Äitini meni naimisiin melkoisen nuorena, ja saikin heti kolme tyttölasta, joista minä olen vanhin. Avioliitto alkoi hyvin, mutta nuoremman lapsen syntymän jälkeen isä alkoi ryyppämään rankasti. Isä oli perheen elättäjä ja äiti oli kotona. Rahat menivät järjestään isän juomiseen.
Isä oli ankara muutenkin. Meille lapsille hän piti iltaisin pitkiä mielivaltaisia puhutteluja, emmekä tienneet miksi, olimmeko tehneet jotain väärin. Vanhempieni välit tulehtuivat todella pahaksi. Tappelujen ajaksi menimme siskojen kanssa aina ulos tai yläkertaan. Oli hirvittävää ja turvatonta nähdä äidin itkevän tai pakenavan isää metsään.
Äiti olisi halunnut mennä parisuhdeterapiaan, mutta sehän ei isälle sopinut. Perheen sisäisiä asioita kun ei ulkopuolisille kerrota. Äiti kävi iltaisin seurakuntamme papin kanssa juttelemassa ahdistuksestaan. Isä oli sairaalloisen mustasukkainen ja illat päättyivät aina riitelyyn. Lopulta äiti sai tarpeekseen ja pisti eron vireille. Tämä oli sitä aikaa kun piti vielä todistaa toinen syylliseksi eroon, eli koko prosessi oli todella raskas koko perheelle.
Eron jälkeen koko elämämme muuttui. Äiti opiskeli itselleen ammatin, pystyäkseen elättämään meidät yksinhuoltajana. Muistan aina miten äiti ihmetteli ensimmäistä palkkaansa, että näin paljon jää rahaa perheelle! Parin vuoden ajan hän kävi vieä seurakuntamme papin juttusilla, koska avioero tietysti painoi mieltä. Vieläkin hän jaksaa (25 vuoden jälkeen) puhua asiasta meille lapsilleen.
Äitini ei ole mennyt uusiin naimisiin, ja elää onnellista elämää omistusasunnossaan. Meistä lapsista hän kasvatti tasapainoisia aikuisia.
Olemme ev.lut. perhe, mutta tuli tässä vain mieleen, että millainenkohan olisi ollut meidän perheemme kohtalo, jos olisimme olleet vl-yhteisössä. Äiti olisi varmaan karkoitettu yhteisöstä, eikä papin juttusille olisi ollut menemistä. Mikäli vanhempani taas eivät olisi eronneet, olisi varmasti tullut ruumiita jossain vaiheessa. Itselläni oli todella rankka murrosikä, ja jos isä olisi ollut silloin kuvioissa, olisin todennäköisesta karannut kotoa.
Nyt kaikki kävi paremmin kuin hyvin. Jopa lapsen näkökulmasta ajatellen ero oli todellakin helpotus ja oikea ratkaisu.
Isä oli ankara muutenkin. Meille lapsille hän piti iltaisin pitkiä mielivaltaisia puhutteluja, emmekä tienneet miksi, olimmeko tehneet jotain väärin. Vanhempieni välit tulehtuivat todella pahaksi. Tappelujen ajaksi menimme siskojen kanssa aina ulos tai yläkertaan. Oli hirvittävää ja turvatonta nähdä äidin itkevän tai pakenavan isää metsään.
Äiti olisi halunnut mennä parisuhdeterapiaan, mutta sehän ei isälle sopinut. Perheen sisäisiä asioita kun ei ulkopuolisille kerrota. Äiti kävi iltaisin seurakuntamme papin kanssa juttelemassa ahdistuksestaan. Isä oli sairaalloisen mustasukkainen ja illat päättyivät aina riitelyyn. Lopulta äiti sai tarpeekseen ja pisti eron vireille. Tämä oli sitä aikaa kun piti vielä todistaa toinen syylliseksi eroon, eli koko prosessi oli todella raskas koko perheelle.
Eron jälkeen koko elämämme muuttui. Äiti opiskeli itselleen ammatin, pystyäkseen elättämään meidät yksinhuoltajana. Muistan aina miten äiti ihmetteli ensimmäistä palkkaansa, että näin paljon jää rahaa perheelle! Parin vuoden ajan hän kävi vieä seurakuntamme papin juttusilla, koska avioero tietysti painoi mieltä. Vieläkin hän jaksaa (25 vuoden jälkeen) puhua asiasta meille lapsilleen.
Äitini ei ole mennyt uusiin naimisiin, ja elää onnellista elämää omistusasunnossaan. Meistä lapsista hän kasvatti tasapainoisia aikuisia.
Olemme ev.lut. perhe, mutta tuli tässä vain mieleen, että millainenkohan olisi ollut meidän perheemme kohtalo, jos olisimme olleet vl-yhteisössä. Äiti olisi varmaan karkoitettu yhteisöstä, eikä papin juttusille olisi ollut menemistä. Mikäli vanhempani taas eivät olisi eronneet, olisi varmasti tullut ruumiita jossain vaiheessa. Itselläni oli todella rankka murrosikä, ja jos isä olisi ollut silloin kuvioissa, olisin todennäköisesta karannut kotoa.
Nyt kaikki kävi paremmin kuin hyvin. Jopa lapsen näkökulmasta ajatellen ero oli todellakin helpotus ja oikea ratkaisu.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Riippuu paljolti siitä keneltä tätä asiaa kysyt. Kysytkö niiltä, jotka ovat jo vähän elämää nähneet ja ymmärtävät että aina ei voi kohtaloaan valita. Jotka ymmärtävät että elämä ei aina jaa korttejaan oikeudenmukaisesti, joskus on tehtävä itsensä ja lastensa varjelemiseksi ratkaisuja, joita periaatteessa ei pidä oikeina. Vaikka on mennyt avioliittoon periaatteenaan, että se on elinikäinen liitto, voi tulla tilanteita joissa ero on ainoa vaihtoehto. Vai kysytkö niiltä jotka ovat ottaneet tuomarin roolin ja sen enempää asiaan perehtymättä jakavat tuomioitaan ajattelematta, onko heillä siihen sen kummempia valtuuksia. Mielestäni nämä ihmiset ovat niitä suurimpia rakkauden rikkojia, eivät nämä ihmiset jotka eivät muunlaista ratkaisua elämänsä suojelemiseksi voi tehdä.
Luin jokin päivä sitten tältä palstalta viisauden, joka mielestäni ansaitsee tulla toistetuksi. "Älä arvostele ketään ennenkuin olet vähintään pari viikkoa kulkenut hänen kengissään", ei välttämättä sanatarkasti mutta ajatus oli tuo. Asia on juuri noin. Emme voi tietää mitä kenenkin julkisivun takaa löytyy. Joskus voi olla hyvinkin tärkeää varjella julkisuuskuvaa virheettömänä, tämä on jopa tyypillistä monessa tapauksessa. Ne tosi mukavat miehet ja naiset saattavat olla todellisia pirttihirmuja kotioloissa. Toki räikeimmät väkivaltatapaukset eivät pysy salassa kovin pitkään.
Hei, hyvä kirjoitus sinulla. Lisään kuitenkin, että valitettavasti suurin osa väkivaltatilanteista ei tule koskaan viranomaisten tietoon eikä juuri kenenkään muunkaan, vaan yleensä (nainen ja lapset) kärsivät vuosikausia salaa kenenkään tietämättä. Jotkut jäävät väkivaltasuhteeseen loppuiäkseen, jotkut kuolevat perheväkivallan seurauksenakin.
Esim. poliisin tietoon tulee tuskin puoltakaan todellisista määristä tapauksia, eikä kaikki kotoaan paenneet naisetkaan tee koskaan rikosilmoitusta puolisostaan. Paljon on siis väkivaltaa salassa tapahtuvaa.
Itse autoin erästä naista kerran erojutuissa väkivaltaisesta miehestään, kun mies kävi aina käsiksi naiseen ja ero piti tehdä niin, että vaatelaukut pakattiin miehen ollessa töissä ja muuttaa sillä välin. Tällaisia kertomuksia on useita olemassa ja siitä voi lukea erilaisista perheväkivallasta kertovista teoksista, raporteista ja sosiaalialan kirjoista. Tämä nainen ei halunnut syyttää miestään mistään joten juttu jäi meidän kahden väliseksi keskusteluksi. Kirjallisuuden perusteella tällaisia tapauksia siis on muitakin, ettei ne mene ikinä poliisin tietoon.
Puututaanko siihen?
Suomen laki on sama kaikkia Suomessa asuvia kohtaan.
Jolleivat synnistä.
Isäsi on ollut ilmeisesti hyvin ahdistava ihminen ja mustasukkaisuudessaan myös väkivaltainen. Jos ongelmia ei hyväksy eikä käy korjaamaan, on yhteiselämä varmasti lähes mahdotonta. Parannuksen tielle olisi isäsikin täytynyt nöyrtyä. Lähteä asioita korjaamaan.
löytäminen on melko hankalaa tuossta mielentilassa. Jumala ei sitä ihmiselle tyrkytä, vaan ihmisen täytyy itse tehdä aloite ja Jumala on vastassa. Mutta luuletko että kaikki ihmiset ovat tarkoitettuja uskovaiseksi? Einstein? Tuskinpa maailma olii tällainen, jos Einstein olisi ollut uskovainen. Eikä sinullakaan olisi kenties harrastustasi, mitä sanot? oliko tämä Jumalan tarkoitus. Et mieti asoita loppuun my friend.
Kyllä mustasukkaisuus on vakava sairaus, eikä siitä vaimoa sovi syytellä, jos mies on mustasukkainen ja alkoholisti. Alkoholismi on kaiketi myös sairaus, toki ryyppääminen voi johtua muustakin, mutta ei se vaimo sitä viinaa kurkusta alas miehelle kaada. Eikä se miehen väkivaltainen käytöskään kovin tervettä ole! Hoitoon tullaiset pitäisi saada, siis lääkäriin, ei mihinkään hengellisille "hoitomiehille".
Mistä sinä tiedät, mikä Einstein oli, näitkö hänen sydämeen? Einstein ei ollut jumalankieltäjä. Luepa historianläksysi uudelleen.
Ongelmat kyllä kulminoituivat isän juomiseen ja todella vaikeaan luonteeseen. Järkipuhe ei siinä tilanteessa auttanut pätkääkään. Olisiko äitini ja etenkin meidän lasten pitänyt isäni synnistä kärsiä, koska isällä ei ollut aikomustakaan muuttaa käyttäytymistään mihinkään suuntaan? Korkeintaan kankkuspäisään saattoi itkeskellä katumustaan, mutta tilanne pysyi aina vain ennallaan.
Isäni juo edelleen ja käyn joskus häntä katsomassa. Hän on kuitenkin ainoa isäni, vaikka kunnioitusta häntä kohtaan onkin hankalaa tuntea.
Täällä on ollut ilahduttavan sympaattisia kirjoituksia perheemme tilannetta kohtaan, kitoksia vastauksista! Ilmeisesti alkuperäinen ajatukseni vl:n tuomitsevasta suhtautumisesta avioeroon on ollut jossain määrin virheellinen.
Esim. meidän tilanteessamme minusta olisi todella epäoikeudenmukaista tuomita äitini "huorintekijäksi" vain sen takia että hän haki avioeroa, koska nimenomaan isäni teki perheemme elämästä helvetin.
Uskon ja ymmärrän kyllä sen...
Mutta kyllä jokainen ihminen omistaa kuolemattoman sielun jonka Jumala haluaisi pelastukseen johdattaa! Suurin osa ihmisistä ei vain siitä kutsusta välitä, kaikki muu on tärkeämpää ja voidaan jopa ajatella, että ehdin minä myöhemminkin vielä parannukseen nöyrtyä. Mutta silloin voi olla jo etsikon aika ohitse ja takaisin ei pääse vaikka olisi suuri halukin.
Eli mielestäni ymmärsin tai mietin käsiteltävää aihetta/avausta suhteellisen tarkasti. Tämä varmaan selventää jos jotain jäi epäselväksi.
Hei
Viestisi oli hienoa avointa tekstiä. Itse olen eronnut mies, mutta en omasta tahdostani. Uskonnollista painostusta minä en ole koskaan joutunut kokemaan, vaan vanhempani (jotka ovat perus ev.lut. uskovaisia eivät vl:a) ymmärsivät ja auttoivat.
On todella järkyttävää että näissä vl-piireissä ylimielisesti moralisoidaan toisten elämää. Ja ennenkaikkea: ei ymmärretä elämän mukanaan tuomia ongelmia ja niiden taustoja.
Luulen että tämä avioeroasia on vl-piireille valtakysymys. Miehet käyttävät vl-uskoa aseena oman valta-asemansa säilyttämiseksi.
taidat puhua unissasi otahan enemmän selkoa näistä asioista ennen päästät suustasi ulos
elää väkivaltaisessa avioliitossa. ei edes uskon takia. Olen aina ollut tätä mieltä ja tulen aina olemaan. Kannattaa pelastaa mitä pelastettavissa on. Itse en miettis kyllä jos oma ukko hakkais että lähdenkö. Vaikka kuka sanois mitä niin lähtisin...
johon kalikka kalahtaa!
mitään kun niskakarvat nousee pystyyn kun kuulen väkivalta tapauksia... Eräs ystäväni kertoi oman isänsä väkivaltaisuudesta. Myös insesti kuului kuvioon. Silti kaikki eivät ole tänäkään päivänä hyväksyneet äidin tekoa koska äiti on asumuserossa. Onneksi äidillä on uskovaisia tukihenkilöitä (mm. vl-pappi) jotka ovat tukeneet tässä ratkaisussa. Aikuinen nainen sanoikin että eikö ihmiset ymmärrä että isä voi tappaa äidin. Kuka siitä kantaa vastuun jos niin kävisi? Minusta vastuu pitää ottaa jo aikaisemmin ja pelastaa mitä pelastettavissa on. Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta tuhota ihmis elämä esim. insestillä. Kalikka kalahti tähän koiraan siksi koska väkivalta kohdistuu usein juuri kaikista avuttomimpiin vahvemman taholta. Kuka nyt isomman kimppuun hyökkäisi.
tosi vaikeaa joskus, ja silti päämäärä on alusta asti ollut, että ei erota. Eikä koskaan halua sellaista asiaa myöntää, että on väärä valinta. Eikä hyväksy sellaista ajatustakaan edes eajatuskena koskaan.
Koska he uskovat, että rakkkaus on sitä; Että kaikki se kestää, kaikki sek kärsii jne. Ja että asiat kannattaa selvittää.
Vaikka puoliso ei aina nöyrtyisikään toisen tahtoon, kannattaa kompromissejakin tehdä, eikä ottaa avioeroa kuten...
opettaa lapselle, että isä on paha. Ja voi vielä olla its osasyyllinen siihen. Niin lapset uskoo sen.
Se täytyy kuitenkin muistaa, että tässä on kahdesta ihmisestä kysymys. Että syy ei ole varmaan aina siinä miehessä.
Se kapakkaan menokin voi johtua jostakin. Esim. turhautumisesta, jos miehellä ei ole koskaan mitään sanomista.
En usko millään, että miehessä on aina syy eroon.Se alkoholi voi johtua siitä, että mies on pettynyt avioliittoon ja aviokummpaaniin, eikä ole ollut edes mahdollisuutta selvittää asioita.
Sitä paitsi jos nainen ei ymmärrä, että asiat voi kehden kesken puhua, harva mies haluaa kolmatta ratasta väliin.
Nainen sen sijaan puhuua miehestä aina ja kaikkialla, että miten mies ei ymmärrä. Vaikka mies yrittäis kuinka, eikä edes itse puhu naiseta.
Ja mies voi joutua puolustamaan itseään. Ja nainen itkee jos ei saa aina tahtoaan läpi. Ja lapset luulevat sitteen, että mies on paha.
Ja jostakin sekin johtuu, että suomalaiset miehet tekee niin pajon itsemurhia. Suomalaisella naisella on vahva ja hallitseva luonne. Eikä sellaisella onnellista avioliittoa perusteta, jos ei itse voi antaa yhtään periksi. Vaan omasta mielestä on aina oikeassa.
puolitiessä asioissa vastaan toista osapuolta.
Ei sellaista voi selvittää, mistä kaikki on alkanut ja mikä sen on aiheuttanut, todetaan vaan että vika on yksin miehessä mutta hänen puolisonsa puolestaan on täysin syytön ja viaton "uhri".
Äitini ei todellakaan opettanut meille että isä olisi paha. Kai meillä lapsilla oli omatkin silmät päässä, vaikka pieniä olimmekin. Jälkeenpäin ymmärsin että isä oli perinyt oman käyttäytymismallinsa kotoaan, jossa oli erittäin ankara kasvatus. Tämän takia hän varmaan nöyryytti meitä lapsiakin vaikka mitään pahaa emme olleet tehneet.
Isä ei ollut kapakkamiehiä, vaan ryyppäsi kotona aina työpäivän päätteeksi. Olisi ollutkin helpompaa jos hän olisi istunut iltaa jossain muualla kun kotona.
Isä oli perheemme diktaattori ja mussolini. Kaikki tehtiin niinkuin isä käski, vaikka hommassa ei olisi ollutkaan mitään järkeä. Helvetti pääsi irti jos hänelle sanoi poikkipuolisen sanan tai vain jotain minkä hän omassa päässään tulkitsi nurinaksi.
Isä ei ollut halukas mihinkän kompromisseihin, eikä halunnut tehdä avioliiton pelastamiseksi yhtään mitään. Johan kerroin ettei hän suostunut avioliittoterapiaankaan. Isälle ainoa ongelmanratkaisu oli pullo.
En kirjoituksellani halunnut yleistää millään tavalla sitä, että avioeron syy olisi aina miehessä, tai yleensäkään vain toisessa puolisossa. Harvemminhan niin onkaan. Mutta näin oli meillä. Jos tuntisit äitini, tietäisit ettei hän koskaan provosoi ketään eikä suutu turhista, jos suuttuu yleensä koskaan. Hän on kiltein tuntemani ihminen.
Kunnioitan äitiäni erittäin suuresti sen takia, että uskalsi lähteä avioliitosta aikana, jolloin ei monia avioeroja vielä ollut. Uskalsi pelastaa oman ja lastensa elämän ja astua tyhjän päälle. Sisukkaasti opiskeli ammattiin ja elätti meidät lapset. Avioero on suurin, kannattavin ja vaikein ratkaisu mitä hän on koskaan elämässään tehnyt.
kehotettu ottamaan asumusero.
Eikö olisi voinut riittävästi haukkua puolisoaan nettipalstallaan?