Kaikki työpaikat ja koulut missä kiusaaminen sallitaan myös henkisesti.Kyllä opettajilla ja rehtoreilla myös pomoilla pitäisi olla ammattitaitoa lopettaa kiusaaminen.Pitäisi myös työpaikoilla henkisesti kiusaavat esimiehet saada kuriin niitäkin on melkovarmasti joka ammattikunnassa.
Julkisuuteen!
Räpsykkä
3508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitten on niitä joiden maine mustataan väittämällä kiusaajaksi. Keksitään kaikenlaisia juttuja ja käydään valehtelemassa pomoille ym.
Ja nehän tietysti uskoo.
Ja näitä ns. työpaikkakiusattuja on myös, joille ehdotetaan toiseen porukkaan siirtymistä, mutta ei kun halutaan vaan jatkaa siinä, saa siinä sitten toisten säälihuomiot osakseen.
Julkisuuteen vaan, mutta asian todellisesta tilasta kannattaa kuitenkin ottaa selvää.
Tosiasiahan on se että ne työpaikan ahkerimmat ihmiset ovat yleensä niitä eniten kiusattuja.
Samalla voisi tulla vähän parempaan julkisuuteen Novidan kurja tilanne. Henki paremmaksi ja ammattitaidoton rehtori vaihtoon!
Kyllä tiedetään kaupungin työntekijöitä vaivaa ahdistunut olotila.Toriparlamentti tiesi kertoa että teknillisellä puolella on ollut pitemmän aikaa ongelmia.Näyttää ettei kukaan asiaan täydellisesti paneudu.