Ei jaksaisi mitään. Ahdistaa kun ei jaksa käydä missään ja kun pitäisi lähteä jonnekin, ahdistaa lähteminen. Koko ajan väsyttää. Ei jaksa siivota, ei laittaa kunnolla ruokaa. Minulla lapsi, joka päivät hoidossa. Ei jaksa olla ulkona, ei liikkua, ei syödä. Ruoka oksettaa. Suutun vähästä, otan kaikesta itseeni, vääntelen toisten sanomisia itseäni vastaan. Mielestäni kaikki ovat minua vastaan. Mielestäni minulla ei ole "oikeaa ystävää". En halua puhua elämästäni kellekkään, koska häpeän itseäni ja elämääni. Osaan teeskennellä pirteää ja iloista. Itken joka päivä.
Olen eronnut jo jokin aika sitten. ex painostaa menemään psykologin puheille, koska en kuulemma kerro edes hänelle (joka nykyään ystäväni) kaikkea, lähtisi vieläpä henkiseksi tueksi. Rakastanhan häntä yhä. Menetin ainoan jota oikeasti rakastan. Ahdistaa. En siedä lähelläni miehiä. Häpeän itseäni. Huono itsetunto. Mielessä ajatus, että kukaan muu ei ole yhtä surkea tapaus kuin minä!
Haluaisin niin pois täältä. Lapseni vuoksi olen jaksanut, mutta nyt ovat voimani lopussa. En jaksa elää enää!!!
Olen eronnut jo jokin aika sitten. ex painostaa menemään psykologin puheille, koska en kuulemma kerro edes hänelle (joka nykyään ystäväni) kaikkea, lähtisi vieläpä henkiseksi tueksi. Rakastanhan häntä yhä. Menetin ainoan jota oikeasti rakastan. Ahdistaa. En siedä lähelläni miehiä. Häpeän itseäni. Huono itsetunto. Mielessä ajatus, että kukaan muu ei ole yhtä surkea tapaus kuin minä!
Haluaisin niin pois täältä. Lapseni vuoksi olen jaksanut, mutta nyt ovat voimani lopussa. En jaksa elää enää!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itse lojuin vuoden kotona, kun en jaksanut tehdä mitään. Nyt käytän lääkkeitä ja jaksan jotenkuten hoitaa asioita. Mitään järkeä tässä elämässä ei kyllä vieläkään ole. Olisipa minullakin lapsi, niin olisi jokin syy olla olemassa. Mua kun ei tarvii kukaan tässä maailmassa...
Minulla on lapsi, tällä hetkellä tosin niin paska fiilis että tekisi silti mieli häipyä. Olen toisaalta mies, ja lapsi on kanssani aika paljon kuitenkin. Mikään ei huvita, ainoa mikä saattaisi huvittaa on juominen koska sillä saisi lykättyä paskat fiilikset jonnekkin hetkeksi. Kaikki asiat jää hoitamatta, olen hyvä siinä että vaikka asiat oikeasti pyörii päässä osaan lykätä ne jotenkin tuonnemmaksi. Ex sanoo että aivan sama vaikka mua ei olisikaan, uusi mies voi kyllä mielellään adoptoida mun lapsen. Jos sille kertoisin että mulla on paska olo, tulisi saman tien vastapalloon että mitä olet sotkenut asiasi tai vastaavaa. Mutsille ei voi sanoa, koska se ei osais käsitellä sitä asiaa, ja kun kuitenkin mullahan menee silti ihan hyvin! Ei kai mulla voi mennä huonosti?! Miten se olisi mahdollista. Tuntuu että tässä elämässä ei oo mitään tarkoitusta, työ ehkä mutta kun sekään ei kiinnosta vaikka mahtava työpaikka onkin. Lapsen luulisi olevan tarkoitus, mutta kun tunnevammainen olen niin en osaa sitäkään käsitellä oikein. Tuntuu että on niin epäonnistunut kaikessa! Mutta toisaalta sitten, elämässä voi tapahtua kaikenlaista kun jaksaa jotenkin vaan uskoa huomiseen. Vaikka se onkin hankalaa, ja just nyt mullakin on sellanen olo että tästä ei voi selvitä. Mutta jaksan silti uskoa siihen. Koittakaa tekin jaksaa, mä luulen että jokaiselle on jotakin tässä elämässä tarkoitettu.