mun elämä osa 5

Afrodite kirjoitti:

Ovikello soi ja Sari huusi ”Niina, mene avaamaan ovi, kun minä olen vessassa! Mä petyin pahasti kun tulija olikin vain faija, joka kantoi jotakin isoa laatikkoa. ”Jätä se ovi auki” Se sanoi ja mä syvennyin takaisin ajatuksiini. Jos mä vaikka lähettäisin sille nimettömän kirjeen? Mutta ei Janina sitä kuitenkaan uskoisi. Se luulisi, että joku vain haluaa Aleksin itselleen. ”Kiinnostava peli vai?” Se oli kundi ja tosi hyvän näköinen sellainen. Sillä oli vaalee tukka ja ihanat silmät (vaikken mä niiden väriä erottanutkaan). Se oli selvästikin käynyt salilla, sillä sillä oli ihanan trimmattu kroppa. Eli monen kimman unelmakundi. Ja mä saisin olla yön sen kanssa samassa talossa käytävän toisella puolella! ”Joo ihan kiva. Arsenal vastaan Aston Villa… Tai no en mä mitään tästä oikeastaan tajuu, kunhan katon.” Se katsoi mua jotenkin oudosti. ”Ai jaa. No mut mun nimi on Lauri Hietanen.” Sillä oli upea ääni. ”Mä oon Niina Virta.” Me käteltiin ja mä tunsin jalkojeni kohta pettävän, joten päätin istua. ”No nyt kun muodollisuudet on on suoritettu, ni mä voisin kai liittyä sun seuraas.” Se sano ja rojahti mun viereen sohvalle. Mä en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin Lauriin. Jopa Janinankin ongelma jäi toiseksi. Mä tunsin vain Laurin läheisyyden ja sen ihanan lämmön. Huumaantuneena mä ajattelin, että kumpa tää hetki kestäs ikuisesti. ”Niina, sun täytyy tehdä läksyt! Nyt heti.” Saara tuli huutaa mulle. Mä loin anteeksipyytävä katseen Lauriin ja lähdin huoneesta. Mutta en mä kyllä läksyjä aikonut tehdä, vaan kaaduin sängylle onnellisena siitä, että Lauri oli siellä. Edes yksi kiva ja kiinnostava ihminen. Vähän aikaa unelmoituani mä päätin todellakin tehdä läksyt. Läksyt, mä ajattelin, mutta ajatukset alkoivat taas harhailla. Ei Janinaan, vaan Lauriin. Mä näin mielessäni meidät suutelemassa hiekalla, merenrannalla ja aurinko laski meidän takanamme mereen. Joku koputti oveen ja mä annoin luvan tulla sisälle. Se oli Lauri. ”Saara käski syömään. Se on tehnyt jotain ruskeen väristä laatikkoa.” Se hymyili mulle ihanasti ja mä lähdin lumoituneena sen perässä alakertaan.

Me oltiin syöty jo jonkin aikaa ja puhe oli alkanut mennä johonkin sen tapaiseen kuin, että mun ikäiset oli vasta liian nuoria seurustelemaan. Ja sit ne kauhisteli sitä että mun ikäset jo kännäs ja poltti. Saarakin vihjas vähän siihen suuntaan, että se epäili munkin pyörivän näissä ”jengeissä”. ”Joko sä olet jo syönyt Niina? Voitaisko me mennä vaikka kävelylle? Sä voisit näyttää mulle vähän paikkoja?” Lauri kysyi. ”Ei se taida oikein käydä. Niinallahan on vielä läksyjäkin.” Saara taisi ihan tosissaan pelätä mun tekevän jotain. Eikä mulla ollut hajuakaan mitä se pelkäsi mun tekevän. ”Mä tein jo läksyt. Ja mä näyttäisin mielelläni vään paikkoja.” Lauri hymyili mulle ilkikurisesti, kun me noustiin pöydästä.

Ulkona se kysyi. ”Onks toi Saara jotenkin heikkohermo tai jotain? Mitä sillä on sua vastaan? Se varotteli muakin, että sä oot sellainen vähän tyhmä, pieni kakara. Mut et sä mun mielestä oo yhtään tyhmä, etkä kovinkaan pienikään.” ”En mä tiä. Se kielsi mua yrittämästä mitään sun kanssa. Ja keski pysymään väleissä. Se kai pelkää mun tekevän jotakin tyhmää.” ”No mut sitähän sen ei tarvitse palätä. Mehän ollaan kilttejä ja kunnollisia nuoria. Vai mitä?” se kysyi ilkikurisesti. Mä vaan virnistin ja mutisin jotain joon tapaista vastaukseksi. Me pysähdyttiin puiston kohdalle. ”Haluuks sä röökin?” Lauri kysyi ja alko kaivaa askia taskustaa. ”Mä en polta, mut jos sä nyt tarjoot ni kai mä yhden voin ottaa.” Siinä me istuttiin röökit suussa ja puheltiin vähän niitä näitä. ”Mitä jos me vähän härnättäis sitä Saaraa?” ”No se sais kyllä aikamoisen sätkyn ja heittäis mut pihalle, mut ei se mua haittaa. Okei.” Mä näin mielessäni, kuinka Saara sekoaisi ja heittäisi mut ulos ja mua alkoi naurattaa. ”Aloitetaaks harjoittelu nyt heti, että osataan sitten tositilanteessa?” Se kysyi ja painoi huulensa mun suulle. Sen huulet oli kuumat ja kiihkeät. Mä sytyin heti. Me suudeltiin kuumina ja kaaduttiin penkille. Mä alle ja se päälle. Me suudeltiin ja hyväiltiin toisiamme, kunnes: ”Voi hitto.. Ei sen noin pitänyt mennä. Sä olet niin nuorikin vielä. Varoisit vähän. Mä meinasin ottaa sut tässä penkillä, eikä mulla oo kortsujakaan. Miks et sä sanonut mulle mitään?” Se tiuski vihaisena joko mulle tai itselleen. Tai molemmille. ”Sori…” Mä sanoin hiljaa. Lauri oli ihana, mut onneks se oli pysäyttänyt ittensä, sillä muuten mä olisin antanut sen tehdä mitä halusikin. ”Mikä muhun tuli? No mut yritetään unohtaa jooko? Saara ainakin olis saanut slaagin, jos olis nähnyt meidät.” En mä ainakaan pystyisi unohtamaan. En ainakaan pitkään aikaan. Me käveltiin talolle aika hiljaisina. vielä nukkumaan mennessäkin mä olin hämilläni siitä, kuinka kiihkeitä me oltiin. Se oli mulle aivan uutta. Kyllähän mä olin poikien kanssa ollut ja jopa suudellut, mutta ei se ikinä ollut noin kiihkeää.


Jatkanko?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä