suklaa. Ahmin sitä joka päivä yksinäisyyden tunteeseen. Siinä samalla tunnen itseni rumaksi. Heh.
Olen 20 eikä yhtäkään ystävää. :(
Aikaisemmin oli "ystäviä", mutta he osoittautuivat liian ilkeämielisiksi. Arvostelivat minussa kaikkea mahdollista... Mutta ainakin he tuntivat minut läpikotaisin! Osasivat aavistaa mitä teen jossakin tilanteessa seuraavaksi ja muutenkin tiesivät minun luonteestani paljon. Olen tutustunut nyt viimeisen puolentoista vuoden ajan yhteen uuteen naispuoleiseen, mutta hän ei tunne minua hitustakaan! Tuo on aika kumma, että ei vieläkään, sillä aikaisemmat "ystäväni" tunsivat suurinpiirtein minua jo muutaman ensimmäisen kuukauden sisällä! Tämä on todella yllättävää, olen aivan ihmeissäni. En ole koskaan aikaisemmin tavannut ihmistä, jolla olisi noin olematon toisen arviointikyky. Olen luonteeltani innostuva, (tutussa seurassa) melko spontaani, reipas, huumorintajuinen ja tykkään toisen ihmisen seurasta niin paljon etten rajoita häntä ollenkaan (esim. rajoita toisen keskustelunaiheita). Tykkään siitä, että toinen on pelkästään lähettyvillä eikä meidän tarvitse pahemmin mitään edes tehdä. No, tuo uusi kaverini ymmärtää minut sellaisena, että hänen tarvitsisi koko ajan minua tukea ja avustaa. Hän ymmärtää, että olisin riekaleinen, heikkoitsetuntoinen ihminen, jonka surumielisyydellä ei olisi rajaa. Lisäksi hän pitää minua ihan mielipuolisena. Kukaan aikaisempi kaverini ei ole sanonut minulle missään vaiheessa, että minä kuvittelisin erilaisia asioita. Kyllä minulle olisi sanottu jos niin oikeasti tekisin, sillä he olivat aika suorapuheisia. Mutta tämä uusi tuttavuuteni hokee taukoamatta "sä vain kuvittelet, kuvittelet, kuvittelet", keskeyttää lauseitani (lyhyitäkin) ja yrittää paneutua seurassani MINUN ONGELMIIN. Kaivelee, että mitäköhän minulla nyt vain olisi huonosti. Pitää minua sellaisena, etten ymmärrä kaikkia asioita. Kuuntelee minua helvetin heikosti ja tekee sen jälkeen omat johtopäätöksensä minusta. Muistan vieläkin, kun sanoin vuosi sitten hänen soluasunnollaan että "tuo naapurisi ovi on ihan identtinen niinkuin sulla, tosiaan" ja osoitin kyseistä ovea sormella. Hän silloin huudahti minulle kuin millekin koiralle: "Ei sinne voi mennä! Etkö sä ymmärrä, ettet sä voi mennä sisälle toisten kotiiiiin!" ja nauroi vielä halveksivasti päälle. Se sai minut miettimään, että montakohan sanaa hän kuuntelee puheestani. Peräti kaksi, tai kolme on ennätys. Vaude!! Ihmistä ei näköjään pysty oppia lainkaan tuntemaan, jos ei häntä ollenkaan kuuntele. Sellaisen itsestäänselvyyden opin tuosta uudesta kaveristani. Puolitoista vuotta on mennyt ja hänellä ei ole vieläkään hajua siitä, millainen olen! :D Toisaalta tuo ihan huvittaa. On se kyllä jännä, että toisilla ei vain ole kykyä oppia tuntemaan ihmisiä. Jokaikinen minun aikaisempi kaverini tiesi täsmälleen, millainen olen. Hänellä ei ole sen sijaan edes aavistustakaan. Ja ihan rehellisesti sanottuna, koskaan, koskaan en ole nauttinut hetkeäkään hänen seurastaan. En kirjoita tätä vihaisena, vaan ihan tyynenä. Koskaan minulla ja hänellä ei ole ollut mukavaa ja kiintoisaa olla toistemme seurassa (toisin kuin minulla ja aikaisemmilla kavereillani). Nytpä siis olen yksin. On pakko pysyä kaukana tuollaisesta nuijasta, joka ei arvosta toista hitustakaan! Tuhlasin reilun vuoden hänen tutustumiseensa, ajatellen "kyllä se vielä siitä, kun tunnemme toisemme paremmin". Toisin kävi. Tilanne ainoastaan paheni. Nyt tiedän hänestä jopa sellaisia huonoja puolia, joita en vuosi sitten osannut aavistaa. Yleensä en suhtaudu ihmisiin näin negatiivisesti, mutta itsepähän on saanut käytökselleen minun suhtautumiseni aikaiseksi. Olisin mielelläni pitänyt hänet kaverini, kun vuoden ehdin nähdä vaivaa häneen tutustuessa, jos hän olisi ollut edes Pikkaisen normaalimpi ja tavallisempi käytöksinen. Mutta ei ollut. Nyt siis yksin :|
Olen 20 eikä yhtäkään ystävää. :(
Aikaisemmin oli "ystäviä", mutta he osoittautuivat liian ilkeämielisiksi. Arvostelivat minussa kaikkea mahdollista... Mutta ainakin he tuntivat minut läpikotaisin! Osasivat aavistaa mitä teen jossakin tilanteessa seuraavaksi ja muutenkin tiesivät minun luonteestani paljon. Olen tutustunut nyt viimeisen puolentoista vuoden ajan yhteen uuteen naispuoleiseen, mutta hän ei tunne minua hitustakaan! Tuo on aika kumma, että ei vieläkään, sillä aikaisemmat "ystäväni" tunsivat suurinpiirtein minua jo muutaman ensimmäisen kuukauden sisällä! Tämä on todella yllättävää, olen aivan ihmeissäni. En ole koskaan aikaisemmin tavannut ihmistä, jolla olisi noin olematon toisen arviointikyky. Olen luonteeltani innostuva, (tutussa seurassa) melko spontaani, reipas, huumorintajuinen ja tykkään toisen ihmisen seurasta niin paljon etten rajoita häntä ollenkaan (esim. rajoita toisen keskustelunaiheita). Tykkään siitä, että toinen on pelkästään lähettyvillä eikä meidän tarvitse pahemmin mitään edes tehdä. No, tuo uusi kaverini ymmärtää minut sellaisena, että hänen tarvitsisi koko ajan minua tukea ja avustaa. Hän ymmärtää, että olisin riekaleinen, heikkoitsetuntoinen ihminen, jonka surumielisyydellä ei olisi rajaa. Lisäksi hän pitää minua ihan mielipuolisena. Kukaan aikaisempi kaverini ei ole sanonut minulle missään vaiheessa, että minä kuvittelisin erilaisia asioita. Kyllä minulle olisi sanottu jos niin oikeasti tekisin, sillä he olivat aika suorapuheisia. Mutta tämä uusi tuttavuuteni hokee taukoamatta "sä vain kuvittelet, kuvittelet, kuvittelet", keskeyttää lauseitani (lyhyitäkin) ja yrittää paneutua seurassani MINUN ONGELMIIN. Kaivelee, että mitäköhän minulla nyt vain olisi huonosti. Pitää minua sellaisena, etten ymmärrä kaikkia asioita. Kuuntelee minua helvetin heikosti ja tekee sen jälkeen omat johtopäätöksensä minusta. Muistan vieläkin, kun sanoin vuosi sitten hänen soluasunnollaan että "tuo naapurisi ovi on ihan identtinen niinkuin sulla, tosiaan" ja osoitin kyseistä ovea sormella. Hän silloin huudahti minulle kuin millekin koiralle: "Ei sinne voi mennä! Etkö sä ymmärrä, ettet sä voi mennä sisälle toisten kotiiiiin!" ja nauroi vielä halveksivasti päälle. Se sai minut miettimään, että montakohan sanaa hän kuuntelee puheestani. Peräti kaksi, tai kolme on ennätys. Vaude!! Ihmistä ei näköjään pysty oppia lainkaan tuntemaan, jos ei häntä ollenkaan kuuntele. Sellaisen itsestäänselvyyden opin tuosta uudesta kaveristani. Puolitoista vuotta on mennyt ja hänellä ei ole vieläkään hajua siitä, millainen olen! :D Toisaalta tuo ihan huvittaa. On se kyllä jännä, että toisilla ei vain ole kykyä oppia tuntemaan ihmisiä. Jokaikinen minun aikaisempi kaverini tiesi täsmälleen, millainen olen. Hänellä ei ole sen sijaan edes aavistustakaan. Ja ihan rehellisesti sanottuna, koskaan, koskaan en ole nauttinut hetkeäkään hänen seurastaan. En kirjoita tätä vihaisena, vaan ihan tyynenä. Koskaan minulla ja hänellä ei ole ollut mukavaa ja kiintoisaa olla toistemme seurassa (toisin kuin minulla ja aikaisemmilla kavereillani). Nytpä siis olen yksin. On pakko pysyä kaukana tuollaisesta nuijasta, joka ei arvosta toista hitustakaan! Tuhlasin reilun vuoden hänen tutustumiseensa, ajatellen "kyllä se vielä siitä, kun tunnemme toisemme paremmin". Toisin kävi. Tilanne ainoastaan paheni. Nyt tiedän hänestä jopa sellaisia huonoja puolia, joita en vuosi sitten osannut aavistaa. Yleensä en suhtaudu ihmisiin näin negatiivisesti, mutta itsepähän on saanut käytökselleen minun suhtautumiseni aikaiseksi. Olisin mielelläni pitänyt hänet kaverini, kun vuoden ehdin nähdä vaivaa häneen tutustuessa, jos hän olisi ollut edes Pikkaisen normaalimpi ja tavallisempi käytöksinen. Mutta ei ollut. Nyt siis yksin :|
Vastaukset 40
Vanhimmat
"Yleensä en suhtaudu ihmisiin näin negatiivisesti, mutta itsepähän on saanut käytökselleen minun suhtautumiseni aikaiseksi"
Käytöksellään
"Olisin mielelläni pitänyt hänet kaverini, kun vuoden ehdin nähdä vaivaa häneen tutustuessa, jos hän olisi ollut edes Pikkaisen normaalimpi ja tavallisempi käytöksinen"
Kaverinani
tuli selväksi, kappalejako on tekstin ymmärtämisen kannalta tärkeämpää kuin pari väärin kirjoitettua sanaa. Minä ainakin osasin nuo lukea oikein asiayhteyden mukaan. Tavallaan menee pitkä teksti hukkaan, kun "kukaan" ei viitsi lukea loppuun (ainakin minun lisäksi toinenkin luki).
Mutta asiaan. Onneksi ystävät voi valita eli valita ketä ei pidä ystävänään. Asia huono puoli on se, ettei myöskään toisten tarvitse hyväksyä sinua ystäväkseen (MOT).
Tavallaan tuttu asia minullekin tuollaiset "ystävät", jotka tekevät omia johtopäätöksiään välittämättä tietää asioiden taustoista. Viimeisin tapaus on tavallaan huvittava (meilikaverista kyse), lukee rivien välistä kaikenlaista, mitä en itse sieltä löydä. Mutta kuitenkin melkeinpä aina jutut osuvat kohdalleen. Ei sekään tunnu kovin miellyttävältä. Tai en osaa sanoa, ehkä kyseessä on sukulaissielu... ettei tarvikaan paljon sanoja, ymmärtää muutenkin mistä on kyse.
Oletko siis aivan varma, ettei tuo kaverisi välillä laukonut sellaisia totuuksia, mitä et halunnut kuulla? Tietysti todennäköisempää on, että hän yritti peilata omia ongelmiaan sinun kauttasi, mutta et vain halunnut kuunnella. Ajattelet vain itsekkäästi omia ongelmiasi. Tämä ei ollut mikään syytös, olipahan vain yksi näkökulma asiaan - en voi tietää millainen oikeasti olet.
Etkö yhtään ymmärtänyt, mitä juuri äsken kovalla vaivalla selitin??
Kyse on siitä, että kaverini PISTÄÄ minut valittamaan. Tiedäthän sanan "pistää"??? (anteeksti nyt vain). Jos vaikkapa joku kertoo hauskoja juttuja, silloin hän pistää sinut nauramaan/ iloiseksi. Vastaavasti jos joku höpöttää koko ajan jotain masentavaa, ei kuuntele toista kunnolla, kaivelee ikäviä asioita ja aliarvioi kaiken päälle toisen älykkyyttä, silloin hän PISTÄÄ toisen valittamaan.
Ei tarvitse nähdä tuota kaveriani. Olkoon joku toinen hänen seurassaan. Jokaiselle on joku.
saat aliarvioida minun älykkyyteni - tiedän kyllä mitä tarkoittaa "pistää".
Et lukenut sinäkään minun vastaustani: "ystävät saa valita". Miksi pitäisi loputtomiin kestää sellaista kaveria, jonka kanssa ei tule ollenkaan toimeen. Edelleenkin kuitenkin epäilen, ettet ole mikään enkeli sinäkään. Jollain tavalla provosoit (ehkä tietämättäsi) kaverisi (eli siis entisen kaverisi) tekemään oloasi tukalaksi. Kannattaa ehkä yrittää löytää se vika itsestäsi ettei sama toistu...
ottaa toisten ongelmia kannettavakseen. "Jospa tämä sittenkin johtuisi minusta? Hmmm". Järjetöntä.
Minä tiedän, miten olen kohdellut kanssaihmisiäni. Kunnioittaen ja kuunnellen. Jos hyvä käytökseni läheisiä kohtaan (mikä on varmaan liian harvinaista nykymaailmassa) provosoi jotakin toista kukkoleimaan, se ei ole MINUN ongelmani eikä minun kuulu etsiä syytä itsestäni.
"ystävät saa valita". Juu-u. Tiedetään.
ellei sinussa ei ole mitään vikaa? Jokaisella normalilla ihmisellähän on ystäviä.
yksinäisyys-palstalle sanomaan, että JOKAISELLA NORMAALILLA IHMISELLÄHÄN ON YSTÄVIÄ. Miettisit käytöstäsi! Valitsit kuule ensinnäkin ihan väärän palstan. Tuo loukkaa täällä monia..
täällä ole. :)
Anna palaa! Unohda kerrankin kiltteily. Mitä muuta omituista sinussa on tuon suklaan syönnin lisäksi? Henk. koht. alkoholi on enemmän ongelmana, mutta olenkin mies. Kiltit naiset syövät suklaata. Oli muuten jossain uutisissa: naiset tulevat helpommin suklaasta riippuvaisiksi, todennäköisesti johtuu hormooneista.
käy: rakentava riitely muuttuu mykkäkouluksi? :)
Myönnetään, oli vähän huono trolli. Tiedän kyllä mihin se ylikiltteys johtaa. Itsekin olen elävässä elämässä liian kiltti. Sitä saa mitä tilaa. Jos annat toisten käyttää itseäsi hyväksi, sinua käytetään hyväksi. Pitäisi vain löytää turvallinen keskitie, ettei tulisi kyyniseksi tai jopa julmaksi.
Normaaleilla (=useimmilla) ihmisillä kyllä on ystäviä, mutta se, ettei niitä ole ei tarkoita, että täytyisi olla jokin selkeästi epämiellyttävä piirre, joka tekisi niitä normaaleja ihmisiä huonommaksi. Riittää, että on vaikka ujo tai epävarma, tai sosiaaliset taidot ruosteessa tai alunperinkin vähän huonot.
Yksinäisyyteen löytyy syitä vaikka kuinka paljon. Yleensä syyksi riittää, että on jotenkin massasta erottuva. Ei välttämättä tarvitse olla mikään negatiivinen syy.
Kukaan ei pyydä mukaan, jos näyttää ylpeältä ja omahyväiseltä - siltähän se ujous ulkopuolisen silmin saattaa näyttää.
Joku väittää olevansa omasta tahdostaan yksin. Voi pitää paikkansa jonain tiettynä hetkenä, mutta kukaan ei halua olla aina yksin. Aika moni kuitenkin valitsee jotenkin omituiselta vaikuttavan kaverin sijaan yksinäisyyden. Joko tämän viestiketjun aloittajan mainitsemista syistä tai koska pelätään kai omituisuuden tarttuvan (tai ainakin mietitään mitä muut ajattelevat).
Tunnustan itsekin hylänneeni pari seurustelusuhdetta ulkopuolisten mielipiteiden vuoksi. Saattoihan se olla ihan oikea ratkaisukin, enkä niitä ole jäänyt pitkäksi aikaa katumaan. Joskus kuitenkin tulee mieleen, entä jos olisin valinnut toisin. Olisin nyt ehkä yksinäisyyden sijaan mietiskelemässä muita asioita. Tavallaan elämä menee hukkaan.
Ja ihan lapsellinen juttu oli tuo "Unohda kerrankin kiltteily". Juuri joku kapinoiva teini voisi höpöttää tuollaista. Ehket ole teini, mutta ainakin kirjoitat yhtä lapsellisesti.
"Henk. koht. alkoholi on enemmän ongelmana, mutta olenkin mies"
Asiasi eivät kiinnosta minua.
"Kiltit naiset syövät suklaata"
Hui mikä päätelmä!!! Ooh.
"Oli muuten jossain uutisissa: naiset tulevat helpommin suklaasta riippuvaisiksi, todennäköisesti johtuu hormooneista"
Turpa tukkoon. Turha sinun on puhua uutisista, kun et tajua perusasioita pidemmälle. Edellinen kommenttisi on loisto esimerkki siitä.
kuten ehdotin. Vai oliko tuo mielestäsi kiltteilyä? Voiko enää vakavasti ottaa väitettäsi huumorintajusta tai kiltteydestä??
En ole teini. Sinä mitä ilmeisimmin olet. Kyllä vielä tuossa iässä saa ollakin.
"Turpa tukkoon. Turha sinun on puhua uutisista, kun et tajua perusasioita pidemmälle. Edellinen kommenttisi on loisto esimerkki siitä."
Ja tuossa on esimerkki sinun "avarakatseisuudesta". Miksi minun pitäisi lässyttää tässä sellaista mitä haluat kuulla? Saithan muilta sääliä ja myötätuntoa. Eikö se riitä?
kommenttisi on niin saamarin typerä!!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=1500000000000143&posting=22000000019044743
Olen ihan yhtä normaali kuin muutkin, vaikkei ole ollut yhtäkään ystävää pitkään aikaan.
vakavasti. Kaikissa on jotain vikaa ja silti suurin osa on normaaleja. Se oli vain pieni provokaatio. Olisin voinut osoittaa sen vaikka itselleni. Niin, sanoikin jo ettei kiinnosta, ei siitä sen enempää.
Yleensäkään ei kannata täällä saatuja vastauksia ottaa henkilökohtaisina loukkauksina. Tietysti niihin saa (ja ehkä pitääkin) vastata samalla mitalla. Näkemykseni mukaan paineita pitää välillä päästellä. Olen valmis ottamaan p***aa niskaan, jos niin haluat.
Öö tuota noin, siinä viesti johon en osaa vastata yhtään mitään.
Hyvää jatkoa sitten vain. En taida minäkään oikein osata riidellä :D
Vaikka vitsi tuo vain onkin, niin silti mainitsen etten pyri riitelemään kenenkään kanssa. Luulin sinua yhden mielestäni ilkeämielisen viestin perusteella palstahäiriköksi ja yritin ajaa sinua pois. Mutta etpähän mennyt. :D :)
Tässä nyt on kaikki hyvin, ainakin pienessä mittakaavassa. Yksinäisyys jatkuu, mutta tuli kuitenkin muutama tyhjänpäiväinen viesti lähetettyä.
että olen tunnustanut tällä palstalla joskus itsekin sortuneeni syömään suklaata yksinäisyyde, ikävän tai jonkun vastaavan seikan vuoksi (en nyt tarkemmin muista).
"suklaa. Ahmin sitä joka päivä yksinäisyyden tunteeseen. Siinä samalla tunnen itseni rumaksi. Heh.
Olen 20 eikä yhtäkään ystävää. :(
Aikaisemmin oli "ystäviä", mutta he osoittautuivat liian ilkeämielisiksi. Arvostelivat minussa kaikkea mahdollista... Mutta ainakin he tuntivat minut läpikotaisin! Osasivat aavistaa mitä teen jossakin tilanteessa seuraavaksi ja muutenkin tiesivät minun luonteestani paljon.
Olen tutustunut nyt viimeisen puolentoista vuoden ajan yhteen uuteen naispuoleiseen, mutta hän ei tunne minua hitustakaan! Tuo on aika kumma, että ei vieläkään, sillä aikaisemmat "ystäväni" tunsivat suurinpiirtein minua jo muutaman ensimmäisen kuukauden sisällä! Tämä on todella yllättävää, olen aivan ihmeissäni. En ole koskaan aikaisemmin tavannut ihmistä, jolla olisi noin olematon toisen arviointikyky.
Olen luonteeltani innostuva, (tutussa seurassa) melko spontaani, reipas, huumorintajuinen ja tykkään toisen ihmisen seurasta niin paljon etten rajoita häntä ollenkaan (esim. rajoita toisen keskustelunaiheita). Tykkään siitä, että toinen on pelkästään lähettyvillä eikä meidän tarvitse pahemmin mitään edes tehdä. No, tuo uusi kaverini ymmärtää minut sellaisena, että hänen tarvitsisi koko ajan minua tukea ja avustaa. Hän ymmärtää, että olisin riekaleinen, heikkoitsetuntoinen ihminen, jonka surumielisyydellä ei olisi rajaa. Lisäksi hän pitää minua ihan mielipuolisena.
Kukaan aikaisempi kaverini ei ole sanonut minulle missään vaiheessa, että minä kuvittelisin erilaisia asioita. Kyllä minulle olisi sanottu jos niin oikeasti tekisin, sillä he olivat aika suorapuheisia. Mutta tämä uusi tuttavuuteni hokee taukoamatta "sä vain kuvittelet, kuvittelet, kuvittelet", keskeyttää lauseitani (lyhyitäkin) ja yrittää paneutua seurassani MINUN ONGELMIIN. Kaivelee, että mitäköhän minulla nyt vain olisi huonosti. Pitää minua sellaisena, etten ymmärrä kaikkia asioita. Kuuntelee minua helvetin heikosti ja tekee sen jälkeen omat johtopäätöksensä minusta.
Muistan vieläkin, kun sanoin vuosi sitten hänen soluasunnollaan että "tuo naapurisi ovi on ihan identtinen niinkuin sulla, tosiaan" ja osoitin kyseistä ovea sormella. Hän silloin huudahti minulle kuin millekin koiralle: "Ei sinne voi mennä! Etkö sä ymmärrä, ettet sä voi mennä sisälle toisten kotiiiiin!" ja nauroi vielä halveksivasti päälle. Se sai minut miettimään, että montakohan sanaa hän kuuntelee puheestani. Peräti kaksi, tai kolme on ennätys. Vaude!!
Ihmistä ei näköjään pysty oppia lainkaan tuntemaan, jos ei häntä ollenkaan kuuntele. Sellaisen itsestäänselvyyden opin tuosta uudesta kaveristani. Puolitoista vuotta on mennyt ja hänellä ei ole vieläkään hajua siitä, millainen olen! :D
Toisaalta tuo ihan huvittaa. On se kyllä jännä, että toisilla ei vain ole kykyä oppia tuntemaan ihmisiä. Jokaikinen minun aikaisempi kaverini tiesi täsmälleen, millainen olen. Hänellä ei ole sen sijaan edes aavistustakaan. Ja ihan rehellisesti sanottuna, koskaan, koskaan en ole nauttinut hetkeäkään hänen seurastaan. En kirjoita tätä vihaisena, vaan ihan tyynenä. Koskaan minulla ja hänellä ei ole ollut mukavaa ja kiintoisaa olla toistemme seurassa (toisin kuin minulla ja aikaisemmilla kavereillani).
Nytpä siis olen yksin. On pakko pysyä kaukana tuollaisesta nuijasta, joka ei arvosta toista hitustakaan! Tuhlasin reilun vuoden hänen tutustumiseensa, ajatellen "kyllä se vielä siitä, kun tunnemme toisemme paremmin". Toisin kävi. Tilanne ainoastaan paheni. Nyt tiedän hänestä jopa sellaisia huonoja puolia, joita en vuosi sitten osannut aavistaa.
Yleensä en suhtaudu ihmisiin näin negatiivisesti, mutta itsepähän on saanut käytökselleen minun suhtautumiseni aikaiseksi. Olisin mielelläni pitänyt hänet kaverini, kun vuoden ehdin nähdä vaivaa häneen tutustuessa, jos hän olisi ollut edes Pikkaisen normaalimpi ja tavallisempi käytöksinen. Mutta ei ollut. Nyt siis yksin :|"
Ei pahalla, mutta teki mieli pyytää laittamaan kappalejako, jotta tuon jaksaisi lukea, mutta ajattelin, että yhtä hyvin voin laittaa jonkinlaisen vähän sinne päin samalla kun luen. :P
Ihan hyvä vinkki! :)
Enkä ollenkaan pahastu, kappalejakoja minun kuuluisi tehdä useammin. Hyvä, että muistutit.
:'(
Täällä on sitten useampiakin! :)
Mutta juu, entinen kaverisi kuulostaa joko itsekkäältä ihmiseltä, jota muut eivät kiinnosta, tai sellaiselta, joka ei vain tajua muita.
Yksinäisyys on tosin saanut ainakin minut itsekkääksi, kun olen tottunut siihen että tarvitsee ajatella vain itseäni.
Tosi vaikeaa muuten yrittää arvioida minkälaiset ihmiset ovat tutustumisen tai ystävällisyyden arvoisia, kun ei osaa tutustua, joten varaa valita ei oikein ole. :F Tai en tiiä, varmaan tutustuu mielellään melkein keneen tahansa, mutta ihan kaveriksi en edes haluaisi tylsiä tai ärsyttäviä.
Mutta osasitpa tutustua ainakin tuohon kummajaiseen. :P Älä siis luovuta.
vei minulta hirveästi energioita. Saattaa olla, että ilman hänen kanssaan olemista, en edes harkitsisi luovuttaisinko vai en. Mutta nyt olen siinä äärirajoilla. Kiitos viestistä. Tuo kappalejako minun täytyy tosiaan opetella! =)
Etkä koko aikana ärähtänyt vastaan ja sanonut "sä et kuule tiedä yhtään millainen mä olen". Oletko sä liian kiltti tai jotain? Nyt se sitten ihmettelee kun sä lopetat kokonaan yhteydenpidon. Vähän enemmän asennetta, niin toikin asia olisi selvitetty aikoja sitten!
Kyllä, oikeassa olet. =(
nyt vaan. En näe kirjoituksessasi mitään järkeä. Jossei joku miellytä niin ei ole pakko kaveerata. Simppeliä, eikö vaan?
simppeliä! Minä olen ollut hyvin tyhmä, siksi tämän kirjoitin... helpottaakseni oloani.
jonkilainen logiikan puute on havaittavissa. Et vaikuta ihan 20v.
voi ilmetä vaikka jopa ihan viisaalla keski-ikäiselläkin. Informaatioisku sinulle. ;)
Vaikutat omituiselta. Ole sitten ylikiltti ja yksin. Voi ongelmiaan toki purkaa näille palstoille, mutten ymmärrä miksi jäät sitä pidemmäksi aikaa märehtimään?
olla enää ylikiltti. Virheistään oppii. Oli pakko kirjoittaa, kun oli asiasta niin huono olo. :(
Toivottavasti löydät vielä henkilön, jonka kanssa kemiat toimii.
Hyvä kun kirjoitit pahan olon pois. Kiltteys on ongelma monella iästä riippumatta, eikä siitä välttämättä hetkessä pääse irti. Pikku hiljaa!
Usko, että olet rakkauden ja ystävyyden arvoinen, sano se vaikka ääneen itsellesi silloin tällöin. Usko siirtää vuoria...
Tiedän olevani, en vain tiedä löydänkö ketään sopivaa ihmistä ystäväksi. Suomihan on niin alkoholikeskeinen maa, että ihmisiä voi tavata enimmäkseen alkoholin merkeissä...
esim. urheilun puolella ovat hyviä paikkoja löytää uusia ystäviä. Tai muualtakin. Eivät kaikki ole alkoholin suurkuluttajia.
Ilmoituksia netti pullolleen!
No nyt sekin on sitten lopulta ohitse, joten eipä sun tarvitse sitäkään enää murehtia.