olen muuttanut opiskeluiden takia toiselle paikkakunnalle ja tämä on ensimmäinen kerta, kun asun yksin. 21v. asti minulla oli kaksoissisko tukenani ja nyt hän muutti poikaystävänsä kanssa muualle opiskelemaan. Minulla on maailman ihanin poikaystävä, mutta hänkin opiskelee toisella paikkakunnalla n.130km välimatkaa. Näemme ainakin viikonloppuisin. Nyt ahdistaa "yksinolo"..en tiedä mitä ihmiset yleensä tekevät yksinään? Kouluni alkaa pian ja pelottaa, mitä jos en saakkaan uusia ystäviä? olen sosiaalinen, mutta silti pelottaa..Onko täällä muita, joilla on sama tilanne: muutto muualle ja opiskeluiden aloittaminen?
opiskelut
hmm.........
4496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joo, onhan meitä. Minä muutan kolmesadan kilometrin päähän kaikesta tutusta, paikkaan jota en tunne laisinkaan. Mietin itsekin, että saanko varmasti kavereita. Olen niin tottunut tekemään kaiken omin päin ja yksin, että ihmiset taitavat ottaa sen jonkinlaisena muurina, että en halua muiden seuraa. Yksin olen kuitenkin vain väsynyt, tarvitsen toisia inspiraatioksi ja energianlähteeksi.
Kaikki tämä, muutto ja uudet opiskelut, tuntuu jo niin paljolta, tällä hetkellä olen vielä todella väsynyt ja ajatus kaikesta uusiin ihmisiin tutustumisesta tuntuu aika uuvuttavalta. Ja pelottavalta.
Mutta nauti yksinolostasi, älä kuitenkaan päästä sitä leviämään niin, että olet aina arkisin yksin. Kai siellä koulussa muitakin uusia on, ainakin se on heti alussa yhdistävä tekijä.
Tee yksinäsi kaikkea, mistä tulee hyvä mieli. Käy lenkillä tai jumpassa, mene jonnekin iltakurssille, lue lehtiä, kuuntele musiikkia, siivoa, kiertele kaupoissa. Yksin ainakin saa tehdä ja mennä omien halujen mukaan!
kiitos vastauksestasi:) tuo piristi päivää. Mitä alaa menet opiskelemaan? ja kuinka kauas omalta paikkakunnalta? jos haluat niin voitaisiin vaihtaa pari meiliä. Tsemppiä!
samassa tilanteessa olevia, edessä muutto tuntemattomille seuduille. Itse muutan pois Helsingistä, jossa olen koko ikäni asustellut, kaikki sidokset ovat ehtineet syntymään, ja ikioma kotikin oli jo täällä.
Nyt kuitenkin kävi niin ikävästi etten päässyt Helsinkiin opiskelemaan, joten tutkinnon perässä mennään viiden vuoden reissulle Tampereelle. En tunne yhtä ainuttakaan ihmistä kyseiseltä paikkakunnalta.
Kyllähän minuakin tuo uusien ystävien saanti vähän mietityttää, mutta en oikein jaksa pelätä sitä, uskon että kaikki menee omalla painolla onnelliseen suuntaan. Enemmän pelkään kuinka selviän opiskeluistani ;)
Tsemppiä sinulle, varmasti tutustut uusiin ihaniin ihmisiin, avoimin mielin vain :)
Opiskelujen vuoksi muutin n. 300km päähän kaikesta tutusta ja rakkaasta, täysin vieraaseen kaupunkiin. Kun ensimmäisen kerran menin asuntooni ilman perheenjäsentä, iski koti-ikävä heti. Meinasin soittaa isälleni, etten halua jäädä tänne, aloittaa uudessa koulussa vaan haluan takaisin kotiin. Olo oli aivan hirveä, itkin vain ja halusin takaisin kotiseudulle perheeni ja kavereideni luokse. Nytkin kun perheenjäseneni soittavat, alkaa itkettää ihan hirveästi.
Pelkään todella, että en tutustu kehenkään. En ole siitä rohkeimmasta päästä, mutta en ole kuitenkaan sulkeutunut, vaan sosiaalinen. Ensimmäisen kontaktin jälkeen uskallan jutella ja olen avoin, mutta rohkeus ottaa niitä kontakteja täysin spontaanisti puuttuu. Tiedän kyllä, että osallistumalla erilaisiin tapahtumiin tutustuu ihmisiin ja sen aionkin tehdä, osallistua kaikenlaisiin tapahtumiin ja olla aktiivinen. Silti vaan pelottaa, sillä 4-5 vuoden yksinäisyys (kesät toki kotiseudulla) on pahempi kuin välivuosi.