Mistä aloittaisin...? No, vaikka tästä. Masennusta on jatkunut jonkinasteisena vuosikausia, ehkä eniten 2000 alkaen, jolloin lapseni syntyi. Puhuin silloin neuvolassa, että voisiko minulla olla synnytyksen jälkeinen masennus, ei ottanut mitään kantaa, joten asia jäi siihen. No tilanne eteni pikkuhiljaa aina vaan pahempaan suuntaan. Aviopuoliso on kiusannut minua henkisesti vuosikausia enemmän tai vähemmän. Nyt kesäkuussa äitini kuoli ja se lopullinen niitti. En näe enää missään mitään iloa ja luulen, että ihmiset minua katsoessaankin näkevät, että minulla on paha olla. Ystäviäkään ei ole. Yksi tekeytyy sellaiseksi, mutta kun pyydän häntä juttelemaan luokseni, niin hän ei koko kesänä ole joutanut (kaunis kesä ja terassikausi meneillään... kylläkin alkaa jo olla ohi). Olen ollut koko kesän pois töistä, ensin sairauslomalla, sitten kesälomalla, sitten yritin töihin, pystyin olemaan vain muutaman tunnin kun romahdin täysin. Sitten olin 3 viikkoa sairauslomalla. Kirjoitti myös Diapamia ja Cipralexia 8pystyin ostamaan ainoastaan Diapamin, Cipralexiin ei ollut varaa, eikä ole vieläkään). Unilääkkeenä olen käyttänyt kesäkuusta asti Tenoxia (ilman sitä en pysty nukkumaan yhtään). Nyt olen ollut pari viikkoa töissä, hirveen raskasta. Koskaan aiemmin en ole harkinnut tehdä itselleni mitään, mutta nyt on ruvennut tulemaan niitä ajatuksia, josko se sittenkin olisi ulospääsy tästä noidankehästä? 6-vuotias lapseni on ainut, mikä minua pitää tässä maailmassa enää. Soittelin kesällä kriisikeskukseenkin (päivystävään), kehotti menemään paikkakuntani kriisikeskukseen, mutta kun soitin, niin siellä se ei ollutkaan juuri silloin auki ja sekin jäi siihen. Nyt vain laahustan päivästä toiseen. Olen laihtunutkin liki 10 kg kesän aikana, alan olla jo luuviulu (jospa kuolenkin ravinnonpuutteeseen), ei ole ruokahalua. Puoliso vittuilee päivästä toiseen ja näyttelee hapanta naamaa. Olen nyt vähän ajatellut, että josko möisin kämppäni ja panisin ukon ulos ja lähtisin lapsen kanssa kokonaan toiselle paikkakunnalle, töitä kyllä saisin muualtakin. Äidin menetys oli minulle kova pala, toisaalta olen helpottunut, että hänen kärsimykset jäi lyhyeksi ja toisaalta tunnen syyllisyyttä, olisinko vielä voinut tehdä jotain hänen olonsa helpottamiseksi (hänellä todettiin syöpä 3 viikkoa ennen kuolemaa, kuoli kuitenkin lopulta sydänkohtaukseen). Kaikkeni yritin hänen puolestaan, mutta hoitohenkilökunta ei ottanut vaatimuksia kuuloonkaan (olisi edes helpottanut äidin oloa). Tämä teksti nyt oli sekavaa, mutta niin on minun olotilakin. En yksinkertaisesti jaksa enää. Itkettää, mutta itkukaan ei tule, kaikki on vaan möykkynä sisälläni. ......
Mitä teen?
Missä pelastus
131303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Asia minkä ainakin teit väärin on lääkkeiden valinta, elikkä et ostanu masennus lääkkeitä vaan sen sijaan syöt rauhoittavia ja unilääkkeitä, no nuilla tilanteesi vaan pahenee koska masennus ei parane ja jäät koukkuun, no seuraava askel onkin sitten alkohooli ja/tai miedot huumeet.
