millainen olisi

hänelle?
293191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

kun se on vielä työn alla. Tähän asti tehtynä se on kyllä mahrottoman huano. Tollasta ei ainakaa sovi antaa. Tai ees lähettää.

Äänestä

rakas S***

Niin paljon haluaisin sinulle kertoa kuinka todella tunnen sinua kohtaan edelleen. Niin paljon on kuitenkin tapahtunut ja sinusta on tullut niin etäinen, etten uskalla edes ajatella että kertoisin näistä asioista sinulle enää. Joten käytän tämän tilaisuuden hyväksi ja kirjoitan sen tänne. Kummallista muuten, koko illan olen ajatellut mitä sinulle kirjottaisin jos saisin tilaisuuden ja sitten sattumalta löysin juuri sopivan avauksen odottamasta...

En sitä koskaan sinulle suoraan sanonut, että oikeasti rakastuin sinuun. Tiesit kyllä, että olin sinuun todella ihastunut, enkä tainnut itsekään sillä hetkellä olla selvillä siitä, kuinka vahvoja tunteita minulla on sinua kohtaan. Sen tiesin, että sinä olit se ainutlaatuinen, ei koskaan ole tielleni osunut ketään kaltaistasi. Ei koskaan ole kenenkään syli tuntunut niin hyvältä, ketään ollut niin lähellä minua kaikilla niillä tasoilla joilla sinä olit. Sinä olet minun silmissäni suuri mies niin monella tapaa. Lämmin persoona, avara sydän, viisas sillä oikealla tavalla. Mielenkiintoinen, lumoava, uskomaton persoona. Puhumattakaan niistä kaikista muista tunteista joita minussa herätit. Sinun kosketuksesi, maailman hellin ja samalla niin sähköinen, että perhoset lepattavat edelleen sitä ajatellessa.

Tämän kaiken tahtoisin sinulle kertoa. Ja niin paljon muuta, sellaista mitä en voi tänne kirjoittaa.

Rakastan sinua

*****

Äänestä
  • kun tietäisi noin kauniista tunteista!

    Äänestä

  • Tuota hieman muuttamalla saisi itelleki hienon kirjeen lähetettäväksi. Tosin en todellakaa uskalla sitä enää lähettää, paras unohtaa ko. nainen...

    Äänestä

  • voisinkäyttää kirjoitti:

    Tuota hieman muuttamalla saisi itelleki hienon kirjeen lähetettäväksi. Tosin en todellakaa uskalla sitä enää lähettää, paras unohtaa ko. nainen...

    käytettävissä. enpä minäkään tätä ko. miehelle tule koskaan lähettämään. :)

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    käytettävissä. enpä minäkään tätä ko. miehelle tule koskaan lähettämään. :)

    ihan kaunista sanomaa rakkaudestasi...

    Äänestä

  • Rakas K****,

    Tunteitasi maalailit osin sydämeskin sanelun mukaan, mutta kokonaiskuvan maalailit hieman poskelleen. Kaikenlaista tuhraan tuhnailua tässä ohessamme esiintyy, mutta se nyt on sellaista ymmärrettävääkin kuonaaa, jota purkautuu kun vääjäämätöntä tietä toistemme luo kuljemme

    Rakkaudella Sulle,
    S***

    Äänestä

  • S*** kirjoitti:

    Rakas K****,

    Tunteitasi maalailit osin sydämeskin sanelun mukaan, mutta kokonaiskuvan maalailit hieman poskelleen. Kaikenlaista tuhraan tuhnailua tässä ohessamme esiintyy, mutta se nyt on sellaista ymmärrettävääkin kuonaaa, jota purkautuu kun vääjäämätöntä tietä toistemme luo kuljemme

    Rakkaudella Sulle,
    S***

    ikävä kyllä sinun kirjeesi ei mennyt perille :)

    *****

    Äänestä

  • ap. kirjeen kirjoittaja kirjoitti:

    ikävä kyllä sinun kirjeesi ei mennyt perille :)

    *****

    vahingossa yhden *:n liikaa...) siis S***.

    Äänestä

  • --ap--- kirjoitti:

    ihan kaunista sanomaa rakkaudestasi...

    kiitos avauksestasi, helpotti päästä "sanomaan"

    Äänestä

  • Kerro minulle kaikki. Minäkin rakastan sinua, *****. Suukkoja.

    Rakkaudella
    S***

    Äänestä

  • oikea ässä kirjoitti:

    Kerro minulle kaikki. Minäkin rakastan sinua, *****. Suukkoja.

    Rakkaudella
    S***

    Enpä taida kuitenkaan kertoa. Ja jos olisit oikea S***, luulenpa sinun tietävän miksi.

    Silti, sinun

    *****

    Äänestä

  • voisinkäyttää kirjoitti:

    Tuota hieman muuttamalla saisi itelleki hienon kirjeen lähetettäväksi. Tosin en todellakaa uskalla sitä enää lähettää, paras unohtaa ko. nainen...

    Valmis pohja lähetettäväksi. Jos vastaanottaja ei tykkää, voitte sanoa - ei ollu mun kirjoottama.

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    Enpä taida kuitenkaan kertoa. Ja jos olisit oikea S***, luulenpa sinun tietävän miksi.

    Silti, sinun

    *****

    Kauniit sanat menee ihan hukkaan. Tauno ja Ansa ei siis kohtaa :) Rakkautta on kuitenkin aivan liian vähän tässä maailmassa.

    Sinua ajattelen. Onneks kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois.

    Rakkaudella,
    S***

    Äänestä

  • oikea ässä kirjoitti:

    Kauniit sanat menee ihan hukkaan. Tauno ja Ansa ei siis kohtaa :) Rakkautta on kuitenkin aivan liian vähän tässä maailmassa.

    Sinua ajattelen. Onneks kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois.

    Rakkaudella,
    S***

    että tiedän sinun ajattelevan :)... Olethan kuitenkin elämäni suurin rakkaus. Minullakin kauniit muistot sinusta ja kallisarvoisista yhteisistä hetkistä. En niitä unohda varmasti koskaan. Kunpa vielä kerran saisin katsoa silmiisi ja olla sylissäsi, vaan ei elämää haaveilla eletä.

    Kiitos, että sain ne kokea kanssasi.

    *****

    Äänestä

  • oikea ässä kirjoitti:

    Kauniit sanat menee ihan hukkaan. Tauno ja Ansa ei siis kohtaa :) Rakkautta on kuitenkin aivan liian vähän tässä maailmassa.

    Sinua ajattelen. Onneks kukaan ei voi ottaa sitä minulta pois.

    Rakkaudella,
    S***

    nmillä tuo sinun viisitähteä alkaa

    Äänestä

****
En tiedä kuinka sen sanoisin, mutta jospa vain näkisimme ja kerron kaiken..
*****

Äänestä
  • Kunhan vain sanot, ettei tämä jää tähän. Toivottavasti näemme pian.

    Äänestä

  • **** kirjoitti:

    Kunhan vain sanot, ettei tämä jää tähän. Toivottavasti näemme pian.

    Koskas mahdamme seuraavaksi nähdä?

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    Koskas mahdamme seuraavaksi nähdä?

    vai mikä..

    Äänestä

  • tähtien taisto kirjoitti:

    vai mikä..

    kyllä, juuri se ;)

    Äänestä

  • vois täsmätäkin, nähdään tai sitten ei.

    Äänestä

  • tähdet* kirjoitti:

    vois täsmätäkin, nähdään tai sitten ei.

    **** vähän sinun arvelin sanovankin
    *****

    Äänestä

  • tuota kirjoitti:

    **** vähän sinun arvelin sanovankin
    *****

    ***** haluaisit minulle sanoa?

    ****

    Äänestä

  • tuota kirjoitti:

    **** vähän sinun arvelin sanovankin
    *****

    ja näe niitä tähtiä *****
    ****

    Äänestä

  • hyvin kirjoitti:

    ja näe niitä tähtiä *****
    ****

    tässä sinua uneeni... ne on sitten kivoja, kun kaikki on niin mukavasti niissä... ;)
    *****

    Äänestä

Rakkauskirjeen tulisi olla hieman vaaleanpunainen hyviä asioita korostava, mutta silti totuudenmukainen. Aloittaisin kertomalla miksi pidän hänestä niin paljon ja sitten kertoisin miten paljon hänestä pidän... Ja samaan aiheeseen myös lopettaisin. Oikeasti en osaisi kirjoittaa perinteisen romanttista rakkauskirjettä, vaikka nainen olenkin.

Äänestä

minulta sellaista, koska hän saa live rakkautta jatkuvasti;(

Äänestä
  • Stound in love but not wit´h me...tulee muutenkin Tom Jones jotenkin hänestä mieleen...ggrrrrr

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakkauskirjeesi kirjoitti:

hänelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu