AVIOEROSTA

Otetaanpa tämä nyt esille kun tämä hiertää kuin kuuma peruna suussa.

Avioero ei ratkaise sinänsä mitään, eikä sitä voi hyvällä omalla tunnolla sanoa ratkaisumalliksi.

Tuon näkökulmia joka on jäänyt minun mieleeni nätä ketjuja lukiessani. Ja se on se että perhetilanne on siinä pisteessä ettei ihminen(nainen useimiten) näe siitä mitään muuta ulospääsytietä kuin tavalla tai toisella saada aikaan pesä ero. Vaihtoehtoja on läheteä itse tai hiillostaa toinen ulos. (ja sitten on se kolmas vaihtoehto)

Paljon ennen tätä tilannetta homma on mennyt siihen että yrityksistä huolimatta vastuu jakaantuu epätasaisesti suhteessa puolisoitten kykyyn kantaa vastuuta. Tai homma leiviää siihen että ulkoa tulevan painostuksen annetaan vaikuttaa parisuhteessa niin että siinä päätää joku muu kuin pari itse.

Ihan varma olen myös siinä että seksi näyttelee näissä kuvioissa isompaa ja pienempää osaa. (Tai sen puute).... Lähteä hakemaan tälläistä ratkaisua on yksi jolla voi kiertää kaikki tunteet jotka tälle alueelle liityy... niitä ei tarvitse käsitellä. Kun ei ole avioliittoa ei ole aviovelvollisuuksia.

Tekeepä mies mitä hyvänsä tilanne voi ajauta siihen että nainen näkee kaiken riistämisenä ja hyväksikäyttönä. Nainen voi kokea tilanteessa täydellistä riittämättömyyttä jossa naisen pitäisi ymmärtää loputtomiin toisten tarpeita... Onpa ne sitten mitä tahansa ruokaa puhtaita vaatteita aikaa.....

Uskon että narsisteja löytyy molemmista sukupuolista ja niitä vl keskuudesta löytyy mutta....Siitä ei ole aina kyse. Onpa tilanne mikä tahansa asiaa ei lähdetä käsittelemään riittävän ajoissa. - Koska ammattiapua ei voi hakea koska eihän ne epäuskoiset mitään tajua. Ne voi vaikka suoraan sanoa mitä tilanteesta ajattelee. Syistä miksi ollaan tässä ja seurauksista....

Ajattelen että kovin monen tälläisen tarinan takaa löytyy se ettei nainen pysty jaksa ja halua että joku muu päätää hänen elämästään ja hänen kehostaan. Kuinka moni nainen siinä tilanteessa uskaltaa pystyy ja jaksaa katsoa itseään rehellisesti peilistä ja sanoa ettei syy ole miehessä on vain mahdotonta jatkaa elämää niin ettei voi vaikuttaa siihen. Täydellinen näköalattomuus -> tälläistä elmää ei enää päivääkään....

Olen myös varma siitä että useammaltakin mieheltä loppuu kyky selvittää tilannetta. Jos nainen kiven kovaa väitää ettei tilanne johdu siitä tai tästä (vaikka johtuukin). Ja mieskin voi väsyä ja paeta tilannetta eikä syyttä. Tai voi olla että perhetilanne käy muuten miehelle täysin kestämättömäksi...
3518316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Avioeroon on olemassa kolme syytä:

1) itsekkyys
2) itsekkyys
3) itsekkyys

joko miehen, naisen, tai molempien.

Oma liittoni on kestänyt vasta 18 vuotta, joten vasta-alkajana en tohdi mennä muita neuvomaan. Olen kuitenkin ollut 15 vuotta samassa työpaikassa, ja työkavereiden eroista voi joitakin havaintoja tehdä.

Ero on johtanut elämän laadun heikkenemiseen.
Eron vuoksi lapset ovat kärsineet psyykkisistä ongelmista, jopa niin paljon, että on tarvittu ammattiapua.
Eron jälkeen usein puolen vuoden sisällä kaduttaa koko ero, mutta virhettä ei enää saada korjattua.
Ero olisi voitu välttää tekemällä suhteen hyväksi rehellisesti töitä.
Ero on joskus väistämätön, mutta silloinkin seurausta pitkästä laiminlyöntien ketjusta.
Eronnut ihminen on rikkinäinen.
Ero tulee kalliiksi.
Olisi ennemmin kannattanut sopia kuin erota.

