AML

En ole ennen tänne viestitellyt. Sairastuin Akuuttiin myelooiseen leukemiaan maaliskuussa 2005. Tauti on pysynyt remissiossa, Sain viisi monisolunsalpaaja hoitoa. Sopivaa luovuttajaa minulle ei ole löytynyt. Jokin inversio (3) näkyy joka solussa. Olisin kiitollinen jos kertoisitte miten selviytyä pelon kanssa että tauti uusiutuu. Minä olen välillä aika ahdistunut ja masentunut.
3639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

helluntaiseurakuntaan ja siellä puolestani rukoiltiin ja vakuutuin siitä että saan olla terve.

Parin viikon päästä on syövän kontrollikäynti, ja täytyy myöntää että kyllä se jännittää. Rukoilen ennen menoa sinne ja siitä saan helpotusta.

Äänestä

tulee toimeen, kun oivaltaa yhden asian: moni meistä pelkää enemmän elämää kuin kuolemaa. Elämään keskittyminen on siis se juttu, joka ainakin minun kohdallani toimii: sairastumisen jälkeen olen jatkanut urheiluharrastustani, työtäni, löytänyt jopa uuden harrastuksen. Lisäksi olen panostanut entistä enemmän lapsen kanssa puuhaamiseen vaikka välillä olen niin pirun väsynyt että en jaksa kissaa sanoa (väsy johtuu lääkkeiden aiheuttamasta anemiasta eikä liiasta touhuamisesta).

Oivalsin tämän asian kilpaurheilijataustani ansiosta. kilpaurheilussakin on nimittäin niin että moni pelkää voittamista enemmän kuin häviämistä. Syytä tähän en tiedä ja ajatuksena se tuntuu täysin idioottimaiselta, niin se vaan silti on.

Lähetän sulle lämpimiä ajatuksia ja tsemppiterveiset täältä Kuopiosta!

Äänestä
  • Kiitos sulle sanoistasi. Pitkään niitä mietin, oikeassa olet. Mulla nyt kuitenkin on hyvä tilanne, verikokeet ovat olleet normaalit. Mulla on nyt vielä kontrolli kerran kuussa. Ehkäpä nekin myöhemmin harvenevat. Luovuttajaa etsitään taas tammikuussa. Jotain tämä sairaus antoikin. Minun piti keväällä soitella serkuille ja tädille Ruotsiin suostuvatko he kudostyypitykseen. Kaikki olivat halukkaita auttamaan vaikka en ole heitä koskaan nähnytkään. Nyt minun tädin kanssa viikonloppuna tavataan kun hän tulee tänne lomalle. Jaksamista ja paljon voimia toivon sinulle sinne Kuopioon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanne72 kirjoitti:

En ole ennen tänne viestitellyt. Sairastuin Akuuttiin myelooiseen leukemiaan maaliskuussa 2005. Tauti on pysynyt remissiossa, Sain viisi monisolunsalpaaja hoitoa. Sopivaa luovuttajaa minulle ei ole löytynyt. Jokin inversio (3) näkyy joka solussa. Olisin kiitollinen jos kertoisitte miten selviytyä pelon kanssa että tauti uusiutuu. Minä olen välillä aika ahdistunut ja masentunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu