Aika turvallista on olla nyt eläkeellä, vaikka kuin pienellä

Hämmästyn kui kekään uskolautusii tääl sanossii tämmösii. Puol vuotta sitten ois joutunu hirteen.

Joku ois huutannu rintamakarkuruudest, petturuudesta ja jokun peräpäänpaikan nuoleskelusta.

Tulipa joitain tappotuomioitakin.

ja siihen tähdätään, että työstä ei työnantajan tarvitsisi maksaa työntekijälle kuin pienin mahdollinen korvaus.

Kiinassa ei ole niin suuret kustannukset kuin länsimaissa, ainakaan vielä. Aika näyttää, koska ne saavat luvan liittyä tai pystyvät liittymään ammattiliitoihin.
Sitten asiat voi muuttua, paitsi onhan siellä vielä vallalla ne muutamat ökyrikkaat.


Saattaa olla, että nykyeläke (vaikka olisi hyvin ansaittu) pienenee, nytkin kokoajan tiputeltu esim. Kelan osuus jäi monelta pois.
Jotenkin tuntuu, että ei ole niin turvallista olla edes eläkkeellä.
Pitäisi olla positiivisesti asennoitunut, mutta kun sitä fiilistä ei tule. Ikinä ei tiedä mitä huomenna on edessä, näin on.
Hyvää lauantaiaamua, menen nyt nukkumaan.

Onnn se niin hirveää nykyisin tämä elämä ja aina vaan hullummaksi menee. Ja ilmat on kauheita ja politiikot. Terveyskeskuksissa joutuu odottamaan ja leikkausjonot, voi kauhia miten pitkiä. Eikä mustikoita, ei puoloja missään. Ja se Matti Nykänen ja Myllylän Mika, voi mahotonta niidenkin kanssa. Ja mun kissa on karannut, mutta koira ei. Sievisetkin ne erosivat, kuulemma likaista peliä sielläkin.

On se niin ihanaa, kun täällä voi henkevästi jutella kaikista maailman asioista, näistä syvällisistäkin. Persoonallisesti ja aidosti, toisista välittäen, sopuisasti. Mutta mihinkä uskaltaisi matkustaa, kun maailma on niin levoton. Huomenna aattelin pestä auton. Hyvää yötä.

Samaa miletä: On turvallista olla eläkkeellä.

Minua ihmetyttää osakkeiden hinta: Jos firmalla menee huonosti, niin osakkeen hinta LASKEE. Se on tietysti selväkin.

Jos taas firmalla menee hyvin, niin osakkeen hinta LASKEE myös.

Näytää siltä, että ainoastaan irtisanomiset NOSTAVAT osakkeen hintaa.

Kasvoton pääoma viis veisaa, missä maassa työ on. Ainoa ratkaiseva asia on sijoituksen tuotto.

Minulle on tullut sellainen kuva, että työn siirtyminen muihin maihin on vähentynyt. En tiedä, onko se totta.

Kumminkin työvoimapula ja suuri työttömyys ovat molemmat totta. On liian vähän tietynlaisia osaajia ja samalla liian vähän työnantajia monin paikoin ympäri Suomea. - Koko asia on tavattoman monimutkainen. Huonomaineiset tai tuntemattomat yritykiset eivät oikein löydä työntekijöitä mistään. Toisiin firmoihin taas on ylenpalttista tunkua.

Onneksi olen eläkkeellä. Ei tarvitse enää keksiä kauniita selityksiä sille, miksi jokin toivottoman kamala firma ei löydä työntekijöitä. (Kaikkein pahin tuntemani firma oli sellainen, josta kirjanpitäjä sanoutui irti tunnin - siis yhden tunnin - kuluttua työnsä alkamisesta.)

On vain niin, että paha kello kauas kuuluu: Huonomaineisen firman maine kiirii kautta maan hyvin nopeasti.

Toinen asia on, että työvoimapula koskee tiettyjä osaamisia. Ja samalla koko maa on täynnä työttömiä.

Katselin taannoin aamutv:n jotakin lähetystä, jossa oli haastateltavana Marjatta Tapiola, palkittu sysmäläinen taidemaalari. Koska Tapiola istui aikanaan Ateneumin karsinnoissa aivan takanani piirtelemässä, olen jotenkin mielenkiinnolla seurannut hänen uraansa. Olen kuvitellut, että palkitun ja tunnustetun taiteilijan elämä apurahoineen voisi jo nyt olla hyvinkin hyvinvoivaa.

Tapiola kertoi rahantulon kuitenkin olevan satunnaista ja on ollut monia aikoja, jolloin hän on elänyt lähinnä kaurapuurolla. Hän ei kuitenkaan kertomansa mukana ole voinut ajatella muuta ammattia, koska maalaaminen on yhtä kuin elämä, työ ja vapaa-aika - kaikki. Tärkeä osuus sanomisissa oli,että ihminen tulee loppujen lopuksi toimeen ja on tyytyväinen varsin vähällä. Sen allekirjoitan.

En haluaisi olla enää työelämässä, onneksi olen päässyt sieltä pois. Viimeiset vuodet olivat täyttä tuskaa, en olisi enää millään jaksanut loputonta kilpailua, sysimistä ja ihmissuhdepeliä. Ei riittänyt, että osaa ja pystyy, olisi pitänyt kaiken aikaa kytätä toisten virheitä ja raportoida niistä sopivissa väleissä, jotta paikkansa olisi saanut pitää. Minusta ei ole siihen.

Hyväkin palkka ja edut menettävät merkityksensä, kun elämä on pelkkää suorittamista ja työ vie käytännössä kaiken ajan ja loma-ajat, koska aina pitää olla tavoitettavissa. Huh. Rahaa ei ole nyt liiaksi asti, mutta tätä hengen rauhaa ei korvaa mikään. Ahdistun aina, kun tapaan entisiä työtovereita ja sitä seurakuntaa. Firman eläkeläisjuttuihin en mene suurin surminkaan.

Ajattelen suurella mielihyvällä hiljaista vanhuutta ja käppäilyä minne mieli tekee joko ajatuksen siivin tai muuten. Jos vain terveyttä suodaan...

Meillä suurilla ikäluokilla oli aikanaan työtä, jos vain viitsi tehdä. En tiedä, miten nämä nykyiset jaksavat ponnistella, kun paikkoja on niin vähän ja kilpailu kovenee kaiken aikaa. Olen monta kertaa miettinyt, että miksi meidän pitää tehdä yhteiskunnastamme näin raaka. Kuka käskee juosta vain voittojen perässä? Mihin tämä loputon saneeraaminen ja irtisanomisten virta päättyy? Milloin johtamisesta ryhdyttiin palkitsemaan vain niitä, jotka osaavat ainoastaan heittää ihmisiä kortistoon, mutta eivät osaa kehittää yrityksiä?

Työttömyyseläkeläinen, työssä oleva?!

Elämän eri sävyjä vain.

Useissa kymmenissä työsuhteissa olleena ehkä suhtaudun aihealueeseen hieman "rauhallisemmin" mutta ei minusta työelämässä ollut muuta inhottavaa kuin se sidonnaisuus.

Sidonnaisuutta pystyi vähentämään tyytymällä määräaikaisiin työsopimuksiin joka tietenkin edellytti työttömyysjaksojen hyväksymistä.

Täystyöttömyyteen liittyy kuitenkin tietty perusturva. Kyse on vain omasta vaatimustasosta.

Nuorilla, elämänsä alkutaivalta suunnittelevilla, asia on toisen luontoinen mutta jo 50 jokko voisi tarkastella työttömyyden positiivisiakin puolia.

Ei ahkeruus vaan kyky saada tuloksia aikaan erilaisissa tehtävissä ja puitteissa on taannut työtarjoukset.

Monasti ihmiset ovat mielikuvituksettomasti juuttuneet yhteen työpaikkaan eivätkä ole nähneet "pakkomuutosta" mahdollisuutena.
Tietenkin yhteen paikkaan luutuminen vähentää mahdollisuuksia työmarkkinoilla mutta mistähän tuo juuttuminen mahtaa johtua.
Aikanaan, kun olisi ollut mahdollisuus tehdä muitakin valintoja, on valittu tämä pysähtyneisyys.

Liioiteltu valittelua!
Uhkissa on mahdollisuuksia!