Miten 124:stä

Kaksi rakoa alareunassa alkuperäisessä Beckerissä.

Mitä pitää työntää ja mihinpäin vääntää, jotta haitat hellittävät? Onko automaattiantennin kytkemisessä jotain erityistä?
4535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Beckeri irtoaa omilla lituskanmuotoisilla avaimilla, ne eivät mene kuin oikein päi. Ne ovat muodoltaan kuin puukot, kaartuvat samalla tapaa päistään. Ja sitten "terä" osuudella on pieni lovi johon jousi naksahtaa kiinni ja sitten vaan laite vedetään pois.

Eli kun pellistä esim. puukonmuotoisen palan, 10 cam pitkän kpl niin sillä se lähtee.

Äänestä

Saman ongelman kanssa tappelin itse. Ei auttaneet peltiliuskat. On sen verran tiukassa tuo Beckeri.

Radio lähtee irti, kun avaa keskikonsolin - ei ole iso homma. Ensin tavaralokeron matto ylös, ja yksi ruuvi siitä maton alta tavaralokeron etupäästä auki. Sitten konsoli ylös johtoja ja kytkimiä varoen (samalla voit puhdistaa äänen etu-takasäädön potikan). Sitten muistaakseni tuhkiksen kehikko irti kahdella tuhkiskehikon pohjassa olevalla ruuvilla. Pidä ruuvit tallella huolellisetsi, ne kun tippuvat sinne alas, niin niitä ei enää löydy.

Sitten pääsetkin jo käsin tai meisselillä painamaan Beckerin kiinnitysliuskat auki altapäin ja radio lähtee vetämällä.

Ihme peli.

Äänestä
  • Niin se lähti. Kiitokset!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


radio irti kirjoitti:

Kaksi rakoa alareunassa alkuperäisessä Beckerissä.

Mitä pitää työntää ja mihinpäin vääntää, jotta haitat hellittävät? Onko automaattiantennin kytkemisessä jotain erityistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu