chilit säilöön?

Pihalla olisi ruukussa pieniä, punaisia ja erittäin vahvoja chílejä... kuinkas saisin ne säilymään talveen? Kerralla kun ei paljoa kykene syömään.
Lähinnä ajattelin jotain tyyliin purkkiin öljyä (& mausteita). Öljynhän toki voisi sitten käyttää ruoanlaittoon. Tarvitaanko etikkaa tms.?
Hyvät neuvot tarpeen.
5690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse ainakin kuivaan chilini. Kuivattuna säilyvät hyvin ja on helppo annostella, sen kuin ropsauttaa purkista hieman chilirouhetta ruokaan.

Kuivaaminen sinänsä on helppoa. Pilkotaan chilit, levitetään uunipellille ja pistetään uuniin miedolle lämmölle kunnes chilit ovat aivan paperinkuivia ja rapisevia. Kuivat chilit voi sitten rouhia vaikka huhmareessa, jollaisen itse ostin juuri chilin/yrttien pienimistä varten.

J.

Äänestä
  • Olen myös kokeeksi pistänyt muutamia chilejä kuivumaan hyllylle talouspaperin päälle. Hidasta hommaa, mutta ainakaan toistaiseksi en ole huomannut noissa pilaantumisen merkkejä. Ovat jo aika ryppyisiksi kuivahtaneet, mutta jos mielii saada kunnolla kuiviksi säällisessä ajassa pitäisi varmaan käyttää tuota uunikonstia.

    Jääkaapissa ei ehkä kannata säilyttää chilejä, siellä on viileää ja kosteaa ja oman kokemukseni mukaan chilit homehtuvat jääkaapissa aika nopeasti.

    Öljysäilöntää kokeilin kerran. Eli pulloon ruokaöljyä ja sinne pari chiliä. Kyllä tuosta saa mukavan tulista öljyä, mutta itselläni on sellainen hämärä muistikuva että nuo olisivat pilaantuneet jotenkin. Saatan kyllä muistaa väärinkin ja tuossa saattoi olla takana puutteellisesti puhdistettu puteli (pieni lasinen mehupullo), mutta itse en ainakaan suosittele tuota oman kokemukseni perusteella.

    Äänestä

Itse tein viime syksynä Habanero chileistäni sellaisia kuin esim kaupasta saa (mietoja kreikkalaisia). Tosin nämä ei ole todellakaan mietoja! Eli: poistin chileistä siemenet ja osan siivuti n.3mm paksuiksi siivuiksi ja osan sitten puolikkaina. Tein mausteliemen maustekurkku valmis säilykkeen mukaan muuten mutta vähensin sokerin määrää ja lisäsin valkosipulia tillin asemaan. Hyviä ovat olleet ja säilyivät hyvin. Tein myös tulista öljyä. Pilkoin chilit pieneksi ja kiehautin ne tilkassa oliiviöljyä. Mukaan voi laittaa taas valkosipulia oman maun mukkaan. Hyvin säilyi sekin, välillä olen lisännyt pulloon pelkkää oljyä ja ravistellut maut sekaisin. HUOM!!! Muista käyttää suojakäsineitä ja varo hieromasta chiliä kasvoihin, on muuten tosi tuskallista, kokemusta löytyy.

Äänestä

Äitini on tuonut matkoilta tuliaisina sellaisia 40cm pituisia chilinippuja, joissa erilaisia chilejä on laitettu peräjälkeen pujottamalla lankaa chilien kannoista läpi. Yksi tuollainen "letka" roikkuu tälläkin hetkellä koristeena keittiössä, ja siinä samalla kuivaa. Kaapissa on ennestään kaksi tuollaista kuivanutta nippua. Siinä kun kuivavat ja ovat samalla koristeena, voi siitä otta sitä mukaan kun niitä tarvitsee. Kuivatuista chileistä voi tehdä myös sellaista öljyä mitä on esim kiinalaisissa ravintoloissa; eli murskaat kuivat chilit siemenineen, kuumennat kattilassa öljyä ja keität siinä musrskatut chilit. Säilyy hamaan tuleivasuuteen tuossa muodossa. Öljyyn voi laittaa myös yrttejä sekaan.

Äänestä
  • eiköhän näillä jotain aikaan saada...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulista kirjoitti:

Pihalla olisi ruukussa pieniä, punaisia ja erittäin vahvoja chílejä... kuinkas saisin ne säilymään talveen? Kerralla kun ei paljoa kykene syömään.
Lähinnä ajattelin jotain tyyliin purkkiin öljyä (& mausteita). Öljynhän toki voisi sitten käyttää ruoanlaittoon. Tarvitaanko etikkaa tms.?
Hyvät neuvot tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu