Onko kukaan tehnyt itse pihasuunnitelmaansa? Asutaan kaava-alueella ja haluavat ainakin istutussuunnitelman. Ei kai sitä ole pakko teettää ulkopuolisella suunnittelijalla? Olen itse opiskellut puutarhuriksi joten kai minulla pitäisi jonkunlainen pätevyys olla tehdä itse suunnitelma. On meinaan aika kallista lystiä teettää vieraalla...
Pihasuunnittelusta
Sharonna
5803
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Puutarhurin opit riittävät kyllä suunnitelman tekoon, tiedäthän rakenteista ja kasvien oikeasta sijoittelusta? Jos muistat huomioida vielä pintavesien ohjaamisen, kykenet työhön itsekin. Oma kokemukseni on se, että monet tarhurit hallitsevat paremmin teknisen suunnittelun kuin me maisemasuunnittelijoiksi itsemme lukeneet.
Ammatikseen suunnittelevista löytyy sekä puutarhureita, että hortonomeja. Myös maisema-arkkitehdit kuuluu tähän ryhmään, tosin monet heistä ovat keskittyneet enemmän visualisointiin kuin ruohonkorsi-tason suunnitteluun.
on vaan jo 7-vuotta kun valmistuin ja taitoja ei ole paljon tässä välillä tullut käytettyä..ruosteessa. Mutta jospa se tästä vielä lähtisi... ;)
...käsittääkseni. Katsopa vain arkkitehtien "puu siellä, puska täällä ja pyykinkuivaus tässä"-suunnitelmia. Kunhan on jotain läiskitty kartalle. Monet ottavat sitten myöhemmin ammattilaisen asialle tai tekevät itse mitä lystäävät.
Kaava-alueilla saattaa olla määräyksensä varsinkin julkisivujen istutusten ja rakenteiden suhteen.
Mitattiin ja merkittiin tonttikuvaan olemassaolevat puut ja pensaat.
Sitten merkattiin pihakiveykset ja nurmikkoalat ja lisättiin viellä pari istutuspenkkiä. Hyvin kelpasi luvan liitteeksi.
Kun talo on valmis, teetämme varmaan uuden pihasuunnitelman ammattilaisella. Rakennusaikana todennäköisesti paremmin muodostuu käsitys millaiseksi pihan haluaa muokata. Ja valmiin talon mittasuhteetkin hahmottaa paremmin luonnossa kuin paperilla.