Tarkoitan ,että onko se "normaalia" että jos ajatus ns. kypsyy pikkuhiljaa oman sukupuolen paikoilleen asetteluun?
Toisin sanoen.. voiko sellainen ihminen olla "oikea" transihminen, jos ei ole aina tiennyt, olevansa toista sukupuolta kuin fyysinen keho?
Olen paljon tuuminut tätä omaakin prosessia.. ja toisaalta pelottaa, että jos tämä tästä vielä paljonkin muovautuu.. kun on tuota hankalaa elämää, muutoksineen ollut ja nyt ihan tarpeeksi.. Koen nyt olevani sukupuolellisesti androgyynisukupuolicoktail jolla tuo miehen- ja naisen sukupuolisuus on suht tasapainossa.
En elämälleni kaipaisi ihan vapaaehtoisesti lisää vastoinkäymisiä jne..
Toivottavasti ette ota tätä negatiivisesti, sillä sitä se ei suinkaan ollut tarkoitus olla..
Toisin sanoen.. voiko sellainen ihminen olla "oikea" transihminen, jos ei ole aina tiennyt, olevansa toista sukupuolta kuin fyysinen keho?
Olen paljon tuuminut tätä omaakin prosessia.. ja toisaalta pelottaa, että jos tämä tästä vielä paljonkin muovautuu.. kun on tuota hankalaa elämää, muutoksineen ollut ja nyt ihan tarpeeksi.. Koen nyt olevani sukupuolellisesti androgyynisukupuolicoktail jolla tuo miehen- ja naisen sukupuolisuus on suht tasapainossa.
En elämälleni kaipaisi ihan vapaaehtoisesti lisää vastoinkäymisiä jne..
Toivottavasti ette ota tätä negatiivisesti, sillä sitä se ei suinkaan ollut tarkoitus olla..
Vastaukset 16
Vanhimmat
En omasta mielestäni tuntenut lapsesta saakka jotain että "tämä sukupuoli on väärä", joten epäröin useasti sen takia. Mutta siltikään mikään ei muutu: näin en voi jatkaa, en pysty, en halua, en osaa. Uskon että kaikki menee kohdilleen vasta kun olen kokonainen ulkoapäin. Sukupuoli on aika pieni juttu, mutta sukupuoli mitä ei tunne omakseen (pitäisikö sanoa "enää" jos ikinä - kun ei tiedä) paisuu aika suureksi ja ahdistavaksi asiaksi jolta ei saa rauhaa.
Koin transsukupuolisuuteni nuoruudessa, mutta en silloin tiennyt tilalleni edes nimeä, tunsin vain olevani tyttö. Vasta jälkeenpäin löysin tietoa mitä tämä oli. Kuitenkin vuosien kuluessa tilanteeni "aaltoili" jo senkin takia että hoitoja ei saanut. Viimeiset vuodet ennen prosessin alkua oli vielä varmistelua, halusin olla itsekin täysin varma tuosta nuoruudesta saakka tuntemastani tunteesta. Kun tilanne oli itselle kristallinkirkas, uskaltauduin hakemaan lähetteen tutkimuksiin. Siitä se lähti ja vauhdilla koska tilanne oli selvä itselleni.
en edes koskaan ajatellut olevani jotakin sukupuolta. Varsinkaan lapsuudessani.. En löytänyt selvää sanaa omalle itselleni, enkä sitä pohtinutkaan.. Olin vaan.. Pidin itseäni hassuna taiteilijasieluna joka on "vähän" omituinen..
Mutta ihan viime vuosina olen enemmän asiaa pohtinut.. ja nyt viime kuukausina ihan tosissaan.
Kun ajattelen ,että olen mies, sisällä käy semmonen riemun aalto, ja heti perään syyllinen olo, ja semmonen no ei ikinä fiilis.. ja ne jatkuu vuoron perään..Kun tuumin naiseutta, neoikeastaan tunne sitä.. olen vaan nainen, ja samalla tuntuu etten todellakaan..
Mutta lohduttavaa kuulla, että ei se kaikilla ole ollut ihan niin helppoa kuin luulin.. tuon tietämisen kanssa.
Psykoanalyysin työkaluilla transnaisen id on naisen koko ajan. Transnaista kasvatetaan poikana ja hän oppii yliminäänsä pojan roolin. Se että häneltä odotetaan pojan suorituksia.
Tästä seuraa että transnainen kehittää ahtaan minäkuvan, jonka mieltää miehiseksi. Siitä jää kuitenkin paljon ulos. Tälle joku keksii transvestian pakotieksi.
Minulla koko juttu osoittautui pelkkien stereotypioiden ja heteronormatiivisuuden pönkittämäksi rakennelmaksi.
itsekin miettinyt.. Voiko sukupuoli olla myös opittu asia.. varmasti voi, mutta miten pitkälle se kantaa..
Ehkä se on yksilöllistä.
*tuumintaa*
Erään teorian mukaan transihmiset voi jakaa karkeasti kahteen sen mukaan onko lapsuuden/nuoruuden aikana selvästi tietoinen ts:uudestaan vai ei. Kyseessä ei välttämättä ole se, että kaikki eivät tuntisi sukupuoliristiriitaa, vaan pikemminkin mukautumiseen taipuvaisen yksilön reaktio sallimattomaan ympäristöön ja sen odotuksiin. Ihminen toisin sanoen menee "kaappiin" oman päänsä sisällä, ja alitajuisesti estää itseään vetämästä kaikkia lankoja yhteen.
Esimerkki: tiesin lapsena etten ole poika, mutta koska minun odotettiin olevan poika, hyväksyin jollain tasolla, että minun on varmaankin pakko olla poika. Tämän vuoksi selitin lapsuudesta asti oireilleen ts:uuteni milloin mitenkin, ikäänkuin koko ajan estäen ilmeisimpään selitykseen päätymistä, koska se oli anteeksiantamaton ja paha asia, jota ei voinut sallia. Lopulta kuitenkin ajauduin tilaan, jossa ei ollut enää muita vaihtoehtoja, joten hyväksyin mitä olen, ja vasta sitten aloin päästä eroon lapsuuden ja nuoruuden henkisistä puolustuskeinoista, toisin sanoen valheista, joilla selvisin tyttönä pojan roolissa. Ei se helppoa ollut. Taisin epäillä hormonihoitoihin asti onko kyse "aidosta asiasta" vaikka tiesin että en voinut tehdä enää muutakaan kuin lähteä hoitoihin tai kuolla pois.
Mulla oli lapsena astetta rankempaa, eli tiesin että olen oikeasti tyttö, mutta tabuna en voinut sitä sanoa kellekään. Jouduin elämään kahdessa maailmassa, esittämään maailmalle mitä se tahtoi ja olemaan oman pääni sisällä muuta. Ei ihme että erakoiduin. Hoitomahdollisuuksien täydellisen puuttumisen vuoksi tein sitten joskus kaksvitosena väkivaltaisen tempun itselleni: sanoin että perkele, saakoon maailma mitä haluaa ja suljin oikean itseni seitsemän lukon taakse. Masokismia pahimmillaan, joka sisälsi itseinhoa ja -vihaa. Mutta eihän se likka pysynyt kuitenkaan siellä lukkojen takana. Yhtenä päivänä se oli murtautunut sorkkaraudan kanssa päivänvaloon ja vaati oikeuksiaan.
Kyllä tossa naamassa vielä se poikamaisuus näkyy :)
totta turiset kuomaseni.
Jotenkin vain on saanut sen käsityksen, että transihmiset vaan "tietää".. ja minä en tiedä.
Tai tiedän, mutten kokoajan.. Toisena päivänä tiedän olevani mies, ja toisena nainen.. ja ne päivät vasta hämmentääkin, kun koen olevani molempia yhtä aikaa.. Toisaalta toivon, että tää asettus johonkin uomaan, mutta samalla pelkään, mitä siitä seuraa.. En ole ollenkaan varma, että jaksaisin sosiaalisen paineen hoitojen myötä jne.. Mun isä varmasti sais toisen sydänkohtauksensa ja kualis silkasta fundamentalistisesta järkytyksestä.
*huokaus*
Mä olen tosiaan ollut aina todella mukautuvainen.. vähän liikaakin.. olkoon kyse sitten ollut köyhyys-rikkaus-akseliston muuttumisesta suuntaan tai toiseen, tai ympäristöstä.. mistä vaan.. Osaan mukautua hyvin vallitsevan vaatimustason mukaan.. ainakin tiettyyn pisteeseen.. jotenkin tuntuu nyt, että se piste aletaan savuttaa, enkä yhtään tiedä mitä sitten..
Pienenä kaikki, isääni myöten, sanoi mua "pojaksi jolla ei oo munia" (vitsi), koska mua kiinnosti vaan poikien jutut ja leikin poikien kanssa. jne.. muutenkin käyttäydyin kuin poika. lukuunottamatta satunnaisia tyttöilykohtauksia, jolloin puin hameet päälle ja leikin hienoa rouvaa, mutta se oli hyvin havinaista, eikä koskaan omasta tarpeesta johtuvaa, kunhan siskojen kanssa leikittiin.
Veikkaan, että loppujen lopuksi pelottavinta ei olekaan ne muiden ihmisten reaktiot, vaan ne omat.
Välillä tuntuu, että pää kuplii, kun tuumii asioita.
: /
Minä taistelin sen viimeisen kesän koko ajan itseni kanssa, kun joku alitajunnassa jankuttaa että mies sinä olet, mutta kuitenkin heti jos sitä alkoi uskomaan alkoi tökkiä, että enkäs ole. Sitä täytyy opetella kuuntelemaan, kumpi niistä äänistä on ympäristön paineiden muodostama puolustusrakennelma ja kumpi oman minuuden ääni. Minä tunsin sen siten, että jos koitin hahmottaa itseni miehenä, tunsin sen olevan pelkkä ontto kylmä kuori, kun taas jos ajattelin itseäni naisena, tunsin olevani kokonainen ja elävä sisältä.
Mutta sitä kädenvääntöä tosissaan saa jaksaa aika pitkään kunnes se varmuus lopulta löytyy. Se täytyy vaan hyväksyä. Minulla kesti aika pitkään että edes tunsin kuuluvani joukkoon "transsukupuoliset" vaikka olin totaalisen selkeä tapaus. On vielä ihan oma askeleensa päästä sinuiksi oman sukupuolisettinginsä kanssa.
On sitä poikamaisuutta jäljellä muuallakin kuin kasvoluissa. On ihan hyödyllistä, että on omaksunut kasvaessaan tiettyjä terveellisiä poikamaisiksi luokiteltuja piirteitä, koska transprosessin läpivienti vaatii ihmiseltä paljon munaa, oli sitten mies tai nainen.
kuulostaapi. Olin ihan tavallinen pentu. Ehkä häpesin välillä poikamaisia juttuja (luin esim. mustanaamiota salaa) koska en halunnut että muut saisivat minusta poikamaista kuvaa. Se oli aika outo se välähdys minkä sain ennen kuin aloin elämään pojan elämää. Itseasiassa sekin tapahtui vaihe vaiheelta. Ensin käytin poikamaisia vaatteita, sitten heitin entiset turhat kamat pois ja käytin poikien vaatteita. Lyhyt tukka mulla oli jo valmiiksi. Jotenkin pikkuhiljaa olen päätynyt tähän pisteeseen, missä olen ylpeästi sanottuna jo aikamoinen jätkä (kasvoin tähän?) Tässä sitä nyt vaan odottelen että sais sen oikean murrosiän (ikinuori heh) ja siinä sitä sitten kasvaisin pojasta mieheksi (mikä tosin olisi enemmänkin kokemusten aikaansaannosta).
miten minä koin. Paitsi että en pitänyt lopulta miestä kylmänä kuorena vaan pelkästään kyhäelmänä, jossa on miehisiksi kuviteltuja asioita. Asioilla ei kuitenkaan lähemmin katsottuna ollutkaan sukupuolta.
...Minä olen aina kokenut jotakuinkin samoin kuin sinäkin, siis sen suhteen mitä tulee identiteettiini. Jostakin syystä, en tiedä miksi, olen kuitenkin ollut melko tyytyväinen olemiseeni "puolivälissä" tai yhtäaikaa molempia sukupuolia, tai mitä lie. Välillä tämä kaikki määrittely mitä yhteiskunnassa väistämättä on tahtoo toki ahdistaa, mutta enimmäkseen...ei valittamista. Koen saavani toteuttaa sekä naista että miestä minussa vapaasti ilman, että kukaan tai mikään (ehkä minua itseäni lukuunottamatta) rajoittaisi minua.
Ja nykyäänhän on siis mahdollista saada myös transgender diagnoosi, jota varten ei tartte valehdella että "olen aina tuntenut olevani biologialleni vastakkaista sukupuolta". Transgender-identiteetin saanut voi siis ihan luvallisesti paperin kanssa vahvistaa omaksi kokemaansa välisukupuolta tai epämääräistä sukupuolta, esim ottamalla hormoonihoitoja ja tarpeen mukaan leikkauksia jos haluaa. Ei tartte korjata itteään naisesta vaikka mieheksi jos siltä ei tunnu. Tää on minusta tosi hyvä mahdollisuus jota kannattaa kanssa ajatella!
t. ite anatomiaansa tyytyväinen mutta monella muulla tasolla multisukupuoliolento
No kyllä ts-diagnoosin saa vaikkei olisi tajunnut pienestä asti mistä on kyse...