Sellaista juttua tiedustelisin teiltä muilta kaurisihmisiltä, että oletteko huomanneet olevanne tunnepuolella jotenkin kylmiä ja kovia? Itse olen 24-vuotias kaurismerkkinen mies ja alan hiljalleen todella uskoa, että sisintäni ei liikuta juuri mikään.
Joitain esimerkkejä ihan tästä parin viimeisen viikon ajalta. Isoäitini kuoli tapaturmaisesti enkä tuntenut yhtikäs mitään, vaikka olimme koko lapsuuteni ajan varsin läheisiä. Toissapäivänä tapasin yhden parhaista kavereistani, jonka olen tuntenut tarhasta saakka, olin jopa hänen bestmaninsa pari vuotta sitten jne. Nyt tämä kaverini kertoi minulle olevansa täysi alkoholisti ja että hänellä on todettu parantumaton sairaus. Ja taaskaan en tuntenut mitään. Nyökyttelin vaan kun tämä ystäväni kertoi tätä tarinaansa.
Tämä yllämainitut tapaukset ovat siis aivan lähimenneisyydestä ja muutenkin pelkkä jäävuoren huippu. Olen todenteolla ryhtynyt miettimään, että onko tällainen täydellinen kykenemättömyys empatiaan edes normaalia ja onko se kovinkin yleistä kauriiden keskuudessa? Kyllä meikäläiselläkin nyt aina silloin tällöin tunnepuolella jotain tapahtuu, mutta en pysty aidosti välittämään kanssaihmisistäni. Kyseessä ei ole tietoinen valinta vaan yksinkertaisesti olen aina ollut tällainen. Löytyykö kohtalotovereita? Olisi mielenkiintoista lukea vastaavanlaisista tapauksista.
Joitain esimerkkejä ihan tästä parin viimeisen viikon ajalta. Isoäitini kuoli tapaturmaisesti enkä tuntenut yhtikäs mitään, vaikka olimme koko lapsuuteni ajan varsin läheisiä. Toissapäivänä tapasin yhden parhaista kavereistani, jonka olen tuntenut tarhasta saakka, olin jopa hänen bestmaninsa pari vuotta sitten jne. Nyt tämä kaverini kertoi minulle olevansa täysi alkoholisti ja että hänellä on todettu parantumaton sairaus. Ja taaskaan en tuntenut mitään. Nyökyttelin vaan kun tämä ystäväni kertoi tätä tarinaansa.
Tämä yllämainitut tapaukset ovat siis aivan lähimenneisyydestä ja muutenkin pelkkä jäävuoren huippu. Olen todenteolla ryhtynyt miettimään, että onko tällainen täydellinen kykenemättömyys empatiaan edes normaalia ja onko se kovinkin yleistä kauriiden keskuudessa? Kyllä meikäläiselläkin nyt aina silloin tällöin tunnepuolella jotain tapahtuu, mutta en pysty aidosti välittämään kanssaihmisistäni. Kyseessä ei ole tietoinen valinta vaan yksinkertaisesti olen aina ollut tällainen. Löytyykö kohtalotovereita? Olisi mielenkiintoista lukea vastaavanlaisista tapauksista.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Toivottavasti en tuota sinulle nyt pettymystä, mutta minulla taas on aivan päinvastainen ongelma (samoin toisella kaurisserkuistani).
Toivoisin pystyväni cooliuteen, mutta kun ei.
Läheisten ja vähemmänkin läheisten ihmisten ja eläinten kuolemat, sairaudet ja onnettomuudet aiheuttavat isoja tunnereaktioita. Samoin positiiviset asiat. Kyyneleet valuvat sekä surusta, osanotosta, myötätunnosta että ilosta.
Uutisetkin kuuntelen mieluimmin radiosta kuin katson niitä TV:stä, jotta kaikenlaisten kauheuksien näkeminen jäisi minimiin ja muita esimerkkejä "ratkeamis"-aiheista olisi pilvin pimein.
Olen joskus ajatellut, että pitäisi mennä juttelemaan ongelmasta jollekin lääkärille, mutta koska epäilen, että en saisi muuta apua kuin purkillisen rauhoittavia pillereitä tilanteitten varalle, en ole sitä tehnyt.
Toinen kaurisserkuistani taas ei ole erityisen tunneihminen. Tiedän, että hänen kiintymyksensä rajoittuu aivan pieneen lähipiiriin, jolle häneltä kyllä todistettavasti riittää suuria tunteita, lämpöä ja empatiaa.
aivan liiankin kanssa. Rasittavaa. Tosiaan niinkuin 7.1. kauris kirjoitti kyyneleet valuu ilosta, surusta, myötätunnosta, osanotosta ja nyyhkyleffoista ym. Myötätuntoa ihmisiä, eläimiä ja kaikkea kohtaan. Ei voi todellakaan sanoa tunteettomaksi, päinvastoin. Tunteita löytyy rasitteeksi asti. Paljon helpompaa olisi elämä tunteettomana. Mutta tämä olikin kaurisN, joka tässä vuodatti tuntojaan.
En usko, että kauris on oletuksellisesti aivan järkähtämätön sisimmässään, joten voi olla että syy on toinen. Jos olet aina ollut tuollainen, se on vain ominaisuus, mutta jos muistat olleesi ennen herkempi, syy voi olla lievässä masennuksessa.
Se että tunnistat tunteesi, kertoo jo, ettet ole täysin tunteeton ihminen, sillä tunteeton ihminen ei tätä piirrettä itsessään tunnista, vaan takoo eteenpäin elämässään ilman inhimillisyyden häivääkään.
Monesti suru/menetyksen tunne tulee viiveellä - ensin sen kieltää ja sitten jonain päivänä sen tiedostaa.
Olet nuori - katso eteen päin elämässäsi! Kyllä Sinä välität muista ja ihan terveellä tavalla! Surulla ja vastoinkäymisillä ei kannata märehtiäkkään! Elämä jatkuu!
Mulla tunteen purkaukset taas ovat herkässä,mutta en mielestäni voi sanoa,että aina olen ollut tunne herkkäkauris. Minunkin mielestä kauriit eivät välttämättä ole niitä,jotka herkimmin tunteensa toisilleen näyttävät,paljonhan se riippu ihmisestä itsestään.
Toiset käsittelevät tunteensa välittömästi,toisilla taas niiden läpi käymiseen saattaa mennä pitempi aika,uskoisin kuitenkin,että jokainen käy jossain vaiheessa niin iloiset kuin surullisemmat asiat läpi elämässään.
Minä huomasin itsessäni muutoksen eron jälkeen,tunnepuolella ilmaisen itseäni nykyään avoimesti,reaktiot voivat heitellä laidasta laitaan,mutta mitä niitä panttaamaan sisälle,itsellä helpompi elää ja olla kun jakaa huolensa toisten kanssa!!
Siis ei ollenkaan kuulosta kauriilta.Osaan minäkin toisinaan olla tietoisesti kylmä ja välittämättä, varsinkin ihmisistä jotka ovat suututtaneet ja loukanneet minua. Pystyn poistamaan ihmisiä elämästäni vailla tunteita jos koen heistä olevan haittaa omalle hyvinvoinnilleni (enemmänkin psyykkisellä puolella.) En siis ole niitä ihmisiä, joka tarvitsee lauman ystäviä ympärilleen vaan mieluummin pidän ne muutamat suhteet joita on ja jotka ovat läheisiä ja hyviä ystävyyssuhteita.
Tunnen hyvin voimakkaasti toisten tuskan ja surun ja olen hyvä kuuntelija ja murheiden jakaja.Toisinaan uuvutan helposti itsenikin tukiessani muita ja unohdan pitää huolta itsestäni.
Itke en kovin helposti, mutta jos sen teen niin se kestää aika kauan...
Ehkä sinulle löytyisi jokin psykologinen selitys.Oletko kenties katkera jostakin ja onko todellakin niin, että et tunne mitään vai et vain näytä sitä? Psykopaatti on mm. yksi persoonallisuushäiriömuoto, jossa ihminen on tunnekylmä kokemaan empatiaa jne. Kaikki psykopaatit eivät ole mitään murhaajia kuten ennakkoluulo sanoo, vaan voivat olla mukana arjessa kuten muutkin. Ehkä voisit lukea aiheesta netistä ja katsoa vaikuttaako tutulta.
niin, kumpi ??
