Punastuminen

Terve arvoisat kanssapanikoijat!

Olen suhteellisen uusi tällä palstalla ja kaipaan kovasti teidän apua. Olen kärsinyt viime keväästä asti jostain mitä lääkärit kutsuvat paniikki- ja ahdistuskohtauksiksi.

Minua siis ahdistaa suurimman osan ajasta kun olen jossain missä on muita ihmisiä, koulussa, kaupungilla, ruokakaupassa tai jopa busissa. Kun saan kohtauksen niin en pelkää kuolevani tai muuta. Mietin vain, että mitäköhän ihmiset ajattelevat minusta ja että huomaako kukaan. Usein kohtaukseni alkaa siitä, että kasvojani punoittaa. Mitä enemmän mietin sitä, sitä enemmän punastun. Siitä seuraa se, että alan katsella ympärilleni ja peittämään sitä. En voi olla miettimättä, että huomaako kukaan.

Olen käynyt psykologilla muutaman kerran ja nyt psykiatrilla joka määräsi cipralexia. Olen muutaman päivän syönyt lääkettä enkä ole tuntenut mitään muutosta. Edelleen ajatus julkisesta esiintymisestä jännittää.

En ole itse vaan kovin vakuuttunut siitä mikä minulla on. Rakastan ihmisten kanssa keskustelemista ja olen erittäin sosiaalinen. Punastuminen ja sitä seuraavat "paniikkikohtaukset" ovat vain pilanneet elämäni ja tehneet minusta sosiaalisen erakon. En käy enää ulkona juhlimassa tai osallistu opetukseen.

Jos joku tunnistaa itsensä tästä tekstistä niin kirjoittakaa. Kuten sanoin, olen aika epätoivoisessa tilassa.
61064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itseolen kärsinyt punastumisista tuolta 15 vuotiaasta lähtien,koulu,juhlat,kahvittelu kaikki aina yhtät uskaa.Nyt kun mittarissa on 50 niin vaiva on aikas paljon helpottanut.Cipralex on masennuslääke eikä mielestäni kovin hyvä ratkaisu ongelmaan.Itse kävin aikoinaan stressihermoleikkauksessa mutta ei siitäkään minulle ollut apua.Mutta,lääke joka auttoi oli ihan tavallinen verenpainelääke elikkästen betasalpaaja..Propral..jo 1/4 tai 1/2 tablettia auttoi tosi paljon !!!!

Äänestä

Kukaan muu ei kiinnitä niin paljon huomiota punastumiseesi kuin sinä itse. Tosin kokemuksesta tiedän, että ei ole helppoa olla välittämättä siitä. Itse sain lääkäriltä paniikkihäiriöön ja punastumiseen 10 mg Cipralexia päivässä ja tarvittaessa 40 mg Propralia. Cipralex on pitänyt paniikkihäiriöt melko tehokkaasti poissa ja Propral on lopettanut nuo punastelemiset.

"Usein kohtaukseni alkaa siitä, että kasvojani punoittaa. Mitä enemmän mietin sitä, sitä enemmän punastun" . Kuulostaa ikävän tutulta. Kantsii lukea Ben Furmanin perhosia vatsassa, ellet sitä vielä ole lukenut. Itse ainakin löysin hyviä ohjeita sieltä. Jos sä pelkäät jotain oireita, sä keskityt siihen pelkoon, että oireet ilmaantuvat, ja tietystihän ne oireet aina tulevat. Yksi hyvä perussääntö on se, että koetat tahallisesti tuottaa esim. punastumisen oireita itsellesi. Keskity täysillä siihen, että punastut, koeta vaikka ottaa tavoitteeksi olla yhtä punainen kuin paloauto. Jos onnistut tavoitteessa, eli tunnet poskillesi leviävän punan ja kuumotuksen, voit onnitella itseäsi ja palkita vaikka suklaapatukalla. Hyvin usein käykin niin, ettei oireita tulekaan, kun niiden toivoisi tulevan. Eli kun sä keskityt täysillä siihen, että punastut, tai siihen että saat paniikkikohtauksen, ei niitä sitten kuulukaan. Tämä toimii ainakin itselläni.

Äänestä

Hommaa propralia, älä psyykelääkkeitä. Annosta vähentämällä opetat itsesi olemaan panikoimatta. Itsellä auttoi tosi paljon ja kroppa oppi olemaan ilman paniikkia... nyt pärjää pienellä annoksella tai ihan ilmankin :)

Äänestä

Moi Mika!
Ymmärrän huolesi ja olen kärsinyt itse samoista ongelmista.Minä olen päässyt lääkityksen avulla elämässä eteenpäin ja jännityksestä eroon.Uskon että sinäkin löydettyäsi oikean lääkityksen,olosi helpottuu.Hyvä ystävä on myös tärkeä tuki jolle voisi puhua asiasta.Toivotan sinulle hyvää syksyä ja tsemppiä tuleviin päiviin!

Äänestä

Tietääkseni muutaman päivän päästä ei voi vielä tulla mitään vaikutuksia, siihen menee ainakin pari viikkoa, yleensä joku kuukausi tai päälle. Siihen että lääke saavuttaa täyden tehon menee joku pari kuukautta. Siksi niitä ei saa lopettaa ennen ellei sitten sivuvaikutukset ole niin pahoja ettei pysty olemaan.
Saatan tietty olla väärässä mut näin olen ainakin käsittänyt että useimpien tollasten lääkkeiden kohdalla on. Itellä seronil 20mg.

Äänestä

Tunnistan itseni viestistäsi! Aivan samat oireet enkä tiedä mitä tehdä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


__Mika kirjoitti:

Terve arvoisat kanssapanikoijat!

Olen suhteellisen uusi tällä palstalla ja kaipaan kovasti teidän apua. Olen kärsinyt viime keväästä asti jostain mitä lääkärit kutsuvat paniikki- ja ahdistuskohtauksiksi.

Minua siis ahdistaa suurimman osan ajasta kun olen jossain missä on muita ihmisiä, koulussa, kaupungilla, ruokakaupassa tai jopa busissa. Kun saan kohtauksen niin en pelkää kuolevani tai muuta. Mietin vain, että mitäköhän ihmiset ajattelevat minusta ja että huomaako kukaan. Usein kohtaukseni alkaa siitä, että kasvojani punoittaa. Mitä enemmän mietin sitä, sitä enemmän punastun. Siitä seuraa se, että alan katsella ympärilleni ja peittämään sitä. En voi olla miettimättä, että huomaako kukaan.

Olen käynyt psykologilla muutaman kerran ja nyt psykiatrilla joka määräsi cipralexia. Olen muutaman päivän syönyt lääkettä enkä ole tuntenut mitään muutosta. Edelleen ajatus julkisesta esiintymisestä jännittää.

En ole itse vaan kovin vakuuttunut siitä mikä minulla on. Rakastan ihmisten kanssa keskustelemista ja olen erittäin sosiaalinen. Punastuminen ja sitä seuraavat "paniikkikohtaukset" ovat vain pilanneet elämäni ja tehneet minusta sosiaalisen erakon. En käy enää ulkona juhlimassa tai osallistu opetukseen.

Jos joku tunnistaa itsensä tästä tekstistä niin kirjoittakaa. Kuten sanoin, olen aika epätoivoisessa tilassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu