Olen alkanut yhtä äkkiä pelätä kaupan kassoja.pelkään kun otan rahoja takaisin että kassaneiti katsoo minua ja laln täristä.sitten pelkään kun joku tulee taakseni,alkaa pyörryttään.olen 42 vuotias äiti.olen alkanut karttaa kauppoja,mutta ruokaa on pakko ostaa lapsille.olen aina ollut jännittäjä,mutta tämä on tullut nyt uutena IHANUUTENA!kertokaa,joilla sama vika,miten selviätte kassojen ohi.
kaupan kassalla
pyörryttää
81912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ja tullut siihen tulokseen, että mitä haittaa jos kassaneiti tuijottaa jos vapisen ja tärisen.
Tottakai kaikki ajattelee ekaksi, että onpa tuolla "mummolla" tolkuton krapula. Ei se minuu haittaa, koska pääasia on se, että itse tietää mistä "vaiva" johtuu.
Älä suotta pelkää. Joskus itsekin jouduin juokseen kassalta ostokset maksamatta pakoon.
Mulla helpottaa, kun otan lapsen/lapsia mukaan. Niiden kanssa voi sitten höpötellä ja naureskella, jotenkin vie sen kassakammon pois ajatuksista ja pääsen kassan ohi.
Ja muutaman kerran, kun onnistuu tolla tempulla, menee aikoja, että en muistakaan jännittää.
Moi!
Et ole ainut, joka kärsii samaisesta tilanteesta. Sinulla saattaa olla paniikkihäiriö, mene lääkäriin, koska oireet todennäköisesti pahenevat. Epäilisin, että mietit asiaa jo kotona ja kauppaan tullessa, et pysty muutakuin ajattelemaan kassalle tuloa. Vaivaan on hyviä lääkkeitä, joten rohkeasti vain hakemaan apua.
Masennuslääkitystä ssri:tä vai jotain tehokkaampia?
Moi!
Luulisin lääkärin ensin kokeilevan ssri jotain rauhoittavaa tai propral. Pahoissa paniikkitiloissa sekä jännitystiloissa kokeillaan ssri ja propralin tilalla. Xanoria=alprox ym. kauppanimiä, jotka ovat rauhoittavia lääkkeitä. Älä säikähdä, vaikka jotkut käyvät heti moralisoimaan näitä lääkkeitä. Todennäköisesti sairautesi pahenee, jos sitä ei saada nyt poikki. Tiedän monia ihmisiä, jotka syövät niitä loppu elämän, ja pystyvät tällätavoin elämään normaalia elämää. Älä itse muuttele annoksia ja pysy saman lääkärin hoidossa.
Myyjänä tiedän, että ihmiset suhtautuvat todella eri tavoin maksutilanteeseen. Toiset hermostuvat hirveästi, jos se tarvittava kymmensenttinen ei heti osu lompakosta käteen, kun taas toiset kaikessa rauhassa kaivelevat vielä taskunsakin eivätkä kiusaannu mistään. Aika usealla kuitenkin kädet tärisevät ja kasvot punoittavat. Enpä suoraan sanoen kauheasti ihmisten ominaispiirteitä hämmästele, kun siinä kaiken on jo nähnyt. Toiset eivät pidä huomion keksipisteenä olemisesta ja sillä hyvä, myyjä kyllä varmasti tietää sen.
Mutta apua on tosiaan hyvä hakea aina, kun jokin asia itseä kiusaa.
Minäkin olen aina ollut jännittäjä, välillä vähemmän joskus enemmän. Viimevuosina on tilanne huononnut ja nyt vihdoin ja viimein päätin kokeilla ssri-lääkettä. Vähän aikaa olen syönyt ja kyllähän ne auttaa. Ihana tunne, kun voi mennä kauppaan tai mihin tahansa ilman, että pitää suunnitella sitä tuntitolkulla etukäteen ja jännittää. Minäkin joskus käytin lasta apuna tuossa tilanteessa, silloin ne sujuivat hyvin, mutta nyt ei enää lapsi haluakaan olla äidin kädessä kiinni tms :) Ongelma on siinä, että jos annat sen jatkua ja sillä tavoin pahentua, että rupeat välttelemään, koska tilanne on niin inhoittava vaikka siitä selviäisikin, ongelmasi pahenee. Joten hae ajoissa apua. Rauhoittavat lääkkeet, propral, minäkin kokeilin, mutta ongelma oli siinä, että piti niin suunnitella kaikki. Nyt voi mennä rauhallisin mielin, vieläkin jonkin verran jännittää, koska jännittämisestä on tullut automaattinen tapa, mutta kun kauheaa tärinää ja sydämentykytystä ei tulekaan, sitä pikku hiljaa oppii siihen, että ei ole pelättävää.
Älä jää yksin ongelmasi kanssa :)
Siihen löytyy ratkaisuja, miksi kitua ja pelätä, kun voi elää normaalistikin. Voihan sitä kokeilla kaikenlaista, mutta lääkkeitäkään ei tarvitse pelätä.
Vuosia sitten eron jälkeen minäkin aloin yhtäkkiä pelkäämään kaikkia sosiaalisia tilanteita. Olin aina ollut avoin ja ulospäinsuuntautunut - reipas tyttö, ja nyt sitten iski tuollainen pelko. Töistä en pystynyt (enkä halunnut olla pois), niin menin heti työterveyslääkärin luokse ja pyysin lääkettä jaksamiseen. Sanoin, että anna sellaiset lääkkeet, että alkuun päästään.
Aluksi joudin käyttämään rauhoittavia ruokaostoksia tehdessä melko pitkään. Sitten aloin tietoisesti treenamaan jännittäviä tilanteita lääkkeiden avulla. Kävin kaupassa kattelemassa ja ostin vain jotain pientä. Sitten aloin vähentämään rauhoittavaa lääkettä ja siirryin probraaliin. Probraalin voimalla sitten tein samoja kauppakierroksia ostaen jotain pientä. Pikku hiljaa alkoi varmuutta tulla jopa isompien ostosten tekoon beetasalpaajan avulla. Ilman lääkkeitä en itse olisi päässyt yli kauheasta pelostani. Vieläkin ollessani väsynyt, pelko tulee mieleen aika ajoin.