Onnellisuus on ehkä huono ilmaus tunteelle, jonka olen unohtanut. Jokainen, joka on ollut rakastunut ja saanut vastarakkautta, tietää tunteen, mikä on uuden suhteen alkumeterillä. Toisin sanoen kuherruskuukausi. Perhoset lentää vatsassa ja kuu on helppo tuoda taivaaalta. Oi kuinka ihanaa eikö vain? Olisi(ko) luonnolisempaa jos mies "unohtaisi" alkuhuuman ja nainen tuskailisi menneiden perään, mutta meillä se on päinvastoin. Minä miehenä haikailen mennyttä aikaa.
Ongelmana on se, että yli viisivuotisen parisuhteeni aikana en ole unohtanut tuota tunnetta, vaan se on yhtä vahva kuin suhteen alkumetreillä. Mutta kun puoliso on "arkistunut", alkuhuuma on kadonnut ja suhde vaan "on".
Itse olen valmis tuomaan kuun tähtineen taivaalta edelleen. Vastakaikua vaan ei kuulu. Metsä ei vastaa kun huudan. Toki suhde on ihan mukiinmenevää sorttia, mutta se, mitä aiemmin alkuhuumassa oli luonnollista ei ole enää. Pikemmin se pelottaa. Esimerkiksi alkuvaiheessa ollaan kohteliaita ja ajatellaan vaan toisen parasta. Avataan ovia, annetaan istua parhaalla paikalla, passataan toista jne. Toteutan näitä plus monia muita vieläkin, mutta kiitos ja lämmin katse on poissa. Se on "tavallista". Ehdotus hakea jäätelöt ja syödä ne sylikkäin puiston penkillä ja puhellen kauniisti ei tule kuuloonkaan. Puhumattakaan että uskaltaisin hertättää suuseksillä aamuyöllä. Johan siitä riemu repeäisi.
En uskalla edes ehdottaa moisia, sillä niistä tulee vaan pettymyksiä itselleni. Toki seksiä on vieläkin. Ehkei yhtä useasti, mutta se ei ole olennaista, vaan tunne että toinen välittää.
Ongelmana on:
Tunnen olevani yksin omalla planeetalla vaikka toinen istuukin kymmenen sentin päässä ja nukkuu vieressä.
Onkohan kellään vastaavia tuntemuksia ja ratkaisua yksinäiseen ongelmaani.
Onnellisuus unohtunut...
3
653
Vastaukset
- jotain myös hyvää :)
Voisitte kokeilla tantrisia harjoitteita, joilla on mahdollisuus löytää yhteys toisiinne.
- M22
kuulostaa hyvinkin tutulta, mutta ratkaisua "ongelmaan" en tiedä..
Lyhyesti: ERO.
Sinkkuelämä alkoi ja päättyi jo. Siitä ei sen enempää. Heti eron jälkeen tuntui pahalta tottakai. Ystäväni tuki mua ja oon edelleen kiitollisuuden velassa. Vasta nyt "kauempaa" huomaa kuinka sokea rakkaus oikeesti on. Päivääkään en vaihtaisi pois, mutta suhdetta en missään tapauksessa jatkaisi. On liian lähellä nähdäkseen asiat oikein.
Kuten rakkauteen ja parisuhteisiin yleensä, tämäkään ei oo mikään oikea kaava. Mun kohdalla se oli oikee ratkasu.
Toivottavasti oot itse saanut solmut auki. Tavalla tai toisella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?
Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.3074129Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011881293772Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös2112775Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.582769- 622385
- 1541982
- 341757
- 431393
Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä
The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v351388- 461262