Puhelinlaskuni on muutaman euron luokkaa kuukaudessa, josta 1,99 on kuukausimaksua. Käyn töissä ma-pe 8-16, lopun aikaa vietän useinmiten yksin: joko istun tässä haaveilemassa ystävistä (tietenkin suurin haave on löytää oma kulta), katson elokuvia, käyn lenkillä tai voin jopa musisoida, mutta kaikki tapahtuu yksin.
Sähköinen viestintä mm. messengerissä voi joku ilta olla hyvinkin aktiivista, mutta poistaako se yksinäisyyden, etenkin jos se on niin pinnallista.
Aina odotan viikonloppua kovasti, mutta yksin sen kuitenkin vietän.
Mutta en luovuta! Vaikka olen monesti jo pettynyt, en luovuta. Tiedän, että en ole ainut "näin yksinäinen", joku on vieläkin yksinäisempikin. Joten miksi emme helpottaisi toistemme yksinäisyyttä? Tehdään asioita yhdessä: käydään kahvilla, elokuvissa, teatterissa, konserteissa, kävelyllä, ihan missä vaan, kunhan teemme sen yhdessä.
Teet minut iloiseksi jos otat yheyttä: [email protected]
Sähköinen viestintä mm. messengerissä voi joku ilta olla hyvinkin aktiivista, mutta poistaako se yksinäisyyden, etenkin jos se on niin pinnallista.
Aina odotan viikonloppua kovasti, mutta yksin sen kuitenkin vietän.
Mutta en luovuta! Vaikka olen monesti jo pettynyt, en luovuta. Tiedän, että en ole ainut "näin yksinäinen", joku on vieläkin yksinäisempikin. Joten miksi emme helpottaisi toistemme yksinäisyyttä? Tehdään asioita yhdessä: käydään kahvilla, elokuvissa, teatterissa, konserteissa, kävelyllä, ihan missä vaan, kunhan teemme sen yhdessä.
Teet minut iloiseksi jos otat yheyttä: [email protected]
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tosiaan on ehkä aiheellista ilmottaa millä suunnalla asustelen: pääkaupunkiseudulla. :)
Mukava huomata, että todella haluat muutosta yksinäisyyteesi ja jätät yhteystietosi. Liian moni tyytyy vaan ruikuttamaan netissä kovaa kohtaloaan... Toivottavasti joku sellainen rohkaistuu vastaamaan, josta tulee ystäväsi. :)
Mailaisin itsekin, ellen asuisi aivan toisella puolella Suomea.
Niin, eipä se ongelma yleensä ratkea, ellei siihen käy kiinni kaksin käsin.
ikäinen suurinpiirtein?
Olen vuosimallia -87. Mutta laita ihmeessä meiliä, vaikka ikä ei olisikaan ihan toivomaasi..?
Mikset ole sitten tähän päivään mennessä pyytänyt niitä mesekavereitasi kahville tai leffailtaa viettämään? Liian pitkät välimatkat vai? Missä sä edes asut, ja oletko mies vai nainen?
Olen toki pyytänyt messengertuttaviani viettämään iltaa kanssani ja monen kanssa olenkin viettänyt iltaa. Mutta ystävyys ei synny itsestään ja kaikkien kanssa ei tietenkään synkkaa.
Olen siis miespuolinen ja asun pääkaupunkiseudulla.
Mulla on tasan kolme hyvää ystävää: Karhu, Lapin Kulta ja Koff.
PS. Mun puhelin soi viimeks vissiin joskus Helmikuussa.
nuokaan ystävät eivät lohduta ja en edes muista milloin puhelimeni olisi muutoin soinut kuin että mieheni kysyy mitä kaupasta tuodaan.
Päivän ohjelma:
herätys aamupäivällä
kahvi
tupakka
netti
tupakka
netti
tupakka
netti
kahvi
tupakka
ai isäntä tuli kotiin
ai, isäntä lähti harrastamaan
tupakka
netti
tupakka
nukkumaan
valvomista
tupakka
netti
nukkumaan.....
ja herätys joskus aamupäivällä
jne.
eli ei ketään käyt, en mitään tee, ei kukaan soita, en kenellekkään puhu, ei kukaan katso, ei kukaan kysy, ei ole ketään !
paitsi että ei ole edes miestä ja en polta. Muutamina päivinä käyn töissäkin muutaman tunnin olemassa, muuten aika meneekin netissä ja koiran kanssa. Tuskin edes tapaan ketään kun en koskaan liiku juuri missään paitsi lenkkipoluilla tietty...
Mulle soittelee korkeintaan porukat ja velipojat joskus, mesekamuistakin serkkujen kanssa eniten tulee juteltua ja nekin asuu monen sadan kilsan päästä täältä.
Ikää mulla 24v ja paikka 013 alue.
Olen huomannut että yksin viihdyn usein paljon paremmin kuin porukassa. Varmaankin siksi, että en tunne ketään päihteetöntä kaveria/ystävää.
Mutta yksinoleminenkin rupeaa käymään psyykkeen päälle, joten pakko lähteä porukkaan ja yleensä se päätyy muutaman viikon putkeen.
En enää osaa/uskalla tutustua ns. "normaaleihin" ihmisiin, enkä uskalla pyytää ketään mukavaa tyttöä leffaan/mihinkään, sillä luulen, että kun mun menneisyys tulee ilmi kaikki menee pieleen. Ei sillä että olisin joku vanha venkula tms. En todellakaan.
Ei nyt millään pahalla, mutta ei minusta voi olla äärimmäisen yksinäinen, jos on edes mies. Tai siis, mikäli välinne ovat etäiset, ettekä puhu mistään, ehkä olet, mutta noin yleensä. Liian yksinäinen tietysti silti on, jos ei ole muita. Ja yksinäisyys on silti ihan kamalaa, tietysti.
Itse en pidä itseäni kamalan yksinäisenä, koska minulla on edes poikaystäväni. Joskus harmittaa, että hän on ainoa ihminen, jolle voin puhua mistään, tai jonka kanssa voin tehdä jotain, ja häntäkin tapaan irl kerran tai pari kuussa, mutta ei pitäisi valittaa, koska muistan millaista oli kun ei ollut edes häntä.
Tai ehkäpä tottuminen tai pieni kyllästyminen tuo olon, ettei poikaystävästä ole apua yksinäisyyteen. :I
yksinäinen meinaan.. olen nyt vuoden ja viikon asustellut uudella paikkakunnalla kouluni takia.. asunto tuli alle viikkoa ennen koulun alkua, ja jo silloin tiesin viettäväni suuremman osan ajastani neljän seinän sisällä. 8-16 menee koulussa, joskus jopa pidempäänkin..siellä on seuraa, mutta sekin jotenkin teennäistä. tyyliin "ööh, mitäs söit tänää?" "noh en oikee mitää".."onko sulla sitä ja sitä kirjaa.."ym.. oman valintani olen tehnyt.. jätin auton ostamatta (tosin, koska ei olisi koskaan ollut varaa maksaa vakuutuksia), vaikka tiesin, että ilman autoa en tule näkemään vanhoja frenkkuja ties koskaan. nyt kuitenkin hekin ovat muuttaneet jonnekin ties minne koulunsa perään. koko kesän olin töissä, niin ettei yhtäkään ainutta vapaapäivää ollut tiedossa. niinpä tuli tavattua uusia ihmisiä, harmi vain että nekin asustaa jossain liian pitkällä. täällä minulla oli ensimmäisen vuoden aikana isompi porukka valmiina, jos halusi mennä vaikka lenkille tai kahville..nytpä he ovat päässeet koulusta ja muuttaneet jälleen jonnekin kauemmaksi. muutkin koulun opiskelijat asustavat pääosin jossain kaukana, joten aina neljästä eteenpäin istun neljän seinän sisällä ja välillä käyn sen verran pihalla, että tupakan poltan. kaupassakaan ei tule käytyä, ellei muista koulumatkalla kävellä sen kautta. eipä tässä kuitenkaan mitään valittamista ole. odottelen aina viikonloppua innolla, jotta pääsen oman kultani kainaloon ja saan jälleen tuntea olevani olemassa. harmi, ettei sekään ole aina viikonloppuisinkaan mahdollista, koska työt ja koulu verottavat niin paljon yhteistä eloa eikä tuo välimatkakaan sitä juurikaan helpota. olemme kuitenkin kestäneet rankan armeija-ajan ja kummankin isän kuoleman, joten ei ne viikon erot niin pitkiltä tunnu. toisinaan sitä kaipaisi jotain ihan muuta kuin näitä samoja keltaisia tapetteja, jotka joku entisistä asukkaista on tupakallaan tuhrinut, mutta mitäs siinä tekee, kun ei missään käy. asuinpaikkani on niin pieni, että kaikki jotka täällä asuu, tuntee toisensa ja tietysti viettävät mieluummin aikaa toistensa-kuin vieraiden seurassa. elikkä en tule koskaan saamaan täältä muuta kuin koulu-aika seuraa. ja siihen on tyydyttävä. onneksi on sentään joku, tai jokin jolle puhua, ettei ihan hulluksi tule..oma pieni karvapallo-suomen pystykorva ja päiväkirja:D
Olotilasi kuulostaa kuitenkin väliaikaiselta ja kuitenkin ne tietyt viikonloput saat viettää oman kullan kainalossa. :)
Ei yksinäisyys tietenkään tunnu yhtään sen helpommalta vaikka se olisikin väliaikaista. Mutta oikein yksinäisinä hetkinä kannattaa tosiaan muistaa se väliaikaisuus. Poikaystäväsi ei ole armeijassa kuin 6 kuukautta (todennäköisesti) ja siun opiskelut ei kestä ikuisuutta.
Tsemppiä! :)
hyvin samankaltainen tilanne kun sulla. viikot yksin koulua lukuunottamatta opiskelupaikkakunnalla ja viikonloput kullan kainalossa. välillä tää tympii aika pahastikin :/
koen kanssa itseni aika yksinäiseksi, vaikkakin koulussa käyn ja onhan minulla tämä netti. uudessa koulussani, lukiossa olen nyt ollut 2 viikkoa, kolmas alkamassa, enkä yhtäkään uutta tuttavuutta ole saanut, vaikka kuinka haluaisin, en ole rohjennut ujoudeltani menemään puhumaan ihmisten kanssa. vieroksuttaa, mitä he minusta ajattelevat.
mesessä on porukkaa jonkin verran, en kuitenkaan koe mesen kautta jutustelua oikeaksi ystävyydeksi/kaveruudeksi, jos en ole toista nähnyt kasvotusten. ( niinkuin nimimerkki Forre jo totesi mesen pinnallisuuden.. ) harvapa minulle kuitenkin mesessä jutustelee ja jos ehdotan näkemistä, on jotain vallan ( mukamas ) parempaa tekemistä niillä ihmisillä..
kotona suurinpiirtein neljän seinän sisällä, joskus joku kaveri tulee käymään pariksi tunniksi, taikka menen kaverin kanssa kahville. ( tässä kunnassa jossa asun on mulla vain 2 kaveria, en niiden kanssa paljoa aikaa kuitenkaan vietä.. )
nyt vain odotan taas sitä hetkeä, kun fustraationi sosialisuuden puuttumiseen saa huippunsa ja koulu lähtee menemään alamäkeen, taas jälleen kerran.
Missä päin asustat?
asustelen itäisellä uudellamaalla, noin 100km pääkaupunkiseudusta.
Suicidemoon, välimatka ei ole aivan kamala, vai onko? Pistä meiliä tai ilmota meiliosoitteessi niin minä pistän. :)
eihän se kovin pitkä kyllä ole. mailini on [email protected].
Opimme sen että suurin osa täällä olevista yksinäisistä asuu joko pääkaupunkiseudulla, ja ovat siksi yksinäisiä kun ovat melkein vasta sinne muuttaneet. Loput asuu sitten jossain korvessa, syrjäisessä kylässä josta tuskin niitä kavereita tuleekaan löytämään, kunnes vaihtaa isommalle paikkakunnalle asumaan. Edelleen suosittelen että pistäkää netti täyteen treffi ja ystävänhaku ilmoituksia. Rohkaiskaa mielenne ja menkää juttelemaan jollekin, jonka näette istumassa yksin jossain vaikka.
Oikein meitä yksinäisiä neuvoo Sotavasara. :)
oot kumminkin joku sikaruma hörhö, tai sitten liian vaativainen ja kriteerit jossain pilvissä. Ilmankos kavereita ei olekaan.