Negatiivinen palaute

MRMIM

Ajattelin tässä kirjoittaa kun en oikein tiedä mitään muuta foorumia millä puhua tällaisista asioista. Tämä on jäänyt jotenkin kaivelemaan. Kyse on eräästä paikasta jossa siivosin. Se on ns. epämiellyttävä paikka, joka jonkun on hoidettava ja siitä syystä sen käy tekemässä aina kuka milloinkin. Asia oli niin, että olin siivonnut kyseisessä paikassa ensimmäisen kerran noin kaksi kuukautta sitten, silloinkin vain pari kertaa. Välissä olevan kaksi kuukautta olin ollut täysin muissa hommissa ja eri paikkakunnalla myös. Paikka siivotaan kaksi kertaa viikossa, joista toinen on ns. tarkistussiivous ja toinen kunnollinen. Kun minun täytyi jälleen mennä siivoamaan tuo paikka en muistanut pitikö siellä pyyhkiä lattiat tarkastussiivouksen yhteydessä ja kysyin tätä pomoltani. Hän lupasi tarkastaa asian. En kuitenkaan saanut enää soittoa häneltä ja ajattelin, että ei kai tuolla nyt ole väliä koska palvelukuvauksen pitäisi joka tapauksessa löytyä siivouskomerosta. Vaan eipä löytynyt palvelukuvausta. En sitten lopulta pyyhkinyt lattioita, koska useimmissa paikoissa tarkastussiivoukseen kuuluvat vain roskat ja sosiaalitilat. Siivousaika on paikassa sen verran nappiin vedetty, ettei siitäkään voinut paljon päätellä.
Kun sitten tulin seuraavalla kerralla kyseiseen paikkaan siellä oli paikan pomo pää punaisena valittamassa minulle siitä, kuinka en ollut viime kerralla pyyhkinyt lattioita, ”jos nyt kerran maksamme palvelusta...”, ”ei tällainen peli vetele” etc. (Kyseinen paikka on jos ei nyt ihan tehdas niin tuotantotila, joten lattioiden pyyhkimättä jättämisen huomaa kyllä; lisäksi siivoamme silloin kun työntekijät ovat paikalla). Yritin siinä sitten sopertaa että olin ollut useamman kuukauden poissa enkä muistanut mitä siivoukseen kuuluu. Ymmärrän heitä kyllä, koska kyseessä on pieni yritys ja heillä on varmasti tarkka syynäys siitä, että siivouskuluille tulee vastinetta. Kerroin kyseisestä palautteesta pomolleni myöhemmin. Olen itse sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt pomona tarkistaa asia ja lisäksi, että palvelukuvauksen ainakin olisi pitänyt löytyä. En ole omasta mielestäni varsinaisesti huonon palvelun aiheuttaja, mutta minulle kuitenkin valitettiin pää punaisena ja se kaivelee...AARGHH!!!

14

1733

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Palvelupäällikkö

      Jos sinulla tulee joskus vastaavanlainen tilanne että et muista tai tiedä tarkalleen mitä tehdään ja palvelukuvausta ei löydy ja esimies tai ohjaaja on tavoitettamattomissa, niin kannattaa esim. pyyhkiä ne lattiat ja katsoa että yleis ilme on siisti. En tosin syylistä sinua, vaan annan tässä hyvän neuvon. Asiakkaissa ainä löytyy niitä jotka ei osaa esittää asiaansa kohteliaasti vaan haukkuu ja huutaa aina..

      • Jooooo...

        Ensinnäkin, en syyllistä itseäni tippaakaan. Ainoa mikä minua kaduttaa kyseisessä hommassa on se, että en osannut selvemmin ilmaista asiakkaalle, että asia johtuu huonosti kulkevasta informaatiosta ja organisaatiosta, ei minusta. Tiedät varsin hyvin itsekin, että suurimmassa osassa kaikista paikoista ajat on mitoitettu niin, että paikalle tullaan, siellä siivotaan nopealla tahdilla siten, että jatkuvasti siirrytään eri työvaiheesta toiseen, eikä siinä juuri ole aikaa miettiä juuta eikä jaata. Se vain on, että tiedän kokemuksesta, että 90% negatiivisista palautteista johtuu juuri tällaisista asioista eli siitä, ettei siivooja ole tiennyt koska pomo ei ole hoitanut asioita, vaikka tätä ei ainakaan asiakkaat varmasti uskoisi.
        Esimerkiksi palvelukuvauksen pitäisi löytyä ehdottomasti työpaikoilta. Se on yhtä ehdoton sääntö palveluesimiehille kuin se, että siivouksessamme on tietyt työvaiheet. Te esimiehet käytätte voimavarananne ainoastaan aikaamme ja sitä, että tiedämme mitä sinä aikana pitää tehdä. Teidän voimavarananne ei ole mikään siivoojien halu syyllistää itseään niin että jos tulee jotain tällaista niin tehdään kuitenkin jotain koska se on niin kauheaa jos sitten joku valittaa ja tulee luokitelluksi ”siksi siivoojaksi joka ei hoida hommiaan”. Kyllä esimerkiksi minä olen tottunut ottamaan vastaan palautetta vaikka ei se ikinä mukavaa olekaan.
        Jos saamanne kate kerta kaikkiaan on niin pieni, että kasvu revitään siivoojien selkärangasta ja elpymislisistä työajassa niin olisi hyvä, että ymmärtäisitte, että silloin myös esimiespuolen on toimittava yhtä tehokkaasti.

      • htmm
        Jooooo... kirjoitti:

        Minulla harmittaa todella, että töi´ssäni on alkanut tuntua, että ne firman voitot todellakin otetaan työntekijöitten selkänahasta, keinolla tai toisella!!
        Kyllähän asia olisi pitänyt hoitaa kun toinen kysyy, että mitä siellä pitää tehdä!

    • "äly hoi ymmärrys älä ...

      Olen itse toiminut siivousalalla esimiehenä pitkään. Noita selityksiä on saanut kuulla ihan tarpeeksi. Tarkistussiivous tarkoittaa nimensä mukaisesti tarkistusta. Eli kohde tarkistetaan siihen kuntoon, että se on siisti. Siinä olet oikeassa, että palvelukuvaus pitää löytyä. Jaksamista työhösi.

      • MRMIM

        Jos olet samanlaista palautetta esimiesvuosiesi aikana saanut niin minusta se on yleensä 100% totta. Toivoisi vain, että sitä muistaisi itse silloin kun kohtaa oikein huonoa ja välinpitämättömän näköistä siivousta tai täysinäisiä jätesäiliöitä, että kyseessä on useimmiten juuri informaation huono kulku, eikä niinkään se, että on jätetty tahallaan tekemättä.

      • pomo

        kyllä enemmän kuulee teiltä esimiehiltä selityksiä siitä kun on niin kiire, on niin monta kohdetta, siivojaa ym. mutta sitä vartenhan siellä esimiehenä ollaan että neuvoa voi kysyä. on vaan kohtuullista, että vastaus annetaan, eikä vedota kiireseen. meillä siivoojilla on myös kiire, ja infoa tarvitaan!

      • pomolle
        pomo kirjoitti:

        Vaihda alaa. Voi mennä aina vaikka aivokirurgiksi esim. Mehiläiseen. Siellä on hyvät palkat ja esimiestä ei kiire paina. Eihän ole pakko olla siivoojana jos on vaikeaa....

      • Anonyymi
        pomolle kirjoitti:

        Vaihda alaa. Voi mennä aina vaikka aivokirurgiksi esim. Mehiläiseen. Siellä on hyvät palkat ja esimiestä ei kiire paina. Eihän ole pakko olla siivoojana jos on vaikeaa....

        Haista paska.

    • Anonyymi

      Ja tämäkin lähes 20 vuotta vanha ketju piti nostaa:D löydätkö vielä vanhempaa ketjua...?

      • Anonyymi

        Jeps, siis kuka näitä ikivanhoja ketjuja nostaa? On lähes joka palstalla tämä tapa jollakulla vai liekö useampi jotka kaivaa vanhoja juttuja vuodelta nakki ja muussi...

    • Anonyymi

      Gallialaisilta roomalaisille 5:26 Emme saa tavoitella turhaa kunniaa
      emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.
      Joskus käy niin.

      • Anonyymi

        Ylläpito ei poista sitten tätä minullakin on oikeus piereä pöksyyn

    • Anonyymi

      En tiedä minkälaisessa talutusnuorassa siivousesimiehet ovat mutta heitä ei pätkääkään näytä kiinnostavan että mitä siellä kohteissa oikein tapahtuu. Ja jos sattuu muistumaan mieleen joku kohde missä ollut propleemia niin ei se heitä paljoa liikauta

      • Anonyymi

        Juurikin näin. Meillä tosin esihenkilöstä ei ole apua ei tiedä mitään, ei osaa mitään eikä häntä kiinnosta käydä kohteissa katsomassa miten ne pyörii

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      901
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe