itsetutkiskelua viimeyönä. neljästätoista tyypillisestä masennuksen oireesta kolmetoista osui kuin nappi, tiedättehän, itkuisuus, nukahtamisvaikeudet, lamaantuneisuus, unohtelut,.. Yleisimmistä viidestä aiheuttajasta kaikki on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana. Olen aikaisemmin ollut lievästi masentunut, isäni kuoleman jälkeen. lääkäri lykkäsi diapamit kouraan ja laskun perään. Ikää on vasta 21, isäni kuollessa olin 16. Olen äiti, eronnut lapseni isästä, eikä mikään tunnu miltään enää. En koe mielihyvää mistään. Mietin vain yksinäni asioita, itken paljon ja herkemmin.
Lääkärit eivät ottaisi kumminkaan tosissaan, olenhan näin nuori ja poikakaerin kans erottiin ni normaaliahan tuo on. Tätä paskaa on jatkunut jo puoli vuotta.
Lääkärit eivät ottaisi kumminkaan tosissaan, olenhan näin nuori ja poikakaerin kans erottiin ni normaaliahan tuo on. Tätä paskaa on jatkunut jo puoli vuotta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vähän sama vika miullakin..Nykyään mietin tosi paljon asioita itsekseni,liikaakin..Tuntuu että pää hajoo näitten ajatusten takia..Vaikea selittää,mutta lienee johtuu yksinäisyydestä,kun ei oo ketään kenen kanssa jutella nii alkaa yksin pohtimaan... Masennus on ja pysyy, toisinaan pahempana,toisinaan olo on ihan hyvä.Ikää vasta 21 myöskin,mutta mitään en ole elämässä aikaan saanut,etenkään lasta. etkö oo onnellinen edes lapsesi takia?eikö hän auta sinua jaksamaan?Miehet aiheuttaa vaan tuskaa, silti niitä kaipaa elämäänsä..Outoa ja itsetuhoista touhua,mutta pakollista ettei ihmiset kuole sukupuuttoon :p Mietin vaan että mitenniin oot liian NUORI saamaan hoitoa?Kyllä mie ainakin sain lääkitystä/terapiaa vaikka masennuksen laukaisikin ero poikaystävästä...Ja paska jatkuu...Mutta jatkukoon :p
onnellinen lapseni takia, juuri hän on se syy, miksi en.. no, tiedät kyllä. Itselläni on kulissit kunnossa, on työpaikka tiedossa, olen sosiaalinen ja iloinen ihminen. Mutta kun päivä kääntyy illaksi, puhelin hiljenee, yksinäisyys valtaa mielen. Vaikka vierelläni on ihminen,joka välittää, rankkaa sanoa mutta hän ei pysty mitenkään minua auttamaan.
Minullakin on ihan samanlaista.. kun ilta koittaa,synkkyys saapuu... Koitetaan silti pärjätä, onneksi on olemassa ihmisiä joiden takia "on pakko" jaksaa vaikka kaikki hajoaa ympäriltä...
Moi!
Mene rohkeasti mielenterveystoimistoon juttelee vaikeuksista. Tiedä kynnys on suuri sinun mielestä, mutta hoitajille ja lääkärille se on normaalia auttamista. Moni ajattelee, että olen "hullu" enkä mene. Siellä käy monenlaisia ja monesta ammattiryhmästä. Vaikeudet kun ei katso, mikä olen ammatiltani. Ota yhteyttä mtt:n rohkeasti ja siellä kaikki vaitiolovelvollisia.
Hoitoon on välillä todella vaikeaa päästä, jollei sitten todella kovin ottein vaadi sitä. Väläytä vaikka joitain itsetuhoisia juttuja pöytään, (vaikkei totta olisikaan,) sillä niin pääsee helpommin hoitoon. Jos sulla on varaa, niin yksityis terapiakaan ei ole paha vaihtoehto. Ovat yleisesti ottaen ammattitaitoisempia ja sinne pääsee nopeammin. Lääkityksen saa myös helposti terveyskeskuslääkärin kautta, jos vaan kerrot noi samat tiedot jotka kirjoitit tohon aiemmin. Kaikkea hyvää sulle ja voimia!