liika viinamyönteinen yhteiskunta
Kirjoittanut: liian fiksu juodakseen 29.8.2006 klo 22.13
liika viinamyönteinen yhteiskunta
Kirjoittanut: liian fiksu juodakseen 29.8.2006 klo 22.12
viinamyönteinen yhteiskunta saa paljon pahaa aikaiseksi, sellaista lehteä, radio tai tv ohjelmaa ei ole etteivätkö toimittajat hehkuttaisi että mennään terassille - jooo´menkää vaan mutta muistakaa että lapset kärsivät jos isä/äiti tai molemmat unohtuvatkin sinne terassille.
viina ei ole koskaan ei ikinä tuonut mitään hyvää mukanaa, vain pahaa oloa, sairautta ja tuskaa.
viinamyönteinen yhteiskunta
4
381
Vastaukset
- kenen syy
Minusta on turha yleistää, sanomalla, että yhteiskunta on viinakäyttöä suosiva.
Tämän päivän ihmiset haluavat käyttää alkoholijuomia vapaasti. Onhan eletty aikoja, jolloin alkoholin saatavuutta rajoitettiin monilla tavoilla.
Aika koomillista oli aikanaan, kun naiset eivät päässeet anniskeluravintoloihin ilman miesseuraa.
Nyt alkoholipitoisia juomia on lähes vapaasti saatavilla, kuten maailmalla yleensä.
On ruokajuomia, seurustelujuomia, makuelämyksiä tai muita yleviä nautintoja tuovia juomia. Siis ihan kaikkea. Huoltamotuotteet mukaan lukien.
Lienee kehityksen kannalta välttämätöntä, täysi vapaus, että opppisimme oikeat käyttötavat.
Ikävä puoli asiassa on liian suuri alkoholisoituneiden määrä, erityisesti naisten keskuudessa, jotka perinteisesti ovat olleet yhteiskuntamme koossapitäviä voimia.
Kerron erään episodin; Eräällä katkaisuasemalla oli asiakkaana nainen, kolmen lapsen äiti. Kolmatta kertaa lyhyen ajan sisällä. Hoitaja ihmetteli tilannetta. kysyen "mikä tämä johtuu ja kuka hoitaa sinun lapset"? Tämä asiakas vastasi, "on niin mukavaa istua ravintolassa ystävien kanssa, sehän on yleinen tapa, raittiit ihmiset ovat epänormaaleja".
Hoitaja hämmästyi, mutta kysyi kuitenkin," onko tämä normaalia, kun sinä nyt olet jo kolmatta kertaa täällä ja laskun maksaa sinun kotikuntasi verorahoista"? Asiakas ei vastannut ja mitäpä siihen vastaa... Valtio myy alamaisilleen juotavaksi liuotinta, joka myös hermomyrkkynä tunnetaan.
Se on osin myös keino hallinnoida, koska suuri osa pahoinvoivista alamaisista saadaan pitämään mölyt mahassaan, kun nämä alkoholin passivoimina eivä sekaannu yhteiskunnallisiin asioihin, ja keskittyvät omassa, henkilökohtaisessa ongelmassaan ja kurjuudessaan rypemiseen. Heille ei juuri juolahda mieleenkään, että yhteiskunnassa olisi jotain korjaamista ja huonoa, vaan kaiken pahan alku ja juuri on Kuningas Alkoholi, "joten politiikoilla ja valtiolla ei ole tässä osaa eikä arpaa."
Yhteiskunta on alkoholimyönteinen lähtökohtaisesti sen vuoksi, että valtio sitä myy, saatavuus on tehty helpoksi, alkoholin käytöstä ei rangaista, ja alkoholin käyttöä laajasti ymmärretään. Tätä taustaa vasten myös alkoholisteja ymmärretään ja hoivataan. Onpa alkoholismi tekopyhästi sisäistetty ja luokiteltu sairaudeksi, jotta hoivaamiselle saadaan oikeutus, ja alkoholisteille henkiset kainalosauvat, joilla he voivat siirtää vastuun itseltään sairauden syyksi ikäänkuin itsellä ei "sairauteen" olisi osaa eikä arpaa - se on surkuhupaisaa itsepetosta.
Alkoholismi on itseaiheutettu riippuvuus siinä kuin kahvinjuonti, tupakointi, himopelaaminen, seksiriippuvuus, huumeriippuvuus, tai mikä riippuvuus hyvänsä. Eli ihminen on sen aiheuttanut omilla toimillaan, ja omilla toimillaan sen pystyy myös hoitamaan.
Sairauksia ei omilla toimilla hoideta tyyliin; "päätin, että lopetan tuon syövän." Juomisen voi lopettaa, ja hoitaa omalla päätöksellä.
Missähän luuhaa aa-tonajatus? Rekisteröinti-ilmoituksensa jälkeen ei ole mitään kuulunut.
Uskon, että aa-tonajatus tajusi, että hänen rahkeensa ja aivoliikkeensä eivät riitä aa:ton ajatus-roolin vetämiseen. Hänen feikki-rekisteröitymisensä meni hukkaan, mutta aa:ttoman ajatuksen sai karkotettua.
Nyt hän keskittyy Tri.Torvinen roolin vetämiseen.
Minua ei helpolla karkoteta, koska todellisen tilanteen tiedän minä, ja koneeni kiintolevy.- asennekasvatusta
Tupakan osalta on aloitettu asennekasvatus sen vähentämiseksi. eli ne varoitustarrat etc..., kun on tajuttu sen aiheuttamat haitat. Seurauksena tupakointi on vähentynyt.
Saman voi tehdä alkoholin osalta, asennekasvatuksen. Varoitukset likakäytöstä pulloissa etc... Ei tyhmä kansa muuten tajua.
Ihmetyttää, että ihmisten on vaikea oppia, jos joku homma toimii jonkun päihteen käytön vähentämiseksi, niin toimii se muidenkin päihteiden käytön vähentämiseksi.
Kieltolaki ei toimi se tuo vain rikollisuuden mukaan kuvioon. Tupakan salakauppa, pirtun salakauppa. Aikoinaan kahvikin oli kiellettyjen aineiden listalla. Siinäkin oli silloin salakauppaa. Samaten huumeiden osalta on nykyisin salakauppaa, eli ei kieltolaki toimi sielläkään.
Asennekasvatus ja kielteisen kuvan luominen päihteiden käytöstä on hyvä työväline.
Ajattelepa miten paljon ihmiset vastustavat huumeita kun niistä on onnistuttu luomaan oikea kuva, siitä mihin se johtaa.
Sama kuva pitää luoda alkoholista, jotta ihmiset lopetavat sen liikakäytön. Koska ei alkoholi todellisuudessa aineena eroa yhtään huumeista.
Se on keskivahva huume liki kuten kokaiini ja aiheuttaa lähes yhtä paljon vahinkoa ympärilleen.
Asennekasvatuksen tulisi ohjata nyt suomalaiset kohtuukäytön puitteisiin.
Ongelma on eurooppalaisen ja suomalaisen alkoholin käyttökulttuureiden sulautumisessa.
Juodaan viikolla muutamat bisset ja viiniä ruokailtaessa. sitten perjantaina ja lauantaina perskännit. Sitten joskus viikollakin lipsahtaa ensin keskiviikkona. Eli pikkulauantaina.
Huomaamatta se onkin liki jokapäiväistä.
samaten sitä alkaa mennä sitää bisseakin joka ilta se 6 päkki tai mäyris, kun toleranssi on niin kova. sitten alkaa mielenterveysongelmat.
Tulee alkoholistin ajatusmaailma. Kaikki se oma elämä tuntuu normaalilta. Vaikka todellisuudessa pikkuhiljaa alkaa asiat olla rempallaan. Ei jaksa huolehtia ulkonäöstään. Vähäpätöisiä asioita jotka on vähemmän tärkeitä jää tekemättä.
Seura alkaa muuttua samankaltaiseksi.
Yhtä äkkiä herääkin todellisuuteen, että voi viddu musta on tullu melkonen deeku kun herää ekä kerran baari reissun jälkeen puistonpenkiltä tai vieraan miehen tai naisen vierestä, tietäen mitä on tullut illalla tehtyä kännipäissään.
Kehitys on hidas mutta vakaa. Alkoholi muokkaa myös ihmisen mieltä siihen suuntaan, että juominen on aina vain koko ajan se tärkeämpi asia.
Jos ruoka maksaa 10 euroa se on kallista, mutta mäyräkoiran hinta on halpa kun se on tarjouksessa. Siinäpä alkavan alkoholistin ajatuksia. Onneksi osasin nyt jo lopettaa ajoissa. - menetetty sukupolvi
Kyllä tässäkin maassa on aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka muutaman hutikerran jälkeen oppivat käyttämään alkoholia kohtuullisesti ja jatkavat samaa käyttötapaa koko elämänsä ajan hamaan jokaiselle väistämättömään tyhjäänpotkaisuun saakka.
Nyt on menossa murros: kansan syvät rivit, joiden alkoholinkäyttötavat ja -tottumukset ovat olleet vuosikymmenien ajan suoraan perälävestä kotoisin, olisi koulutettava fiksuun ja jokaisen omaan persoonaan sopivaan kohtuunautiskeluun. Sehän ei tapahdu itsepäisen kansan kohdalla kertalaakista eikä ihan yhden sukupolven aikana.
Omasta ja puoliskoni sukuhistoriasta ja perhetaustasta voin kertoa, että ns. normaalia kohtuukäyttöä voi myös siirtää sukupolvelta seuraavalle.
Viismiljoonaisessa väessäkin on varmasti aina niitä, jotka ovat nk. geneettisiä tapauksia, ettei minkäänlainen keskushermostovaikutteinen nauttiminen käy päinsä. Mutta miten se sitten onnistuu tuolla parituhatta kilsaa alempana Euroopassa? Vai onko sittenkin kysymys enemmän kulttuurisesta kuin fysiologisesta asiasta?
Ainoa oman ja mieheni suvun alkkis on tyyppi, joka ei ole elämässään lukenut Asterixia kummempaa, joka ei koskaan ole harrastanut yhtään mitään, joka ihan pokkana pystyy elämään naisen kustannuksella ja joka ei alennu tekemään ns. paskaduuneja, kun on pukuhommissa aloittanut. Eli: muutakin vikaa on tyypissä kuin viinanhimo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23545080Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole11625913SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude31815601Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110762Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229677Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump368721Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla608396Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2376792Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2166453Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri536049