Öisin ei uni tule. Itkettää junassa, bussissa, ihan missä vaan, kaikki asiat itkettävät. Paineet kasvaa. Vaadin muilta ehkä liikaakin ymmärrystä jotta selviäisin tästä hetkestä. Toivon vain saavani sitä. En tiedä mitä teen jos en suoriudu, elämä vain lopettaa olemisen. Minusta tulee vain suuri pettymys kauan odottaneille, etenkin itselleni.
Ja eletään yli.
Kristiinaa
8486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen itse kokenut samanlaiset tunteet,mutta olen päässyt niistä jollain lailla ylitse keskustelemalla asioista jotka ovat painaneet minua.Silloin,kun on tosivaikeaa ei pidä jäädä suremaaan vaan lähteä lenkille tai muuten koetettava päästä pahasta tunteesta.Tämä netissä kirjoittelu on myös hyvää terapiaa.
Tämä on juurikin sitä pahinta terapiaa jota voin itselleni suoda (nettiaddiktio ollut jo vuosien verran), kuitenkin ehkä helpottavinta. Olen käynyt "keskustelemassa" mietteistäni monien alan ammattilaisten kanssa. Ei hyötyä. Todennäköisesti osaan parhaiten itse analysoida itseäni, vaikka pienessä päässäni asiat myös todennäköisesti moninkertaistuvat.
Sitä pääsee aina jonkin asteiseen kompromissiin hetkeksi, kunnes tulee uusi pieni aivotsunami. Ei auta, vaikka olen päiväni täyttänyt koululla, työllä ja viikonloppuni sosiaalisilla menoilla. Sisäinen taistelu mielessäni on ja pysyy.
Kiitos kuitenkin lohdusta, jotkut vain ovat vahvempia yksilöinä.
Kuulostipa tutulta tuo kirjoittamasi juttu elämäsi kulusta. Se on tuttua minullekin ja tuntui hyvältä lukea jonkun toisen kirjoittavan esille kuin omia mietteitäni. Kirjoituksesi oli kaikesta surullisuudestaan huolimatta kuitenkin suloinen. Uskon, että sisimmässäsi olet kaunis ihminen. jaksat välittää vielä itsestäsi, koska suru purkautuu itkuna. Itku on mielestäni terveyden merkki. Anna palaa, beibe! Oikeasti! Se tekee terää!
Kiitos monimieli.
Kyllä vain, sen olen oppinut ettei itkua kannata säästellä. Raivonahan se purkautuu. Raivo on tunne jota eniten pelkään itsessäni, sitä päästää kaiken alitajunnastaan liikkeelle niin lujaa ettei näe kuin mustaa.
Kiitos siis tuosta, ei ainakaan hävetä itkeskellä julkisissa paikoissa.
:)
On vanha totuus, että ihminen pelkää vihaansa. Sitä ei tosiaan kannata pakata sisäänsä, vaan antaa sen purkautua. Sitä kautta sen kanssa pääsee kosketuksiin, kenties samalla myös juttujen sen takana, jolloin niille saattaa ehkä myös tehdä jotain, etteivät ne aina himmennä. Eihän viha mikään mukava tunne ole. Sen kanssa lienee tultava sinuiksi.
Elämää puolustamaan se lienee meissä kuitenkin annettu. Uskon, että kun vihaa purkaa oikeassa paikassa, oikeaan kohteeseen, viha täyttää tehtävänsä. Se vetää ja ylläpitää terveitä rajoja meidän ja ihmisten, maailman välille ja välillä.
Meillä on siis LUPA olla vihaisia ja ilmaista sitä. Se jo helpottaa painetta toimia vihan kanssa ja suhtatua siihen, olen huomannut.
Olipa osuvasti sanottu,ikäänkuin minun lausumat sanat,paitsi etten kulje junalla en pussilla.Olen neljänseinän sisällä ,vankina itsessäni,kiinni kykenemättömyydessä,epätietoisuudessa,mitä huominen tuo ja miten tästä päivä päivältä selviää.
Vaadit muilta liikaa,ymmärrystä....niin tunnen tekeväni minäkin,jotta selviäisin .....ja jotta toiset ymmärtäisi sinua on sinun kerrottava heille asioita joita tunnet,vaikket välttämättä tahtoisikaan. Ymmärrystä ei voi toiset muuten saavuttaa.
Itse pelkään ihmisten sääliä,en voi sietää sitä,kuitenkin huomaan päivittäin sääliväni itse itseä,vaikken aina sitä tunnustakkaan.
Elämä lopettaa olemisen...minusta tulee vain suuri pettymys,etenkin itselleni. Siinä 2 lausetta joiden lukeminen herättää suunnatonta pohtimista...sinulla on paljon annettavaa toisille,viisaita lauseita jotka sisältävät tuskaa ja tunnetta,lohtua....ainakin minulle.
Olen masentunut sairauteni vuoksi,kaikki eletty elämä on taka alalla,nyt vain yritetään jotain ja mistään ei tule mitään.Yksinäisyys on ahdistavaa,
en haluaisi olla mieheni ja lasteni riesana vaivoineni.Silti en pärjää ilman heitä ja he ovat rakkaita ja olemme lämpimässä suhteessa keskenää.
Ahdistaa oma saamattomuus,kykenemättömyys...omat odotukset itseltä...niistä seuraa pettymystä.Olenko liian ankara itselleni.
Kaipaan päivisin juttuseuraa ihmisen kanssa joka on myös yksin paljon.
Kiitos että luit tekstini. On aina mukavaa tietää että on muitakin, jotka taistelevat itsensä kanssa.
Kuitenkaan minusta ei kovin antoisaa juttuseuraa saa. Olen tehoton monina päivinä. Empatiani rajoittuu fyysiseen kipuun. En osaa olla itsellenikään lohdullinen.
Toivon että löydät haluamasi juttuseuran ja olosi helpottuu.
Minäkin ilahduin kun vastasit...samalla tulin surulliseksi, kun huomasin ettet ole jatkossa ehkä runoilemassa siellä,koska sinun lauseissa oli sanomaa, jotakin syvyyttä mikä oli helppoa lukea ja ymmärtää.
Teeppä mietelauseita kokoelmaksi......moni voisi saada lohtua niistä.
Jatkoja sinullekki ja voimia.