en ymmärrä

Kaikki muu on tavalla tai toisella järkevää, loogista ja ymmärrettävää (en siis ole vl-vihaaja vaikken vl olekaan), mutta yksi asia hyppää koko ajan silmille enkä sitä ymmärrä: Miksi te ihan koko ajan tuomitsette toisia? Ja nimenomaan toisianne!

Tiedän kyllä, "Jumalan sana tuomitsee, emme me", mutta kyllä te täällä tuomitsette ja syyttelette toisianne ihan jatkuvasti (lähes ketju kuin ketju perustuu tähän). Ettekö te luota siihen, että Jumala hoitaa asian, ei ole teidän tehtävä puuttua siihen? Toki tähänkin voi taas vastata, että haluatte auttaa sisarta tai veljeä pysymään Jumalan/SRK:n yhteydessä, mutta mielestäni esim. täällä olevissa keskusteluissa on kyse lähinnä juoruamisesta eikä mistään hyväntahtoisesta parannuksen toivomisesta (eikä tämä ole mitään kahden kesken keskustelua, jolla oikeasti olisi vaikutusta SRK:sta loitoaviin sisariin ja veljiin). Tämä on ehkä hieman törkeä sivuhuomautus, mutta syntyvyydestä huolimatta vanhoollislestadiolaisten määrä pysyy koko ajan samana ja voisikin olla syytä itse kullakin katsoa peiliin ja miettiä mistä se voisi johtua. (Ja vielä ahdistavampi kysymys: olenko minä, siis minä itsenäni enkä Jumalan välikätenä, aiheuttanut sen, että joku sisar tai veli on loitonnut Jumalasta tai liittynyt eriseurajoukkioon.)

Oikeasti myönnän jo tässä vaiheessa: tästä ei luultavasti seuraa hedelmällistä keskustelua tällä palstalla (ja osin myös siksi, että myönsin olevani ei-vl), mutta jos edes joku teistä pohdiskelisi asiaa, olisin erittäin tyytyväinen.
5514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vähän vl:iä. Palstan nimi hieman harhaan johtava.

Äänestä
  • tulisi muttaa...

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    tulisi muttaa...

    On se totta, todella vähän on meikäläisiä täällä, tai sitten kommentit ovat maltilla laitettu, tai jätetty viisaasti laittamatta.

    Kyllähän täällä nuo exit eniten puhuu, onhan palsta kuitenkin meikäläisyydestä puhumista varten.
    Kansa vain ymmärtää väärin, ei täällä vl:t keskustele.

    Äänestä

  • uuja kirjoitti:

    ...vaan aika pitkälti koko vanhoillislestadiolaisuutta, sitä kuvaa mikä minulle on siitä välittynyt. nuo syntilistat ja muuthan on vain joidenkin inhimillisten ihmisten aikaansaannosta (ja ovatko se SRK:ssa epäjumalia?), eivät suoraa Jumalan puhetta.

    Kaikesta on säännöt ja rikkomuksista tuomitaan. Ja toisaalta: se, mitä ei ole kielletty, on sallittua (ehkä myös: josta ei jää kiinni??). Kun ihmiseen ei luoteta, ei ihmisen tarvitse olla luottamuksen arvoinen. kaksinaismoralismia ja tekopyhyyttä, itsensä ylentämistä..

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    tulisi muttaa...

    Ei palstan nimeä pidä muuttaa. Tämän palstan aihe on vanhoillislestadiolaisuus ja täällä puhutaan SIITÄ. ja siitä aiheesta saa keskustella kuka tahansa, tämä on keskustelupalsta. Olen buddhalainen mutta haluan keskustella vanhoillislestadiolaisuudesta. KÄyn keskustelemass muistakin uskonnoista niille nimetyillä palstoilla. Yksinkertaista. Ei siitä saa keskustella esim. pyöräily-palstalla. Ei ei ei, koska suomi24 sääntöjen mukaan asiasta keskustellaan sillä palstalla, mikä sen otsikko on. Miksi otsikoita pitäisi muuttaa? Ei pitäisi missään nimessä. Mitä järkeä on mennä johonkin reseptipalstalle puhumaan uskonnoista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

teitä.. kirjoitti:

Kaikki muu on tavalla tai toisella järkevää, loogista ja ymmärrettävää (en siis ole vl-vihaaja vaikken vl olekaan), mutta yksi asia hyppää koko ajan silmille enkä sitä ymmärrä: Miksi te ihan koko ajan tuomitsette toisia? Ja nimenomaan toisianne!

Tiedän kyllä, "Jumalan sana tuomitsee, emme me", mutta kyllä te täällä tuomitsette ja syyttelette toisianne ihan jatkuvasti (lähes ketju kuin ketju perustuu tähän). Ettekö te luota siihen, että Jumala hoitaa asian, ei ole teidän tehtävä puuttua siihen? Toki tähänkin voi taas vastata, että haluatte auttaa sisarta tai veljeä pysymään Jumalan/SRK:n yhteydessä, mutta mielestäni esim. täällä olevissa keskusteluissa on kyse lähinnä juoruamisesta eikä mistään hyväntahtoisesta parannuksen toivomisesta (eikä tämä ole mitään kahden kesken keskustelua, jolla oikeasti olisi vaikutusta SRK:sta loitoaviin sisariin ja veljiin). Tämä on ehkä hieman törkeä sivuhuomautus, mutta syntyvyydestä huolimatta vanhoollislestadiolaisten määrä pysyy koko ajan samana ja voisikin olla syytä itse kullakin katsoa peiliin ja miettiä mistä se voisi johtua. (Ja vielä ahdistavampi kysymys: olenko minä, siis minä itsenäni enkä Jumalan välikätenä, aiheuttanut sen, että joku sisar tai veli on loitonnut Jumalasta tai liittynyt eriseurajoukkioon.)

Oikeasti myönnän jo tässä vaiheessa: tästä ei luultavasti seuraa hedelmällistä keskustelua tällä palstalla (ja osin myös siksi, että myönsin olevani ei-vl), mutta jos edes joku teistä pohdiskelisi asiaa, olisin erittäin tyytyväinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu