Temporaaliarteriittiko?

tuttavallani on ollut jo kuukauden ajan outoja
tuntemuksia silmissään. Hänen kertomansa mukaan oireet alkoivat tulla esiin vähitellen.

Ensimmäisenä oireena silmät alkoivat ikään kuin harittamaan välillä eli asioita alkoi näkemään kahtena. Näiden oireiden jälkeen tuttavani valitteli myös lähinäkönsä huonontuneen jonkun verran. Hänellä on myös kurkkukipua ja ohimoita on alkanut jomottaa. Päänahka on kipeä toisen ohimon kohdalta kun siihen koskee.

Häneltä on kuvattu pää ja mitään ei ole löytynyt. Myöskään silmälääkäri ei löytänyt mitään poikkeavaa perustarkastuksessa. Silmänpohja ja silmänpaineet olivat aivan tavallisia.

Tietääkö kukaan voisiko nämä oireet viitata alkavaan temporaaliarteriittiin? Entä Löytyisikö ketään kenellä olisi omakohtaisia kokemuksia tästä sairaudesta?

Tuttavani alkaa olemaan jo melko epätoivoinen kun mitään vikaa ei löydetä.
1256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

yleinen ole kuume tai laskon kohoaminen? Isälläni epäiltiin tätä kun hänellä toisesta silmästä puolet näkökentästä meni ikäänkuin harson alle. Senkka oli koholla. Loppujen lopuksi ei ollutkaan tämä vaan verenkiertohäiriö silmässä eli ikäänkuin "aivohalvaus" silmässä. Näkö ei tule ehkä koskaan palautumaan normaaliksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietäiskö kukaan kirjoitti:

tuttavallani on ollut jo kuukauden ajan outoja
tuntemuksia silmissään. Hänen kertomansa mukaan oireet alkoivat tulla esiin vähitellen.

Ensimmäisenä oireena silmät alkoivat ikään kuin harittamaan välillä eli asioita alkoi näkemään kahtena. Näiden oireiden jälkeen tuttavani valitteli myös lähinäkönsä huonontuneen jonkun verran. Hänellä on myös kurkkukipua ja ohimoita on alkanut jomottaa. Päänahka on kipeä toisen ohimon kohdalta kun siihen koskee.

Häneltä on kuvattu pää ja mitään ei ole löytynyt. Myöskään silmälääkäri ei löytänyt mitään poikkeavaa perustarkastuksessa. Silmänpohja ja silmänpaineet olivat aivan tavallisia.

Tietääkö kukaan voisiko nämä oireet viitata alkavaan temporaaliarteriittiin? Entä Löytyisikö ketään kenellä olisi omakohtaisia kokemuksia tästä sairaudesta?

Tuttavani alkaa olemaan jo melko epätoivoinen kun mitään vikaa ei löydetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu