Meikäläinen sitten meni ja ihastui naapurin tyttöön. Sellaiseen söpöön hoikkaan blondiin mikä on juuri meikäläisen ihannetyyppiä. Mukavan luonteinen, iloinen tyttö. Meikäläinen on sivusta katsellut, onnellisena jo pienestä vilauksesta tuota upeaa tyttöä. Ujoudeltani en uskalla edes kunnolla mennä juttusille. Sydän pamppailee kurkussa asti ja kämmenet hikoavat jos ajattelenkaan että menisin hänen seuraansa. En normaalisti ole näin ujo, muille naapureille voin kyllä jutella normaalisti, mutta kun olen ihastunut häneen niin ei voi spontaanisti mennä juttusille.
Ja joistain merkeistä olen päätellyt että tyttökin saattaa olla ihastunut minuun. Enkä ihmettelisikään, olen hoikka, kohtalaisen näköinen, urheilullinen mies. Mutta..
Tällä ihastuksella ei ole tulevaisuutta koska tyttö on vasta ylä-asteikäinen, veikkaisin n. 14 vuotiaaksi, korkeintaan 15v ja minä olen 20 vuotta vanhempi :/
Älkää nyt käsittäkö väärin. En ole mikään namusetä joka kyttää nuoria tyttöjä tiukan pimpsan toivossa. Olen tosissani ihastunut häneen. Minulle riittäisi hyvin se että saisin hänet kainalooni tai syliini istumaan. Saisi katsella häntä silmiin ja pidellä kädestä. Seksin vuoro tulisi sitten joskus myöhemmin kun tyttö olisi laillisen ikäinen ja fyysisesti kehittyneempi. Haaveissani siis.
Tajuan kyllä että ikäeroa on liikaa että suhde onnistuisi vaikka tyttö olisikin jo 16 täyttänyt. Tytön vanhemmat tuskin sulattaisivat näin vanhaa sulhasehdokasta, tytön kaverit kiusaisivat häntä, päätyisin koko kaupungin naurunkohteeksi kun juoru leviäisi että tämmöinen vanha mies piirittäisi nuorta tyttöä ja kaverinikin varmaan haukkuisivat minua kehdonryöstäjäksi.
Enkä usko että voisin tarjota tytölle parasta mahdollista tulevaisuutta. Köyhäkin kun olen ja sellaisena tulen varmaan aina pysymäänkin. Omillani tulen toki toimeen mutta oma asunto, kesämökki ym. ei kyllä onnistu meikäläisen tuloilla. Autoakaan en omista kun en sellaista tunne tarvitsevani.
Peitän ihastukseni ja katselen vierestä kun joku nuori kloppi tulee ja vie tämän tytön. Ikisinkkuna elän yksikseni lopun elämääni. Koskaan ei ole mitään suhteeksi mainittavaa ole ollut kiitos ujouteni ja sen etten ole pahemmin markkinoilla pyörinyt. Kerran olen rakastunut ja sekin varattuun naiseen. Jos olen ollut ihastunut niin nainen ei, tai toisinpäin. Ikäisistäni naisista en tule haluamaani (urheilullinen, mukava, söpö blondi) löytämään, kaikki hyvät ovat jo varattuja tai sitten istuvat piilossa kotonaan. Tai sitten niillä on jo iso lapsilauma jaloissa ja niin monta suhdetta takana että tällainen untuvikko olisi ihan epäsuhtainen pari. Ennemmin olen silti yksin kuin otan korvikenaisen johonka en ajattele rakastuvani.
Tänne sitten pitää purkaa sydäntään ja manata huonoa onneaan ihastuksien suhteen. Vielä kun olen niin yhden naisen mies etten ihastuneena edes jaksa katsella muita naisia. Halu saada ja antaa hellyyttä olisi silti suuri. Sekä tarve saada seurustelukumppani piristämään yksinäistä elämää. Lähes päivittäin näen tuon tytön joka olisi kaikkea sitä mitä haluan (paitsi tarpeeksi vanha) mutta hän on minulle saavuttamattomissa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
muuttaa, jotta saisit muuta ajateltavaa?
jutut omina tietoinas ainakin kymmenen vuotta?
Tajuutsä miten sairaalle toi tuntuu?
varmaan kymmeneen itseäni 20 vuotta tai 30 vuotta vanhempaan mieheen, mitä sitten, en edes kuvittele että meistä mitään tulis... olen vaan ihastunut, mutta mitä sitten..
sellaista sattuu.
lohduksi että kyllä se siitä voi haalistua se ihastus, ja hei muuten ... eihäs se silti ole mikään mahdottomuus, vaikka itseä ei kyllä yläasteikäisenä kauheasti kiinnostanut monet jätkät.. sai olla tosi söpö että kiinnosti, että nyt vanhempana vasta sitä kelpuuttaa enemmänkin.. että jotta joo nauti vaan kaikesta mitä saat, mutta muista yrittää asettua sen nuoren asemaan..
ihastut usein sellaisiin naisiin, joita sä et voi saavuttaa? Ootko huomannu?? :) Se hyppäs mun silmiin ensimmäisenä tekstissäsi.
Se kertoo yleensä jostain, et jos ihastuu saavuttamattomiin. Niihin on turvallista ihastua, koska tavallaan tietää, ettei suhdetta "tarvitse" rakentaa. Ehkä et alitajuisesti halua parisuhdetta? Tai pelkäätkö sen rakkaan mahdollista menetystä, ettet sen takia uskalla aloittaa mitään?
Tuo on todellisuudessa aika shittiä, että sun kokemattomuus olisi esteenä. No toki kokeneempi nainen voi turhautua jos et heti "osaa" seurustella(/ tai lemmiskellä lakanoissa jos sitä tarkotit ;), mutta eihän noin voi ajatella että ei voi aloittaa suhdetta koska ei ole kokemusta...Olet sellainen kuin olet ja naisesi ihastuu sinuun sellaisena kuin olet, ominaisuuksiesi takia. Ja normaalilla järjenjuoksulla varustettu nainen tietää, että suhteen kuin suhteen alku on aina vähän haparoivaa ja kokeilevaa, oli entisiä kumppaneita takana minkä verran vaan. Elämä on opettanu suakin vuosien mittaan, että en usko, että kovin untuvikko olisit vaikka seurusteluelämästä ei olisi kokemusta. Oot varmasti oppinut muita arvokkaita asioita parisuhteeseen vietäväksi...osaat varmaan antaa toiselle tilaa olla, koska tulet toimeen itsenäisestikin tarvittaessa, osaat pitää huolta itsestäsi (eli naisen ei tarvi alata sun "äiteeksi" korjaamaan sun jälkiä ja käskemään miten huushollia hoidetaan), olet jo saavuttanu asemaa työelämässä eli elämä voisi olla ihan vakaata sun kanssa (ei suuria elämänmullistuksia esim. opiskelujen takia). Monet jotka on seurustellu putkeen suurimman osan elämäänsä, eivät ole ehkä koskaan oppineet itsenäisiksi, tarvitsevat toista tuekseen 24h vuorokaudessa, ja eivät ehkä tiedä mitä haluavat elämältä, koska ei ole tullut tutustuttua tarpeeksi omaan minään.
Eli korvakuulolla olisit aika hyvä catchkin kyllä. Itsenäinen ihminen, joka varmaan tietää aika hyvin mitä haluaa ja mitä ei. Etuna samanikäiseen kumppaniin nähden sulla olis tietty se, että teillä molemmilla olis samat elämäntilanteet...tolleen työpaikka hankittuna, ehkä päätökset ja pähkäilyt asumisympäristöstä tehtynä jne. Ja kypsyys samaa luokkaa kummallakin. Jos pähkäiset enemmänkin tuon seksipuolen ;) sujumisen kanssa sitä sun kokemattomuutta, niin itse voin sanoa että omalla kohdallani seksitaitoni ovat karttuneet pitemmissä suhteissa...ja s.:ssä kehittyy aika nopeasti osaajaksi kun tilanne tulee eteen ja kumppani on harjotuskumppanina jonkin aikaa :) Ja jokainen seurustelukumppani on erilainen eli jokaisen kanssa se s.elämä pitää opetella kuitenkin aina uudestaan..mistä toinen pitää kovasti ja mistä toinen ei pidä. Eli tolleen jos tekniset tiedot on hallinnassa niin luonto ajaa tikanpojan puuhun aika hyvin. S. on aina uuden kumppanin kanssa vähän hakemista aluksi. No mutta se harjotteluhan on kivaa.
Hmm...Mullakin on ollut aikoja, jolloin oon ihastunu saavuttamattomiin miehiin. Oon huomannut, että oon ihastunu niihin sellasina aikoina, kun en ole ollut valmis uuteen suhteeseen..tai suhteeseen ylipäänsä ollenkaan. Se on turvallinen keino pitäytyä pois oikeasta parisuhteesta...koska voi sitten homman kaatuessa todeta itselleensä että "no eihän tästä tietenkään sitte tullu mitään".
Itse koen pitkästä aikaa olevani valmis seurustelemaan. Lunta on tullut tupaan sen verran vimpan 3,5 v:n aikana kun sinkuksi jäin, että olo ei ole ollut kyllin vahva parisuhdetta varten. Olen miettinyt tänä aikana, mitä haluan parisuhteelta ja minkälainen mies minulle sopisi parhaiten. Näiden mietteiden pohjalta olen saanut taas "entiset voimani" takaisin eli iskussa ollaan taas :)
Tuli positiivisempaa kommenttia kuin mitä odotinkaan, poislukien tuo yksi tyyppi jolla on selvästi luetun ymmärtäminen vielä hakusessa.
Taidan jäädyttää tilanteen tähän nyt toistaiseksi, katsellaan sitten tilannetta vaikka ensi vuonna uudestaan. Ties vaikka sitä tässä välillä löytäisi vähän vanhemmankin naisen joka saisi kiinnostuksen heräämään. Enhän minä muutaman vuoden takaisen rakastumisenikaan jälkeen uskonut että koskaan enää löytäisin ketään joka voisi hänet korvata mutta niin vain tämä tyttö valtasi ajatukseni.
Miksi ihastun saavuttamattomiin? Kaiketi sen takia että monet muutkin tykkäävät samanlaisista naisista ja näin jälkijunassa kun ollaan niin ne on jo otettu tai jotain. En pelkää suhteen aloitusta. Pitäisihän sitäkin päästä joskus kokeilemaan. Se ehkä joskus käy mielessä että osaisiko sitä enää vuosien yksinasumisen jälkeen muuttaa tapojaan, itsepäinen härkä kun olen. Mutta kaiketi ne positiiviset asiat menisivät kevyesti haittojen edelle.
Seksielämästä ei ole kauheasti kertynyt kokemusta (olin jo 27v ennenkuin nainen ensi kerran osoitti haluavansa minua (yksinhuoltaja iski kiinni kuin sika limppuun)), mutta sanoisin olevani hellä, toisen huomioon ottava, ja jossain määrin osaavakin rakastaja. Ja keskimääräistä paremmin varustettukin. Kullin paksuus lähentelee ranteen mittoja joten en senkään takia kuvittele tuon nuoren tytön kanssa kovin pian sekstaavani, se ei vaan onnistuisi.
Itsenäinen tosiaan olen. Viimeiset 15 vuotta olen asunut yksin ja äitiäni en ole nähnytkään yli kymmeneen vuoteen joten hänen helmoissaan en pyöri. Nuorena itsetunto oli kenties heikko koulukiusaamisen takia mutta nykyään sanoisin että minua vahvempaa persoonaa saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Esim. ensimmäisen viestini pähkäily siitä mitä muut mahtaisivat ajatella näin vanhan miehen suhteesta nuoren tytön kanssa. Itselleni olisi yksi ja sama mitä muut ajattelisivat siitä, minä vain olisin onnellinen että olisin saanut noin upean tytön itselleni. Mutta ajattelin lähinnä tytön kannalta mitenkä se vaikuttaisi hänen kehittyvään minäkuvaansa.
Otan kyllä tytön aseman huomioon ja asetan hänen elämänsä omani edelle. Sen takia pidänkin nyt etäisyyttä ja annan tytön etsiä ikäisensä kumppanin, vaikka se kirveleekin. Huomasin jo edellisellä kerralla kun sain selville että nainen johonka olin rakastunut oli varattu, etten ole mustasukkaisuuteen taipuvainen. Olin vain onnellinen hänen puolestaan. Eli turhankin epäitsekäs.
Kun on vuosia takonut päähänsä etten minä tule ketään löytämään, niin kai siihen alkaa pian uskoa itsekin ja tilanteen tullessa kohdalle sitä ei voi uskoa todeksi. Niin ja härkänä olen muutenkin hidas näiden tunnejuttujen kanssa. Pitkään kypsyttelen juttuja päässäni ennenkuin teen mitään niiden suhteen. Mikä ei sekään tosiaankaan ole edistämässä parinsaantimahdollisuuksiani. Pitäisi löytää joku naapuri tai työkaveri jota usein näkee ennenkuin tunteet kehittyisivät tarpeeksi pitkälle, kaupan kassojahan näkee usein mutta nehän ovat ystävällisiä työnsä puolesta, ei niitä taida kannattaa yrittää. Muualla en juuri naisiin törmääkään niin että juttuihin pääsisi. Baareissa ei tule useinkaan kuljettua ja vaikea sielläkään on tuntemattomien kanssa aloittaa juttua.
Mutta kiitokset vielä kerran viesteistä.
hän on suorastaan pohdiskellut asioita.No,sori heittelen nuolia Jousimies kun olen??????