...aivokuolemaan. Onnea ja voimia nuorille jotka jaksatte nousta tuollaisesta henkisestä pimeydestä.
kuivakka henkinen elämä. Ettei vain olisi sitä kuuluisaa kuivaa henkeä.
:D :D :D :D :D :D :D
muailiman lapsia,täällä palaa valot iloisesti :).
Joo, tuli heti mieleen kommentti että viritetty usko, parannettu malli 2000-luvulle. Valitse itse ominaisuudet, väri ja näkyvyys. Käytä silloin kun sopii. Maastoutuu hyvin. Ei häiritse ketään, ei aiheuta pahennusta, hyväksyy kaiken.
Maistuu vasrmasti sellaine usko ihan mämmiltä.
Mautonta.
Johan minä innostuinkin.. :-)
Pieni lapsi, sellainen vauvaikäinen vasta, tanssii luontaisesti kun kuulee musiikin.Siis lapset tanssivat ihan luonnostaan ennen kuin ovat yhdenkään ihmisen nähneet tanssivan. Eikö jo tämä todista sen ettei tanssiminen kertakaikkiaan voi olla syntiä? Niin pieni lapsi on puhdas ja viaton, ei mitään pahaa tee.
Sitten vielä..miten on klassinen baletti? Siinä ei tanssita rytmin mukaan, musiikki on klassista, näettekö senkin syntinä?
Mut eikös se ollut niin, että syntihän on lapsessakin syntiinlankeemuksen takia valmiina ja onkin kovasti varjeltava, ettei synti pääsisi ihan niskan päälle. Ainakin kasteeseen asti on tilanne kriittinen.
Siksi ei varmaankaan saisi tanssittaa lapsiakaan, koska lapset eivät kuitenkaan vielä tiedä erilaisten syntien luonnetta tai määritelmiäkään. Vanhempien ja kummien tehtävä on valvoa tätä asiaa.