Olen hankalassa elämäntilanteessa mutta haluaisin säilyttää yhteyden muihin ihmisiin. Se vain on vaikeaa kun nykyisin ihmisiä kiinnostaa vain ihmiset jotka ovat jatkuvassa nosteessa ja joille tapahtuu tavoittelemisen arvoisia asioita - ei kukaan halua olla tekemisissä ihmisten kanssa joille ei tapahdu mitään tai tapahtuu ikäviä asioita. En haluaisi vältellä ihmisiä mutta tilanteeni perusteella moni tekee vääriä johtopäätöksiä. Aluksi tutustuin ihan avoimesti ihmisiin mutta kun heille selvisi millainen elämäntilanteeni on (ei tarpeeksi hieno heille), osa lakkasi pitämästä yhteyttä ja osa jakelee neuvoja joista ei ole apua -tottahan minä olisin jo jotain tehnyt jos asioille jotain voisin. Loput sitten käyttäytyvät muuten tavalla joka loukkaa. Tuntuu että ihmisarvo on nykyään sidoksissa siihen missä määrin tavoittelemisen arvoisia asioita ihmsien elämässä on, jos tapahtuu vain tavallisia tai ikäviä asioita, kukaan ei halua tavata eikä ketään kiinnosta. Enkö kelpaa ystäväksi jos minulla ei ole "hienoa elämää"? Olen kuitenkin muita ihmisiä kunnioittava, kiltti ja huomaavainen toisia kohtaan. Luulisi sen olevan tärkeämpää kuin se miten "hienoa" elämää pystyy elämään. En jaksa yksin, tarvitsen muita, mutta miksi ihmiset alkavat aina kyselemään niitä asioita joiden kanssa on hankaluuksia ja jotka tuottavat ja ovat tuottaneet eniten surua elämässä. Ehkä ne jollekin toiselle ovat niitä juttuja jotka antavat kaikkein eniten mutta jos ne ovat toiselle se heikoin lenkki niin pitääkö tehdä olo vielä vaikeammaksi kyselemällä niistä. En minä halua sulkeutua tai vieraantua muista mutten jaksa sitäkään että aina muistutetaan siitä minkä kanssa on eniten vaikeuksia. Onko muita vaihtoehtoja kuin yksinäisyys? Tuntuu vaikealta varjella itseään koko ajan toisten väheksyvältä asenteelta ja sekin johtaa ennen pitkää eristäytymiseen.
Epäonnistunut kai...
mutkainen elämänpolku
2356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olen huomannut rajojen asettamisen tärkeyden. Niin vieraiden, satunnaisten tapaamisten kuin lähempienkin ihmiskontaktien ollessa kyseessä.
En tarkoita mitään tuskallista ja piinaavaa itsensä hallitsemista ja jatkuvaa tarkkailua vaan omia sääntöjä, joiden rajoissa haluaa antaa itsestään muille. Kokemusten kautta varmuus kasvaa ja itsetunto nousee lukemiin, jota ei tarvitse peitellä tai hävetä. Siis terve itsetunto, ei mikään luuseri/narsisti.
Liian kiltti ja toisten tarpeet etusijalle jatkuvasti asettava ihminen tuntee helposti tulleen jatkuvien 'pommitusten' uhriksi. Aika harva ihminen kuitenkaan haluaa kiusallaan udella tai ystävällisesti kysyä elämästäsi tai pienimuoitsemmin kuulumisistasi. Itseään varjeleva, herkkä persoonallisuus kokee liian usein myötuntoiset ja vaarattomatkin lähestymisyritykset auttamatta painostavaksi. Toisen osaksi jää tiedostamattomuus painaa vääriä nappeja ja tavallaan ärsyttää toinen entistä alistetumpaan asemaan. Kiltteyssyndroomaako?
Itsensä ns. vaaralle aktiivisesti alttiiksi laitto on ainoa tie kehittää rajattomuutta terveiksi omiksi turva-alueiksi. Kaikkeen ei tarvitse vastata, ei edes ympäripyöreästi. Asiallinen ja joskus jopa ystävällisen viileä käytös viestittää ympäristölle tarvittavan. Ajan kanssa oppii käsittelemään ne heikoimmatkin lenkit sellaiseen sopusointuun, ettei niiden yllätäväkin esilletulo hätkähdytä ja suista ihmissuhteita sivuraiteille.
Kiitos sinulle vastauksesta joka antoi ajattelemisen aihetta. Herkkyys ja eräänlainen puolustuskyvyttömyys tekevät monista tilanteista monimutkaisempia, taustalla vaikuttaa tietysti sekin että häpeän omaa tilannetta ja sitä etten voi asioille mitään ja tunnen tarvetta selitellä asiaa muille saadakseni osakseni ymmärrystä. Joskus pelottaa että karkoitan hyvää tarkoittavan tai minusta oikeasti kiinnostuneen ihmisen kun tulkitsen asian väärin. Mielestäni osaan vetää rajan sihen mitä muille kerron mutta sekin vaivaa mieltä. Eniten kai elämää haittaa se että mulle on käynyt näin, kaikista hyvistä aikeista huolimatta. Eräänlaista kiltteyssyndroomaa kai, sitä kun haluaisi että minusta pidettäisiiin eikä oudoksuttaisi tai ihmeteltäisi.