Rakkaan, vanhan kissani sairaus on edennyt niin pitkälle, että todennäköisesti lopetuspäätös on edessä. Huomenna tulee lopullinen tuomio eläinlääkäriltä, ja jos hän sanoo, että on paras lopettaa tyttö, niin sitten niin tietenkin teemme, vaikka se vaikeaa onkin.
Tällä hetkellä vituttaa:
- "Sehän on vain kissa, joiltain kuolee lapsiakin"
- "Voithan aina ottaa uuden kissan"
- "Aikuinen ihminen, mitä sitä nyt yhden kissan perään itkemään"
Joten toivon, että et sano mitään noista.
Pieni ystäväni, toivon vain, ettei siihen enää sattuisi.
Tällä hetkellä vituttaa:
- "Sehän on vain kissa, joiltain kuolee lapsiakin"
- "Voithan aina ottaa uuden kissan"
- "Aikuinen ihminen, mitä sitä nyt yhden kissan perään itkemään"
Joten toivon, että et sano mitään noista.
Pieni ystäväni, toivon vain, ettei siihen enää sattuisi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Itselläni varmaankin edessä myös sama päätös jonakin päivänä yhden kissoistani kanssa. Olen kuitenkin pitkittänyt tätä ajatuksella että niin kauan kun sillä on enemmän hyviä kuin huonoja päiviä, en mieti tuota vaihtoehtoa.
Meiltä juuri jäi kissa auton alle, se oli rakkaammastakin rakkaampi perheenjäsen, ja ymmärrän tämän;
"Tällä hetkellä vituttaa:
- "Sehän on vain kissa, joiltain kuolee lapsiakin"
- "Voithan aina ottaa uuden kissan"
- "Aikuinen ihminen, mitä sitä nyt yhden kissan perään itkemään" "
Koko perheeni suri ja suree edelleen tämän kissan perään, ja tulee suremaan, tekisin kaikkeni jos voisin estää tapahtumia tapahtumasta. Samaan aikaan kaveriltani oli kuollut veli, mutta hän ei itkenyt ja surrut tätä. Moni ihminen itkee enemmän lemmikkiään kuin läheistä ihmistään. Niin se vain on, en minäkään ole ihmisten kuolemaa itkenyt, mutta kissojen kyllä.
Eräs "ystäväni" -jos häntä voi sellaiseksi sanoa enää, sanoi minulle että "en tajua ihmisiä jotka parkuvat elikoiden perään" -hän itse ei itkenyt äitinsä poismenoa.
Ja uusi kissa ei IKINÄ korvaa vanhaa.
Jaksamisia sinulle vaikean päätöksen edessä. :(
Jos kissasi elämän polku päättyy tähän, niin otan lämpimästi osaa. Kissa on perheenjäsen melkein samalla tavalla kuin ihminenkin ja sitä kaipaa ihan samalla lailla. Oman kissan kuolemasta on jo kolme.. vai peräti neljä vuotta ja edelleen välillä saan itkukohtauksia muistellessani. Alkuun oli todella raskasta, mutta nyt ei enää niin kovin usein muistele. Olen jopa alkanut harkita uuden kissan ottamista.
Voimia raskaiden päätösten tekoon!
Surullista:( Muuta en osaa sanoa.
Minun rakas kisuni nukutettiin pois n. kaksi vuotta sitten ja olen vieläkin kyyneleet silmissä jos katselen valokuvia.
On ärsyttävää kun jotkut naljailevat siitä että "se on vaan kissa". He eivät varmaan itse ole koskaan rakastaneet lemmikkiään ja menettäneet sitä.
Toivon mukaan jonakin päivänä hankin kissan. Se ei tietenkään ole sama kuin edesmennyt kissa, enkä niin haluakaan.
Voimia sinulle! Älä syytä itseäsi mistään.
Samoissa mietteissä minäkin.
Joiltakin ihmisille joutuu salaamaan todellisen olonsa ja tunteensa, koska jos he aavistavatkaan että alakuloni johtuu lemmikin sairaudesta, ottavat he asiakseen muistuttaa että kyseessä on _vain_ eläin (ja me ihmisethän olemme luomakunnan kruunuja).
Minun nuori kissani on kuolemansairas. Päivittäin on mielessä se, että joku päivä joudun hänestä luopumaan. Itsekkäästi mietin, että toivottavasti siihen on vielä pitkä aika, mutta kissani vuoksi tiedän että on minun vastuullani pitää huoli siitä ettei hän kärsi, siksi käymme lääkärillä säännöllisesti jossa arvioidaan tilanne realistisesti.
Mielestäni toisen tunteita ei kuulu arvioida eikä kommentoida muuten kuin tukemalla eteenpäin.
Toivon sinulle voimia jaksaa eteenpäin.
Olet kissavanhuksesi uskollinen ystävä, kun olet valmis toimimaan hänen parhaakseen vaikka se itseäsi satuttaakin.
tulee silmään kun luin juttusi.kuinka vanha tyttösi on?omani 16v.ja loppu pelottaa ihan hirveesti.eläin on perheenjäsen siinä kun ihmisetkin.ei kellekkään omaisensa menettäneelle sanota et hommaa uus
miltä tuntuu. Oma kissani sairastui keväällä ja jouduin sen lopettamaan. Sairaus oli raskainta aikaa kun ei tiennyt selviääkö kissa, mutta kun huomasimme että mitään ei voitu enää tehdä oli lopettamispäätös pakko tehdä. Kuitenkin se helpotti omaa oloani kun tiesi että se oli kissalleni parasta. Vieläkin kyynel tulee silmään kun muistelen noita aikoja, mutta otin heti uuden kissan, nyt se on yhtä rakas kuin edellinen, vaikka ei sen muistoa himmennäkään.
tässä maailmassa on ainutkertainen olento!
