Kuinka pian

lapsenne, niin suosittelisin odottamaan ainakin vuoden, jotta saatte nauttia esikoisenne vauva-ajasta ja vauva saa nauttia teidän ajastanne.
Ennenvanhaan lapsia tehtiin paljon ja kun katselee sisarusparvien ikää, huomaa, että se pari vuotta siinä on väli uuden syntymään ja mielestäni sellainen ikäero on hyvä sekä lapsen, että vanhempien kannalta jo jaksamisenkin puolesta. Edlliseltä saa vaippa-ajan ohi kun saa uuden vaipparuljanssin aloittaa :)

Esikoinen oli 4kk, ku keskimmäinen sai alkunsa. Kovasti toivoimme toista heti perään. Meitä neuvolantäti ei "tuominnut". Sanoi vaan, että toisaalta helpompaa, ei tuu mustasukkaisuus-juttuja ja ovat pian jo kavereita.

Hyvin on mennyt. Joskus tietty ollut rankkojakin päiviä, mutta niitä on ollut vähän. Omasta asenteesta se kaikki on eniten kii. Ja aina voi ajatella, että lapsuus on kuitenkin niin lyhyt aika. Äidin oma aika on sitten vähän myöhemmin. Itse olen jo siinä vaiheessa, välillä todellakin tunnen itseni lähes tarpeettomaksi. Pojat ovat jo 10v, 9v ja 7v. Ja todellakin ovat toistensa parhaat kaverit.

Pieni ikäero on tosi hyvä juttu.

Sanoisin että aika monilla tulee tuossa alkuvaiheessa "huuma" heti toiseen lapseen, varsinkin jos kyseessä on helppo vauva. Kannattaa kyllä rauhassa minun mielestä nauttia tuosta yhdestä ensin ihan rauhassa ilman kiirettä. Kaksi vaippaikäistä voi olla aika rankkaa. Ja vauva on helppo kun ei liiku ja ryömi, entäs kun ikää alla olla n. vuosi ja sitten alkaa kiipeillä, menee "joka paikkaan" ja tulee se vaihe kun pitäisi olla silmät selässäkin ja vahtia joka hetki. Itsellä oli lapsilla ikäeroa 2v ja alkuvaihe oli todella kamalaa. Jouduin rahtaamaan vauvaa joka paikkaan eikä voinut hetkeksikään jättää kahdestaan vanhemman lapsen kanssa, koska hän oli koko ajan "hoitamassa" nuorempaa menemällä päälle tai raatamalla käsistä tai jaloista. Kyseessä oli lapsi joka oli hyvin kovaotteinen, ja tarkoitti vain pelkkää hyvää tajuamatta tekojaan ja voimiaan. :-)
Silloin tuntui että apua, miten tästä ikinä selviää. Vauvan imettäminen oli vaikeaa kun toinen riehui ja hillui vieressä. Tämä oli ihan persoonajuttu. Jos taas lapset olisi syntyneet toisessä järjestyksessä, ei olisi mitään ongelmia ollut. Koska toinen oli luonteeltaan paljon rauhallisempi ja ei läheskään niin kovakourainen. Myös tunsin kokevani huonoa omaatuntoa että esikoinen ei saanut niin paljon huomiota kun aina tuli vauvan tarpeen ensin ja sitten vasta toisen.

ollenkaan

...nyt on helpompaa kun ihan vauva-aika on jo ohitse ja touhuilevat yhdessä (tosin tuhokin on sitten tuplaten paha!), mutta ensimmäinen vuosi kahden kanssa oli ihan kohtuullisen hurja. No, varmaan yhtä hurja kuin ensimmäisenkin kanssa, sitä vaan ei enää muista :D vaikeita on eri asiat kuin yhden kanssa, tosin helppojakin sitten on. Imetys takkusi kun toinen terrorisoi, mutta nyt taas ruokailu porukalla on mukavampaa kuin kahden. Yhdessä leikkivät, mustasukkaisuutta ei tosiaan ole juuri ollut. Meillä kun se nuorempi on se kovaotteinen, ja pistää vastaan isommalle ihan kiitettävästi.

Minä kaiun samaa mitä vanhat eukot sanovatkin, ensimmäinen vuosi on kauhea mutta sitten kun se on ohi, kaikki on helpompaa. (tosin kaupassa käynti yhden tai kahden kanssa on oleellisesti erilaista... konstit pitää vaan sitten keksiä) Rankkaa on kun niitä kitinäkausia on molemmilla vuoronperään... mutta kiukkuavapa toisilleen yhtä paljon kuin äidilleen.

Nyt katsoen tekisin pienellä ikäerolla nuo mukulat. Puoli vuotta sitten jos olisit kysynyt niin olisin sanonut ettei toista ollenkaan!

***

meillä vanhimmilla on juuri reilu vuosi ikäeroa. Kaaosta se oli kun olivat vauvoja molemmat, mutta toisaalta ihan hauskaakin aikaa. Nyt tytöt ovat toisilleen hyviä kavereita ja osa muistakin kamuista on yhteisiä osa toki omia. Hyvä ratkaisu näin jälkeenkin päin.

Jostain syystä neuvolat toppuuttelee ja onhan se oikesti totta että kahden vauvan kanssa on raskasta, mutta kun arvioi jaksamistaan realistisesti niin tietää pystyykö siihen vai ei. Meillä onneksi tuo eka oli helppo ja toinen sitäkin vaikeampi vauva.