Niin paljon kuin lehdistä saa lukea pedofiilijuttuja suomesta ja muualta maailmasta, en vielä 27-vuotiaaseen mennessä ole törmännyt todellisessa elämässäni toiseen, joka olisi kokenut saman kuin minä. Sillä eihän insestistä puhuta ääneen. Paitsi minä, harvoille ja valituille. Monesti mietin kuinka yksin silti olen asian kanssa. Asia on raskas ja ikävä, mutta joskus toivoisin saavani puhua tapahtuneista ihmisen kanssa, joka on kokenut saman. Paras ystäväni tietää kyllä, ja aihetta on raapaistu aina silloin tällöin tyttöjen illoissa, kun mietitään syntyjä syviä viinin voimin. En kuitenkaan halua/pysty puhumaan asiasta sen oikeilla nimillä sellaisenaan kuin se sinä hetkenä mielessäni esittäytyy. Olenko todella näin yksin kokemukseni kanssa vai löytyykö minulle kohtalontoveria? Joskus tulee niitä päiviä, kun toivoisi vertaistansa juttuseuraa..
Elikä lyhyesti, isäpuoleni käytti minua hyväksi enemmän tai vähemmän 6-vuotiaasta aina 15-vuotiaaksi asti. Alkoi koskettelusta, päättyi raiskaukseen ollessani 15. Olin koittanut kertoa äidilleni jo pienenä, mutta joskus pahaa ei haluta nähdä..Tarina päättyi oikeuteen, jossa puitiin vuosia kestänyttä helvettiä. Joskus vaikeneminen on kultaa mutta vain paholaiselle. Ikinä eläissäni en ole kokenut vastaavaa nöyryytystä. Taitava asianajaja ajoi isäpuoleni puolia niin taitavasti, että tuomio lieveni ehdolliseen. Korvaukseksi henkisistä kärsimyksistä rahaa, joita isäpuoleni ei ole koskaan minulle kokonaisuudessaan maksanut. Niin hyvin hänen kävi. Ensin tuhottuaan minun, veljeni ja äitini elämät.
Hyväksikäyttö ja sen myötä paljastuneet muut järkytykset on käyty terapiassa läpi mennen tullen enkä ole kokenut, että tapahtunut olisi vaikuttanut omaan seksuaalisuuteeni merkittävästi. Päinvastoin, nautin seksistä. Olen ihmetellyt asiaa itsekseni, kuinka muka mitään traumoja ei olisi jäänyt? Vasta nyt, ollessani 27, alkavat seuraukset tulla tavalla tai toisella esille ja herättävät jo unohtuneet tuntemukset eloon taas. Asiasta kirjoittaminenkin saa huonon olon, itkettää ja tunnen suunnatonta vihaa ja raivoa. Katkeruutta. Ei vain itseni vaan myös perheeni puolesta. Isäpuoleni vei teoillaan elämänilon ihmisiltä, jotka ovat minulle kaikkein rakkaimpia.
Terapiaan en jaksa/halua mennä takaisin, en koe olevani sen tarpeessa. Puhua ventovieraalle, ammatti-ihmiselle. Mutta puhua haluaisin, kohtalontoverin kanssa, tavallisen suomalaisen kanssa joka elää perussuomalaista ja normaalia elämää. Joka kaikesta normaalista huolimatta, on yhtä poikkeava kuin minäkin. Onko teitä? Vai yksinkö tälläistä taakkaa kannan? Arvostaisin kovin, jos joku uskaltaisi joskus vaihtaa ajatuksia kanssani, mailitse.
Mikä ei tapa, vahvistaa. Lapsuus ja nuoruus olivat yhtä henkistä väkivaltaa, silti onnittelen itseäni, kuinka terve suhtautminen minulla on itseeni. Kunhan ensin annoin isäpuoleni hajottaa minut,vieden omantunnonarvoni, tehden selväksi, etten kelvannut edes sioille syötettäväksi. Nyt olen vihdoin reilu 10 myöh. se kuka hallitsee. Lopulta.Mutta joskus fiilis on todella paska. Vahvakin taipuu joskus. Lohduttaisi jos saisin tietää, etten ole yksin asian kanssa.
Elikä lyhyesti, isäpuoleni käytti minua hyväksi enemmän tai vähemmän 6-vuotiaasta aina 15-vuotiaaksi asti. Alkoi koskettelusta, päättyi raiskaukseen ollessani 15. Olin koittanut kertoa äidilleni jo pienenä, mutta joskus pahaa ei haluta nähdä..Tarina päättyi oikeuteen, jossa puitiin vuosia kestänyttä helvettiä. Joskus vaikeneminen on kultaa mutta vain paholaiselle. Ikinä eläissäni en ole kokenut vastaavaa nöyryytystä. Taitava asianajaja ajoi isäpuoleni puolia niin taitavasti, että tuomio lieveni ehdolliseen. Korvaukseksi henkisistä kärsimyksistä rahaa, joita isäpuoleni ei ole koskaan minulle kokonaisuudessaan maksanut. Niin hyvin hänen kävi. Ensin tuhottuaan minun, veljeni ja äitini elämät.
Hyväksikäyttö ja sen myötä paljastuneet muut järkytykset on käyty terapiassa läpi mennen tullen enkä ole kokenut, että tapahtunut olisi vaikuttanut omaan seksuaalisuuteeni merkittävästi. Päinvastoin, nautin seksistä. Olen ihmetellyt asiaa itsekseni, kuinka muka mitään traumoja ei olisi jäänyt? Vasta nyt, ollessani 27, alkavat seuraukset tulla tavalla tai toisella esille ja herättävät jo unohtuneet tuntemukset eloon taas. Asiasta kirjoittaminenkin saa huonon olon, itkettää ja tunnen suunnatonta vihaa ja raivoa. Katkeruutta. Ei vain itseni vaan myös perheeni puolesta. Isäpuoleni vei teoillaan elämänilon ihmisiltä, jotka ovat minulle kaikkein rakkaimpia.
Terapiaan en jaksa/halua mennä takaisin, en koe olevani sen tarpeessa. Puhua ventovieraalle, ammatti-ihmiselle. Mutta puhua haluaisin, kohtalontoverin kanssa, tavallisen suomalaisen kanssa joka elää perussuomalaista ja normaalia elämää. Joka kaikesta normaalista huolimatta, on yhtä poikkeava kuin minäkin. Onko teitä? Vai yksinkö tälläistä taakkaa kannan? Arvostaisin kovin, jos joku uskaltaisi joskus vaihtaa ajatuksia kanssani, mailitse.
Mikä ei tapa, vahvistaa. Lapsuus ja nuoruus olivat yhtä henkistä väkivaltaa, silti onnittelen itseäni, kuinka terve suhtautminen minulla on itseeni. Kunhan ensin annoin isäpuoleni hajottaa minut,vieden omantunnonarvoni, tehden selväksi, etten kelvannut edes sioille syötettäväksi. Nyt olen vihdoin reilu 10 myöh. se kuka hallitsee. Lopulta.Mutta joskus fiilis on todella paska. Vahvakin taipuu joskus. Lohduttaisi jos saisin tietää, etten ole yksin asian kanssa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Et ole yksin asian kanssa. Meitä on itseasiassa aikamoinen liuta, valitettavasti :(
Minun isäni käytti minua hyväkseen ikävuosina n. 3/4 - 10/11. Vaikenin asiasta koko nuoruuteni, aloin puhumaan ystävälleni ja poikakaverilleni, kun olin 16 ja kun olin 19, asia tuli ilmi ilman minun myötävaikutustani. Hyväksikäyttäjä vietiin oikeuteen, hän sai vankeutta ja joutui maksamaan korvauksia. Olen kärsinyt vakavan masennuksen ja anoreksiaa.
Et todellakaan ole yksin. Netissä on keskustelupalsta lapsena hyväksikäytetyille. Toimin siellä yhtenä monesta moderaattorista, valvonta on hyvin tarkkaa. Palsta vaatii rekisteröitymisen, anonymiteetistä olemme kuitenkin hyvin tarkkoja ja häiriköinnin ja epäasiallisuuden kohdalla pidämme nollatoleranssia. Keskustelu on nyt kesän ajan ollut vähän vaisua, mutta syksyn tullen se kyllä vilkastuu :D
http://www.kelaa.com/sininen/
En tiennytkään tälläisen sivuston olemassa olosta. Enkä ole jaksanut ottaa selvääkään, asia kun on nostanut päätään vuosien jälkeen vasta nyt viimeisen puolen vuoden aikana..ja kai sitä on vain koittanut työntää asian pois mielestään. Mutta turhaan.
Kiitos sulle, tästä on mulle varmasti apua. Mukavaa kun joku jaksaa välittää muistakin :)
Ehdonalainen tuomio? No huh. Ei voi muuta kuin taas kerran ihmetellä suomalaista oikeussysteemiä.
Mutta kannattaa todellakin mennä tonne Kissan ehdottamaan paikkaan - Tällä foorumilla on enemmän epäasiallista kuin asiallista keskustelua.
kamelin kasvattaja sitä on liikkeellä
jotka tällä tavalla kohtelee lapsia ja saavat jonkun nimellisen tuomion niin eikö voitaisi lakia muuttaa siten jotta voitaisiin sellaisten pervojen nimet ja naamat julkistaa.Suomessa tuntuu olevan rikoksen tekijän suojelu huipussaan (terveisiä vaan vitun lainsäätäjille).Olen tosi raivoissani kun sellaset mulkut pääsee kuin koira veräjästä mutta on se sentään jotain jos asuu pienellä paikkakunnalla,sellaset tyypit ei kauan juhli koska tieto kulkee valookin nopeammin
Musta lista lakimiehistä, jotka ovat puolustaneet raiskaajia. Käsittäämätöntä, että ihminen pystyy hyvällä omalla tunnolla nostamaan palkkaa valehtelusta tällaisessa asiassa.
tässä yks kohtalotovari. Mulle teki 2 jätkää pahaa. olin silloin n.6-7 vanha. Tänään oli tosi paha mieli... mutta nyt tuntuu taas että alan oleen voimissani.
Sain vihani purettua kaverille.