Oireyhtymä

Onko täällä ketään kellä on jonkinlainen oireyhtymä eli ei täysin selkeää epilepsiaa?

Itse luulin sairastaneeni vasemman temporaalilohkon paikallisalkuista epilepsiaa 23 vuotta ja ilmeisestikin lääkärit luulivat (ihan totta). Kun on vaihtunut neurologi niin diagnoosikin on vaihtunut, näin jälkeenpäin kun olen selvitellyt noita epikriisejä tuolta ajalta 23 vuoden ajalta. Neurologit ovat vaihtuneet aika tiuhaan muuttojen vuoksi. Noh, viime keväänä neurologini laittoi lähetteen KYS:iin ja nyt odottelen videotelemetriaan menoa. Epäilevät jonkinlaista oireyhtymää, sillä kohtaukseni eivät ole "selviä" epileptisiä kohtauksia. Asia on kuitenkin niin, että kyseessä ei ole ohimolohkoepilepsia eli diagnoosi menee kokonaan uusiksi.... Kohtauksissani ensin lähtee näkö, sitten alkaa pyörryttää (jos olen pystyssä niin jalat lähtee alta tai jos istun, niin kaksinkerroin ollaan) ja viimeisenä tulee tärinä. No, kai sitä joskus saa tietää, mikä vaivaa....toivottavasti....
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla on samanlaisia oireita eli ensin tulee näköhäiriöitä (näkö saattuu hävitä) ja alkaa pyörryttää, välillä on toispuoleista puutumista ja 2 kertaa on tullut tajuttomuuskouristuskohtaus. Kohtausten jälkeen keskivaikea päänsärky. Aluksi diagnoosi oli migreeni, tajuttomuuskohtausten jälkeen epilepsia. EEG, uni EEG, CT ja magneettikuvat normaaleja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BlackSquirrel kirjoitti:

Onko täällä ketään kellä on jonkinlainen oireyhtymä eli ei täysin selkeää epilepsiaa?

Itse luulin sairastaneeni vasemman temporaalilohkon paikallisalkuista epilepsiaa 23 vuotta ja ilmeisestikin lääkärit luulivat (ihan totta). Kun on vaihtunut neurologi niin diagnoosikin on vaihtunut, näin jälkeenpäin kun olen selvitellyt noita epikriisejä tuolta ajalta 23 vuoden ajalta. Neurologit ovat vaihtuneet aika tiuhaan muuttojen vuoksi. Noh, viime keväänä neurologini laittoi lähetteen KYS:iin ja nyt odottelen videotelemetriaan menoa. Epäilevät jonkinlaista oireyhtymää, sillä kohtaukseni eivät ole "selviä" epileptisiä kohtauksia. Asia on kuitenkin niin, että kyseessä ei ole ohimolohkoepilepsia eli diagnoosi menee kokonaan uusiksi.... Kohtauksissani ensin lähtee näkö, sitten alkaa pyörryttää (jos olen pystyssä niin jalat lähtee alta tai jos istun, niin kaksinkerroin ollaan) ja viimeisenä tulee tärinä. No, kai sitä joskus saa tietää, mikä vaivaa....toivottavasti....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu