Reippaasti on mennyt olutta viime aikoina. Alkoi tökkiä, mutta melko tavalla kestää palautuminen. Nyt kolmatta päivää ilman,mutta ei tää vielä ihan tavanomainen tila taida olla.
Ehkä tyhmiä mietin, mut tuli mieleen, kun joskus joku ”alan asiantuntija” on sanonut, että parempi vaikka lopetellessa ottaa pullo tai pari ja vähennellä siitä, kuin kertaheitolla lopettaa.
Osaisiko kukaan sanoa, mikä on ”paras” tapa, kun kyseessä pitkään jatkunut juominen?
Toivoisin asiallisia vastauksia.
alkon vähentäminen mielessä
3
415
Vastaukset
- Bimbsa
Se on vissiin itsensä huijaamista tuo "tasareitten" otto.
Jos olo kamalan paha niin lääkäri varmaan vois auttaa mutta johtaako apu sitten riippuvuuteen lääkityksestä.
Sulla jo kolmas päivä ilman joten hengissä varmaan pysyt ja tärinät lähtee piakkoin.
Ulos raittiiseen ilmaan, lue jotain hyvää kirjaa tai keksi muuta rauhallista tekemistä. Homma ei ole ihan yksiselitteinen. Ikä, kunto, ja juomisen pituus sekä määrät vaikuttavat.
Nuorempana toipuu rajustakin kännäämisestä laakista lopettaen vuorokaudessa, mutta myöhemmin iän myötä saa kärsiä tosi kauan.
Itse olin touko-ja kesäkuun jollaisessakin hönössä, ja laakista lopettaminen olisi ehkä käynyt hengen päälle, siis vakavasti puhuen.
Loiventaminen on vaikeaa kun meinaa väkisin uudelleen tulla tulet pannuun, mutta onnistuessaan, siis hitaasti määriä vähentäen muutama päivä, loiventaminen on oikeastaan juopon ideaalikonsti päästä pahimmista olotiloista yli, ja lähes normaaliin kuntoon. Onnistuu harvoin - ainakin minulla.
Sinun tapuksessasi, kun olet jo ollut kolme päivää ottamatta, menet koko ajan parempaan suuntaan, ja mihinkään loivennuksiin ei kannata (enää) ryhtyä.
"Kärsimykset jalostavat."- .................
Aivan oikein,vaarallinen tila on ohi n.3vrk,tietysti vähä vaihtelee.Viinakrampin saa estettyä pienellä loivennuksella n.sixpäkki ekana 3plo tokana suolaa ja vitamiineja,sillä tulee kuntoon,pääsee sitte kohta taas ryyppäämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961545- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403951- 163910
- 57762
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642