sairasta kaksisuuntaista mieliala häiriötä. syön seroguelia ja sipraleksia. tahtoisin lapsen onko teillä kokemusta....
kaksisuuntainen
kissa24
151833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eikö kaikilla ole oikeus lapsen saantiin. Minun isällä on kasisuuntainen mielialahäiriö ja on jouduttu kokemaan välillä kovia, mutta ei äiti silti koskaan hylännyt isää. Sitäpaitsi minulla on kaikesta huolimatta maailman paras isä!
Mitä sun mies muuten tuohon sanoo? Kai sä nyt sen kanssa oot asiasta keskustellut, eikö se ole teidän välinen asia miten läpsenne kasvatatte ja hankitte?
Mut on kanssa diagnosoitu samoin. Mulla oikeastaan koko homma puhkes hiljalleen synnytyksen jälkeen. Yksin en lapsen kanssa pärjäisi, mutta mies on aivan ihana kun tukee minua niin paljon. Kun on huonompia jaksoja niin mies hoitaa pääasiallisesti poikaa ja katsoo ettei huushollisa vallitse kaaos. Kun voin taas paremmin niin jaksaa enemmän. Nykyään minulla on hyvin vähän noita hypoja, lähinnä masennusta. Mulla on sellasta sekamuotoista toi oireilu kun masennusta ei välttämättä kestä kuin viikon ja taas ollaan pinnalla. Lapsen hankkiminen on joka naisen oikeus oli tilanne mikä hyvänsä. Jos sinä ja miehesi niin haluatte niin yrittämään vaan. Keskustele asiasta ensin lääkärisi kanssa koska lääkkeet ja raskaus ovat joskus huono yhdistelmä ja jos joitakin lääkkeitä joudutaan jättämään pois on varmasti tiiviimpi seuranta tarpeen. Tsemppiä sinulle ja vauvaonnea ;-)
Samankaltainen diagnoosi mullakin ja kaksi lastakin tuli hankittua ennen sairastumista. Minäkin sairastuin todenteolla vasta lasten syntymän jälkeen.
En tiedä, mitä lääkkeitä voi turvallisin mielin raskauden aikana syödä, oma lääkärini sanoi, ettei oikeastaan mistään voi olla ihan varma. Lääkkeet pitäisi sitten varmaan lopettaa raskauden ajaksi, niin kuin sukulaistyttö teki. Ja siitä ei mitään hyvää seurannut..
Entäs minä sitten, olisinko hankkinut lapsia, jos olisin tiennyt sairastuvani? EN! Nyt varmaan tästä seuraa vastalauseiden tulva, mutta se on mun mielipide. Tämä sairaus on sen verran kamala ja alttius lasten sairastua tähän samaan on niin suuri. Oma murkkuikäinen oirehtii jo. Helvetillisen huono omatunto on, mutta sille ei nyt enää voi mitään..
tahtiosin lisää! mut tuleeko paha masennus paniikkikohtukset takas? mies kyllä on hyvä ja varmasti auttaa.
Jos sinulla on jo kaksi lasta ennestään niin ennemmin kysymys olisi, että jaksatko olla komen lapsen kanssa. Yhdessä vaiheessa kun jätin masennuslääkkeet pois (silloin ei vielä ollut puhe kaksisuuntaisesta), sain päähäni hankkia toinen lapsi. Siinä meni kuukausi ja masennus palasi kuvioihin. Kyllä siinä toiveet hiipui pois. Kyllä sitä on vieläkin miettinyt, mutta nyt olen todennut, että yhdessäkin on hoitamista, mutta kuten sanoin niin mies onneksi auttaa paljon. Kannattaa kuitenkin miettiä jos sinulla kerran oli jo ennestään kaksi lasta (luulin, että sinulla ei ollut lapsia) jaksaako miehesi huolehtia teistä kaikista jos alat voimaan huonosti. En halua kritisoida enkä lannistaa sinua, vaan kehotan miettimään asioita oman vointisi kannalta. Kuten jo aiemmin sanoin niin lääkkeiden pois jättäminen on oma lukunsa.
asuu isällä ja mulla vointi hyvä! ja mulla uus mies jolla yks lapsi ja se asuu äidillä. eli olen "lapseton" mut pärjään lasten kanssa hyvin ja mulla ei ole vauhti jaksoja koskaan vaan masennusta mielialan vaihtelua ollu mut ei enää mitään.
Järkiinny nyt hyvä ihminen! Kun kerran sulla jo lapsia on ja miksi ne sun lapset asuu isänsä luona? Itse en missään tapauksessa hankkisi lisää lapsia, kun mitäs jos raskauden jälkeen alkaa taas masennus painaa? Hoitaako se sun uusi miehes sitten sitä lasta ja sitten tulee ero ja sekin lapsi asuisi sitten isänsä kanssa vai?
Anteeksi nyt suoria sanojani, mutta etkö voi iloita niistä lapsistas jotka sulla jo on? Älä nyt ota sitä riskiä, että saisit lapsen ja masentuisit taas ja sitten olisi kolme lasta asumassa isiensä luona..
tuntuu et halua lisää lapsia! ja lapset on paljo mulla!!! voi sitä sairastua vaik ei olis saanut lasta.
nyt painettu koko raskausaika ilman lääkitystä ja toistaiseksi kaikki on mennyt ihan hyvin ilman suurempia vuoristoratoja...
Moinen dg ei totisesti poisssulje vanhemmuuden mahdollisuutta.Elämä on elämistä varten!
...tään takia lapset huostaan!
Jouduitko sitten itse sairaalaan? Eikö sun mies huolehtinu? oot sä käyttäny sitten huumeita? Ei kai pelkän sairauden takia lapsia oteta pois?
....täällä kainuussa!
Kyllä on kauheaa kun lukee nyt kun on jälkeen päin hoksannut tän netin,et kaikki sanoo ettei ton sairaudenkaan takia saa lapsia ottaa huostaan.Täällä näköjään voi!!!!!!!!
Katsokaa en ole tämän paikka kunnan alkuperäinen asukas ja minulla ei ole ketään ihmisiä (olen orpo)minua tukemassa.
Minulle näköjään voidaan tehdä mitä vaan ja lapsilleni varsinkin.
Kun huomasin ettei tämä tautiluokitus ole syy ottaa lapsia äidiltään pois, aloin taisteleen ja kun yritin tämän kunnan muita psykolääkäreitä saada itselleni(vääryyden huomattuani)saadakseni lausuntoa tämänhetkisestä terveydentilastani(koska tätä "diagnoosia" on jälkikäteen vaikea purkaa vaikka olis vääräkin).
Kaikki lääkärit kieltäytyivät ottamasta minua edes arvioitavaksi ja sanoivat et mennä sille lääkärille joka sinulla on alusta asti ollut.
Mut vitsi piilikin siinä et tää alkuperäinen lääkäri sanoi,edelleenkin kirjoittavansa minusta tän tautiluokituksen nimessä etten ole lapsilleni turvallinen kasvattaja!!!Kaikki ihmiset joiden kanssa olen ollut nyt tekemisissä sanovat,että tässä on jotain mätää.
Ovat kehoittaneet ottamaan yksityisen lääkärin mut minulla ei ole varaa kun olen sairaslomalla.
Ainut keino pelastaa lapseni olisi siis saada puolueettoman lääkärin lausunto mut auttakaa, mistä?
Uskomatonta! Mä en oo ennen kuullutkaan että noinkin voi käydä. En ihmettele yhtään jos sulla on ollu rankkaa. Kyllä jokaisella pitäis olla oikeus lapsen saantiin ja kasvatukseen. Sitäpaitsi luulis että lapsi vois olla jopa mielenterveydelle hyvä juttu, unohtuis ne omat ongelmat. Ei tää maailma niin hyvä paikka näköjään ookkaan, kun luulis. Ite en kyllä ole valmis hoitamaan lapsia. Olen ollut psykoottisuudesta sairaalahoidossa ja vakken olis ollutkaan, luulen että yksin on helpompaa ja mukavampaa. Pystyy vielä huolehtimaan itsestään. Sitäpaitsi minulla on ei ole edes työpaikkaa. Enkä tiiä mistä sellaisen saan, kun töitä on muutenkin vaikea saada. Miestä minulla ei myöskään ole. En voi sietää toista ihmistä ainakaan vielä rinnalleni. En tiedä onkö tämä jotenkin sairasta, mutta olen todella itsekäs. Kuntoutujana en voisi kuvitellakkaan eläväni kenenkään kanssa saati hankivani vielä lasta. Elämä on tällä hetkellä todella tyhjää. Yritän elää vain itselleni. Harrastan ja teen kotityöt. Touhuan kaikkea aina yksin. Mikä voi koitua kohtalokseni. Onneksi saatan päästä terapiaan, nimittäin tämä elämänasenne on jatkunut siitä asti kun erosin entisestäni ja sen jälkeen katkasin myös kavereihini välit. Lopulta löysin itseni sairaalasta kun olin keskeyttänyt koulut ja jäänyt asunnottomaksi. Luulen että minusta on seläntakana
puhuttu todella paljon paskaa, mikä on saanut itseni eristäytymään. Mikä voi olla myös niin että minusta on oltu huolissaan. Olen yrittänyt urheasti pitää hyvää mieltä yllä. Tää kuntoujaksi joutuminen on vieny vaan jotenkin jalat alta.
....usko tulkaa toteaan tänne Kajaanin isoon omenaan.Tekisitte minulle ja lapsilleni suuren palveluksen.
Minä olen koko ikäni voinut mainiosti henkisesti.
Eli en ole koskaan käsitellyt vaikeuksia ,mitä on tietysti myös sattunut minunkin elämääni mitenkään erikoisen sairaasti.
Olen aina kyennyt hoitamaan asiani ihan itse,koti kasvatus antoi tähän valmiudet.
Ihmissuhteet ovat olleet antoisia ja olen kyennyt niitä pitämään sen ajan mikä on ollut vaan normaalissa elämässä mahdollista.
En käytä mitään päihteitä olen jopa niihin negatiivisesti suhtautuva.
Lapseni hoisin (liiankin hyvin)Ruumiillisesti ja henkisesti.
Ainut asia elämässäni on ollut haittaava tekijä joka on suurin ahdistuksen tuoja ollut,eli minulla on koko elämän ollut nivel kipuja/särkyjä,päänsärkyä,huimausta lihas heikkoutta,mahavaivoja,rasituksessa(juostessa puristaa rintaa,vasemmasta käsivarresta puristavaa kipua)
Oireet ovat pahentuneet vuosi vuodelta ja niitä on tullut lisää eli nyt huimaamiseen liittyy tasapainon heittoa,(etten voi sitä enään kropalla hallita),raskaana ollessa polvi petti ja oikeasta silmästä lähti värinäkö,minulle ilmestyi taipeisiin verenpurkauman näköistä ihottumaa joka ei todellakaan kutianut,sekä oksentelin koko ajan.
Nuorena alkoi nämä oireet haitata koulun käyntiä(lukio)silloin ekaa kertaa käännyin terveyden hoitajan puoleen.Minulle sanottiin vaan et minulla on kasvukipuja.
Koulun jouduin lopettaan ja siirryin toisenlaiseen työhön.Sielläkin alkoi fyysisen rasituksen takia tulla näitä haittaavia oireita ja hakeuduin tuolloinkin terkkariin.Minulle tehtii joitain tedtejä ja olin kuulemma OK!
Aina vaan oireet tulivat samanlaisissa tilanteissa ja taas olin OK.Kun sitten terkkarissa huomattiin minun useat käynnit, sanottiin et mulla voi olla päässä vikaa ja menin mielenterveys puolelle.
Minulla ei sielläkään todettu olevan mitään vikaa (eripaikkakunta kun nyt).
Minä jouduin sitten ottaan aina karenssin jos työ alkoi rassaan niinpaljon jotta en jaksanut nousta sängystä ylös enään.
Nyt muutama vuosi sitten kuulin sellasesta ihmisryhmästä joka kärsii kaiken maailman kivuista ja säryistä joita ei vielä voida nyny lääketieteellä diagnosoida mut ne ovat tosia.Huh,ajattelin ja menin taas terkkariin päästäkseni tästä oravanpyörästä eroon.Eipä täällä kainuussa sellaista tunnusteta olevan ja nyt ne luulee et olen häirikkö ja luulosairas!
Tämä tautiluokituskin sitten tuli sillä et mieheni halusi lasteni huoltajuuden ja muuten ei olisi sitä saanut jos ei olisi käynyt minusta kertomassa soskussa ihan kauheita valheita,siis just sellasia valheita mitkä voidaan tulkita psykoosiksi.
Psykiatrian lääkäri ei ole koskaan nähnyt minua kun minusta ollaan kirjoitettu sitten soskun pyynnöstä terveyden tilan arviointi,sekin siis mieheni valheitten perusteella.