Omahoitaja tuossa kyseli, kuulemma siksi kun kuuluu vakioidusti kysymyksiin (jopa F 64.0 diagnoosin saaneille), että haluaisinko olla feminiininen mies sen sijaan että olisin ulkoisestikin nainen.
Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Transnaiselle kun on kolme vaihtoehtoa:
1) sinnitellä
2) tehdä itsemurha / syödä, juoda itsensä hengiltä
3) muuttua
Eli jos muuttuminen ei ole vaihtoehto, jäävät vaihtoehdoiksi sinnittely tai elämä muiden määrittelemässä elämässä tai tuo elämän lopettaminen tavalla tai toisella.
Mutta funtsailin asiaa pidemmälle. On asioita, joita ei pysty muuttamaan tässä prosessissa. Näitä on esimerkiksi isyys. Isyyden osalta joudun hyvin pitkälti elämään feminiinin miehen roolia, koska isyys mielletään sosiaalisesti miessukupuolen ominaisuudeksi. Olen aina oleva tyttäreni isä, vaikka kuinka omaksuisin sosiaalisen äidin roolin.
Kestämisen kannalta onkin olennaista kuinka kokonaisvaltaista miehen rooli on transnaiselle. Siihen vankilaan, jossa turposin 160-kiloiseksi en enää koskaan palaa. Ei minulla ole enää mitään paluumahdollisuuksiakaan. Pallit ovat jo surkastuneet. Olen purkkihormonien varassa. Minua ei kiinnosta kokonaisvaltainen miehen rooli vaikka olisin kuinka feminiini. Ja kuinka feminiinisyys mitataan? Stereotypioillako?
Isän osan aion hoitaa menestyksellisesti. Sosiaalisesti se on vanhemmuutta. Se isyys on juridisuutta. Isänpäivää voi viettää, mutta naisena ja toisena, tasa-arvoisena vanhempana.
(blogistani)
Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys. Transnaiselle kun on kolme vaihtoehtoa:
1) sinnitellä
2) tehdä itsemurha / syödä, juoda itsensä hengiltä
3) muuttua
Eli jos muuttuminen ei ole vaihtoehto, jäävät vaihtoehdoiksi sinnittely tai elämä muiden määrittelemässä elämässä tai tuo elämän lopettaminen tavalla tai toisella.
Mutta funtsailin asiaa pidemmälle. On asioita, joita ei pysty muuttamaan tässä prosessissa. Näitä on esimerkiksi isyys. Isyyden osalta joudun hyvin pitkälti elämään feminiinin miehen roolia, koska isyys mielletään sosiaalisesti miessukupuolen ominaisuudeksi. Olen aina oleva tyttäreni isä, vaikka kuinka omaksuisin sosiaalisen äidin roolin.
Kestämisen kannalta onkin olennaista kuinka kokonaisvaltaista miehen rooli on transnaiselle. Siihen vankilaan, jossa turposin 160-kiloiseksi en enää koskaan palaa. Ei minulla ole enää mitään paluumahdollisuuksiakaan. Pallit ovat jo surkastuneet. Olen purkkihormonien varassa. Minua ei kiinnosta kokonaisvaltainen miehen rooli vaikka olisin kuinka feminiini. Ja kuinka feminiinisyys mitataan? Stereotypioillako?
Isän osan aion hoitaa menestyksellisesti. Sosiaalisesti se on vanhemmuutta. Se isyys on juridisuutta. Isänpäivää voi viettää, mutta naisena ja toisena, tasa-arvoisena vanhempana.
(blogistani)
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Feminiininen mies
Kirjoittanut: Heli.Ilwes 27.8.2006 klo 10.26
haluaisinko olla feminiininen mies sen sijaan että olisin ulkoisestikin nainen. "
Ei Suomessa ole mahdollista olla feminiininen mies, siksi kysymys on turha.
Sitä paitsi omassa tapauksessani minulla on kyky ja minut on pakotettu, toteuttamaan sterotyyppisintä maskuliinisuutta. Prosessi pakottaa siihen. Minusta löytyy härkäpäisyyttä, jääräpäisyyttä, sanassa pysymistä, luonteen lujuutta, uskallusta - kaikki stereotyyppisen miehen tunnuspiirteitä. Siksipä kysymys ei oikeastaan ole haluamisesta, vaan siitä, mihin olosuhteet pakottavat. Vaikea ajatella itseään ihan täysin irtonaisena olosuhteista.
Haluaisin olla feminiininen nainen, mutta se nyt on kerta kaikkiaan mahdotonta tällä kropalla, joten on luotava jonkinlainen kompromissi joka tyydyttää myös ulkopuolisia. On luotava valheellinen tarina.
"Siihen vankilaan, jossa turposin 160-kiloiseksi en enää koskaan palaa. "
Paljon painat nyt? Minäkin olen ollut 160-kiloinen.
"Ei Suomessa ole mahdollista olla feminiininen mies". Mihin tämän väitteen perustat? Minä ainakin miellän itseni feminiiniksi mieheksi ja olen siis ihan miehenä syntynyt ja myös elän sellaisena tälläkin hetkellä. Mutta ehkäpä meidän käsityksemme siitä, millainen on feminiini mies eroavat toisistaan
"Omassa tapauksessani minulla on kyky ja minut on pakotettu, toteuttamaan sterotyyppisintä maskuliinisuutta. Prosessi pakottaa siihen."
Edelleenkään en oikein ymmärrä. Eihän ketään voi
pakottaa olemaan mitään sellaista mitä ei ole. Tai voi kyllä, mutta se ei ole tervettä sellainen, ei henkisesti eikä fyysisesti. Noh, mitäpä minä näistä enempiä
"Edelleenkään en oikein ymmärrä. Eihän ketään voi
pakottaa olemaan mitään sellaista mitä ei ole. Tai voi kyllä, mutta se ei ole tervettä sellainen, ei henkisesti eikä fyysisesti."
Ympäristö ja kulttuurimme pakotti minut elämään miehen roolia, vaikka kuinka tunsin olevani nainen. Nykypäivänä tilanne on helpompi. Vaikka sinä päivänä kun kokee sukupuoliristiriitaa, voi lähteä tukimuksiin ja hoitaa homma pois päiväjärjestyksestä. Minun nuoruudessani tämä ei ollut mahdollista, siksi katson että minut pakotettiin olemaan muuta kuin olen.
Minä olen jotenkin liukunut pois isyydestä vanhemmuuden suuntaan. En ole ikinä viettänyt isänpäivää, se on ollut minulle vastenmielinen ajatus. Oma identiteettini on "rakastava ja huolehtiva naispuolinen vanhempi".
Joko kannat asetta tai joudut puukotetuksi tai pahoinpidellyksi. TSänä olen joutunut tappelemaan enemmän muutamana vuotena kadulla kuin yhdeksänä vuotena koulussa. Ei ole perin feminiinistä.
Ei ole feminiinistä myöskään jääräpäisesti kulkea omaa linjaansa muiden mielipiteistä välittämättä.
Ei ole feminiinistä erakoitua.
Minä en ole tätä valinnut, ympäristö minut on siihen pakottanut.