Kyllä itsellänikin on käynyt mielessä juuri tuo, että joihinkin mielisairauksiin usein yhdistetään kyvyttömyys empatian tuntemiseen. En kuitenkaan usko, että tämä minun "tunteettomuuteni" olisi sellaista, että voisin kylmäverisesti esim. tappaa ihmisen. Tilannettani on vaikea selittää, vaikka tätä onkin jatkunut jo niin kauan kuin jaksan muistaa. Muuten kyllä ihan normaalisti opiskelen ja käyn töissä, mutta, mutta...kaikki ei silti ole kunnossa. Kärsin unettomuudesta enkä myöskään kykene kunnollisiin parisuhteisiin. Naiset kyllä viihtyvät tiettyyn pisteeseen saakka seurassani, mutta kaikkoavat sitten vähitelle kun huomaavat, että en oikeasti välitä heistä. Pari ihmistä on kyllä kovasti yrittänyt ymmärtää ja arvostankin sitä kovasti. Tuntuu vaan siltä, että tilanteeni koko ajan pahenee. Nykyään en edes vastaa puhelimeen kun kaverini yrittävät soittaa. Tuntuu siltä kuin sulkisin pikkuhiljaa ihmiset pois elämästäni, varsinkin ne jotka välittävät minusta. No joo, tiedustan kyllä ettei tällaiset jutut kuulu minnekään horoskooppifoorumille...ehkä vielä joskus opin ymmärtämään tätä kaikkea.
koska itse olen tuntenut yli vuoden erään kauriin, josta ei ota selvää. Välillä hän osoittaa mielenkiintoa mutta erakko on, viihtyy paljon kotonaan, ei tunnu olevan paljon ystäviä. Ajoittain ei saa minkäänlaista yhteyttä, toisinaan nauramme yhdessä ja keskustelemme vaikka mistä...
Haluan olla tuon miehen ystävä edes, hänkin sanoo toivovansa ystävyyttä. Jotenkin tuntuu sielunkumppanilta...olen itsekin melko erakkoluonne mutta kiinnostunut kuitenkin ihmisistä, empaattinen ja avoin sekä suora läheisille, tosiystäville.
Kauriit...onko tuo erakkomaisuus tyypillistä teille ?
...juuri näin asia on, ainakin omalla kohdallani.
Saatan olla välillä erittäin sosiaalinen ja hauskuutan ympärilläni olevia ystäviäni. Mutta joskus tulee hetkiä jolloin haluan olla vaan yksin. Ja silloin en välttämättä ota kontaktia edes parhaimpiin ystäviini.
Kai sitä on sitten jollain lailla erakkoluonne, en tiedä, mutta yksin ja omissa oloissaan oleminen jotenkin rauhoittaa kun kokee että elämä alkaa olemaan liian kiireistä.
Se yksinolo on jotain mietiskelyä ja elämänsä päivittämistä, missä nyt mennään ja mikä on seuraava suunta. Sitä vain kauris tarvitsee aika ajoin, omaa aikaa. Ei se tarkoita että ystävät on hylätty. Kyllä ystävät silti ovat tärkeät ja mielessä, ja heihin taas kontaktia ottaa kun aika on. Kärsivällisyyttä!
kun tiedostat itsessäsi juuri nämä vaikeat piirteet mitkä jatkuvasti tulevat esille kauriin yhteydessä. Ja ite jopa kärsit siitä ettet osaa välittää, etkä päästää ketään lähelle. Tätä samaan on huomattavissa myös naiskauriissa, pari ystävää saman merkin edustajia ja varsinki toisella näistä ei oo mitään haluja, eikä kykyjä solmia lähempää liittoa siihen mieheen(on vaikeeta katsella vierestä miten kylmästi ja tunteettomasti hän käsittelee miehiä, jotka häneen ihastuu tuon tuostakin)Tämä välinpitämättömyys ja kylmyys on niin ominainen piirre kauriissa ku vaan olla ja voi, ja sehän sit johtaaki tähän erakkomaisuuteen, kun yksin on paras olla(tämä naiskauris ystävänikin oikein julistaa tätä et miten hyvä on olla yksin)Ite tossa totesit et johtaa jopa siihen ettet edes viitti vastata ystävien yhteydenottoihin enää, ja sehän tiedetään että kauris ite ei ota yhteyksiä toiseen osapuoleen. Eräs tuttu mieskauris alkoi jälleen kerran leikkiin ja pelaileen tunteillani, mutta tällä kertaa aion olla niin vahva etten ota häneen yhteyksiä, koska jo niin monesti tässä vuoden aikana koin kauriin välinpitämättömyyden ja kylmyyden ja nimenomaan sen ettei muita ihmisiä osata huomioida. Sillon kun asiat alkaa eteneen siihen pisteeseen että kauriin pitäis myös pitää ne lupaukset mitkä hän on toiselle osapuolelle antanut, niin sillon alkaa se kuuluis vetäytyminen ja vaikeneminen.
olevan asiantuntija ihmissuhteitten luomisen alalla, joten miksi omat miessuhteesi eivät ole luonnistuneet?
Olet jo sen verran iäkäs, että sinulla täytyy olla reilusti kokemusta muistakin merkeistä kuin kauriista tai ravuista.
...jos oikein ajattelet, niin hyvin suuri osa ihmisistä merkkiin katsomatta ei kykene kunnollisiin parisuhteisiin. Riitoja, mustasukkaisuutta, omistushalua, yritystä muuttaa toinen ihminen oman mielen mukaiseksi, eroja erojen perään jne. jne.
Kaikki pitkään kestäneet liitotkin, joita tiedän, näyttävät perustuvan symbioosiin, jossa toinen ns. rakastaa ja toinen antaa rakastaa.
Teillä kauriilla on monella (ainakin vanhemmilla) se hyvä puoli, että ette tunnu sortuvan itsepetokseen ja kuvittele itsestänne enempää kuin mitä olette.
Toisaalta se saattaa olla joskus huonokin puoli, koska asioitten tunnistaminen ja tiedostaminen saattaa aiheuttaa hetkellistä masennusta.
Kaikkea hyvää sinulle eremitaasiisi (erakkomajaasi) :)
mies olen nimimerkille. Eikä itseäni kyllä yhtään vaivaa se että tuhannet ja taas tuhannet kävyät kertomassa eri merkkien kohdalla omista kokemuksistaan. Jos niitä on eri merkeistä se on vaan hienoa että tänne voi tulla kertoon oman mielipiteensä ja sen minkä on elänyt ja käynyt läpi.
Olet erittäin oikeessa siinä että tähän ikään mennessä on kokemusta, ja treffi palstan kokemukset on juuri ne et harva kykenee olemaan rehellinen, pitämään lupauksensa ja ne on taas minulle ne maailman tärkeimmät asiat niin parisuhteissa kuin ystävyyssuhteissa myös. Ja ihan yhtä tärkeetä mulle on toisten huomioiminen kaiken eri tavoin. Et saa ilahduttaa toisia tuo myös itelle hyvän mielen. Kaksi edellistä tapausta juuri kaurismiehiä, jotka harrastivat valehtelemista ja tyhjien lupauksien antamista joita taas minä en harrasta. SEllanen vie pohjan kaikelta, kun viikko toisen jälkeen uskot sen toisen potaskaan kunnes lopulta ymmärrät että eihän tämä ole koskaan tarkoittanut lupauksillaan mitään. Joten ei enää oo vähään aikaan viitsinyt pistää itseään likoon, kun on ollut jo urakkaa toipua näistä kahdesta tapauksesta. Kuitenki itselleni välittäminen on sitä yhteydenpitoa viesteillä, soitoilla, sähköpostilla(jos asutaan eri paikkakunnilla) hyviä sanoja toisille, suukkoja, halauksia, pieniä lahjoja, yllärimatkoja, yhteisiä tekemisiä, ihan kaikkea tarkoittaa mulle sana välittäminen ja huomioiminen.
Mutta kuten alussa mainitsin niin kirjoitus oli tarkoitettu nimimerkille mies olen. Ja se on kyllä vahvuutta aina sillon kun joku meistä uskaltaa myöntää ääneen ne omat puutteet, kuten hän tuolla aiemmin teki.
Asia tuntuu vaivaavan sinua kovasti ja rajoittavan elämääsi. Mietin, että olisiko taustalla piilevä masennus, jota et itse tunnista. Oireesi nimittäin viittaavat siihen ja Kauris jos mikä on altis masentumaan. Sinuna menisin keskustelemaan asiasta psykiatrin kanssa - jo pelkkä keskustelu auttaa ja masennukseen on nykyään olemassa myös tehokkaita lääkkeitä, jotka eivät aiheuta lääkeriippuvuutta ja nopeasti noin kahden viikon kuluttua alkavat piristämään oloa ja antamaan uusia voimavaroja elämään ja ihmissuhteisiin. Masentunut ihminen käpristyy itseensä eli suomeksi sanottuna erakoituu eikä jaksa ylläpitää suhteitaan muihin kanssaihmisiin kuin vain pakon edessä, jos silloinkaan.
on kyllä vahvuutta aina sillon kun joku meistä uskaltaa myöntää ääneen ne omat puutteet, kuten hän tuolla aiemmin teki."
Tiedätkö muuten, mitä muuta se on. Se on hyvä sauma sinulle alleviivaamalla alleviivata noita mahdollisia puutteita. Eiks vaan :)) Ja niin näytät jatkuvasti tekevän.
Kehuksi "harsoilu" tai näennäisasiallisuus paikka paikoin tekstissäsi, ei mielestäni peitä todellisia, "valistuksellisia" tarkoitusperiäsi.
jk. Mikäli huomasit, kommentissani ei esiintynyt kysymysmerkkejä.
niin.
siis ilmeisesti olet itsekin huolestunut itsestäsi ja minä ainakin neuvoisin että kävisit ammattilaisen juttusilla. Joku ehdotti masennusta, voisi olla sellaistakin.
Se onko jokin oikeasti vikana vai ei, niin sitä ei kannata pelätä. Saisitpa vastauksia ja mahdollisesti apuakin. Eristäytyminen on myös yksi piirre, joka voidaan tulkita liitettäväksi mielenterveysongelmiin. Sinuna ottaisin sanani vakavasti, koska saatat saada tilanteeseen helpotusta:)Vaikka koet, ettet välitä muista, tulisi sinun kuitenkin välittää itsestäsi, sillä pian olet hyvin yksinäinen.
Minulla on ainakin tarve olla toisinaan yksin, että kai se erakkoluonne voidaan liittää kauriiseen. Kuitenkin haluan sosiaalista elämää ympärilleni kunhan saan myös sitä omaa rauhaa:)
mieleenkään kommentoida, mut nyt kun toit asian esille ettei oo kysymysmerkkiä. Ei kai se nyt rajaa pois kommentoimisen mahdollisuutta kun ei oo kysymysmerkkiä metsäkauris. Mut mitäpäs tota kommentoimaan, koska jokaisella saa olla ne omat näkemykset, kommentit siitä eletystä elämästä ja koetuista parisuhteista myös sinulla
Ihmeen kyvykkäiksi ainakin mun tuntemat kaurisnaiset on osoittautuneet. Yhden liito kauriin kanssa on kestänyt 29 vuotta, toisen veskarin kanssa 25 vuotta ja kolmas on ollut aviossa skorpparin kanssa 35 vuotta.
Jos tosta jotain johtopäätöstä vetäis, niin tilastollisesti (huomioiden koko lähipiirin suhteet ja erot) nimenomaan kauriilla näyttäs olevan haluja ja kykyjä pitää suhteensa kasassa.
Liittysköhän se jotenkin niitten työmoraaliin? :))) Voi olla, että ne funtsaa, että kun kerran on suhteeseen ryhdytty, homma hoidetaan tosissaan.
Jossei ole kykkyy, ei siin pelkät isot halut auta suhteen luomisessa ja ukkoi pitelemisessä.
olla niinkin, että monilla keski-ikäisillä miehillä ei ole kerta kaikkiaan ole aikaa, rahkeita eikä halujakaan hoitaa yhteydenpitoa haluamallasi ja sinulle mieluisella tavalla. Sinkuilla nelikymppisillä on useilla takana jo yksi hajonnut liitto ja oma eteenpäin selviäminen ja esim. lapsista osaltaan tai yksin huolehtiminen asettavat rajoitteita aktiivisuudelle.
Jokapäiväinen viestintä ja puhelut vaikuttavat vähän teini-ikäisten puuhastelulta.
Myös kustantamasi "yllärimatkat" saattavat tulla ikävinä yllätyksenä sotkemaan jo aiemmin sovittuja aikatauluja.
Eivätkä lahjatkaan välttämättä aina osu oikeaan, jos ei tunne vielä hyvin toista henkilöä ja tämän persoonallisuutta. Jotkut lahjat voivat tuntua saajasta jopa vastenmielisiltä vaikka eivät ihan identiteettikriisiä aiheuttaisikaan.
miltei "sairaalta" et lahjojen saaminen vastenmielistä, heh, ei oo tosi. Ite oon ainaki erittäin ilahtunut ja otettu jos joku mies on joskus mulle halunut ostaa jotain(ihan niin pientä kuin jokin arpa, lahjakortti johonki ruokapaikkaan, joten enpä oikein usko että moiset lahjat on vastenmielisiä) Myöskin ne yhteiset matkat on olleet sellasia mistä on yhdessä puhuttu, mutta enpä vielä päässyt toteuttaan tätä "matkalahjaa", koska jo muita näitä pieniä, kivoja päivän piristeitä laitoin. Jos ihminen on romanttinen ja tunteellinen ei se koskaan katso ikää etteikö vois soitella ja laittaa ihania tekstareita toiselle. Ihmeellistä miten ihanat asiat muuteen vähemmän ihaniks. Isäni on 63-vuotias ja yhä vaan samalla tavoin kuin nuoruudessa "palvoo" äitiäni, soittelee monta kertaa päivässä, ostelee juuri näitä pieniä asioita, arpoja, joskus kukkia ja äitini on kyllä aidosti ja oikeesti otettu kaikesta ja päälle vielä sanat kulta oot ihana jne. Eli kyllä itse ainaki mielelläni tossakin iässä vielä nauttisin romantiikasta ja muustakin, mutta sitten pitääki löytää se kumppani joka kykenee nämä tunteet ilmaiseen samanlaisin tavoin, niitäki vielä saattaa jossain päin olla.
kartella näitä kauris-merkkisiä miehiä. Ja mitä noihin lahjojen antamisiin tulee, niin olen kauriin kanssa samaa mieltä. Lisäisin vielä sen, että tekstisi perusteella näihin "pikkulahjoihin" sisältyy yleensä vastikkeen odotus muodossa taikka toisessa. Sellainen saattaa hiukan säikäyttää kaurismiestä - samalla tavalla kuin muutkin yllärit. Enkä usko, että kauris on ainoa miestyyppi, jota noinkin kaikenpeittävä lähestymistapa alkaa ahdistaa.
Muuten; miksi kaurismiehen pitäisi olla sellainen kuin Sinä haluat? Jos pidät hänestä, mikset anna hänen olla sellainen kuin on?
Minulle eräs kaurismies kelpaa omana itsenään oikein hyvin.
sekä sinä, minä että moni muuki eksyny tosta aloittajan viestistä, kuten monesti täällä käy. Mun elämääni nyt vaan kuuluu se että huomioin muita ihmisiä ympärilläni tällä tavoin ja muuta en siihen enää osaa kommentoida. Myös kaikilla ystävilläni on tapana tehdä ihan samoin merkeistä piittaamatta, tosin eräällä on erittäin vaiketaa tällaisten suhteen ja hän on kauris, kun kerran ei koskaan ite halua ostella eikä oo oppinut siihen että on kiva antaa toiselle jotain kun on syntympäivä tai muuta. Ja muutenki tällaset asiat tulee sieltä kotoa. Omat vanhempani ovat olleet sellasia jotka huomioi näillä asioilla toisiaan, joten kyllähän se jälkipolville jää sama malli. Ja enempää en voi tähän aiheeseen kommentoida kuin että jos jonku mielestä lahjojen saaminen ja antaminen on vastenmielistä, niin sitten se on näin. Ja ilman muuta ootan ja oletan parisuhteessa että mieskin huomioi mua, kuten minä häntä. Tämä on ihan "normaalia" ystävieni parisuhteissa. Ainaki heidän miehet vievät naisensa ulos syömään ja maksavat, vievät matkoille ja maksavat jne. Itse olen omissa suhteissani aina maksanut oman osuuteni ja oisinki erittäin otettu jos joku kaunis päivä tulis eteen se mies, joka järjestäis myös vastaavanlaisesti mulle vaikkapa jonku "kivan illan"(elokuviin ja syömään kenties, ihan sama mitä kun on jotain pientä)
Mulla taas on elämässäni periaatteessa kahdenlaisia ääripään kokemuksia; 1) mies, joka osti sitä sun tätä, maksoi kaikenlaista, huomioi, oli lipevä ja mielein kielin, tykkäs hyysäämisestä ja kyljessä hinkkaamisesta, mutta oli miehenä täysin falski ja törppö. 2) toinen mies, joka "puhuu vähän mutta asiaa", tarkoittaa mitä sanoo, ei niinkään lepertele päivittäin rakkaudesta ja tunteistaan vaan osoittaa teoillaan, ei osaa ostella mitään "pikkulahjoja", vaan välittää ja huolehtii muilla tavoin.
Arvaa kummanko tyypin kanssa viihdyn paremmin ja oloni on tyynen rauhallinen.
Et tainnut lukea ajatuksella tuota edellisen kirjoittajan lahjakohtaa. Ei hän lahjojen antamista tai saamista vastaan kirjoittanut, vaan siitä, miten lahja saattaa olla täysin pieleen valittu.
Tuolla rapupuolella olet kirjoittanut, miten veit miehelle "ensilahjoiksi" paidan ja brenkkupullon. No, pullosta en sano mitään, mutta se paita. Tunsitko miehen maun tarpeeksi hyvin?
Mies ei kirjoituksesi mukaan kiitellyt lahjasta joten voi siis helposti kuvitella hänen ajatelleen esimerkiksi:
- kauhea paita, tuota en päälleni pistä...tai
- tuo nainen ei pidä pukeutumistyylistäni ja haluaa muuttaa sitä....
(Joku toinen samaa miestä koskeva kirjoituksesi rapupuolella tukee muuten vaihtoehtoa 2)
Vaikka kiitän aina saamistani lahjoista, tosiasia on, että olen saanut runsaasti lahjoja, jotka ovat vaivihkaa siirtyneet komerojen harvoin avattaviin yläkaappeihin.
Mielenkiintoista horoskooppijuttuja ajatellen on, että mainitsemasi pienet lahjat kuten arpa ja lahjakortti tai matkat ovat sellaisia, joihin kaikkiin liittyy raha. (Olisi luullut että romantikko olisi otetumpi itse poimituista kedon kukkasista tai rantakivistä ja maininnut ne esimerkkinä.) Siinä paistaa paljaana se vaakaihmisen puoli, mitä he eivät itse ole hanakasti mainostamassa. ;)
Mitä isääsi ja äitiisi tulee on erinomaista, että vakka on löytänyt oikean kantensa.
Ja vinkiksi lahjavalinnoissa:
Myös minun isäni tuo viikoittain äidille esim kukkia, mutta vain sellaisia, joista tietää äidin...
jälleen lisää tällasta mikä ei liity aloittajan viestiin
Kylläpä näytti tykkäävän paidasta, kun piti sitä illalla ja seuraavanakin päivänä(huolimatta siitä että oli jo tullu likatahroja) ja oma matkalaukku näytti olevan pullollaan muita vaatteita.
Mut ite tykkään antaa lahjoja ja kiitän toista joka mulle antaa pitkään ja eri tavoin, se vaan kuuluu jo peruskohteliaisuuteen
Kyllä tiesin mitä edellinen tarkoitti, mutta en vaan viittinyt alkaa analysoimaan sen enempiä ku mitä oon jo analysoinut, koska on poikettu jo alkuperäisen kirjottajan viestistä aikalailla. Meidän pitäis alkaa varmaan oma viesti eli lahjojen antaminen ja saaminen. Mutta tuolla ylhäällä olikin eräs nuorempi naishenkilö ottanut asian esille, joten sinne sinä, minä ja muut seuraavaks pohtimaan lahjojen antamista ja ostamista. Ilahdutti nähdä et nuorempiki nainen oli innolla laittamassa jotain ylläriä miehelle.
Ja kyllä minä romanttisena ja tunteellisena vaakanaisena oon myös näitä muitaki "lahjoja" antanut, kortteja, omaa runoa jne jne. Joten ihan laidasta laitaan oo koittanut jokaista muistaa pienemmin ja suuremmin "lahjoin".
säikäyttää ja ahdistaa ovat lieviä ilmaisuja!
Tuonkaltainan yletön romantica-lähestyminen on miltei samaa kuin nainen ajaisi jyrällä päälle.
Exäni oli kauris. Hän saattoi olla hyvin tyly ja kylmäkiskoinen suhtautumisessaan erilaisiin asioihin, mutta en sanoisi, että hän oli 'tunteeton'. Hän oli jotenkin vain niin solmussa tunteidensa kanssa, ja oli itsekin sitä mieltä, että hänen olisi ollut hyvä käydä puhumassa ulkopuoliselle. Koskaan hän ei kuitenkaan tehnyt sitä. Hän oli myös pettynyt kykyynsä luoda toimivia parisuhteita.
Erilaiset tapahtumat lapsuudessa voivat muokata meitä eri tavoin. Toisilla on kyky elää 'ulospäin', toiset painavat kaiken syvälle sisäänsä, ja vuosien varrella siellä on sellainen möykky, jota ei saa kirveelläkään irti.
Sinulle olisi varmaan hyötyä, että menisit keskustelemaan tuntemuksistasi jollekin ulkopuoliselle, siis ammatti-ihmiselle. Saisit ainakin tietoa siitä, millaiset asiat ovat voineet vaikuttaa siihen, että tunteesi ovat 'kadonneet'. Ongelmille voi aina tehdä jotain.
tämmönen neuvo ärsyttää. Mene ja puhu jollekin ongelmastasi?
Eihän tuo ole ongelma mistä alkuperäinen kirjoittaja kirjoittaa, minä lyön hänet laudalta, minua alkoi naurattamaa isäni hautajaisissa ja anopin hautajaisissa en itkenyt tippaakaan vaikka muut nyyhkivät siitäkin edestä.
Minullekin tarjottiin nenäliinaa johon saan pyyhkiä kyyneleeni mutta kysyinkin että missä järjestyksessä surevia lohdutetaan.
Hohhoijaa..
Sinä olet sinut omien tunteittesi kanssa, etkä näe niissä ongelmaa. Mutta alkuperäinen kysyjä näkee tunteettomuudessaan ison ongelman itsessään ja on käsittääkseni ahdistunut ja ehkäpä peloissaankin, miksi hän tuntee juuri näin. Ja siksi osa vastaajista kuten minä olemme tarjonneet vaihtoehtona asiantuntijan luona käymistä. Käynti helpottaa käsittelemään asiaa ja hyväksymään sen puolen itsestään tai jos kyse on esim. piilevästä masennuksesta, on siihen olemassa lääke- ja terapia-apua.
Mitä Sinä kysymyksen alkuperäinen esittäjä olet mieltä saamistasi vastauksista?
jos kerran noin ajattelet.
Ja onhan se lähipiirin kannalta kenties hyväkin, että silloin kun sakissa muut murtuvat, löytyy aina takuuvarmasti yksi, joka pitää tilanteen hallinnassa ja johon muut voivat nojata.
Et sinäkään muuten aivan tunteeton taida olla, jos sana lohduttaa sentään muistui mieleesi hautajaistilanteessa.
mietin tätä asiaa kovin, ja tulin siihen tulokseen, että voisiko asia olla näin kuin minulla vissiin on..elikäs, olipa asia mikä vaan, mutta jollei siihen voi vaikuttaa, niin se on vaan nieltävä? ja itse ainakin puran sitten joskus, ajallaan.. mieleni runoihin ym. en osaa jotenkin olla porukassa tunteita näyttävä. ehkä haluan antaa 'vahvan kuvan' ulospäin? ehkä kauris on tunneihmisen lisäksi järki-ihminen...maanläheinen; on joskus väitetty.