Täällä on joskus keskusteltu paljon ja syvällisestikin naisista. Sehän se lienee rakkain aihe.
Minua mietityttää naisten äänenpainot yleensä, ne alkavat muistuttaa miehistä puhetta. Kun puhutaan rakkaudesta, seksistä, työstä, tärkeää on pärjätä miehiselle olemukselle. Olla enemmän äijä, kuin äijät itse. Nauttia samoista asioista. Osata samat asiat. Pyrkiä samaan asemaan. Vai sittenkään?
Ja mun kokemus omasta suhteestani on todellisuudessa se, että sain toisen samanmoisen. Joka haluaa samaa, kuin minä. Ei luovuta. Eikä anna periksi. Etsii yhteyttä. Taisteleekin, joo. Mutta kaikessa voi luottaa, koska samasta juuresta ollaan. Sanotaan vaikka Eevasta. Paremman puutteessa.
Pitäisikö meidän etsiä samanlaista itsessämme ja toisissamme, ennemmin kuin vastakkainasettelua muuhun maailmaan? Kyllä jokainen lepakko tietää, mitä tarkoitan, sitä peri lepakkoista ihmettä, jossa me sukellellaan, naisen rakkautta. Ei se tule ilmoille itsestään, ellei me siitä puhuta.
Mitä naisen rakkaus taas kerran on?
Minua mietityttää naisten äänenpainot yleensä, ne alkavat muistuttaa miehistä puhetta. Kun puhutaan rakkaudesta, seksistä, työstä, tärkeää on pärjätä miehiselle olemukselle. Olla enemmän äijä, kuin äijät itse. Nauttia samoista asioista. Osata samat asiat. Pyrkiä samaan asemaan. Vai sittenkään?
Ja mun kokemus omasta suhteestani on todellisuudessa se, että sain toisen samanmoisen. Joka haluaa samaa, kuin minä. Ei luovuta. Eikä anna periksi. Etsii yhteyttä. Taisteleekin, joo. Mutta kaikessa voi luottaa, koska samasta juuresta ollaan. Sanotaan vaikka Eevasta. Paremman puutteessa.
Pitäisikö meidän etsiä samanlaista itsessämme ja toisissamme, ennemmin kuin vastakkainasettelua muuhun maailmaan? Kyllä jokainen lepakko tietää, mitä tarkoitan, sitä peri lepakkoista ihmettä, jossa me sukellellaan, naisen rakkautta. Ei se tule ilmoille itsestään, ellei me siitä puhuta.
Mitä naisen rakkaus taas kerran on?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ahh oon lesbo
"Minua mietityttää naisten äänenpainot yleensä, ne alkavat muistuttaa miehistä puhetta."
Enpä ole pannut merkille, johtuneeko iästäni, seurasta tai pelkästään omasta luonteestani. Puhun aika lailla samoista asioista, kuin muutkin, tuntemani miesväki mukaanlukien. Paitsi en urheilusta (vajaa puolet miesten ruokapöytäkeskustelusta on sitä, loput politiikkaa). Pärjään miehille, minusta se on luonnollista. En tietenkään kaikessa, mutta samaa pätee naisiin, moni päihittää minut, ja sekin on luonnollista. On kylläkin aihepiirejä, joissa syntyy rintama naiset vs. miehet, ei rikkumaton rintama, mutta päällisin puolin. Naisten esiintyminen on myös yleensä hieman vähemmän aggressiivista, päälle käyvää, kuin miehillä. Sovittelevampaa. Naiset tuovat miehiä useammin esiin myös perheasioitaan ja arkiaskareitaan, tällöin minunlaiseni on tavallisesti hiljaa.
Sinun ja rakkaasi suhde kuulostaa mitä parhaimmalta tänne bittiavaruuteen :). Samanmoisuus olisi unelma myös minun näkökulmastani, en halua tuntea ylemmyyttä enkä alemmuutta, riidellä ylivyöryvästä erilaisuudesta tai vaieta väkisin, en tuntea tarvetta pakottaa toista "miun maun" muottiin enkä tulla itse pakotetuksi - ja syyllistyä, kun se ei onnistu.
Toinen ihminen, rakas ja tuttu, on silti aina riittävän erilainen, ihanan erilainen, kymmenenkin vuoden jälkeen löytyy tuntemattomia kolkkia. Olen miettinyt, miten hyvin mahtavat 40 vuotta yhdessä olleet pariskunnat tuntea toisensa, keskimäärin. Tuntevat tavattoman hyvin tai ovat jo sovinnolla luovuttaneet ja antavat kumppanin pitää osan yksityisyydestään?
June:
"Pitäisikö meidän etsiä samanlaista itsessämme ja toisissamme, ennemmin kuin vastakkainasettelua muuhun maailmaan?"
&
Pir:
" en halua tuntea ylemmyyttä enkä alemmuutta, riidellä ylivyöryvästä erilaisuudesta tai vaieta väkisin, en tuntea tarvetta pakottaa toista "miun maun" muottiin enkä tulla itse pakotetuksi - ja syyllistyä, kun se ei onnistu. "
Niinpä, luin kerran jostakin, lähdettä en muista: "Rakkaus on sitä, ettei enää halua eikä yritä muuttaa toisessa mitään".
Sitä voisi kai testata itseensä sillä, että jos joku kolmas moittii rakastasi jostakin, jonka oikeastaan tiedät olevan hänen heikkouksiaan, tunnet tarvetta ainakin vähäsen puolustaa häntä. Tai sitten vain hymyilet sille. Koska nekin virheet ovat jotain, mitkä kuuluvat toiseen, kuin karvanlähtö koiraan. Niistä paremmista piirteistä puhumattakaan