Kyllä lapseni on ollut onnellinen päästyään peruskouluun. Nyt jälkikäteen ymmärrän kaiken sen kamaluuden mistä olemme eroon päässyt. Steiner-koulu antaa ymmärtää, että siellä lapsen luovuus pääsee valloilleen. Mutta nyt kun lapseni on ihan tavallisessa peruskoulussa huomaan miten hänen luovuutensa on alkanut kukoistamaan. Lapseni kävi 3vuotta steineria ja kuviksessa oli aina sitä akvarelli maalausta märälle paperille. Jos halusi tehdä jonkun asian toisin sitä ei saanut tehdä. Ei saanut käyttää tusseja, hiiltä, kuivapastelleja, öljyvärejä... voisin jatkaa listaa loputtomiin. Käsityöt oli myös tiukkaan kontrolloituja ja omia ideoita niihin ei saanut lisätä. Lapseni inhosi kuvista steinerissa, nyt hän sitä peruskoulussa suorastaan rakastaa ja joka tunnilla on jotain uutta ja erillaista ja jos haluaa toteuttaa jonkun työn toisin on ope ollut tukemassa ja kannutstamassa, ei luovuuden lätistäjänä kuten steinerissa!
Vastaukset 2
- Maria_
Millä luokka-asteilla lapsesi on ollu steinerissa?
Alaluokilla tuota akvarellimaalausta tosiaan on suurin osa ajasta. Toki kuvikseen voi myös laskea muotopiirustuksen, mitä on myös paljon. Tavallaan kuvista on myös se, että työvihkoihin piiretään kuvat itse. Siinä alaluokilla käytettiin vahaliituja, kuten myös muotopiirustuksessa. Itsekin puuduin ainaiseen maalaamiseen ja se alkoi todella maistua puulta.
Ylemmillä luokilla tekeminen onneksi monipuolistui PALJON. Minunkaan opettajani ei juuri antanu valita työtapoja, mikä toisaalta on hyväkin asia, sillä olisin mieluiten tehnyt kaiken lyijykynällä piirtäen. Steinerkoulussa ajatuksena on kokeilla mahdollisimman paljon erilaisia asioita ja tämä toteutuu parhaiten, kun opettaja valitsee yhteensopivan työn ja toteutustavan. Ja jos kaikkien antaa valita itse työskentelytapansa, millä pidät huolen että kaikki tulevat kokeilleeksi kaikkea. Kaikki tavat eivät myöskään istu kaikkiin töihin, minkä näkeminen mielestäni vaatii opettajan kriittisyyttä. Itseäni raivostutti toisinaan suunnattomasti maalata jotain, minkä olisin halunnu tehdä piirtämällä piipertäen. Perfektionismi kuuluu perusluonteeseeni, ja minun oli vaikea tehdä mitään suurpiirteisiä töitä. Nyt minulla kuitenin on kaksi kuviskansiollista täynnä mitä erilaisimpia töitä, joita on hienoa katsella jälkeenpäin. Tavallisia tusseja tosin en ole steinerissa käyttänyt koskaan. Lisäksi steinerissa sai myöhemmin tehdä käsitöissä paljon sellaista, mitä en tiedä keskiverron peruskoululaisen koskaan kokeilleen.
Aiheet sen sijaan koin vapaiksi, joissa rajana oli oikeastaan vain oma mielikuvitus. Mallista piirtämistä tai maalaamista harjoittelimme muutaman kerran, jotka tekevät tietenkin poikkeuksen. Sama juttu käsitöissä. Oma kuviksen ja käsityön opettajani oli kaikinpuolin kannustava ja ammattitaitoinen. Hänellä oli valtavasti kokemusta kaikesta vähänkin jompaan kumpaan opettamaansa aineeseen liippaavasta.
Tämä kirjoittamasi on varmasti jonkin verran opettajakohtaisesti vaihteleva asia. Hienoa kuitenkin, jos lapsesi pitää nykyään kuviksesta ja saa toteuttaa itseään. Tärkeintä on, että lapsi tuntee itse onnistuvansa ja osaavansa. - Steinerlaisten äiti
mukaan tuo taas riippuu opettajastakin, kuinka tarkkaan määrättyjä nuo tehtävät ovat.
Yhden opettajan opastuksella syntyi neulotut puput ja toisen opettajan johdolla huilupussi ja sen neulottuaan ekaluokkalaiset innostuivat ideoimaan vapaasti ja syntyi mm. kännykkäpusseja, kukkaroita, laukkuja, pipoja jne... Ja kolmannen opettajan opetettua lapset virkkaamaan, alkoi syntyä paljon lasten ideoimia käsitöitä koulun avoimiin oviin.
Omat lapseni ovat aina tykänneet piirtää koulussa. Aluksi palikkaväreillä ja sitten puikkoväreillä. Onnellisina aina kertovat ja arvuuttelevat, minkä uuden värin ovat saaneet käyttöön. Kotona sitten piirtävät muillakin kynillä, eikä vielä ainakaan ole luovuudeen latistamista ilmennyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561