Yks asia ei vaan uppoo mun kaaliin; miksi se ihminen joka satutti eniten voi edelleen tuntua niin ihmeellisen ihanalle? Mun pitäs helvetti vieköön vihata, ei rakastaa! Osa minusta käskee häntä painumaan helvettiin ja osa haluaisi anoa polvillaan palaamaan. Kummastakaan ei tosin olis mitään apua. Joku viisas jossain väitti että menetykset ovat sitä varten että oppisimme niistä jotain jne jne. Mutta kuka opettaisi unohtamaan?
tässä oo mitään järkee!
*****
31272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tosiaan tiedä vastausta tuohon niinkuin ei varmaan tiedä kukaan. Mutta niin se vain menee, että tunteitaan on kovin vaikeaa ohjailla. Ihmiset rakastuvat ja joskus kyä myös niin, että se kehen rakastui, särkee sydämen, mutta ei silti osaa vihata vaan ajattelee edelleen positiivisesti tästä henkilöstä. Ehkä ihan hyväkin, että ei kykene vihaan.
Ja unohtamisen suhteen en myöskään osaa neuvoa, koska itsenikin pitäisi unohtaa eräs henkilö, josta olen välittänyt kohta 2 vuotta. Olemme edelleen tekemisissä, mikä pahentaa tilannetta, mutta pitää vain jaksaa. Eletään päivä kerrallaan eikä yritetäkään väkisin tukahduttaa niitä tunteita, koska silloin se ei ainakaan onnistu. Hyväksy ne tunteet ja se, että ne ovat osa sinua vielä äläkä koita väkisin päästä niistä eroon. Muista vain, että itsesi kannalta pidemmän päälle on järkevämpää yrittää antaa olla. Kukaan ei sinua voi opettaa unohtamaan, koska unohtamaan ei voi "oppia" vaan unohtaminen tapahtuu itsestään tietyn ajan kuluessa. Jossei tapahdu, niin silloin sinun ei olekaan tarkoitettu unohtavan tätä kyseistä henkilöä. ;)
oikein hyvä vinkki...itsellä samanlainen tilanne, eräs ihiminen pääsi liian lähelle sydäntäni 2vuotta sitten, olen myös päättänyt antaa ajan haalistaa hänet mielestäni, vaikkakaan se ei helppoa ole ollut.
En alkanut seurustelemaan erään naisen kanssa muutamista eri syistä joilla ei oikeastaan ollut mitään merkitystä, kunhan vain sain muka itselleni "tekosyyn" olla ottamatta sitä viimeistä askelta. Halusin kuitenkin säilyttää välit naiseen ja nähtiinkin aina välillä, mutta tunteita kun oli mukana ja siitä seurasi monia tuskastumisia molemmin puolin, välillä minä olisin ollut valmis seurustelemaan, mutta hän ei ja toisin päin, niin sitten tuli välillä sanottua aika pahastikin ja siitä seurasi mykkäkoulua pitkäksi aikaa kunnes jompi kumpi taas ehdotti tapaamista.
Kierre kai jatkuu niin kauan kunnes sitä yhteiseloa yritetään tai sitten loukataan niin pahasti et se loppuu sitten siihen, pelkään vaan että teen samat virheet seuraavankin ihastuksen kanssa.....kun vaan uskaltaisi vetää tunteella ja jättää järjen jälkeensä..!!