Suomesta on tullut rikkaampi ja julmempi maa
ilma
Suomalainen sosiaalipolitiikka on muuttunut Kelan tutkijoiden mukaan perusteellisesti parin viime vuosikymmenen aikana. Suomesta on tullut aiempaa rikkaampi ja julmempi maa.
Toimeentuloturvaa ja sosiaalipalveluja heikennettiin laman aikana eli juuri silloin, kun olisi tarvittu enemmän tukea. Nyt lama on kaukana takana ja Suomi kilpailee kansainvälisissä kilpailuvertailussa ykkössijasta. Kuitenkin hyvinvoiva kansantalous tuottaa heikosti hyvinvointia kansalaisille. Talouspolitiikka ollut vauhdikasta, mutta sosiaalipolitiikka kitsasta.
Kelan tutkijat Tuula Helne ja Markku Laatu ihmettelevät, miksi monien mielestä epätyydyttävä nykymeno ei herätä kansaa, poliitikkoja ja yhteiskuntatieteilijöitä voimakkaampiin mielenilmauksiin. He pyysivätkin joukkoa yhteiskuntatieteilijöitä osallistumaan vaihtoehtoisia näkökulmia tarjoavan kirjan tekoon. Heidän piti kuvata suomalaisen sosiaalipolitiikan suuria vääryyksiä ja pohtia, mitä niiden poistamiseksi voitaisiin tehdä.
Kirjassa nostetaan esiin mm. syrjivä sosiaalityö, päihdehuollon ja alkoholipolitiikan "ilkeät" ongelmat, kotinsa vankeina asuvat vanhukset sekä vankien ja heidän läheistensä elämään liittyvät vaikeudet. Myös kotiäitiyden ongelmat, kiistanalaiset huostaanottopäätökset ja maatalouden rakennemuutoksen unohdetut sosiaaliset seuraukset nousevat esiin.
Eriarvoisuudesta on tullut hyväksytympää
Politiikka lupaa kansalaisille vauraampaa ja kilpailukykyisempää elämää. Vastineeksi ihmisiltä odotetaan yhä suurempia henkilökohtaisia ja sosiaalisia uhrauksia. Suomesta on tullut tutkijoiden mukaan rikkaampi ja julmempi maa, jossa ihmisistä otetaan enemmän irti ja jossa väestöryhmien välisestä eriarvoisuudesta on tullut aiempaa hyväksytympi, jopa tavoiteltava asia.
Tuottamattomista huono-osaisista on tullut tutkijoiden mukaan entistä niukemman tuen ja tiukemman kontrollin kohteita. Hyvinvointivaltion katsotaan aiheuttavan kannustinloukkuja, riippuvuutta, tehottomuutta ja liikaa kuluja.
Akatemiatutkija Raija Julkunen toteaa universaalin sosiaalipolitiikan murentuneen ja muuttuneen hiipien köyhyyspolitiikaksi, jossa jaetaan niukkoja köyhyyspaketteja. Hänen mielestään köyhyyden vastaista politiikkaa tarvitaan, mutta se ei voi olla vain tarveharkintaista tukea, vaan sen ytimenä on oltava perusturvaetuuksien riittävä taso.
Syrjäytyneimpien vaikeinta saada palveluja
Professori Mikko Mäntysaari on havainnut, että suomalaisessa yhteiskunnassa syrjäytyneimpien ihmisten on kaikkein vaikeinta saada sosiaalipalveluita. Sosiaalityöntekijät ovat saaneet paljon uudenlaisia, hyvää palvelua vaativia keskiluokkaisia asiakkaita, joilla on tukenaan juristeja ja muita asiantuntijoita. Samalla köyhät asiakkaat jäävät vähemmälle huomiolle.
Sosiaalityön professori Leena Eräsaari pohtii, miten julkinen valta saataisiin vastuuseen palvelujen puuttumisesta. Kunnat eivät välitä häpeästä, jota eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnot niille tuottavat. Merkittävin julkisia palveluja koskeva vaatimus on oikeuksien valvominen. Jos palveluja ei saa, pitää kunnan ja valtion joutua vastuuseen.
Sosiaalipolitiikan professori J. P. Roosin mielestä eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille valittaminenkin on hyödytöntä. Virkamiesten toimet on hyvin suojattu ja väärän kohtelun oikaisu on hidasta ja hankalaa. Kun asiat menevät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, ne tulevat ainakin näkyviksi.
ilma
Suomalainen sosiaalipolitiikka on muuttunut Kelan tutkijoiden mukaan perusteellisesti parin viime vuosikymmenen aikana. Suomesta on tullut aiempaa rikkaampi ja julmempi maa.
Toimeentuloturvaa ja sosiaalipalveluja heikennettiin laman aikana eli juuri silloin, kun olisi tarvittu enemmän tukea. Nyt lama on kaukana takana ja Suomi kilpailee kansainvälisissä kilpailuvertailussa ykkössijasta. Kuitenkin hyvinvoiva kansantalous tuottaa heikosti hyvinvointia kansalaisille. Talouspolitiikka ollut vauhdikasta, mutta sosiaalipolitiikka kitsasta.
Kelan tutkijat Tuula Helne ja Markku Laatu ihmettelevät, miksi monien mielestä epätyydyttävä nykymeno ei herätä kansaa, poliitikkoja ja yhteiskuntatieteilijöitä voimakkaampiin mielenilmauksiin. He pyysivätkin joukkoa yhteiskuntatieteilijöitä osallistumaan vaihtoehtoisia näkökulmia tarjoavan kirjan tekoon. Heidän piti kuvata suomalaisen sosiaalipolitiikan suuria vääryyksiä ja pohtia, mitä niiden poistamiseksi voitaisiin tehdä.
Kirjassa nostetaan esiin mm. syrjivä sosiaalityö, päihdehuollon ja alkoholipolitiikan "ilkeät" ongelmat, kotinsa vankeina asuvat vanhukset sekä vankien ja heidän läheistensä elämään liittyvät vaikeudet. Myös kotiäitiyden ongelmat, kiistanalaiset huostaanottopäätökset ja maatalouden rakennemuutoksen unohdetut sosiaaliset seuraukset nousevat esiin.
Eriarvoisuudesta on tullut hyväksytympää
Politiikka lupaa kansalaisille vauraampaa ja kilpailukykyisempää elämää. Vastineeksi ihmisiltä odotetaan yhä suurempia henkilökohtaisia ja sosiaalisia uhrauksia. Suomesta on tullut tutkijoiden mukaan rikkaampi ja julmempi maa, jossa ihmisistä otetaan enemmän irti ja jossa väestöryhmien välisestä eriarvoisuudesta on tullut aiempaa hyväksytympi, jopa tavoiteltava asia.
Tuottamattomista huono-osaisista on tullut tutkijoiden mukaan entistä niukemman tuen ja tiukemman kontrollin kohteita. Hyvinvointivaltion katsotaan aiheuttavan kannustinloukkuja, riippuvuutta, tehottomuutta ja liikaa kuluja.
Akatemiatutkija Raija Julkunen toteaa universaalin sosiaalipolitiikan murentuneen ja muuttuneen hiipien köyhyyspolitiikaksi, jossa jaetaan niukkoja köyhyyspaketteja. Hänen mielestään köyhyyden vastaista politiikkaa tarvitaan, mutta se ei voi olla vain tarveharkintaista tukea, vaan sen ytimenä on oltava perusturvaetuuksien riittävä taso.
Syrjäytyneimpien vaikeinta saada palveluja
Professori Mikko Mäntysaari on havainnut, että suomalaisessa yhteiskunnassa syrjäytyneimpien ihmisten on kaikkein vaikeinta saada sosiaalipalveluita. Sosiaalityöntekijät ovat saaneet paljon uudenlaisia, hyvää palvelua vaativia keskiluokkaisia asiakkaita, joilla on tukenaan juristeja ja muita asiantuntijoita. Samalla köyhät asiakkaat jäävät vähemmälle huomiolle.
Sosiaalityön professori Leena Eräsaari pohtii, miten julkinen valta saataisiin vastuuseen palvelujen puuttumisesta. Kunnat eivät välitä häpeästä, jota eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnot niille tuottavat. Merkittävin julkisia palveluja koskeva vaatimus on oikeuksien valvominen. Jos palveluja ei saa, pitää kunnan ja valtion joutua vastuuseen.
Sosiaalipolitiikan professori J. P. Roosin mielestä eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille valittaminenkin on hyödytöntä. Virkamiesten toimet on hyvin suojattu ja väärän kohtelun oikaisu on hidasta ja hankalaa. Kun asiat menevät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, ne tulevat ainakin näkyviksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus, kiitos siitä. Eihän tuo ollut mitään valittamista vaan täyttä totta. Asiat ovat juuri noin niinkuin sinä kirjoitit ja kuten on tutkittu. Ihmettelen sitä paljon, että Suomessa elää yli 100 000 lasta köyhissä oloissa eikä heistä välitetä. Suomi on kai niin rikas maa että tällä on vara hylätä aika suuri osa oman maan kansalaisista kokonaan ja antaa heidän syrjäytyä normaalista elämästä. Ulkomailtahan voidaan aina hakea lentokonelastillisia uusia ihmisiä tänne jos oman maan lapsista ei tule kunnon kansalaisia. Ulkomailta tulevia autetaan jo nykyisinkin paljon enemmän kuin oman maan köyhintä väestöä. Se tuntuu todella julmalta touhulta.
Rahaa kyllä maallamme on auttaa ihmisiä jos niin halutaan. Juuri viime päivinä on kerrottu uutisissa, kuinka valtion verotulot ovat kasvaneet tänä vuonna rutkasti viime vuoden lukuihin nähden. Suomi on taas entistä rikkaampi.
Minä ajattelen niin, että kun päättäjillä itsellään on asiat hyvin, niin heiltä puuttuu kyky asettua todella köyhän ihmisen asemaan. Heillä ei ole realistista kuvaa köyhälistön elämästä. Ihminen ymmärtää hyvin vain sen mitä on itse joutunut kokemaan. Empatiakyky puuttuu poliittisilta päättäjiltä. Siinä ei auta vaikka minkälaisia tilastoja näytettäisiin ihmisten nykytilasta. Jos ei tunne rinnassaan ihmisten hätää, ei ymmärrä eikä halua auttaa.
ennenkin on ollut päättäjät hyvässä asemassa verrattuna tavallisiin kansalaisiin.Kyse on kuitenkin siitä että kaikenlainen toisista ihmisistä välittäminen on kadonnut.Ei tunneta vastuuta kuin omasta itsestään,arvot ovat muuttuneet.Rahan mahti on kasvanut,kaikki mitataan siinä,ei ihmisen hyvinvointina.Tuntuu että asioista päättävillä on vain mielessä miten saisi kiristettyä yhä enemmän säästöjä,siitä osoituksena häpeälliset leipä,- ja ruokajonot.Ei pitäisi olla näin ns.hyvinvointivaltiossa.Toivoisi että tavallistenkin kansalaisten keskuudessa vedettäisiin enemmän samaa köyttä,muuten päättäjät saavat vapaasti temmeltää jos vaan kadehditaan toinen toista.