Nämä ovat yleistyksiä, eri ihmisillä on erilaisia kohtaloita. En arvostele kenenkään valintoja.

Äänestä
  • syitä liene nyt tarkoitus pohtia. Itse olisin ihan varmasti eronnut rakkaudettomasta vl-liitostani jo ajat sitten, jos se olisi oman uskon kannalta mahdollista. Luulen, että monissa tapauksissa ero on lapsille parempi vaihtoehto kuin jatkuvien riitojen kuuntelu. Tämä aihe on vieras ja maailmallinen ihmisille, joilla on luotettava puoliso. Soisin, että myös he uskaltautuisivat huomaamaan, että moni ihminen on ilman omaa syytään JOUTUNUT ko. tilanteeseen, jossa ihmisjärjellä ajatellen ero olisi ainut järkevä ratkaisu. Valitettavasti onnen lahjat ei käy tasan. Toivon sekä onnellisille että onnettomille puolisoille pirteää syksyä!

    Äänestä

  • joten siitä innostuneet mainostavat sitä kärkkäästi ja kehuvat elämäänsä eron jälkeen julkisesti sekä kovaäänisesti. Me elämää laajemmin nähneet tiedämme avioeron negatiivisetkin puolet, emmekä siksi jaksa olla asiasta lainkaan innostuneita.

    Avioerovouhotukselta pitäisi leikata siivet heti alkuvaiheessa, ennenkuin he kokemattomuuttaan saavat liikaa peruuttamatonta vahinkoa aikaiseksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Että sanalla itsekkyys voidaan kuitata myös vl avioerot. Jos ne pitäisi jollain kuitata niin kuittaisin ne sanoilla - elämän hallinnan menettäminen.... tämä muuten tunnettaan myös sairausdiagnostiikassa.

    Elämän hallinnan menettäminen on yksi tärkeimmistä syistä kun puhutaan päihderiippuvuudesta ja itsemurhista....

    Äänestä

  • uusi asia, kirjoitti:

    joten siitä innostuneet mainostavat sitä kärkkäästi ja kehuvat elämäänsä eron jälkeen julkisesti sekä kovaäänisesti. Me elämää laajemmin nähneet tiedämme avioeron negatiivisetkin puolet, emmekä siksi jaksa olla asiasta lainkaan innostuneita.

    Avioerovouhotukselta pitäisi leikata siivet heti alkuvaiheessa, ennenkuin he kokemattomuuttaan saavat liikaa peruuttamatonta vahinkoa aikaiseksi.

    Jos avioliittoon mennään keräämään puolison "pahoja tekoja" kunnes niitä on riittävästi, että voi ottaa avioeron, on koko homma pahasti karilla.

    Tällainen suhtautuminen tapaamillani avioeron ihailijoilla on: "Missä vaiheessa puolisoni on tehnyt minua vastaan niin paljon väärin, että saan ottaa hänestä avioeron?"

    Kun puolison koko avioliiton ajan viat ja virheet kerätään nippuun ja ne luetellaan suurieleisesti netissä, saadaan puolisolle käden käänteessä psykopaattidiognoosi ja silloin peruste vl-avioerolle onkin jo olemassa. Näppärää, eikö totta!

    Äänestä

  • Avioeroon on olemassa kolme syytä:

    1) itsekkyys
    2) itsekkyys
    3) itsekkyys

    V. Näinkin voi olla. Mutta aina ei tarvi näin välttämättä olla että osapuolet haluamalla haluaa erota kun tulee vastoinäymisiä.
    Se ero voi myös johtua tahtattomasta väsymyksetä ja siitä että ei ole vaan osattu ratkaista asioita. On tullut seinä eteen, eikä tiedä mitä tehdä. Silloin otetaan se suunta helposti, joka silloin tuntuu helpommalta tieltä.

    Olen itse kylllä sitä mieltä, että ne kriisit kannattaa avioliitossa käydä läpi.
    Mutta se on tämän maaiman henki, myös ammattiauttajilla, että jos jotakin tulee. Niin ei ole oikeaa taitoa auttaa rakentavasti. Ja ollaan liian helposti suosittelemassa eroa.

    Eihän he voikaan nähdä kaikkia ssioita oikein, sillä he ei kaikki ole uskovaisia. Eikä voi ja osaa ajatella Jumalan tietä ja tarkoitusta. Heillä ohjaa järki, joka on sokea.

    Ja jos uskovaiselta vielä puuttuis oikeat näköalat näistä asioista. Kenen puoleen sitä silloin uskaltaa tällainen avun tarpeessa oleva ihminen kääntyä.
    Niin, että meillä uskovaislla on vastuu tällaisista asioista.
    Mutta jos uskovaisellekin puhuu, oliskohan niin, että kannattais tunnustella mistä tulee oikeat vastaukset, ja ei kaikkia henkiä ja puheita kannata uskoa. Jos ne ei ole rakennukseksi.

    Se kysyy myös uskovaiselta henkistä kypsyyttä paneutua näin vaikeisiin asioin.

    Äänestä

  • erolla uhkailemista! kirjoitti:

    Jos avioliittoon mennään keräämään puolison "pahoja tekoja" kunnes niitä on riittävästi, että voi ottaa avioeron, on koko homma pahasti karilla.

    Tällainen suhtautuminen tapaamillani avioeron ihailijoilla on: "Missä vaiheessa puolisoni on tehnyt minua vastaan niin paljon väärin, että saan ottaa hänestä avioeron?"

    Kun puolison koko avioliiton ajan viat ja virheet kerätään nippuun ja ne luetellaan suurieleisesti netissä, saadaan puolisolle käden käänteessä psykopaattidiognoosi ja silloin peruste vl-avioerolle onkin jo olemassa. Näppärää, eikö totta!

    perustellaan? Jos anteeksiantaminen puuttuu parisuhteesta, kertyvää lastia ei kukaan jaksa kantaa pitkään. Tämä pätee kaikkiin pitkiin parisuhteisiin, ei ainoastaan vl:iin.

    Äänestä

  • vl:ssä kirjoitti:

    perustellaan? Jos anteeksiantaminen puuttuu parisuhteesta, kertyvää lastia ei kukaan jaksa kantaa pitkään. Tämä pätee kaikkiin pitkiin parisuhteisiin, ei ainoastaan vl:iin.

    Kun itsellä ei ole anteeksiantavaa mieltä eikä toisen anteeksiannettuja syntejä halua unohtaa, saattaa jopa avioerokin tulla.

    Äänestä

Tiedän jotain avioerosta. Minun oli erottava, muuten olisin kuollut hapen puutteeseen. Ja minä halusin elää. Ajattelin, että minusta on iloa ja hyötyä lapsille ja lastenlapsille enemmän elävänä kuin kuolleena.

Ensin vain minä halusin erota. Vuoden kestäneen perhetarapian jälkeen myös mieheni suostui eroon. Lähdin kodistamme mukanani vain henkilökohtaiset tavarani ja muuan mööpeli. Talon ja omaisuuden ja velat jätin hänelle, kotia en halunnut hajoittaa.
Vapauteni oli minulle ainoa tärkeä, olennainen asia.

Avioero 30 yhteisen vuoden jälkeen oli elämäni hirvein paikka enkä ilman terapiaa siitä selvinnyt. Joku on sanonut, että avioero on elävältä hautaamista. Sitä se on ollut.

Meidän avioliittoamme ei voitu enää pelastaa, niin paljon oli rikki eikä armo yltänyt pöytää puhtaaksi pyyhkimään. Eroamme kritisoiville yritin jaksaa kommentoida vain sanomalla, että kahden kauppa, kolmannen korvapuusti. Jokainen aviopari on avioliittonsa ainoa ja paras asiantuntija. Toki suosittelen perheterapiaa avuksi, sieltä saa uusia ja objektiivisia näkökulmia omiin jumittuneisiin käsityksiinsä.

En missään vaiheessa ole eroamme katunut, se todella oli selkeä pakko. Mutta sitä olen joskus surrut, ettemme osanneet yhteiselämäämme, rakkauttamme HOITAA. Olenkin omille lapsilleni sanonut: Rakkaus on rakastavaisille annettu tehtävä.

Äänestä
  • Olitte rohkeita, kun teitte päätöksen yhdessä ja aikuismaisesti.

    VL-avioeroissa joihin olen törmännyt, puolisonsa jättänyt syyllistää toisen kaikkeen, riitelee omaisuudesta käräjillä vuosikaudet, samoin lasten tapaamisista (ei antaisi lasten tavata toista vanhempaansa ollenkaan), haukkuu koko ex-puolisonsa ja hänen sukunsa julkisesti jne, jne..

    Mielestäni tällainen ei ole lainkaan sivistynyttä, eikä varsinkaan uskovaisen käytöstä. Mutta ehkä avioerokulttuuri on vl-piireissä vielä sen verran nuorta, ettei sivistys ole tavoittanut sitä..

    Äänestä

näyttää olevan se, että eronneet vl:t näkevät avioerossa toisen osapuolen kaikkeen syyllisenä ja itsensä täysin syyttömänä "uhrina". (Muutaman vuoden asiaa seuranneena, elävässä alämässä, vl-eroajien omilla sivuilla, täälläkin jne..)

Kokonainen suku ja muu tukiryhmä hyökkää jätetyn puolison kimppuun syyllistäen hänet yksin avioliiton epäonnistumiseen. Kun muistuttaa, että parisuhteessa ja sen epäonnistumisessakin on kaksi osapuolta, he sanovat että näin yleensä mutta tähän kariutumiseen vain toinen on syyllinen! Miksi ei vaan voida todeta ettei homma toiminut ja erota sivistyneesti?

Äänestä
  • Näin ovat siis vl-eroajat tehneetkin. Olisikohan kuitenkin vikaa niin sysissä kuin sepissäkin?

    Äänestä

  • Aloittaja

    kiven. kirjoitti:

    Näin ovat siis vl-eroajat tehneetkin. Olisikohan kuitenkin vikaa niin sysissä kuin sepissäkin?

    näihin tapahtumiin vaikutaa sekä molemmat osapuolet että lähipiiri suku molemmin puolin kaikki kuviteltavissa olevat sidokset ympäröivään elämään.

    Yksikään näistä ei ole synnitön ja viaton.

    Näiden tapahtumien asioitten takana on paljon läpikäymättömiä tunteita puolin ja toisin.... Kuinka hyväkyttävää tunteiden käsittely vl liikeessä on voi jokainen miettiä omalle kohdallle.

    Äänestä

  • UPDATE_7899535 kirjoitti:

    ja epäreilua! Mutta muodikkaissa vl-avioeroissa eroava osapuoli nimeää jätetyn yksin syylliseksi avioliiton kariutumiseen ja avioeroon. Heillä on oma keskustelupalstakin netissä, jossa haukkuvat puolisoitaan ja itse esiintyvät täysin viattomina "uhreina". Siis nykyaikana, mieti!

    "Minussa ei ollut mitään vikaa, mutta se toinen teki sitä ja tätä silloin ja tällöin..." Ja toiset taputtavat!

    Äänestä

  • vanhanaikaista kirjoitti:

    Miksi väännät keskustelun koko ajan noille urille ja jankkaat noita samoja ääriesimerkkejä päivästä toiseen? Pohditko itse vakavasti syytä tuohon käytökseen? Onko tuollainen käytös salainen haaveesi ja olet kateellinen niille jotka näin ovat tehneet vai mikä hiertää? Sinulle on tullut jo pakkomielle tuosta asiasta, mitenkään normaalia ei ole takertua johonkin yksittäistapaukseen ja saada se näyttämään tavalliselta käyttäytymismallilta.

    Äänestä

  • Miksi? kirjoitti:

    älä kehtaa syyllistää muita keskustelijoita. Jos olet eri mieltä, kerro kantasi äläkä hyökkää muiden keskustelijoiden persoonaa vastaan. Keskusteleminen tuntuu olevan vierasta joillekin, mutta opetelkaa ihmeessä -täällä siihen on hyvä tilaisuus.

    Äänestä

  • mitään, kirjoitti:

    Oletko sinä se sama kaveri, joka alkaa aina hyökätä eri mieltä olevien ihmisten kimppuun: "avioeroeriseura, eriseura, avioero, oma diagnoosi, Etelä-Suomen paremmat perheet!!!" Ja sitten moralisoit muita?

    Oh please, ei tuota kukaan jaksa enää.

    Äänestä

  • eriseura!!! kirjoitti:

    ihan muuta. Muutamat "keskustelijat" eivät voi käsittää, että joku toinen voisi olla asiasta eri mieltä, mutta vapaassa keskustelussa näinkin saattaa käydä. En haluaisi mennä persoonaasi mutta jos edelleen käyt täällä, totuttele myös omistasi eriäviin mielipiteisiin.

    On toki olemassa keskustelupalstoja (joissa ilmeisesti yleensä oletkin..), joissa saat pelkästään samanmielistä palautetta..

    Äänestä

  • Aloittaja

    vanhanaikaista kirjoitti:

    ja epäreilua! Mutta muodikkaissa vl-avioeroissa eroava osapuoli nimeää jätetyn yksin syylliseksi avioliiton kariutumiseen ja avioeroon. Heillä on oma keskustelupalstakin netissä, jossa haukkuvat puolisoitaan ja itse esiintyvät täysin viattomina "uhreina". Siis nykyaikana, mieti!

    "Minussa ei ollut mitään vikaa, mutta se toinen teki sitä ja tätä silloin ja tällöin..." Ja toiset taputtavat!

    Sehän ei ratkase niitä asioita minkä takia tähän pisteeseen on ajauduttu.... ajaudutaanko tähän pisteeseen siksi ettei ole keinoja ratkaista ongelmia ennen kuin ne ovat sitä luokaa että päädytään ratkaisuun jota ei kukaan ole avioituessaan ajatellut.

    Ehkä joku yritää kiistää tämänkin väitteen mutta itse olen hyvin pitkälle sitä mieltä että kaikki kielteiset tunteet mitä liityy sekä seksiin, lapsiin, raskauksiin, synnytyksiin, parisuhteeseen, omaan jakamiseen, omaan elämän hallinnan mahdollisuuksiin, perhe-elämnän ry:n toiminnan ja työöelämän yhdistämisvaikeuksiin ovat niitä asioita jotka kuuluvat siihen luokaan - hyshys ei saa puhua!

    Itse olen käynyt läpi erittäin traumaatisia raskauksia useampiakin ja voin sanoa että niitä tunteita ei voi kuitata lauseella - kaikkihan meni loppujen lopuksi hyvin .... ja tämä on juuri se vähätely millä kaikki negatiiviset asiat kuitataan olemattomiin ja jossain vaiheessa pato murtuu väitämättä....

    parisuhteen ongelmiin. Jokaisessa parisuhteessa on ongelmansa. (Tosin erään 48-vuotisen avioliiton aikana mies on YHDEN kerran ilmaissut eriävän mielipiteensä vaimolle. Kokemus oli traumaattinen ja muistetaan suvussa aina.)=ääripää.

    Mutta jos esimerkiksi toinen osapuoli pelkää ja inhoaa seksiä, ei asia todellakaan parane puolisoa vaihtamalla vaan vaatii terapiaa. Nimittäin uusikin puoliso saattaa haluta seksiä...

    Pääsääntöisesti avioero ei ole ratkaisu kaikkin ongelmiin vaan seuraus epäonnistuneesta parisuhteen hoitamisesta. Turha siinä on toista käydä syyttämään kaikesta...

    Äänestä

  • vaan jotain kirjoitti:

    ihan muuta. Muutamat "keskustelijat" eivät voi käsittää, että joku toinen voisi olla asiasta eri mieltä, mutta vapaassa keskustelussa näinkin saattaa käydä. En haluaisi mennä persoonaasi mutta jos edelleen käyt täällä, totuttele myös omistasi eriäviin mielipiteisiin.

    On toki olemassa keskustelupalstoja (joissa ilmeisesti yleensä oletkin..), joissa saat pelkästään samanmielistä palautetta..

    "Eriseura! Oma diagnoosi! Katkerat miehiään haukkuvat naiset! Paremmat vl-piirit Etelä-Suomessa!"

    Näin sinä olet huudellut täällä jo pidemmän aikaa, etkä ole hyväksynyt yhtä ainutta mielipidettä, joka poikkeaa omastasi. On kuvottavaa, että nyt yrität esiintyä jonkinlaisena tasapuolisen keskustelun airueena täällä. Luulet ehkä, että ihmiset ovat täysin manipuloitavissa olevia hölmöjä, mutta väärässä olet. Läpinäkyvä ilkeilysi ei uppoa kehenkään.

    Äänestä

  • jos osaat kirjoitti:

    Voi olla nukkumaanmenon aika, ihan vaan kielenkäytöstäsi päätellen. Huomenna taas voit jatkaa uusin voimin. Hyvää yötä!

    Äänestä

  • riittävästi? kirjoitti:

    Voi olla nukkumaanmenon aika, ihan vaan kielenkäytöstäsi päätellen. Huomenna taas voit jatkaa uusin voimin. Hyvää yötä!

    Tässä upea esimerkki kirjoitustavastasi - heti, kun joku asettuu mielestäsi poikkitein, alat arvioida tätä henkilönä. Tällä kertaa vihjailit ensin kykenemättömäksi ottamaan erilaisia mielipiteitä vastaan, sen jälkeen juopuneeksi.

    Jäädään taas jännityksellä odottamaan, että aamulla kirjoitat maanisesti kymmeneen eri ketjuun 50 samanlaista herjausviestiä.

    Äänestä

  • eriseura!!! kirjoitti:

    Oletko sinä se sama kaveri, joka alkaa aina hyökätä eri mieltä olevien ihmisten kimppuun: "avioeroeriseura, eriseura, avioero, oma diagnoosi, Etelä-Suomen paremmat perheet!!!" Ja sitten moralisoit muita?

    Oh please, ei tuota kukaan jaksa enää.

    ja verisesti. Tyyppi luettelee tärkeinä pitämänsä (varmaan kaikki..) asiat viestissään ja yrittää kieltää muita puhumasta niistä negatiivista. Voi pyhä yksinkertaisuus!

    Äänestä

  • loukattu, kirjoitti:

    ja verisesti. Tyyppi luettelee tärkeinä pitämänsä (varmaan kaikki..) asiat viestissään ja yrittää kieltää muita puhumasta niistä negatiivista. Voi pyhä yksinkertaisuus!

    Hienosti olit taas saanut uuden aiheen avattua purkaaksesi vihaa, onneksi olkoon! Se olikin kahden viikon sisään vasta neljäs samasta asiasta avaamasi aihe. Tekikö ero oikeasti noin kipeää, että pitää exää ja tämän sukua mustamaalata näin paljon?

    Voi pyhä oma diagnoosi!

    Äänestä

  • loukattu, kirjoitti:

    ja verisesti. Tyyppi luettelee tärkeinä pitämänsä (varmaan kaikki..) asiat viestissään ja yrittää kieltää muita puhumasta niistä negatiivista. Voi pyhä yksinkertaisuus!

    vai oletko tonttu oikeasti? Tiedät kyllä mistä tuo kirjoittaja puhuu eikä ole ainoa joka on kyllästynyt siihen, että teet jatkuvasti uusia avauksia jostakin ääriesimerkistä, joka ei ehkä välttämättä edes pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • typerää kirjoitti:

    vastailemalla "sivupersoonalla" itseäsi tukien.

    Äänestä

  • rakennat kirjoitti:

    vastailemalla "sivupersoonalla" itseäsi tukien.

    En todellakaan vastaile sivupersoonilla, niin kuin itse teet. Olet kyllä aivan uskomaton tyyppi, on tällä palstalla aikaisemminkin ollut ihmeellisiä tapauksia, mutta vihamielisyydessäsi viet voiton kaikista näistä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    sinua raukkaa kirjoitti:

    Tässä upea esimerkki kirjoitustavastasi - heti, kun joku asettuu mielestäsi poikkitein, alat arvioida tätä henkilönä. Tällä kertaa vihjailit ensin kykenemättömäksi ottamaan erilaisia mielipiteitä vastaan, sen jälkeen juopuneeksi.

    Jäädään taas jännityksellä odottamaan, että aamulla kirjoitat maanisesti kymmeneen eri ketjuun 50 samanlaista herjausviestiä.

    ei voi kun nauraa!

    "Jäädään taas jännityksellä odottamaan, että aamulla kirjoitat maanisesti kymmeneen eri ketjuun 50 samanlaista herjausviestiä. "

    Äänestä

Jos uskovaisen sydän on oikealla paikalla, kyllä hän haluaa silloin korjata asiat ja puheensa /kirjoituksensa, jos häntä neuvotaan.

Pyhän Hengen kyyhky on arka lintu ja ei viihdy sellaisessa sydämmessä jossa on hoitamaton omatuntunto.

Äänestä
  • yrittänyt sanoja pyytää anteeksi. Mutta missä on hengen hedelmät?

    Äänestä

  • vaikka joskus olet kirjoitti:

    yrittänyt sanoja pyytää anteeksi. Mutta missä on hengen hedelmät?

    Pitaisit sanasi.

    Äänestä

Tämä non kuitenkin julkinen palsta. Ja jos joku joutuu omantunnon vuoksi asioista sanomaan. Ei pitäis pahastua. Ne on kirjoittajan mielipiteitä.

