Seurusteltiin aikanaan muutama kuukausi, sovimme toisillemme täydellisesti. Minä nuoruudenhölmöyksissäni kuitenkin otin ja lähdin, ihan ilman syytä. Emme pitäneet mitään yhteyttä vuosiin. Nyt tavattiin sattumalta uudelleen, sama tunne mikä oli aikaisemminkin. Rakastamme toisiamme. Asumme toisistamme kaukana ja nyt olemme muuttamassa yhteen, reilu kk tapaamisemme jälkeen. Kaikki tuntuu superoikealta, voiko tämä olla kohtalo. Ehkä silloin ei ollut aika ja nyt on? Minä hylkään unelmaduunini ja elämäni rakastamassani kaupungissä hänen takiaan. Kertokaa joku onko kokemusta tai muuten järjen ääntä! Olemme todella varmoja onnellisesta tulevaisuudesta mutta onko tämä hullua? Olemme molemmat aikuisia ja itsenäisiä ihmisiä.
Voiko rakkaus säilyä?
cherimoya
81228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kannattaa kokeilla. Aina voi palata, jos huonosti käy. Työt järjestyy ja uuteen kaupunkiin sopeutuu. Jos ei heti, niin ajan kanssa. Kärsivällisyyttä.
Pidän peukkuja, onnea!
Ihan kuin ihmiset olisivat jotain uutta hiusväriä, tai uusi laihdutusmenetelmä, jota ystis suosittelee kokeilemaan.
Muuten olen asiasta sitä mieltä, että vapaa ihminen on vapaa tekemään ja menemään toisten vapaiden ihmisten kanssa ja perässä miten kukin itse tahtoo.
Onnea täältäkin!
Tulevaisuudesta ei kukaan tiedä, ei rakkauden kestävyydestä. Itse en lähtisi ja jättäisi työpaikkaa, vaan antaisin ajan kulua. Löytämisen huumassa ei kannata tehdä äkkinäisiä päätöksiä, vaikka kaikki tuntuukin superoikealta.Ja naisena sanon vielä - ethän ajaudu siihen vanhaan ajatusmalliin, kuinka rakastunut nainen "sulautuu" mieheen. Oma elämänsä kannattaa säilyttää, taloudellinen riippumattomuus ja itsenäisyys. Siitä ei oikea rakkaus häviä. Onnea silti ja kaikkea hyvää.
toisaalta: mikäli te olette todella rakastuneita toisiinne, kestätte pienen välimatkan vähän kauemmin, kuin pelkän yhden kuukauden.
Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että minä katselisin sieltä toiselta paikkakunnalta uutta työtä tai jotakin perusturvaa ympärilleni, ennen kuin luopuisin elämästä ja arjesta tutussa ympäristössäni.
Toisaalta spontaanius on hyvästä. Ja jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, heidän pitäisi silloin ollakin yhdessä.
Enkä halua olla "ilonpilaaja", mutta realistina kuitenkin haluan sinun ottavan sellaisen asian huomioon, että JOS teille kävisikin huonosti miesystäväsi kanssa, onhan sinulla kuitenkin elämää ympärilläsi, ettet jää tyhjän päälle?
..Tämä uusi paikkakunta on vanha kotikaupunkini, siellä on ystäviä paljon ja duuniakin olen kehitellyt jo, joten en ole riippuvainen miehestäni. Tämä on hurjan kallista pitää isoa kaupunkiasuntoa ja omakotitaloa, se ei tietysti ole syy, kaikki tuntuu vaan niin oikealta. Unelmaduunia en voi löytää maaseudulta, mutta tuntuisi hullulta vaihtaa isommat tulot ja kiireisempi arki jatkuvaan kaipailuun ja ikävään. Uskon myöskin vakaasti, että "sitä oikeaa" ei tapaa kuin kerran elämässä. Olen päätökseni yön yli mietittyäni tehnyt, voin tänne joskus kirjoittaa miten meille kävi :)
Parasta syksyä ja vielä kerran kiitos kannustuksesta ja ohjeistanne!
Voi rakkaus säilyä! Sydämen ääntä kannattaa kuunnella, kun siihen on nyt mahdollisuus. Olen ihan varma, että kaikki menee hienosti. Oikein aurinkoista jatkoa teille molemmille!!!
Minulle kävi samoin, että erosimme vuosia sitten ja törmäsin ystävääni sattumalta heinäkuussa. Huomasin, että tunteet häntä kohtaan eivät olleet sammuneet. Asumme kumpikin tahoillamme,ja meillä on perheet, mutta haluaisin niin kovasti jutella hänen kanssaan ja selvittää kauan sitten selvittämättä jääneet asiat. Voi kun hän soittaisi, itse en uskalla. En haluaisi kuitenkaan sotkea hänen eläämäänsä.
yrittää soittaa ja selvittää asioita ja ajatuksia. Puhumalla selviää paljon. Perheen voi pitää silti ulkona tällaisista asioista.