Lainasin otsikon etusivulta...
Tunnetteko ketään joka olisi joutunut työttömäksi? Vai kuuluuko teistä kukaan itse tuohon ryhmään? Jos kuuluu niin kuinka elämäsi alkoi sujumaan. Kuinka rahat piisasivat ja niin edelleen....
Tunnetteko ketään joka olisi joutunut työttömäksi? Vai kuuluuko teistä kukaan itse tuohon ryhmään? Jos kuuluu niin kuinka elämäsi alkoi sujumaan. Kuinka rahat piisasivat ja niin edelleen....
Vastaukset 19
Vanhimmat
Pekka Saudia radiosta öisin. Siellä soitteli paljon ahdistuneet työttömät ihmiset. Kai ne siksi lopettivat sen hyvän ohjelman joka käsitti näitä heikompi osaisa...?
kaksi vuotta sitten. Kesäkuussä pääsin/jouduin työttömyyseläkkeelle. Tosin päätöksen sain vasta tällä viikolla.
Olin 500 pv ansiosidonnaisella ja todella tiukkaa teki. Pakolliset menot pystyi just ja just maksamaan, mutta esim. ruokarahaa ei ollut loppukuusta. Mitään ylimääräistä ei pystynyt ostamaan, matkustelu ei tullu kysymykseenkään eikä mikään muukaan ajanviete.
Eläkkeen käteen jäävää summaa en vielä tiedä, anoin myös eläkkeensaajan asumistukea ja siitä päätös tulee aikanaan.
Sama juttu verojen kanssa, en tidä vielä.
Jäin työttömäksi 1990-luvun alussa. Työttömyyskassan korvauksilla tulin toimeen.
Oli pantava elämä siihen malliin, että se raha riitti. Eipä se paljon muuttunut, kun eläkettä alettiin maksaa.
Riittäähän eläke vieläkin, eipä ole paljon noussut.
Silloinen eläkkeeni oli 60 % palkastani. Jos nyt lisäisin silloiseen palkkaani kaikki Tupokorotukset, ei eläkkeeni toki enää olisi 60 % siitä. Eli tuloni pienenevät vuosi vuodelta.
Eläkkeet jäävät jälkeen, ja kohta Suomi on täynnä juuri ja juuri toimeen tulevia ihmisiä, joiden ostokyky ei valtion taloutta kohenna.
isomman eläkkeen ja vuokra tukea että voit edes syödä ja tehdä edes yhdenkerran vuoressa matkan. Voin vain kuvitella miten hirveetä sellainen elämä on pitemmänpäälle :-( Ei sitä kauaa kestä sellaista romahtamatta.. Meinaan näitä nuoria joilla ei ole edes eläkettä nurkantakana oottamassa. Vaikkei se helppoa ole ikä-ihmiselläkään kun on painanut töitä monet vuodet niin sitten lyödään nuijalla päähän kun ei enään tarvita.
jos on maksanutkaan koskaan tavallisille pulliaisille kunnon eläkettä. Että voisi sanoa pärjäävänsä hyvin. Hyvin meinaa sitä että voi syödä mitä haluaa ja ei ole kukkaro tyhjä kahta kolmea päivää ennen uutta eläkettä.
Tästä on kauan aikaa, kun miesvainajani työpaikka lopetettiin ja hän sai siirtyä yhtiön toiselle toimipaikalle 150 km päähän. Työkin muuttui jkv. Perhe ei voinut muuttaa mukana. Mies kävi kahdesti viikossa kotona eli nukkui kotona neljä ja työpaikkakunnalla kolme yötä. Laitoin evästä ja puhtaat vaatteet mukaan aina. Mies koki raskaaksi elämänsä perheestään erossa. Sairastui ensin sydämen rytmihäiriöön ja sitten sai syövän. Kuoli kahden ja puolen vuoden kuluttua tästä elämän muutoksesta. Olen varma, että tällä oli vaikutuksensa.
Joskus tuntuu siltä kuin ei ihmistä arvosteta ihmisenä. Ei annettaisi ihmisarvoa hänelle jolle se kuuluisi. Jos miehesi perhe ei voinut muuttaa perässä niin silloin olisi pitänyt vaatia ettei sinne mene mieskään. Mutta ihminen on heikko vaatimaan oikeuksiaan. Sellainen elämä ei ole tarkoitettu ihmiselle joka vuositolkulla oli käynyt kotoa töissa.
saa kyllä sitä pärjää kokonaan toinen juttu kun jää peruspäivärahalle ja jos on velaton asunto.
Miten sitä asuntoa vois hyödyntää kun työtön ei saa lainaa ja asumistukea.
Eli pitääkö se myydä?
Ja missäs sitten asuu?
Ymmärtääkseni Tapio muuttuu kiljuksi,LM sätkäksi,
filepihvi silakaksi.Jos eläminen ehtona, niin
muu omaisuus tarpeellista lukuunottamatta realisoidaan.Valitettavasti kaikkea mukavaa ei
voi säilyttää jos tulot ei riitä
Tässä olisi politiikoille pieni palaveri ajateltavaksi joka on oikeastaan hyvin tärkeä asia. Sellainen ihminen joka joutuu työttömäksi ilman omaa syytään, pitäisi aina huomioida hänen entiset velkansa jotka on aina hoidettava. Pitäisi perustaa rahasto näille lainan maksajille. Sen voisi perustaa lainen yhteyteen. Että 1 prosentti menisi tuohon erikois rahastoon odottamaan jonkun huonoja aikoja. Ettei jäisi asunnottomaksi... Se yksi prosentti on hirveän pieni, siitä ei tee konkurssia jos on elämä kunnossa. Koskaan ei voi tietää milloin työt loppuvat. Silloin olisi tämä rahasto auttamassa pikkusummalla korkojen ja vähennysten lyhennyksessa.
Mutta minusta se on niin väärin. Että jos itse ei ole omaan työttömyyteensä syyllinen niin joutuu kerjäläis asteelle. Se on suorastaan ahdistavaa..
Itse en ole työttömyyttä kokenut, jäin varhennetulle vanhuuseläkkeelle omasta toivomuksesta, heti kun kynnelle kykenin, eli 60 täytettyäni. Tunsin, että nyt minulle riittää.
Työpaikkani oli suuryritys joka kymmenen viime vuoden aikana pilkottiin palasiksi ja tuhannet sai lähtöpassit. Siitä syystä tunnen työttömäksi jääneitä tosi paljon.
Meillä irtisanottiin vanhemmasta päästä, eli työttömyysputkeen kelvollisia, käytössä oli myös erilaisia tukipaketteja. Kokonaisuutena asiat hoidettiin niin siististi kuin se niissä olosuhteissa oli mahdollista. Uskon, että irtisanotut ovat pärjänneet taloudellisesti. Pahempi oli se henkinen tuska ja epätoivo minkä irtisanotut kokivat, siitä miksi juuri minä. Monelle työ oli ollut elämänsisältö, firmalle oli tavallaan annettu koko elämä. Omassa roolissa kouluttajana kuuntelin näitä tarinoita, välillä meni yöunet, myönnän. Tiedän ihmisiä joilta muutos vei terveyden, jopa itsemurhia tuli muutama. Useasti olen miettinyt mitä tulevaisuus tulee kertomaan tästä muutosten ajasta mikä kosketti monia yrityksiä ja valtavaa määrää ihmisiä. Väitöskirjoja tästä kaudesta varmaan syntyy aikanaan.
Minua ahdistaa monen nuoren puolesta, eikä se tunne ole vanhempienkaan kohdalla helppo. Heitä taas ajattelen että ovat kuitenkin eläneet ja saaneet jotain elämässään aikaan. Mutta nämä nuoret aikuiset, alle 55 vuotiaat. Tuntuu niin pahalta. Toivon kuitenkin kaikista huolimatta että he selviäisivät voittajana.
Työttömyysputkeen pääsevät selviävät kyllä, keskipalkkainen pärjää ansiosidonnaisella siinä missä eläkeläinen eläkkeellään. Nuorille alkaa jo löytyä työtä, jos työ ja kouluttautumishaluja riittää. Pahin tilanne on niillä jotka tippuvat peruspäivärahalle ansiosidonnaisen jälkeen. Tämän päivän Suomessa viisikymppiselle ei juurikaan työtä ole tarjolla, neljävitonen on jo vanha työmarkkinoilla, on se kovaa. Kaikista keskusteluista irtisanottavien työkavereiden kanssa minulle on jäänyt tunne, että ikäisemme kokevat pahimpana sen kun elämäntyö tavallaan menee hukkaan, arvostuksen puutteen, minkä irtisanomistilanne tuo. Vaikka se johtuukin ”taloudellisista ja tuotannollisista syistä”, näinhän se menee.
Olen myös lukenut jostain että 4 vitonen tai noin 5kymppinen ovat ne oikeat väliinputoojat. Vaikka kun aattelee että hehän oikeastaan ovat ne parhaat työvoimaiset ja kestävämmät ja yleensä pitkäjännitteisimmät työntkijät.. Mitähän ne siellä työpaikka portaissa oikein ajattelvat kun parhaat siivotaan päältä pois.
Onko se kauneus ja nuoruus niin vahava valtti ettei muuhun lasketa mitään arvoa? Nuoret rakastuvat ja perustavat perheitä lapset valvottavat ja sairastavat.. Kyllä minä sanon että jossain on jotain vikaa yhteiskunnan ajattelu tavassa.
Työsopimukseni purettiin ilman omaa tuottamusta ja ilman irtisanomisaikaa yhdeksän vuotta sitten.
Ei minulla ollut mitään sopeutumisvaikeuksia.
Olen työkseni tehnyt melkein mitä vain, paitsi myynyt.
Pentuna pöllin kuorinnasta erilaisten rakennus ja metallitöiden kautta hotelli-ravintolan portierin askareisiin.
Myös tiilien tekoa, jäähdyttimien tinausta, autojen kokoonpanoa, teräsvalimon hanttihommia ym. ym.
Työsuhteita ollut kymmenittäin joten eivät yhdet loparit 50:n pinnassa hetkauttaneet tippaakaan.
Penskat olivat omillaan, perushankinnat tehty, ei velkaa ja jotain oli jäänyt säästöönkin.
Vakavasti sanoen olimme vaimon kanssa suunnitelleetkin työnteon lopettelua tuossa vaiheessa mutta työnantajni teki päätöksen puolestani.
Vaimolla oli 6:n kuukauden irtisanomisaika marketrin kassalta.
Kyllä minä olen löytänyt sisällön elämääni työmaailman ulkopuolelta.
Ehkä kirjava työhistoriani on kohdallani asettanut arvot toiseen järjestykseen?
Naiset saavat pienempää palkkaa kuin miehet. Tietysti myös eläke 40 työvuoden jälkeen on vastaavasti hyvin pieni eli puolet pienenpienestä palkasta ja veroprosentti nousi 2 % työssä oloon verrattuna. En tilaa lehtiä ja luovun televisiosta analogisten ohjelmien loputtua. Olen ollut vasta muutaman vuoden eläkkeellä, toimeentulo huononee joka vuosi, koska korotuksia ei tule kuten palkkoihin.
Työsopimukseni purkamisesta.
Ryhdyin pätkätyöläiseksi ja ahneus iski.
En raaskinut pitää lomia kunnes vaimo hermostui.
Hän sai helposti marketin osa-aikakassatyöstä myös palkatonta vapaata. = ei tullut paljoa ansion menetystä.
Ns. ansiosidonnaiseni oli lapsellisen pieni johtuen viimeisen vakituisen työpaikan pienestä palkasta.
Eipä se kyllä, leikkurista johtuen, ole kummoinen suurituloisellakaan.
Lyhentelin pätkiä ja jatkoin työttömyysjaksoja.
Vaimo sa kaikessa sovussa lopputilin viisi vuotta sitten. Työeläkebruttoa kertynyt tähän mennessä ruhtinaalliset 536E/kk johtuen työhistoriasta.
Päästyäni työttömyyseläkkeelle nousi nettotuloni noin 60% verrattuna ns. ansiosidonnaiseen vaikka kertymä % on hieman yli 40.
Koko aika on mennyt hienosti. Alkuun olin sen verran aktiivinen etteivät työkkäristä ehdotelleet mitään hupsuja.
3kk:n työnhakumatkat Espanjaan katkaisivat mukavasti vuosirytmin.
Viimeisten viiden vuoden aikana kuntoni ja terveyteni on kohentunut roimasti.
Ei ole muuta riesaa kuin eturauhaspilleri/päivä.
Lisääntyneen matkustelunkin vuoksi muutimme keskustan kerrostaloon.
Olemme erittäin tyytyväisiä kuluneeseen aikaan.
7 vuotta temppuilin pätkien ja työttömyysjaksojen kanssa. Kerran taisi päivärahalaskurikin nollaantua.
Taloutemme olimme hoitaneet kuntoon jo aktiivivuosinamme joten tilin saldoa eikä luottokorttiostoksia ole tarvinnut vahtia.
Vaimo tekee vuosittain 1 - 2 rättireisua keskieurooppaan tytön kanssa. Minä en niille lähde.
04.09. lähdemme Budapestiin. Sieltä Itävallan, Slovenian ja Kroatian lenkki.
Käymme kääntymässä kotona ennen Espanjaan lähtöä 07.10. Siellä olemme hieman pitempään.
Kevättalvelle täytyy kiireellä ryhtyä katsomaan jotain lämpimän meren risteilyä.
Kulttuuriin kai kuuluisi valittaa niin pirukseen mutta kun en keksi syytä.
KELA- ja sossumahdollisuudetkin ovat jääneet käyttämättä. Olisikohan ollut hahiksia. Vieläkin ehtii.
Jiouduin 1990-luvun alkupuolella työttömäksi ja putosin aika korkealla olevalta oksalta. Teki henkisesti tiukkaa myöntää, että ei ollut omissa silmissään, eikä myöskään ympäristön mielestä muuta, kuin mihinkään kelpaamaton 3.luokan kansalainen ja luuseri.
Pari-kolme vuotta meni ihmetellessä peruspäivärahalla, koska enhän minä tietenkään kuulunut mihinkään liittoon. Silloin.
Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin työkkäriltä salaa opinnot avoimessa yliopistossa. Salaa? Kyllä, sillä jos ne ketaleet olisivat sen tienneet, niin pienikin raha olisi tyssännyt. En olisi heidän mukaansa "ollut työmarkkinoiden käytettävissä".
Aktivoin myös muita harrasteitani. Pian olinkin luottamusmiestehtävissä, joista maksettiin ihan kivasti. Edelleenkin maksetaan. Joku osasi siis kuitenkin arvostaa taitojani ja kokemustani!
Pääsin työllistettynä kahdeksi ja puoleksi vuodeksi työhön, joka oli vaihteeksi vaativaa ja haasteellistakin. Ihan valtiolle. Palkkakin oli kohtuullinen, alemman akateemisen koulutuksen saaneiden virkamiesten alempi keskipalkka. Tänä virallisena työkautenani sitten suoritin ylemmän korkeakoulututkinnon. Työkkäri ei voinut vastaankaan panna....
Nyt olen päässyt työttömyyseläkkeelle. Luojan kiitos: ansiotasoni nousi reippaasti eläkkeen myötä ansiosidonnaiseen päivärahaan verrattuna!! Kirjoitin kirjan. Istun arkistoissa ja tutkin osan vuotta. Keskityn lapsenlapsiin maassa ollessani. Kaksi-kolme kuukautta vuodessa matkustelen Kreikassa, Kroatiassa, Kyproksella, Maltalla ja muissa mukavissa paikoissa. Laatuelämää. Olen tyytyväinen ja onnellinen.
Näin pääsin ylitse elämää suuremmasta järkytyksestä. Terveenä. Elämä jälleen edessä.