Äänestä
  • Tätähän teroitat muillekin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kirjoittako joku viestin yleiseen muutoon vai muotoon minä. Tässäkin keskustelun avauksessa en missään kohtaa väitä että minä ajattelen yksistään näin. Nämä ovat minun mielipiteitä. Vaan olen kerännyt niitä ajatelmia mitä on tullut näitä aiheita käsittelevistä ketjuista. Ne on niitä näkökulmia mitä on tuotu esiin ei niitä näkökulmia mitä yksipuolisesti edustaisin.

    Ajattelen ainoastaan niin että avio-ero ei ole ratkaisumalli siksi että siinä jää asiat käsittelemättä -> lähetään karkuun tilannetta

    Toisaalta voi olla niin että vaihtoehtoja taata lasten tai oma turvallisuus muilla tavoilla ei ole.

    Jos avioliittossa toteutuisikin joka suhteessa rakkaus niin kenenkään ei tarvitsisi avioeroa edes harkita. Ikävää vain ettei asiat pääty ainan niihin onnellisiin loppuihin yrityksestä huolimatta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 84 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7899535 kirjoitti:

Otetaanpa tämä nyt esille kun tämä hiertää kuin kuuma peruna suussa.

Avioero ei ratkaise sinänsä mitään, eikä sitä voi hyvällä omalla tunnolla sanoa ratkaisumalliksi.

Tuon näkökulmia joka on jäänyt minun mieleeni nätä ketjuja lukiessani. Ja se on se että perhetilanne on siinä pisteessä ettei ihminen(nainen useimiten) näe siitä mitään muuta ulospääsytietä kuin tavalla tai toisella saada aikaan pesä ero. Vaihtoehtoja on läheteä itse tai hiillostaa toinen ulos. (ja sitten on se kolmas vaihtoehto)

Paljon ennen tätä tilannetta homma on mennyt siihen että yrityksistä huolimatta vastuu jakaantuu epätasaisesti suhteessa puolisoitten kykyyn kantaa vastuuta. Tai homma leiviää siihen että ulkoa tulevan painostuksen annetaan vaikuttaa parisuhteessa niin että siinä päätää joku muu kuin pari itse.

Ihan varma olen myös siinä että seksi näyttelee näissä kuvioissa isompaa ja pienempää osaa. (Tai sen puute).... Lähteä hakemaan tälläistä ratkaisua on yksi jolla voi kiertää kaikki tunteet jotka tälle alueelle liityy... niitä ei tarvitse käsitellä. Kun ei ole avioliittoa ei ole aviovelvollisuuksia.

Tekeepä mies mitä hyvänsä tilanne voi ajauta siihen että nainen näkee kaiken riistämisenä ja hyväksikäyttönä. Nainen voi kokea tilanteessa täydellistä riittämättömyyttä jossa naisen pitäisi ymmärtää loputtomiin toisten tarpeita... Onpa ne sitten mitä tahansa ruokaa puhtaita vaatteita aikaa.....

Uskon että narsisteja löytyy molemmista sukupuolista ja niitä vl keskuudesta löytyy mutta....Siitä ei ole aina kyse. Onpa tilanne mikä tahansa asiaa ei lähdetä käsittelemään riittävän ajoissa. - Koska ammattiapua ei voi hakea koska eihän ne epäuskoiset mitään tajua. Ne voi vaikka suoraan sanoa mitä tilanteesta ajattelee. Syistä miksi ollaan tässä ja seurauksista....

Ajattelen että kovin monen tälläisen tarinan takaa löytyy se ettei nainen pysty jaksa ja halua että joku muu päätää hänen elämästään ja hänen kehostaan. Kuinka moni nainen siinä tilanteessa uskaltaa pystyy ja jaksaa katsoa itseään rehellisesti peilistä ja sanoa ettei syy ole miehessä on vain mahdotonta jatkaa elämää niin ettei voi vaikuttaa siihen. Täydellinen näköalattomuus -> tälläistä elmää ei enää päivääkään....

Olen myös varma siitä että useammaltakin mieheltä loppuu kyky selvittää tilannetta. Jos nainen kiven kovaa väitää ettei tilanne johdu siitä tai tästä (vaikka johtuukin). Ja mieskin voi väsyä ja paeta tilannetta eikä syyttä. Tai voi olla että perhetilanne käy muuten miehelle täysin kestämättömäksi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu