Olen ollut 36v. naimisissa mielenterveyshäiriöistä kärsivän vaimoni kanssa. Elämä on ollut sellaista, että vähintään noin vuoden välein on tullut jakso, joka on vaatinut suljettua hoitoa, noin 1-3 viikkoa. Joka kerran jälkeen toivoo, että joko se nyt on sitten parantunut pysyvästi, mutta ei, tänään taas vein sairaalaan. Jatkuvasti on kovan lääkityksen alaisena. Mieten minä voisin enää vaikuttaa mahdolliseen parantumiseen, kun tuntuu ettei ole itselläkään enää juuri mitään annettavaa. Lääkärit ja yhteyshenkilöt antaa neuvoja, mutta jotenkin olen sulkenut korvani, kun tuntuu, ettei jaksa enää mitään yrittää, kun tuntuu, ettei se tästä muuksi muutu. Onko kellään mitään viimeistä vinkkiä?
Voiko parantua
Pysyvästi
8616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Näitä mielenterveydenhäiriöitä on niin tosi paljon olemassa...riippuu varmaan myös siitä,mistä sairaudesta on kyse.Monissa vaikeissakin sairauksissa on nykyään apuna terapia ja lääkkeet.Itsellänikin on mielenterveysongelmia,mutta pystyn elämään niiden kanssa ja elämämme on hyvinkin rikasta henkisesti.Koen,että koko ajan olen kasvanut ja voimistunut henkisesti.vamma on avannut luovuuden.
Sairaalassa en ole ollut,mutta terapiassa kyllä.Et kertonut onko kysymyksessä masennus,bibolaari/skitsofrenia tms.Minä uskon elämiseen sairauden kanssa,sitä en voi sanoa paraneeko kokonaan.Kukaan meistä ei ole ihan normaali,mutta yhteiskunta on ratkaissut sen sillä,että kuka pysyy huolehtimaan itsestään on ns.terve.Sinua ajatellen,sinullakin on oma elämäsi,oletko niinkuin omaishoitaja vai voitko ottaa vapaata ja omistautua jollekin asialle,harrastukselle tms.mistä tunnet itse saavasi jotain henkisesti.Jos jäät siihen paikallesi,se on kuin olisi virtahepo olohuoneessa Tommy Hellstenin kirjan mukaan.Sekin on riippuvuussuhde.lue ko.kirja/kirjoja,jos et ole lukenut.Miten teidän arkenne kuluvat kun vaimo on kovan lääkinnän alaisena?MUISTA,ETTÄ MYÖS SINÄ OLET TÄRKEÄ.VOIMIA.Neuvoa ei ole kuin toivo.
Ei tietääkseni diagnoosia, muuta kuin erilaisia oireita, paniikkikohtauksia, unettomuutta, erilaisia pelkotiloja jne.
..ei diagnoosia...?Millä perusteella ottavat sitten sairaalaan..luulin aina,että tarvitaan perusteellinen tutkimus,että tiedetään syy,miksi ihminen on tuskainen.Nuo kaikki on minulla.mielettömät panic-kohtaukset lapsesta asti,itsestään vieraantuminen,johon nyt sain itse lopulta löytää syyn miksi olen pelännyt niin hirvittävästi kts.linkki http://www.saunalahti.fi/msiivola/omia/depersonalisaatio.htm olen luullut sairastavani panic-häiriötä,mutta tajunnut nyt,että KAIKKI HIRVEÄT PELKOTILANI ovat seurausta tuosta mainitusta asiasta ja derelialisaatiosta.Muistin,että olin jutellut terapeutin kanssa jostain tällaisesta sanasta,ja rupesin miettimään,elämäni uudessa tilanteessa,siis tässä ja kas,nyt olen menossa psykiatrille,joka on minulle ennestään tuttu,erään mielisairaalan johtava psykiatri,johon luotan.Voisiko vaimollasi olla jotain tätä samaa?.Minä en ole masentunut persoona,olen vilkas ja rohkea,mutta kauhujen tullessa en pysty kuin uikuttamaan ja hakeutumaan lääkäriin.Mieheni on ollut järkyttynyt ja olisi joskus halunnut puhua ihmisen kanssa,jonka puoliso on vastaavia kokenut.Mutta nyt olen itse kyllä käynyt läpi oman itseni sisäisen tuntemattomuuden,josta Jung ja Freudkin puhuu."TUNNE TUNTEMATTOMUTESI" on pelottava tie itsensä löytämiseen.Jos haluat kirjoittaa vilpittömin mielin voit antaa s-postiosoitteen.Voimme vaikka avioparina,siis mieheni ja minä ;) kirjoittaa!
Kiitos linkistä, laitoin sen tähän mukaan toimivassa muodossa:-)
http://www.saunalahti.fi/msiivola/omia/depersonalisaatio.html
Pitää katsoa, mitä tämä voisi antaa.
Ei toiminutkaan, kokeillaan kerran vielä:
http://www.saunalahti.fi/msiivola/omia/depersonalisaatio.html
Jostain syystä tuo viimeinen o ei halua pysyä kasassa linkissä, ja sen takia ei toimi, osoite muuten kyllä oikea.
tietokoneissa niinkuin ihmisen mielissä ei kaikki aina pysy ihan kasassa..kun pikkaisen jokin heilahtaa,tulee väärinkäsitys ja usein toimimattomuus...tämä oli kevennys.Kai?
jo nämä kaikki, mutta ehdotan kuitenkin. Sairauden kanssa voi elää niin, ettei se vaikeuta elämää. Siihen pyritään. Ei suinkaan siihen, että sopeutuu jatkuvaan sairaalakierteeseen.
1. Älä kohtele häntä sairaana ja kerro hänelle, että toimit näin jatkossa
2. Avoimuus auttaa moneen asiaan. Miettikää yhdessä omia perustarpeitanne ja perusominaisuuksianne. Millaisia olette luonteenpiirteiltänne, millainen on arvomaailmanne? Oletteko avoimia, standardeja asettelevia, seksuaalisia, oivaltavia, rohkaisevia, helliä, aktivoivia, selitättekö asioita mielellänne, urheilu, hellyys, rohkaisenminen, tahdonvoima/yritteliäisyys, sopusointu, itsenäisyys. Nämä olivat esimerkkejä Listatkaa kumpikin ainakin mielessänne näitä ominaisuuksia ja arvoja omasta itsestänne.
(Nämä kohta 2. olivat otteita kirjasta Joogaa laihduttajille - Celia Hawe) Laitan ne tähän siksi, että myös ylensyöminen on sairaus. Kirjan teorian mukaan ihminen tyydyttää itseään ruualla, koska hänen elämästään puuttuu jotain.
Itse mielenterveysongelmista kärsineenä ja melko hyvin tällä hetkellä voivana, voisin ajatella samoin ihan minkä tahansa sairauden kohdalla. Sairaudesta saattaa muodostua pakopaikka maailmaa vastaan. Jos ihminen tuntee itsensä, hän kykenee selviytymään elämästään ilman vahingollisia pakopaikkoja ja pahoinvoimisia. Vai haluaako joku vähätellä itsetunnon ja -tuntemuksen merkitystä hyvinvoinnille?
3. Tulisi mieleen, että teidän täytyisi tehdä jotakin, harrastaa yhdessä asioita joissa olette tavalla tai toisella kosketuksissa toisiinne. Ehkä jokin yhteinen liikuntaharrastus tai henkinen elämä?
4. Haasteellisuutta vaimosi elämään myös muun kuin oman kehonsa hoivaamisen parista.
5. Lahjoja, iloja, onnea, kahdenkeskisiä hetkiä
6. Lopeta yrittäminen. Eläkää ja kokekaa tunteita ja tuntemuksia, rakastakaa ja hyväksykää.