Perustakaa uusi liike

On ollut mielenkiintoista lukea valitusta siitä, että miten vanhoillislestadiolaisuudessa ollaan niin vanhoillisia, ettei mikään uudistus mene läpi. Keskustelutilaisuudet menee annetun kässärin mukaan jne.


Tuli mieleen, että miksi ette perusta uutta herätysliikettä? Baseline vl:stä, mutta ilman vanhoillisuutta. Nuoria boheemeja johtokuntiin, muutoksille tilaa ja avoimia keskusteluita ilman käsikirjoituksia. Antaa muutosten tuulten puhaltaa uuden hengellisyyden näyttäessä suuntaa.
6376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei Jumalan sana muutu uuden liikkeen perustamisella.Uskonnollisen liikkeen tarkoituksena on johdattaa ihminen taivaaseen. Sille tienviittana on Raamatussa ilmoitettu Jumalan sana. Jos ollaan niin "boheemeja", että tienviittoja pitää käännellä, silloin eksyy oikealta tieltä ja saa aikaan korvaamattoman vahingon.

Ei kiitos. Pysymme tässä missä olemme ja Jumalan sanan suojissa. Muuttumisesta sanoisin, että aina voi olla asioita, joita ymmärtää uudella tavalla. Niistä on vain keskusteltava perinpohjin ja muutetaan varovaisesti ja harkiten vaihtoehtoja. Kun aina sanotaan, että ei Raamatussa lue sitä tai tätä, ei esimerkiksi televisiosta lue mitään, tulisi ymmärtää se seikka, ettei tietenkään siinä voi luetella yksittäisiä asioita. On seurakunnan tehtävä keskustella keskenään, miten mihinkin asiaan tulee suhtautua niin, että Jumalan tahto täyttyy.

Jos ei tämä Jumalan sanaan pohjautuva opetus passaa, ei se silti ole merkki siitä, että opetetaan väärin. Se on merkki siitä, että synti on saanut sijaa. Se ei korjaannu uuden liikkeen perustamisella, vaan tekemällä parannus.

Äänestä
  • Kyllä historia osoittaa että uudistukset menevät vl:ssä läpi, ensin tuli koulu-tv-kielto, joka myöhemmin kumottiin. Sitten tuli kirkkokuorokielto, joka ei vissiin enää ole voimassa.
    Taputtaminenkin on ollut joskus syntiä, mutta uudistusten myötä saa taputella. Kitaran soittokin on tuomittu jossain päin Suomea vl:ssä, mutta nykyaan kuuluu olevan sallittua.

    Syntikäsitys muuttuu, usko ja oppi muuttuvat, aika kuluu eteenpäin ja päättäjät vaihtuvat, joten oppikin näyttää muuttuvan samassa tahdissa. Historia on tosi mielenkiintoista.

    Äänestä

  • tulevat ja menevät kirjoitti:

    Kyllä historia osoittaa että uudistukset menevät vl:ssä läpi, ensin tuli koulu-tv-kielto, joka myöhemmin kumottiin. Sitten tuli kirkkokuorokielto, joka ei vissiin enää ole voimassa.
    Taputtaminenkin on ollut joskus syntiä, mutta uudistusten myötä saa taputella. Kitaran soittokin on tuomittu jossain päin Suomea vl:ssä, mutta nykyaan kuuluu olevan sallittua.

    Syntikäsitys muuttuu, usko ja oppi muuttuvat, aika kuluu eteenpäin ja päättäjät vaihtuvat, joten oppikin näyttää muuttuvan samassa tahdissa. Historia on tosi mielenkiintoista.

    Täytyy myös muistaa baskeri, postilaatikko, väärän puolueen kannattaminen ja sivustatäytettävä pesukone, muutamia mainitakseni. Myös nämä ovat olleet syntilistalla joskus, mutta ilmeisesti uudistushenkiset ovat saaneet sanansa läpi srk:ssa ja nuokin on ajansaatossa poistettu.

    Äänestä

Ei täällä niinkään vanhoillisuudesta olla oltu huolissaan, vaan perinnäissääntöihin juuttumisesta ohi Jumalan sanan. Jotka tästä ovat täällä keskustelleet, uskovat nimeomaan muuttumattomaan Jumalan sanaan eikä alati muuttuviin ihmiskäskyihin.

Ihmiskäskyihin takertuneita ja niiden päälle autuuttaan rakentavia, kuten ilmeisesti avaajakin, kehottaisin itseään liittymään isoesikoisiin, joiden opillinen näkemys on samanlainen.

Jumalan sanassa pitäytyvät ja sen varoitukset vakavasti ottavat ovat Jumalan valtakunnan ydintä, eivät mitään "eriseuraisia".

Äänestä
  • Itse en ole seurakunnan ohjeita kokenut mitenkään rajoittavina tekijöinä. Olen ymmärtänyt ne neuvot ikäänkuin ohjenuoraksi, joita voi käyttää tienviittana epävarmoissa tilanteissa. Omantunnon ääntähän kukaan ei kiellä kuuntelemasta.

    On ihmisiä, jotka esim. musiikillisesti lahjakkaina haluavat silti pidättäytyä liiallisesta itsensä kehittämisestä siksi, että kokevat sen tien vaaralliseksi.

    Uskoisin, ettei sieltä musiikkikokouksestakaan (josta itse en tosin ole edes kuullut), anneta mitään ehdottomia määräyksiä miten uskovaisen tulisi toimia. Minä olen vastaavista tilanteista kuullut vain neuvoja siitä, mikä olisi sopivaa ja mikä ei. Olen saanut myös perusteluita näille neuvoille.

    Äänestä

ettei tarvitse "tiukkapipojen" moralosointia kärsiä. Saatte omassa piirissänne viettää ihan millaista elämää ikinä haluatte. Ottakaa tilaisuudesta vaarin ja tehkää oma vapaa yhteisönne!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kannustinloukku kirjoitti:

On ollut mielenkiintoista lukea valitusta siitä, että miten vanhoillislestadiolaisuudessa ollaan niin vanhoillisia, ettei mikään uudistus mene läpi. Keskustelutilaisuudet menee annetun kässärin mukaan jne.


Tuli mieleen, että miksi ette perusta uutta herätysliikettä? Baseline vl:stä, mutta ilman vanhoillisuutta. Nuoria boheemeja johtokuntiin, muutoksille tilaa ja avoimia keskusteluita ilman käsikirjoituksia. Antaa muutosten tuulten puhaltaa uuden hengellisyyden näyttäessä suuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu