muistuttaa, että rajat jotka piirrämme etäällä todellisesta rajasta, ovat keinotekoisia rajoja.
Kävin taas tänään, kuten monesti ennenkin, hautausmaalla kastelemassa kukkia vanhempieni haudalla. Molemmat he siirtyivät rajan yli rauhanyhdistysuskossa ja heistä "jäi seurakunnalle todistus, että heidän sielunsa kelpasi Jumalalle".
Vanhempieni haudan lähellä on G. ja H. V:n hauta, jonka kukkia joskus kastelen. Heidän tuonpuoleinen kohtalonsa jäi ymmärtääkseni epäselväksi rauhanyhdistyksessä, koska he pitivät yhteyttä pappislinjalaisiin.
Vanhemmistani jäänyt "todistus" perustuu puutteellisiin tietoihin: vanhempani pitivät salaa minua uskovaisena ja peloissaan valehtelivat, etteivät kerro minulle Siionin sisäisistä asioista. Hoitokokousaikoina isäni näki toistuvasti unta, että juna vie SRK:n johtajia Siperiaan. Pappislinjan hajaannuksen jälkeen hän usein oli toistellut Paavo Viljasen ilmaisua "Oulun raa´oista puhdistuspartioista". Äitini ei koskaan ymmärtänyt eksklusiivista seurakuntaoppia. Isäni piti siitä taas tiukasti kiinni mm. suhteessaan viidesläiseen sisareensa, aina lähelle elämänsä loppua. Viimeisinä elinvuosinaan isä kuitenkin piti lihallista sisartaan myös "sisarena Kristuksessa". Tämä tätini näki unta äitini poismenon jälkeen, että äitini oli taivaan ilossa, kiittämässä Herraa Jeesusta.
Mitä ovat meidän ihmisten tekemät rajat? Mitä ne ovat silloin, kun katseemme kirkastaa iankaikkisuuden valon kajastus? Ne haihtuvat kuin varjo Taivaallisen Rakastajan lempeän katseen edessä.
Vanhempani lähtivät täältä ajasta "turvaten uskossa Vapahtajaansa". Niin lähtivät myös pappislinjaan yhteyttä pitäneet G. ja H. V. Niin lähti myös tätini, ulkonaisesti viidennen herätysliikkeen kasvatti. Mutta kaikki he turvasivat Kristuksen täydelliseen sovintotyöhön. Mitä me jälkeenjääneet olemme tuomitsemaan heitä?
Mitä me nyt täällä armon ajassa vaeltavat olemme tuomitsemaan toisiamme? Eikö meidän pitäisi pikemminkin iloita ja kiittää Taivaallista Isää siitä, että kanssakulkijamme turvaa yksin Jumalan armoon?
Kävin taas tänään, kuten monesti ennenkin, hautausmaalla kastelemassa kukkia vanhempieni haudalla. Molemmat he siirtyivät rajan yli rauhanyhdistysuskossa ja heistä "jäi seurakunnalle todistus, että heidän sielunsa kelpasi Jumalalle".
Vanhempieni haudan lähellä on G. ja H. V:n hauta, jonka kukkia joskus kastelen. Heidän tuonpuoleinen kohtalonsa jäi ymmärtääkseni epäselväksi rauhanyhdistyksessä, koska he pitivät yhteyttä pappislinjalaisiin.
Vanhemmistani jäänyt "todistus" perustuu puutteellisiin tietoihin: vanhempani pitivät salaa minua uskovaisena ja peloissaan valehtelivat, etteivät kerro minulle Siionin sisäisistä asioista. Hoitokokousaikoina isäni näki toistuvasti unta, että juna vie SRK:n johtajia Siperiaan. Pappislinjan hajaannuksen jälkeen hän usein oli toistellut Paavo Viljasen ilmaisua "Oulun raa´oista puhdistuspartioista". Äitini ei koskaan ymmärtänyt eksklusiivista seurakuntaoppia. Isäni piti siitä taas tiukasti kiinni mm. suhteessaan viidesläiseen sisareensa, aina lähelle elämänsä loppua. Viimeisinä elinvuosinaan isä kuitenkin piti lihallista sisartaan myös "sisarena Kristuksessa". Tämä tätini näki unta äitini poismenon jälkeen, että äitini oli taivaan ilossa, kiittämässä Herraa Jeesusta.
Mitä ovat meidän ihmisten tekemät rajat? Mitä ne ovat silloin, kun katseemme kirkastaa iankaikkisuuden valon kajastus? Ne haihtuvat kuin varjo Taivaallisen Rakastajan lempeän katseen edessä.
Vanhempani lähtivät täältä ajasta "turvaten uskossa Vapahtajaansa". Niin lähtivät myös pappislinjaan yhteyttä pitäneet G. ja H. V. Niin lähti myös tätini, ulkonaisesti viidennen herätysliikkeen kasvatti. Mutta kaikki he turvasivat Kristuksen täydelliseen sovintotyöhön. Mitä me jälkeenjääneet olemme tuomitsemaan heitä?
Mitä me nyt täällä armon ajassa vaeltavat olemme tuomitsemaan toisiamme? Eikö meidän pitäisi pikemminkin iloita ja kiittää Taivaallista Isää siitä, että kanssakulkijamme turvaa yksin Jumalan armoon?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Yksi -70 luvun harhoista oli ER:n mukaan että pelastuminen taivaaseen alkoi olla omissa käsissä. Monelta osin ja monilta henkilöiltä pelastumiskäsitteen opetus jäi vieläkin omiin käsiin. Lopullinen paikkajako tehdään vasta tuomion päivänä silloin kun paikalla on erehtymätön Tuomari. Täällä ajassa on tuomaroitu ihmisiä helvettiin ja päästetty ihmisiä taivaaseen jokseenkin mielivaltaisesti.
Oikeastaan muuta mahdollisuutta loppupelissä ei ihmiselle jää kuin omakohtaisesti uskoa sydämmestään todeksi Jeesuksen sovitustyö ilman kikkailua. Laumassa kulkeminen ei pelasta jos usko puuttuu ja kulkeminen on vain ulkokullaista elämäntapojen noudattamista ilman sydämmen uskoa.
Samaa mieltä.
Vapahtajan sovintotyöhön?
"jäi seurakunnalle todistus, että heidän sielunsa kelpasi Jumalalle".
Tämäkin on vain ihmismielen viisautta. On yksi ihminen jonka taivaspaikasta voimme olla jokseenkin varmoja. Ristin ryöväri josta on itse Kristuken todistus että hän kelpaa yksin uskon tähden Jumalalle. Muista emme voi olla yhtä varmoja muuten kuin yleisesti ottaen että vanhan liiton ajan uskovat pääsevät lupauksen päälle uskoen yksin armosta taivaan kunniaan.
Raamatun ajan jälkeen eläneissä on näitä ristin ryväreitä joille ihminen ei taivaspaikkaa olisi millään valmis antamaan....
Kukapa meistä on synnitön ja kuka antaa todistuken toisesta että tämä uskoi oikein ja tämä pääsee taivaaseen. Eipä taida todistuksella olla mitään virkaa viimeisellä tuomiolla kun mitataa omakohtaista uskoa.
Ihminen ei tiedä näitä rajoja ja hyvä niin.
Matti Lääkkö viisaasti.
tekstiä!!!! Evankeliumihan lupaa kaikki synnit anteeksi ja ihan 100% varman taivaspaikan. Ei mikään asia ole niin varma kuin se että joka tahtoo uskoa kaikki synnit anteeksi pelastuu.
Juuri tästä on kysymys: joka loppuun asti on vaeltanut evankeliumin matkasauvaan nojaten pelastuu. Sitä sauvaa ei voi salaa käyttää, vaan käytöstä jää todistus seurakuntaan.
En ensinkään käsitä miten sinä jaksat uskoa epävarman ja mahdolliseen tulevaan armahdukseen. Mikä asian lopullisesti ratkaisee ?? Uskosi mitta tai määrää ?
hyshys: Etkö nyt näe asian vakavuutta - sinullahan ei ole aavistustakaan mikä sinut pelastaa !
viimeisestä tuomiosta menikään. Oliko se niin, että katotaan kirjasta mikä on saldo. Vai oliko se niin, että tuomari sanoo: kun minulla oli jano, te juotitte, kun nälkä, te syötitte jne.. omistakaa se valtakunta....
eli uskosta Jeesukseen seuraa rakkaus lähimmäisiä kohtaan. Onko sinulla tämä rakkaus?
mutta se ei minua pelasta. Minun pelastus on siinä että minun nälkä, jano, alastomuus jne. hoidetaan evankeliumilla Jeesuksen seuraajien joukossa.
Älä ajattelee asiaa niin että palvelemalla ihmisiä (hyvä asia!!) sinä pelastut. Ei, vaan pelastus onkin siinä että Jeesus henkensä kautta asuu sinussa ja Jumalan lapset palvelevat sinua nälässäsi, janossasi jne.
Vasemmalla olevat vetosivat juuri heidän hyviin tekoihin, mutta tärkeintä olisi että itse olisimme se joka tarvitsee Jeesuksen avun. Että olisimme se jota on palveltu.
Pelastus ei jää epävarmaksi - itse Jeesus sanoo että saamme iloita että nimemme on elämän kirjassa taivaassa. Siitä saa nyt jo iloita. Ei ole epävarmuutta (joskin epäilys mikäli varjeltuu ainoassa oikeass uskossa)
Jos nimi on elämän kirjassa, niin..
11. Ja minä näin suuren valkian istuimen ja senpäällä istuvan, jonka kasvoin edestä maa ja taivas pakeni; ja ei heille löydetty siaa.
12. Ja minä näin kuolleet, sekä pienet että suuret, seisovan Jumalan kasvoin edessä, ja kirjat avattiin, ja toinen kirja avattiin, joka on elämän, ja kuolleet tuomittiin niistä, mitkä kirjoissa kirjoitetut olivat, töittensä jälkeen.
13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka hänessä olivat, ja kuolema ja helvetti antoi ne kuolleet, jotka heissä olivat: ja ne tuomittiin jokainen töittensä jälkeen.
14. Ja kuolema ja helvetti heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema.
15. Ja joka ei löydetty elämän kirjassa kirjoitetuksi, se heitettiin tuliseen järveen.
uskovaisten tuonpuoleisen osan Suuren Tuomarin käsiin. Minusta se on ainut oikea asenne, jo ihan Raamatun ja myös SRK:n nykyisen puheenjohtajan Lääkön mukaan.
Hyshys ei mielestäni jättänyt omaa taivasosuuttaan epävarmuuden varaan. Mikäli olen ymmärtänyt hänen kirjoituksiaan täällä oikein, erityisesti hän painottaa evankeliumin täydellistä lahjaluonnetta.
Ihmismeili on kovin hanakas ajattelemaan että tuo ei taida kelvata Julamalle. Kuitenkin voimme olla varmoja ristin ryöväristä että hän ei omilla töillään taivaasen mennyt. Voimme olla jokseenkin varmoja että hänen elämästään moni ihminen olisi ollut valmis sanomaan että se ei kelpaa Jumalalle ja kuitenkin hänestä on jäänyt Kristuksen todistus että hän kelpasi Jumalalle sellaisenan kuin oli ja yksin uskosta.
Evankeliumi kyllää lupaa synnit anteeski mutta anteeksi annon edellytys on usko. Se joka uskoo pelastuu.
Heino1 selventää ajatustani näin:
"Eli jos me lähdemme julkisten hyvän elämän kautta hakemaan ihmisten todistusta, niin se varmasti epäonnistuu ja vaikka olisikin mahdollista elää synnittömästi, niin silti jäisimme epävarman päälle."
Epäilen että sellainen todistus jonka olemme omilla töillämme hankkineet ei kelpaa Jumalalle.
Siinä todistuksessa pitäisi lukea että tämä ihminen uskoi Kristuksen sovitustyön omalle kohdalleen. -> uskon hedelmät
"Eli tärkein todistus meille on Jumalan Sanan todistus, että seuraamme Jeesusta, emmekä ihmisoppeja"
hyviin tekoihin uskota. mutta voit päätellä, että jos sinulla ei ole rakkautta,niin ei sinulla ole uskoakaan.
kumma asenne muutenkin. minua tulee muiden rakastaa, mutta ei mulla itellä niin väliä. etkö ymmärrä mistä rakkaus tulee.
mitä tiedämme ristin ryöväristä? Tiedämme että hän mitä ilmeisimmin iha omien töppälyjensä takia oli sielä ristillä roikkumassa toisin kuin Jeesus. Ja mitä hän teki ansaitakseen armon?
Hän uskoi.
Eikä meiltäkään muuta vaadita.
Kuulkaas kun kerron. Lapsuudessani vanhat uskovaiset korostivat, että on suuri synti lausua tuomiota kenenkään, suurimman julkijuoponkaan, sieluntilasta Korkeimman Tuomarin edessä.
Meille opetettiin, että piti tehdä parannus omista synneistä ja osoittaa laupeutta ja rakakutta lähimmäisille.
Tämä näkyy nykynuorilta vanhoillislestadiolaisilta jääneen kovasti unholaan. Niin kova on täällä teidän intonne tuomita toisianne.
Hys hys -nimimerkillä näkyy olevan tieto siitä vanhasta uskosta. Hyvä niin, kuunnelkaa siis häntä.
Myös Matti Lääkön julkisuudessakin lausuma tulkinta edustaa tätä vanhaa ja oikeaa Jumalan Sanaa: "Me olemme löytäneet rauhan tässä uskossa, muiden uskoa emme lähde arvioimaan."
Tämän kirjoitti Vanha Muistelija.
Enemmän pitäisi.
Rajat ovat lähinnä ihmisten mielipiteitä.
Kiitos Jeesus!
meidänkin suvussamme.
Isovanhemmat, jotka olivat perhejuhlissa ja tulivat niihin eri paikkakunnilta, olivat samassa uskossa. Kuitenkin toisella paikkakunnalla olevasta mieheni papasta (pitkälti yli 70 v.) oli EP löytänyt "väärän hengen" ja hänet heitettiin kylmästi yli laidan. No pappareinen kuoli sitten jonkin ajan kuluttua. Eipä lukenut kuolinilmoituksessa, että "uskossa turvaten Vapahtajaansa", vaikka kyllä hän loppuun asti Jumalaan turvasi. Näin julmasti se me.
taisteli ja josta Siionissa pestiin pyykkiä 80-luvulla.
Taidat olla pikkuisen katkera.
Voin tunnustaa, että minäkin olen katkera. Siitä synnistä en tahdo millään päästä eroon!
Rukoilen kuitenkin yhä vielä, että Jumala auttaisi ja vahvistaisi minua anteeksiantamiseen.
Seison mieluummin tuon edellisen kirjoittajan rinnalla kuin paheksumassa hänen tunteitaan tai tunnetilojaan sinun kanssasi.
Vaikka kuinka luulette ja uskottelette olevanne puhtaita noista fundamentalistisista virtauksista! Siten teillä on muka oikeus suhtautua ylimielisesti meidän kokemuksiimme!
Eivätkö EP ja ER ole olleet aina kokoaikaisia uskonystäviä?
Sanot, että EP:n toiminta olisi ollut liian tiukkahenkistä ja sitä vastaan ER taisteli.
Jo on puurot ja vellit, uskonystävät ja "uskonystävät" sekaisin! Eilen ei oltu oikeasti samassa hengessä, vaikka sanottiin olevan.
Mitä se tarkoittaa? Kuka oli väärässä ja kuka oikeassa? Riippuuko päivästä ja kellonajasta? Vaikka väitetetään, että olemme olleet aina "kuin yksi mies"!
Säälitti vain mieheni suku, kun eivät uskaltaneet laittaa kuolinilmoitukseen "uskossa turvaten Vapahtajaansa". Siitähän se möry olisi syntynyt ja taas erotettu iso liuta ihmisiä.
Näitä muistoja ja tapauksia kun vain on loputtomiin, niin Sinä et pysty niitä pois pyyhkimään, vaikka haluaisitkin.
niin entistä ei mieleenkään johdateta.
että mieheni pappa sai lähtöpassit ry:n jäsenyydestä?
Eiköhän se parannus kuulu jonkun muun tehtäväksi siitä asiasta.
vääryyksiä. Se joka elää Jumalan lasten rakkaudessa, ei niitä muistele.
kohti? Sinäkö vai yhteisönnekö sanoo, ettei niitä saa muistella?
niitä nyt muistella ois, laulaa Siionin laulun tekijäkin.
En tosissani tarkoittanut, että olet katkera. Enhän minäkään elä katkeruudessa, vaikka joskus tuollaisia tuntemuksia tulee sydämeen.
Mutta täällä on muutamilla veeällillä tapana leimata meidät kaikki katkeriksi, kun muistelemme kokemiamme kohtaamisia ja eroon joutumistamme. Se on vakio lyömäase, että ymmärtäisimme olla hiljaa! Aikanaan se tehosikin, muttei enää.
En missään tapauksessa lyhyen viestisi perusteella tee mitään johtopäätöksiä sinusta, mutta se tuntuu väärältä, että joku kyselee katkeruuden juuria, jos puhuu vl-ylilyönneistä opillisella ja käytännön tasolla.
Siksi kirjoitin niin kuin kirjoitin.
semmoisia, mitä ei ole anteeksi pyydetty. Siitä tuo mielenkovuus nousee, huonosta omastatunnosta.
ovat vain koirat ja velhot, ei sinne kannata uskovaisten asioita viedä reposteltavaksi.
ole hoidettu, vaan väärään oppiin menneet vl:t ovat "sopineet" keskenään asioitansa. Mitä se hyödyttää, jos rikostoverit pyytelevät anteeksi toisiltaan, eikä pyydetä anteeksi niiltä, joita vastaan on rikottu? Jumalan valtakunnan ulkopuolella ovat koirat ja velhot, eli tuollaiset vl:t, jotka ovat jättäneet asiansa korjaamatta.
Jatketaanko vielä tätä lapsellista kinastelua?
nuoret teologit, joista tällä palstalla kirjoitetaan. Heitä Siionissa hoidettiin ja he syntinä hylkäsivät ajatuksensa. Anna sinäkin hoitaa itseäsi niin pääset samaan rakkauteen Jumalan lasten kanssa.
en halua. Olisitte muuten rehellisiä ja käyttäisitte asioista niiden oikeita nimiä. Siis: ei hoitaminen, vaan alistaminen.
Minusta kaikki ihmisten väliset erimielisyydet uskon asioista todistavat, että kristinusko, kuten muutkin uskonnot ovat aikojen kuluessa vääristyneet alkuperäisestä, ikiaikaisesta jumalallisesta viisaudestaan. Monetkaan kristilliset opit, ei ne avaudu sen kummemmin järjelle kuin tunteellekaan.
Pappislinjalaiset väittivät, että kastamattomat lapset joutuvat helvettiin.
Rauhanyhdistysuskovaiset väittävät, että kaikki muut kristityt paitsi he itse joutuvat helvettiin.
Leena, hyvä.
Lukiessani otsikkoasi sanat jotenkin vääntyivät aluksi mielessäni vähän väärään järjestykseen ja otsikoksi muovautui
RAJALLISEN TODEN LÄHEISYYS
Hetken mietittyäni huomasin, että myös kysymys rajallisesta todesta on olennainen:
- Se tosi, jonka aidosti koemme, ei ole kanssakulkijalle tosi, vaan saattaa olla hänelle pikemminkin valhe
- tulkitsemme asiat usein eri tavalla, koska kykymme käsitellä asioita on muovautunut aikojen kuluessa erilaiseksi
- oma historiamme vaikuttaa vääjäämättä siihen, miten me tulkitsemme
a) Omin silmin näkemäämme ja kokemaamme
b) Muiden totena kertomaa/välittämää "totuutta"
- halumme uskoa todeksi jotakin (esimerkiksi pahat juorut vihamiehestämme) ylittää usein halun tarkastella asioita analyyttisesti
Siis se TOSI jota pidämme TOTENA on rajallista ja tuo rajallisuus on aina kun luomme/tulkitsemme "totuutta".
Kiitos tavattoman paljon ajatuksia antaneesta kommentistasi.