useamman synnyttäneet

sitä vaan mietin että jos eka lapsi on ollu yliaikanen ni onko teillä muutkin lapset syntyneet yliaikaisina?
Esikoinen oli 2 viikkoo yliaikanen ja neuvolantäti sano kerran ku koitteli kohtua tost mahan päältä et sulla on tosi tilavat lantiot....mietin että voiko se olla syynä siihen että lapsi mahtuu pidempään olemaan ja kasvamaan ja näin syntyy yliaikasena.
Kakkosen laskettu aika on 13.12. ja tosi typerää jos menee samalla tavalla yli ni ollaa sitte jouluaatto sairaalassa ja pistetää esikoinen mummolaa. Ois niin kiva viettää joulua pojan kanssa.
334247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Itse odotan toista lasta rv.39 2 ja esikoinen syntyi minullakin sen kaksi viikkoa yliaikaisena. Kovasti tässä jännätään meneekö käynistykseen (luultavasti menee). Oma äitini on synnyttänyt viisi lasta joista vain viimeisin tajusi syntyä itsestään, muut on käynnistetty 2vko:a yli! Joillakin synnytys ei vaan lähde käyntiin, mutta luulen että yleensä seuraavat lapset syntyvät itsestään.

Äänestä
  • meidän äiti on synnyttäny kolme lasta mutta hänellä ensimmäinen tuli melko ajallaan ja 2 seuraavaa käynnistettii yliaikisuuden takia.

    Äänestä

melkeispä kaikilla ensisynnyttäjillä yli lasketunajan. Sitten seuraavilla kerroilla tuo laskettuaikakin on lähempänä totuutta...

Äänestä

meni sillä lailla,että ensimmäinen syntyi viikolla 37 5,ihan itsestään ensin meni vesi,sitten käynnistettiin illalla..
sitten toinen meinasi tulla 3 kk etuajassa,mutta meni kuitenkin 4 päivää lasketun ajan yli..
että nyt tästä kolmannesta on todella vaikea ennustaa.. toisaalta tuntuu ,että meinaa tulla taas ennen aikojaan,mutta sitten taas tuntuu ,että yli se varmaan menee..
miten noista voi tietää...?

Äänestä
  • ensimmäinen lapseni syntyi 14päivää etuajassa nyt odotan toista ja toivon mukaan tämäkin syntyy ennen aikojaan. itse olen myös syntynyt 2viikkoa etukäteen joten aivan kuin se menisi geeneissä.

    Äänestä

  • mimiimi kirjoitti:

    ensimmäinen lapseni syntyi 14päivää etuajassa nyt odotan toista ja toivon mukaan tämäkin syntyy ennen aikojaan. itse olen myös syntynyt 2viikkoa etukäteen joten aivan kuin se menisi geeneissä.

    hassusti perää,sillä tämä ensimmäinen tyttäreni syntyi samalla lailla etuajassa kuin minä olen syntynyt,ja meillä oli kokoeroa vain 50 grammaa.

    =D

    Äänestä

  • mimiimi kirjoitti:

    ensimmäinen lapseni syntyi 14päivää etuajassa nyt odotan toista ja toivon mukaan tämäkin syntyy ennen aikojaan. itse olen myös syntynyt 2viikkoa etukäteen joten aivan kuin se menisi geeneissä.

    Ennenaikainen=keskonen.

    Tarkoitatko kuitenkin, että 14 päivää ennen laskettua aikaa?

    Et taida oikeasti toivota, että saisit keskosen.....

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    Ennenaikainen ei ole aina sama kuin keskonen!! Kannattaisi ottaa vähän selvää, ennenkuin tulee toisia "valistamaan" väärällä tiedolla!!

    Jos raskaus päättyy ennen 37 viikkoa, silloin puhutaan ennenaikaisuudesta. Kuitenkin vain ennen 36 raskausviikon päättymistä syntyneestä lapsesta puhutaan keskosena. Ja lisäksi vielä täytyy syntyvän vauvan paino olla alle 2,5kg, jotta hänet luokiteltaisiin keskoseksi.

    Eli jos vauva syntyy rv 36 0 - 36 6 välisenä aikana hän ei ole keskonen vaan ennenaikainen lapsi! :P

    Äänestä

  • ei aina keskonen kirjoitti:

    Keskosuudesta on kyse, jos lapsi syntyy raskausviikkojen 22 ja 37 välillä.

    Eli 22 0 ja 36 6 välillä syntynyt on keskonen...

    Sun kyllä tosissaan kannattaisi tarkastaa noi sun niin "oikeat" tiedot, ennen kuin teet itsestäsi typerämmän kuin oletkaan. Tässä pari linkkiä, joista voit tarkistaa keskosuuden ja ennenaikaisuuden määritelmät.

    Ennenaikaisuus:

    http://www.nettineuvo.fi/nettineuvo/fi/01_Aeitiys_ja_isyys/05_Raskaus/01_Normaali_eteneminen/index.jsp

    Keskosuus:

    http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/keskosuu.htm

    Juu kyllä siinä on painoraja oleellinen..

    Serkkuni kaksoset syntyivät ennenaikaisesti (en muista viikkoa) mutta vain toinen oli keskonen, koska olivat eripainoisia!

    Äänestä

  • tosissaan tarkistaa tiedot! kirjoitti:

    Sun kyllä tosissaan kannattaisi tarkastaa noi sun niin "oikeat" tiedot, ennen kuin teet itsestäsi typerämmän kuin oletkaan. Tässä pari linkkiä, joista voit tarkistaa keskosuuden ja ennenaikaisuuden määritelmät.

    Ennenaikaisuus:

    http://www.nettineuvo.fi/nettineuvo/fi/01_Aeitiys_ja_isyys/05_Raskaus/01_Normaali_eteneminen/index.jsp

    Keskosuus:

    http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/keskosuu.htm

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskonen

    Keskosuudesta on kyse, jos lapsi syntyy raskausviikkojen 22 ja 37 välillä.

    Eli vieläkin olen oikeassa

    22 ja 37 välillä tarkoittaa 22 0 ja 36 6.

    Joten älä enää viitsi keksiä satuja ja väittää itsestään selvää asiaa muuksi, ok?

    JA Ei tarvitse olla painoltaan että viikoiltaan keskonen, että luokitellaan keskoseksi......ymmärrätkö?

    Äänestä

  • - - - - kirjoitti:

    Juu kyllä siinä on painoraja oleellinen..

    En ole maininnut sanallakaan mistään painosta viestissäni, johon vastasit...

    Äänestä

  • tosissaan tarkistaa tiedot! kirjoitti:

    Sun kyllä tosissaan kannattaisi tarkastaa noi sun niin "oikeat" tiedot, ennen kuin teet itsestäsi typerämmän kuin oletkaan. Tässä pari linkkiä, joista voit tarkistaa keskosuuden ja ennenaikaisuuden määritelmät.

    Ennenaikaisuus:

    http://www.nettineuvo.fi/nettineuvo/fi/01_Aeitiys_ja_isyys/05_Raskaus/01_Normaali_eteneminen/index.jsp

    Keskosuus:

    http://www.saunalahti.fi/kup/syndroma/keskosuu.htm

    Ja kerrotko millä perusteella erotat keskosen ja ennenaikaisen?

    Keskosuuden määritelmä ja ennenaikaisuuden määritelmä= sama asia, molemmat viikkojen 22 0-36 6 välissä.

    UNDERSTAND?

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    Keskosuudesta on kyse, jos lapsi syntyy raskausviikkojen 22 ja 37 välillä.

    Eli 22 0 ja 36 6 välillä syntynyt on keskonen...

    Realniina on täysin oikeassa tuossa keskosuuden määrittämisessä. Lapsen painolla ei ole mitään merkitystä vaan raskausviikoilla kun vauva syntyy. Oma kuopus syntyi rv36 1 ja painoi 3000g silti hän on keskosena/ennenaikaisena syntynyt, samana päivänä ja samoilla viikoilla syntyi "sokerivauva" joka painoi yli 4000g ja hänetkin luokiteltiin keskoseksi papereihin.

    Äänestä

  • ##### kirjoitti:

    että saisit vähän muuta puhdetyötä. Tai osihan se kiva, kun menis sulla pari-kolme viikkoa yliaikaiseksi...

    Äänestä

  • Realnina kirjoitti:

    että saisit vähän muuta puhdetyötä. Tai osihan se kiva, kun menis sulla pari-kolme viikkoa yliaikaiseksi...

    Suututtaako noin kovasti?

    Ja lisättäköön, että Suomessa ei anneta raskauden mennä 2-3 viikkoa yliaikaiseksi, silloinhan se olisi jo rv 44-45....

    Että silleen....

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskonen

    Keskosuudesta on kyse, jos lapsi syntyy raskausviikkojen 22 ja 37 välillä.

    Eli vieläkin olen oikeassa

    22 ja 37 välillä tarkoittaa 22 0 ja 36 6.

    Joten älä enää viitsi keksiä satuja ja väittää itsestään selvää asiaa muuksi, ok?

    JA Ei tarvitse olla painoltaan että viikoiltaan keskonen, että luokitellaan keskoseksi......ymmärrätkö?

    Jokainenhan tietää, että KUKA TAHANSA voi muokata Wikipedian tekstejä, eikä sieltä siis aina välttämättä löydy ihan täsmällistä asiatietoa.

    t. sivustaseurannut

    Äänestä

  • ei aina keskonen kirjoitti:

    Ennenaikainen ei ole aina sama kuin keskonen!! Kannattaisi ottaa vähän selvää, ennenkuin tulee toisia "valistamaan" väärällä tiedolla!!

    Jos raskaus päättyy ennen 37 viikkoa, silloin puhutaan ennenaikaisuudesta. Kuitenkin vain ennen 36 raskausviikon päättymistä syntyneestä lapsesta puhutaan keskosena. Ja lisäksi vielä täytyy syntyvän vauvan paino olla alle 2,5kg, jotta hänet luokiteltaisiin keskoseksi.

    Eli jos vauva syntyy rv 36 0 - 36 6 välisenä aikana hän ei ole keskonen vaan ennenaikainen lapsi! :P

    myöntämään, mutta realniina on oikeassa. Jos lapsi syntyy ennen rv 37 (viim. 36 6), on lapsi silloin keskonen. Itselläni on keskonen ja satun tämän asian tietämään hyvin.

    Äänestä

  • joudun kirjoitti:

    myöntämään, mutta realniina on oikeassa. Jos lapsi syntyy ennen rv 37 (viim. 36 6), on lapsi silloin keskonen. Itselläni on keskonen ja satun tämän asian tietämään hyvin.

    Taitaa lähes kaikki Suomen aluesairaalat olla sitten väärässä! Aluesairaaloissa ei ole mahdollisuutta keskossynnytysten ja keskosten hoitamiseen. Tämän vuoksi niissä on mahdollisuus synnyttää vasta kun raskausviikkoja on yli 36.

    Mitenkäs tämä sitten on mahdollista, jos vielä 36 viikolla syntynyt vauva on keskonen?!

    Äänestä

  • wikipedialainen kirjoitti:

    Jokainenhan tietää, että KUKA TAHANSA voi muokata Wikipedian tekstejä, eikä sieltä siis aina välttämättä löydy ihan täsmällistä asiatietoa.

    t. sivustaseurannut

    Mutta onkin otettava huomioon useammasta lähteestä oleva tieto, eikä luottaa ensimmäiseen.

    Äänestä

  • realniina kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskonen

    Keskosuudesta on kyse, jos lapsi syntyy raskausviikkojen 22 ja 37 välillä.

    Eli vieläkin olen oikeassa

    22 ja 37 välillä tarkoittaa 22 0 ja 36 6.

    Joten älä enää viitsi keksiä satuja ja väittää itsestään selvää asiaa muuksi, ok?

    JA Ei tarvitse olla painoltaan että viikoiltaan keskonen, että luokitellaan keskoseksi......ymmärrätkö?

    että alle 24 rv syntyneet lasketaan keskenmenoksi, mikäli sikiön paino on alle 500g. jos taas sikiön paino on yli 500g jo rv 22, puhutaan keskosesta. mut noilla viikolla syntyneellä nuo mahdollisuudet selvitä on kyllä lähes nolla. ja vaikka henkiin jäisi on aivovauriovaara mitä ilmeisin....

    eli painolla on merkitystä, automaattisesti rv 22 ylittänyt ei ole keskonen. voi olla myös keskenmeno. kyllähän raskaus voidaan keskeyttääkin ihan teo:n luvalla aina rv 24 asti.

    Äänestä

  • väärässä... kirjoitti:

    niin... ja luottaisin kyllä enemmän ammattikirjallisuuteen ja ammatti-ihmisiin kuin nettipalstoihin....

    Jos lapsi syntyy ennen 22. raskausviikon päättymistä, käytetään termiä "keskenmeno", ja sen jälkeen termiä "ennenaikainen synnytys.

    Eli 21 6 viikolla synnyttäneestä ei puhuta synnytyksestä, vaan keskenmenosta.

    "että alle 24 rv syntyneet lasketaan keskenmenoksi, mikäli sikiön paino on alle 500g"

    Ja raskauden "tahallisella" keskeyttämisellä ei ole tekemistä keskenmenon kanssa. Eli jos raskaus keskeytetään rv 24, ei ole kyseessä keskenmeno vaan raskauden keskeytys.

    Ja jos jos synnytys tapahtuu normaalisti 22 rv:n jälkeen, on kyseessä ennenaikainen synnytys.

    Äänestä

  • edelliseen.... kirjoitti:

    niin... ja luottaisin kyllä enemmän ammattikirjallisuuteen ja ammatti-ihmisiin kuin nettipalstoihin....

    Jep, no mistä luulet, että niitä tietoja on internettiin lipsahtanut?

    Kyllä internet on nykyään verrattavissa ammattikirjallisuuteen, sillä samat asiat ne netissäkin ovat, ihan ammattilaisten kirjoittamina.....

    Vai onko mielestäsi vain kirjan tieto sitä oikeaa tietoa ja nykyajan maailmassa käytetty internet vain täynnä paskaa?

    Kyllä se niin on, että internet on tuotu kirjallisuuden rinnalle helpottamaan ihmisten tiedonhalun määrää, että ei tarvitse mennä kirjastoon enää välttämättä tarkistamaan kirjasta...

    Tietysti on osattava ottaa oikea tieto, eikä uskoa kaikkeen, mikä tulee netissäkään vastaan...

    että sä jaksat aina vaan olla lapsellinen pilkunviiraaja vaikka oot jo (kai?) ikäs puolesta lähempänä kolmeekymmentä ku viittätoista...

    ja siks toiseks... kukaan, ei kukaan täydellä järjellä varustettu ja vähänkään alaan koulutettu ihminen edes kehtais tunnustaa hankkivansa tietonsa jostain wikipediasta ja vieläpä huudella sitä absoluuttisena totuutena.

    netti on luotu joo kirjallisuuden rinnalle _alunperin_ tuomaan sitä tietoa. mut jokainen täyspäinen tietää et 90% tän päivän nettiannista on vähintäänkin kyseenalaista, joten silloinkin kannattaa luottaa vain ja ainoastaan ammatitahon ylläpitämien sivujen tietoon.

    ja wikipediaa nyt ei kukaan laske muuta ku osviittahakemistoksi...

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Luuletko tosiaan, että otan kaikki tietoni jostain helvetin wikipediasta?

    Itsehän juuri sanoin, että kannattaa hakea muualtakin tiedot, eikä yhdestä paikasta...

    Mutta ilmeisesti et sitä ymmärtänyt....

    Eli aivan turha kommentti sinulta.

    Äänestä

  • vaan sitä kirjoitti:

    Taitaa lähes kaikki Suomen aluesairaalat olla sitten väärässä! Aluesairaaloissa ei ole mahdollisuutta keskossynnytysten ja keskosten hoitamiseen. Tämän vuoksi niissä on mahdollisuus synnyttää vasta kun raskausviikkoja on yli 36.

    Mitenkäs tämä sitten on mahdollista, jos vielä 36 viikolla syntynyt vauva on keskonen?!

    takia minun keskoseni (syntynyt rv 32) oli aluesairaalassa hoidossa rv 33 lähtien? Synnytyksen kyllä tiedän, ettei ole siellä mahdollista, mutta hoito kyllä on. Ja, kyllä, keskonen on jos syntyy ennen rv 37, eli 36 6. Joissain vain puhutaan rv 37 ja joissain rv 36.

    Äänestä

  • ei aina keskonen kirjoitti:

    Ennenaikainen ei ole aina sama kuin keskonen!! Kannattaisi ottaa vähän selvää, ennenkuin tulee toisia "valistamaan" väärällä tiedolla!!

    Jos raskaus päättyy ennen 37 viikkoa, silloin puhutaan ennenaikaisuudesta. Kuitenkin vain ennen 36 raskausviikon päättymistä syntyneestä lapsesta puhutaan keskosena. Ja lisäksi vielä täytyy syntyvän vauvan paino olla alle 2,5kg, jotta hänet luokiteltaisiin keskoseksi.

    Eli jos vauva syntyy rv 36 0 - 36 6 välisenä aikana hän ei ole keskonen vaan ennenaikainen lapsi! :P

    WHO.n määritelmän mukaan lapsi on ennenaikainen, jos hän syntyy yli kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Ennenaikaisen synnytyksen ja keskenmenon völinen rajanveto on horjuva. Kansainvälisen tautiluokituksen mukaan (jota suomessa noudatetaan) synnytys on kyseessä silloin kun lapsi syntyy vähintään 22 viikkoa kestäneen raskauden jälkeen TAI kun lapsi painaa yli 500 grammaa.

    Ennenaikaisista eli keskosista käytetään jakoa vaikeusasteen mukaan. Erittäin ennenaikaiset eli ennen 28 rvkon loppua syntyneet, kohtalaisen ennenaikaiset eli 28-31 rvkon ikäiset ja lievästi ennenaikaiset eli 32-36 rvkon ikäiset vastasyntyneet. Jako perustuu vastasyntyneiden hoidettavuuteen.

    Alue- ja keskussairaaloissa ei usein ole resursseja hoitaa erittäin- ja kohtalaisen ennenaikaisia vaan heidät ohjataan meille yliopistollisiin synnyttämään.

    Äänestä

..mutta minulla ensimmäinen viikon yli , toinen melkein 2 vk yli ja 3. 2pv ennen l.aikaa. 4. on tulossa ja toivon hartaasti ettei menisi yliaikaiseksi..nyt jo tökkii tämä lyllertäminen!

Äänestä

Enpä usko, että lapsi viihtyisi kohdussa yli lasketunajan siksi, että lantiosi on tilava. Itselläni on gynen mukaan oikein synnyttäjän unelma lantio eli siis tilava, ja ensimmäinen lapsi syntyi 3päivää ennen LA:ta ja kakkonen syntyi päivän ensimmäisen LA:n jälkeen (siis kakkosesta siirrettiin LA:ta reilulla kahdella viikolla eteenpäin).

Nyt todellakin toivon, että tämä kaksikko syntyisi heti kun 36 RV:a on täynnä. En saa enää kohta oltua tämän mahan kanssa. Ja kaikkeni kyllä teenkin, että ne silloin pihalle tulisi. Nyt on menossa 31 0.

Äänestä

mut ei sillä taida merkitystä olla montako on synnyttänytkään?

tai ehkä toisilla. äitini on synnyttänyt 3 lasta, jokainen tullut aiemmin ja nopeammin. eka synnytys kesti 12 tuntia ja oli viikon yli. minä nuorimpana jo rv 37 alle kahden tunnin.

siskoni sai esikoisensa laskettuna päivänä ja kakkonen meni 2 viikkoa yli ja käynnistettiin.

ystäväni on synnyttänyt 3 lasta ja jokainen on käynnistetty rv 42, samoin 2 synnyttäneellä kälylläni.

oma esikoiseni tuli rv 37 ja toimitus kesti 2 tuntia. saa nähdä mites kakkosen kanssa sit käy....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yhen-äiti-80 kirjoitti:

sitä vaan mietin että jos eka lapsi on ollu yliaikanen ni onko teillä muutkin lapset syntyneet yliaikaisina?
Esikoinen oli 2 viikkoo yliaikanen ja neuvolantäti sano kerran ku koitteli kohtua tost mahan päältä et sulla on tosi tilavat lantiot....mietin että voiko se olla syynä siihen että lapsi mahtuu pidempään olemaan ja kasvamaan ja näin syntyy yliaikasena.
Kakkosen laskettu aika on 13.12. ja tosi typerää jos menee samalla tavalla yli ni ollaa sitte jouluaatto sairaalassa ja pistetää esikoinen mummolaa. Ois niin kiva viettää joulua pojan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu