Niin monet vuodet join sammuttaakseni jatkuvaa pahaa oloa. Kun tämä lääkitys ei enää tuntunut toimivan enkä omin voimin kyennyt siitä luopumaankaan, hain apua A-klinikalta ja AAsta. Jälkimmäinen niistä toimi kohdallani erinomaisen hyvin. Pääsin irti päivittäisestä alkoholin käytöstä täydellisesti noin puoleksitoista vuodeksi. Puolen vuoden raittiuden kohdalla hain myös psykiatrista apua uupumukseen, joka osoittautuikin sitten paljon monimuotoisemmaksi ongelmaksi. Aloin myös käydä terapiassa säännöllisesti.
Terapian ja AAn oppien yhdistäminen oli aika ajoin melkein ylivoimaista muutenkin häiriintyneelle mielelleni. Jatkoin siitä huolimatta käyntejäni molemmissa pyrkien itse erottelemaan, milloin hoidan mielenterveyttäni ja milloin alkoholismia. Uskoin edelleenkin vahvasti olevani alkoholisti, jonka kannattaa hoitaa itseään AAssa. Olivathan niin monet juomahistoriani toiminnat ja ajatukseni erittäin tyypillisiä alkoholistille. Mitäpä muuta siis olisin voinut olla...
Jossain vaiheessa aloin kuitenkin epäillä alkoholismiani ja kuten ohjelmakin kehottaa, niin testasin asiaa ja tulin vakuuttuneeksi sairaudestani. Vaikkei noista testauksista mitään ryyppyputkia alkanutkaan, niin juomahalu niiden jälkeen aina nosti päätään selkeästi. Jälleen uskoin edelleen tarvitsevani AAta ja kirjallisuudesta luinkin, kuinka alkoholistin on vaihdettava viinariippuvuutensa AA-riippuvuuteen. Jostain syystä tuo ajatus tuntui helpottavalta ja toisaalta se ahdisti minua, sillä en halunnut olla riippuvainen mistään. Miten sitten tästä eteenpäin...
Pari vuotta seikkailin käyden ahkerasti palavereissa ja terapiassa. Lisäksi välillä testasin omaa suhdettani alkoholiin enkä saanut mistään selvää vastausta todellisesta tilanteestani. Vähensin merkittävästi halujani testata riippuvuuttani ja sen tilalle astuikin elämääni aivan toisenlainen itsetuhoinen toiminta.
Tässä julkisesti selittämättä todellisia juomiseni ja itsetuhoisuuteni syitä totean tänään olevani ei-alkoholisti. Harmillista tuo on sikäli, että menetin todennäköisesti monta ystävääni AAssa. Aiemmin kun olin ystävilleni ilmoittanut olevani alkoholisti, menetin heidätkin. Tänään olen siis totaalisen yksin, mutta yritän parhaani mukaan olla kaikille uusille tuttavuuksille vilpitön ja rehellinen. Todennäköisesti lopun ikääni saan kantaa joitain mielenterveyden diagnooseja, jotka minusta on kirjoitettu, mutta sille en yksinkertaisesti mahda mitään.
Joka tapauksessa olen päättänyt lopettaa kaikenlaisen sairastamisen sikäli kuin se on minun vallassani. Kaikilta osin se ei ole ja se minun on hyväksyttävä. Vuosien kokemuksen perusteella voin suositella AAta kaikille, jotka etsivät apua alkoholiongelmaansa ja haluavat oppia elämään raittiina. Vaikka oma tieni onkin nyt johtanut uusille urille, koen itsekin hyötyneeni AAsta valtavasti. Enää en sitä tarvitse ja olen kiitollinen siitä, että jos jonain päivänä tilanteeni tältä osin muuttuisikin, tiedän, mistä saan avun. Nykyisin tosin suhteeni alkoholiin on melkoisen torjuva. Voin ottaa yhden paukun tai oluen tai pari, jos sellaisia tarjotaan. Ihan vain siitä syystä, että pääsen helpommalla, kun ei tarvitse selitellä syytä kieltäytymiseen. Lisäksi pidän oluen mausta. Humaltuminen sen sijaan minusta on totaalisen vastenmielinen ajatus ja siihen en näe minkäänlaisen etiketinkään minua "velvoittavan".
Terapiasta vielä sen verran, että luulen, että jotkut läheiseni ovat ajatelleet sen olevan pahasta, koska olen itseeni tutustuessani hajonnut täydellisesti. Mutta uskon, että se on ollut minulle hyväksi, vaikka rankkaa onkin ollut. Tänään tunnen itseni monin verroin paremmin kuin koskaan. AAssa en usko, että minkään itsetutkistelun ja kummin avulla olisin pystynyt samaan ja mikä merkittävämpää, jos niin olisi päässyt käymään, niin mistä olisi löytynyt apu "hajonneelle" silloin...
Tänään olen siis kiitollinen AAlle, ohjelmalle sekä mielenterveyshoidolle.
Krisse63 (joka vihdoinkin rekisteröi nimimerkkinsä, vaikka joutuikin laittamaan perään "orig"-lyhenteen)
Terapian ja AAn oppien yhdistäminen oli aika ajoin melkein ylivoimaista muutenkin häiriintyneelle mielelleni. Jatkoin siitä huolimatta käyntejäni molemmissa pyrkien itse erottelemaan, milloin hoidan mielenterveyttäni ja milloin alkoholismia. Uskoin edelleenkin vahvasti olevani alkoholisti, jonka kannattaa hoitaa itseään AAssa. Olivathan niin monet juomahistoriani toiminnat ja ajatukseni erittäin tyypillisiä alkoholistille. Mitäpä muuta siis olisin voinut olla...
Jossain vaiheessa aloin kuitenkin epäillä alkoholismiani ja kuten ohjelmakin kehottaa, niin testasin asiaa ja tulin vakuuttuneeksi sairaudestani. Vaikkei noista testauksista mitään ryyppyputkia alkanutkaan, niin juomahalu niiden jälkeen aina nosti päätään selkeästi. Jälleen uskoin edelleen tarvitsevani AAta ja kirjallisuudesta luinkin, kuinka alkoholistin on vaihdettava viinariippuvuutensa AA-riippuvuuteen. Jostain syystä tuo ajatus tuntui helpottavalta ja toisaalta se ahdisti minua, sillä en halunnut olla riippuvainen mistään. Miten sitten tästä eteenpäin...
Pari vuotta seikkailin käyden ahkerasti palavereissa ja terapiassa. Lisäksi välillä testasin omaa suhdettani alkoholiin enkä saanut mistään selvää vastausta todellisesta tilanteestani. Vähensin merkittävästi halujani testata riippuvuuttani ja sen tilalle astuikin elämääni aivan toisenlainen itsetuhoinen toiminta.
Tässä julkisesti selittämättä todellisia juomiseni ja itsetuhoisuuteni syitä totean tänään olevani ei-alkoholisti. Harmillista tuo on sikäli, että menetin todennäköisesti monta ystävääni AAssa. Aiemmin kun olin ystävilleni ilmoittanut olevani alkoholisti, menetin heidätkin. Tänään olen siis totaalisen yksin, mutta yritän parhaani mukaan olla kaikille uusille tuttavuuksille vilpitön ja rehellinen. Todennäköisesti lopun ikääni saan kantaa joitain mielenterveyden diagnooseja, jotka minusta on kirjoitettu, mutta sille en yksinkertaisesti mahda mitään.
Joka tapauksessa olen päättänyt lopettaa kaikenlaisen sairastamisen sikäli kuin se on minun vallassani. Kaikilta osin se ei ole ja se minun on hyväksyttävä. Vuosien kokemuksen perusteella voin suositella AAta kaikille, jotka etsivät apua alkoholiongelmaansa ja haluavat oppia elämään raittiina. Vaikka oma tieni onkin nyt johtanut uusille urille, koen itsekin hyötyneeni AAsta valtavasti. Enää en sitä tarvitse ja olen kiitollinen siitä, että jos jonain päivänä tilanteeni tältä osin muuttuisikin, tiedän, mistä saan avun. Nykyisin tosin suhteeni alkoholiin on melkoisen torjuva. Voin ottaa yhden paukun tai oluen tai pari, jos sellaisia tarjotaan. Ihan vain siitä syystä, että pääsen helpommalla, kun ei tarvitse selitellä syytä kieltäytymiseen. Lisäksi pidän oluen mausta. Humaltuminen sen sijaan minusta on totaalisen vastenmielinen ajatus ja siihen en näe minkäänlaisen etiketinkään minua "velvoittavan".
Terapiasta vielä sen verran, että luulen, että jotkut läheiseni ovat ajatelleet sen olevan pahasta, koska olen itseeni tutustuessani hajonnut täydellisesti. Mutta uskon, että se on ollut minulle hyväksi, vaikka rankkaa onkin ollut. Tänään tunnen itseni monin verroin paremmin kuin koskaan. AAssa en usko, että minkään itsetutkistelun ja kummin avulla olisin pystynyt samaan ja mikä merkittävämpää, jos niin olisi päässyt käymään, niin mistä olisi löytynyt apu "hajonneelle" silloin...
Tänään olen siis kiitollinen AAlle, ohjelmalle sekä mielenterveyshoidolle.
Krisse63 (joka vihdoinkin rekisteröi nimimerkkinsä, vaikka joutuikin laittamaan perään "orig"-lyhenteen)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olisi melkein voinut olla omaa tekstiäni. Lopetat kirjoituksesi: Tänään olen siis kiitollinen AA:lle, ohjelmalle ja mielenterveyshoidolle. Noin sanon minäkin, mutta lisään kiitollisuuteni kohteeksi myös Jumalan. Ja STOP tykkänään, en Jumalaani AA:sta löytänyt, vaan hän löysi minut palasiksi hajonneen ihan muualta.
Niin. Minäkin siis hajosin (vrt. laulu 'Olen särkynyt saviruukku') ja se oli tosi pelottava kokemus. Mutta vuosia jatkuneen terapian avulla tokenin siitä takaisin työelämään ja ihmiselämään ja pystyin tekemään tarvittavia raskaita valintoja elämässäni. AA:ssa koin olevani kaltaisteni yksinäisten, elämän irtolaisten joukossa. Seurakuntani kirkossa kävin veisaamassa armon virsiäni ja terapeuttini kanssa koottiin minäni sirpaleita kasaan. Nyt yhteydet sekä AA:n että seurakuntaan ovat satunnaisia, minulla on muita tukiverkostoja ja tasapainoani hoitavia harrastuksia - ja iso joukko lastenlapsia. Olen ollut raittiina vuodesta 1989 alkaen.
Minusta oli helpottavaa, kun moniminäisyydessäni saatoin kuvata itseäni yhdellä pysyvällä ja todella sanalla: alkoholisti. Ja omat diagnoosini tietenkin myös mielenterveystoimiston lääkäriltäni sain. Ei kukaan itsetuhoisasti juova ihminen ole mieleltään terve.
Lisäsit kiitollisuusluetteloosi Jumalan. Tovin tuota tuumailin, että sanoisinko samoin. Toki olen kiitollinen myös Jumalalle, jota en minäkään AAsta löytänyt. Oli tuttu kaveri jo entuudestaan. Mutta on tosiaan luojani minusta huolta pitänyt siinä määrin, että kiitollinen pitäisi olla, juu.
Lisäksi olen kiitollinen myös niille entisille läheisilleni, jotka minut monesti konkreettisella toiminnallaan ovat pelastaneet. Ehkäpä juuri tuon toimintani johdosta näistä ihmisistä on kuitenkin tullut entisiä läheisiä. Joihinkin heistä olisin mielelläni yhteydessä vieläkin, mutta ilmeisestikään se ei ole mahdollista. No, kaikella on aikansa...
Just. Olisin ollut todella helpottunut aikoinaan, jos olisin voinut täydestä sydämestäni sanoa olevani alkoholisti. Sehän selittäisi niin paljon. Mutta kun en ole. Selitykset täytyy nyt etsiä muualta. En usko, että kukaan alkoholisti lopettaisi muutaman kaljan jälkeen mennäkseen nukkumaan, kun ei huvita juoda enempää. Tai vaihtoehtoisesti jo yhden paukun tuntuessa huivissa jättäisi juomisen sikseen, koska ei halua humaltua. Näin minä kuitenkin toimin nykyään. Ja useimmiten jätän jopa tuon ensimmäisenkin ottamatta, koska se ei ole tarpeen.
Itsetuhoisuudesta en ole vieläkään päässyt eroon, mutta en minä siihen viinaa tarvitse, enkä ole tarvinnut ennenkään. Ehkä jonain päivänä kuntoudun terapian avulla siinä määrin, että voisin elää edes jotensakin tasapainoista elämää. Ainakin ajoittain uskon sen olen mahdollista.
Nimimerkkiäni en olisi muuten halunnut rekisteröidä vieläkään, mutta täällä palstalla tuntuu olevan toisen nimissä kirjoittaminen jo kovin yleistä. Sekaannusten välttämiseksi siis päätin rekisteröityä.
Krisse63
Siis kaiken varalta nyt selvennykseksi, että kun sanon olevani alkoholisti, en sillä persoonaani niinku selitä. Alkoholistina minä AINOASTAAN ymmärsin lopettaa juomisen kokonaan, kaikki muu toipuminen on ollut aivan oma luku sinänsä!!!
Alkoholismille kyllä määritelmää löytyy, mutta yksittäinen alkoholisti onkin sitten monenkirjava joukko, jokainen omanlaisensa minä-häiriöinen tunnevammainen. Koin yhteenkuuluvuutta juuri siksi, että yhteistä meillä alkkiksilla esim. AA:ssa on siis pyrkimys irti viinasta. Se on tärkeän suuri yhdistävä tekijä.
i love vou
Hämmentävä viesti kerta kaikkiaan. Mikä mahtaa olla vou? Otsikon mukaan viesti on kuitenkin osoitettu minulle, joten voisin mielelläni tulkita edellä mainitun kirjoitusvirheeksi ja tarkoittavan toista persoonapronominia. Mutta että joku tuntematon minua rakastaisi. Aika liioiteltu ajatus, jota minun on mahdoton ymmärtää...