Kukaan ei korvaa koskaan ketään - samalla tavalla.
Otan osaa murheeseesi!!!!
Toivottavasti et pahastu, jos liitän mukaan erään tarinan.
Pitkäaikaisin (hauva)ystäväni oli pakko armahtaa 17-vuotiaana - hän oli hyvin sairas.
Hänet vietiin metsään, missä Hän oli aina kaikkein onnellisin, kun sai nuuhkia tuoksuja.
Sitten palkkaamani ammattimetsästäjä ampui Hänet.
Hautasin Hänet itse ja vieläkin joskus (12 vuotta myöhemmin) Hän käy unessani...
Halusin lopun tulevan ilman "odotushuonepelkoja", joista Hän aina rokotuksien ym. yhteydessä kärsi.
Nuorempana eräs eläinlääkäri kertoi (poisti tikun tassusta), että sillä kertoimella millä Hän pelkäsi voisi saada jopa sydänhäiriön.
Hauva oli kuin sahapukki - täysin jäykkänä pelosta.
Minäkin haluaisin kuolla nopeasti - ilman ennakkopelkoja.
Hän jäi ainoaksi hauvakseni.
Nyt minulla on jo 6-7 vuotta ollut kolme ihanaa kissalaista:)
Enää en pystyisi samanlaiseen harkintaan kuin aikoinaan näissä asioissa - niin paljon on muuttunut elämässäni. Silloin minulla oli myös lapsi - nyt jo aikuinen perheenisä.
Kissamoiset ovat nyt "lapsiani".
Dixien menettäessäni menin mosaiikiksi - jos menettäisin Kissan, Pojan ja Pötkön - murenisin tuhkaksi.
voimia sinulle! kissasi pääsee autuaammille metsästysmaille, jossa ei tarvitse tuntea kipua. tuska ja ikävä ei kuole koskaan, mutta ajan myötä hieman laimenee...ja hyvät muistot eivät katoa minnekään. nim.merk. 8v sitten kissansa menettänyt
on lupa itkeä, vaikka lähtenyt ystävä onkin kissa
rodultaan.
Minulla on huomenna sama edessä. Uskomatonta, miten vaikeaa oli soittaa eläinlääkärille ja varata aika kissan lopetukseen. Pyörittelin luuria kädessäni ja kylmä hiki nousi otsalle, enkä itkultani ollut saada sanaa suustani...
Kissani on 11v ja siltä leikattiin nisäkasvain muutama kuukausi sitten. Turrikalle ei ole edes karvat ehtineet kasvaa takaisin vatsaan, kun uusi kasvain ilmaantui. Leikkauksesta paraneminen vei aikaa ja kissa oli kauhuissaan joutuessaan eläinlääkärille, joten silloin päätin, että enää ei leikellä, jos kasvain uusii, niin kissa pääsee autuaammille hiirestysmalle.
Halusin kissan yhteistuhkaukseen, toinen kun on aina inhonnut olla yksin...Hyvää matkaa!
Voimia Fincalle ja ketjun aloittajalle! Mullakin silmät kastuivat kun luin teidän kirjoitukset. Mutta sehän sitä suurinta rakkautta on kun antaa toisen lähteä kun ei mitään ole enää tehtävissä. Liian usein näkee jonkun eläimen kärsivän kun omistaja ei raaski tehdä sitä viimeistä päätöstä.
Vaikka tuntuu, ettei moni ymmärrä eläimen kuolemasta johtuvaa surua niin muista, että meitäkin ketkä ymmärtää asian vaikeuden on paljon. Minuakin on monta kertaa katsottu pitkään kun on esim. töissä itkenyt kissan takia.. (Kuulostaa kyllä näin kirjoitettuna vähän kummalliselta itsestänikin...!)
Mutta koittakaa jaksaa vaikka rankkaa onkin!
tiedön mitä on tehdä päätös rakkaan kissan lopettamisesta,itse jouduin niin tekemään 15.8.2006,ja niin rakas ville kissani nukahti ikiuneen.päätös oli elämäni raskain mutta kissani oli vakavasti sairas,mm sydänvika.en voinut antaa kissani kärsiä!ville kulta oli kuollessaan 16v,2kk,9vrk.kauniita unia Ville rakas! ja sinulle voimia hirmu paljon!!
Voi itku :< Jaksamisia sinulle. Äläkä välitä niistä sukulaisista, aika yleisiä lausahduksia tuollaiset.
Otan osaa. Päätös on varmasti vaikea, mutta jos ei voi pitkittää, niin ei. Sulla vaikeat ajat edessä...Sure rauhassa ja itke. Se helpottaa.......
Tiedän just nuo kommentit. Koita olla puhumatta mitään sellaisille k**sipäille ettet pahoita mieltäsi enempää. Tai sano pahasti: Mitä jos sunkin lapsi kuolisi, ja sanoisin noin?
Jos nää on ystäviäsi, sitä suuremmalla syyllä sano suoraan mitä ajattelet heidän typeristä kommenteista!