Sain kolmannen lapsenlapsen 3 viikkoa sitten.
Ristiäiset ovat viikon päästä. Olen aika vähissä varoissa, mutta haluaisin muistaa pientä poikaa rakastavasti. Hän on minulle tärkeä. Miten muistaisin, tai mitä ostaisin mieleenpainuvasti?
Sis kuitenkin halpaa, mutta kivaa.
Ristiäiset ovat viikon päästä. Olen aika vähissä varoissa, mutta haluaisin muistaa pientä poikaa rakastavasti. Hän on minulle tärkeä. Miten muistaisin, tai mitä ostaisin mieleenpainuvasti?
Sis kuitenkin halpaa, mutta kivaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lasienkeli, tiffany- taikka sulatelasista, käsityöliikkeet yms. myyvät sellaisia, jonkun siis käsin tekemiä eikä mitään madeintaiwan-hommia. Kaunis, ajatuksella ja muistoksi.
Minun tyttäreni kastemekkoon kirjailtiin nimi ja kastepäivämäärä, sitten ristiäisten jälkeen. Ihana muisto, jonka voi antaa taas omille lapsilleen ja niin ees päin.
Miten olisi lahjaksi vaikka Isoäidin satukirja tai kirjoita kirje kauniille paperille ja koristele se.
Kiitos vastauksista. Hyviä ja hienoja vinkkejä kaikki. Pidin etenkin enkelijutusta.
En ole kuitenkaan kovin uskonnollinen. Tänään oli ristiäiset ja keskimmäinen tyttäreni (12 v.) luki matteuksen evankeliumin säkeen. Hän pukeutui valkoiseen ja koska ei vielä pääse kummiksi mietittiin että hän on suojelusenkeli uudelle vastasyntyneelle. Hyvän nimen sai tyttärenpoikani. Toinen nimi oli minun isoisäni nimi.