Olipa valaiseva vastaus... Alkoholia en ole käyttänyt lainkaan 10 vuoteen, joten ei ole pelkoa, että siihen sortuisin enempää kuin huumeisiinkaan.
täällä palstalla tulisi olla kenellekään ! Ei tänne kukaan arvosteluja kerjätäkseen tuskaansa pura! - Sinä alkuper. kirj. sait mielestäni hyvin kuvattua tosi tuskaisan tilanteesi. Sinähän nimenomaan kirjoitit, ettet masennuslääkettä VOINUT ostaa varojen puutteen vuoksi. Kärsit itsekin asiasta. Mutta, mun mielestäni, jos nyt vain jotenkin saisit rahoituksen lääkkeeseen järjestymään, niin voisit sitä vielä kokeilla. Noh eipä se ole ratkaisu, mutta antaisi Sinulle hieman voimia ehkä ja selkeyttäisi päätäsi tässä kaaoksessa niin, että pystyisit toimimaan itse edestäsi edes jotenkin riittävästi. - Voih, toivon, että taas pääset tämänkin yön yli. Voisitko mennä uudelleen lekurille tai jollekin muulle hoitavalle henkilölle? Antaisiko sos.tsto rahaa sinulle lääkkeeseen, tai miehesi!!?
Ankarasti ei tällä palstalla kantsis kirjoittaa kenellekään ! Ei tänne kukaan arvosteluja kerjätäkseen tuskaansa pura!
Sinä alkuper. kirj. sait mielestäni hyvin kuvattua tosi tuskaisan tilanteesi. Sinähän nimenomaan kirjoitit, ettet masennuslääkettä VOINUT ostaa varojen puutteen vuoksi. Kärsit itsekin asiasta. Mutta, mun mielestäni, jos nyt vain jotenkin saisit rahoituksen lääkkeeseen järjestymään, niin voisit sitä vielä kokeilla. Noh eipä se ole ratkaisu, mutta antaisi Sinulle hieman voimia ehkä ja selkeyttäisi päätäsi tässä kaaoksessa niin, että pystyisit toimimaan itse edestäsi edes jotenkin riittävästi.
Voih, toivon, että taas pääset tämänkin yön yli. Voisitko mennä uudelleen lekurille tai jollekin muulle hoitavalle henkilölle? Antaisiko sos.tsto rahaa sinulle lääkkeeseen, tai miehesi!!?
Cipralexiin, niin kerro se lääkärille ja pyydä resepti vaikkapa Sepramille, tai yleensäkin citalopramille, ne ovat puoli-ilmaisia, voit katsoa hintoja esim. Yliopiston Apteekin nettisivuilta, esim. Sepramin kuukausittainen käyttökustannus on minimaalinen.
Kyllä depressio vaatii lääkityksen JA terapian.
Käänny nyt uudelleen lääkärin puoleen, pyydä uusi resepti, aloita lääkitys ja lakkaa olemasta miehesi kynnysmatto!!
HAE APUA; itsemurha ei ole mikään ratkaisu, etenkin kun sinulla on lapsi, lapsi joka tarvitsee sinua, äitiään vielä vuosikaudet enempi vähempi.
Hakeudu vaikka mielenterveystoimistoon tai soita sinne kriisipalveluun uudelleen.
Sinuna ottaisin heti huomenissa yhteyttä tähän sairaslomaa lääkkeitä kirjoittaneeseen lääkäriin.
Apua on olemassa!!!
Äläkä tosiaan anna kenenkään kohdella sinua kuten puolisosi sinua kohtelee!
Jaksamsia!
hinnaksi tulee (28 kpl:n) pakkaus n. 35 euroa kuussa, se tuskin kaataa kenenkään taloutta (kerrothan käyväsi työssä). Nipistä jostain muusta, älä tarpeellisesta lääkityksestä!
ei ainakaan täältä löydy.
On tärkeää, että aloitat sinulle määrätyn Cipralex-lääkityksen. Mene vaikka sos.toimistoon hakemaan maksusitoumus siihen tms.?
Toinen ratkaiseva askel on ottaa yhteyttä Kriisikeskukseen (just sinne) tai mennä takaisin sille lääkärille josta masennuslääkkeet saitkin ja kertoa tilanteesi totuudenmukaisesti. Tulosta vaikka tämä tekstisi mukaan käynnille. Lääkityksesi lisäksi tarvitset mahdollisesti myös psykoterapiaa, lääkärisi voi yrittää tehdä psykiatrille lähetteen. Älä jää yksin asioidesi kanssa, ne eivät nyt enää seuraamalla parane. uusi paikkakunta ja vaihdos saattavat suistaa sinut entistä pahempaan tilanteeseen. hoida itsesi kuntoon ennenkuin mietit elämänmuutosta. Lapsesi takia, lähde liikkeelle heti huomenna!
ihan kui tuutin täydeltä, miltein samana kellonlyömänä. - Sorry tuo 'ankaruudesta' kertova teksti tuli kahteen kertaan: mulle JOSKUS tulee ongelma, kun kone sanoo 'et voi .. on jo' tms. Viesti ei lähde ja peruutan ja muutan sitä jotenkin. Sitten huomaan, että se onkin mennyt. Miks' kone sanoi 'olet jo lähettänyt samanlaisen viestin'? Empäs ollut; peruutin ja lähetin uudelleen, siksi niitä NYT on kaksi. - Anteksi tämä syrjähdys vakavasta aiheesta.
Mene ihan oikeasti lääkärin vastaanotolle. Älä edes kokkeile mitään terveyskeskus lääkäkäriä, koska sieltä ei mitään apua oikeasti saa. Olet vaikeassa elämäntilnteessa. Mene psykiatrian erikoislääkärin vastaanotolle. Näin kesäaikaan julkisessa terveydenhuollossa kaikki alkoholin väärin käyttäjät ovat siellä jonossa ja etusialla. Maksaa enenmmän mutta on sen arvoista. Itse olen kaksi läheistä menettänyt lyhyessä ajassa.
Pahalta kuullostaa tilanteesi.. Koita nyt saada lääkäriaikaa ensimmäiseksi. Miehesi kuullostaa narsistilta , käy katsomassa www.narsistientuki.fi jospa löytäisit jotain helpotusta...Toivotan voimia sinulle..
SINULLE AJATUKSISSANI LÄHETÄN.
Mene ihmeessä vaikka sinne sossuun kyllä ne siellä varmasti apua antaa kun pyydät juttusille ja kerrot tilanteesi.
Kyllä sulla on inhottava ukko, kun saat apuu niin anna kenkää sille.Ei tuollainen oo muutakuin lisä
rasite.Masennukseen on hyviä lääkkeitä ja sun olos helpottuu,mut ei ilman lääkkeitä.
kirjottele miten oot saanu asiat kuntoon...
ROHKEESTI VAAN.
Taidat itsekin tietää sen, että miehesi henkinen väkivalta on suurin syy siihen miksi olet niin pohjalla kuin olet. Hae apua. Kerro rehellisesti ja kaunistelematta koko totuus.
Pelkät lääkkeet eivät auta tilannetta korjaamaan vaan tarvitsisit terapiaa ja miehesi asennekin pitäisi korjaantua, jotta toipuminen voisi olla edes mahdollista. Näin minun mielestäni.
Henkinen väkivalta on terveellekin (kuka nyt sellaiseksi sitten luokitellaankin) ihmiselle raastavaa ja henkisesti romahduttava kokemus, saatikaan sellaiselle ihmiselle joka on henkisesti epätasapainossa.
Pakko on kyllä minunkin kommentoida tuota asiaa siitä, kun sanoit, että sinulla ei ole varaa ostaa lääkkeitä. Jos rahatilanne on niin huono, sosiaalitoimistoon mars mars. Jos taas rahatilanne ei ole niin huono, voisit miettiä muiden ostosten pienentämistä. 30-40 euroa on loppujen lopuksi aika pieni raha kuukaudessa.
Minun on tuota 'ei ole varaa ostaa lääkkeitä'-asiaa vaikea ymmärtää. Itse kun olen ollut niin pohjalla, että olen käyttänyt kaikki keinot mitkä ovat vain olleet saatavilla, jotta oloni helpottuisi. Olin valmis syömään vaikka pelkkää kaurapuuroa, jotta minulla olisi edes mahdollisuus löytää se pieni oljenkorsi, jonka voimalla jaksaisin yrittää. Minusta kun on tärkeää laittaa elämässä asiat tärkeysjärjestykseen. Sitä sinunkin kannattaisi miettiä. Mikä sinulle oikeasti on tärkeää? Sinulla on lapsi, jonka tulevaisuus sinun pitäisi turvata. Tuo pieni lapsi tarvitsee äidin tuekseen vielä vuosien ajan. Ajattele itseäsi ja lastasi.
Ostin sitten tänään ne lääkkeet, katsotaan kuinka helpotusta tulee. Lisäksi neuvottelin lääkärin kanssa ja puolitettiin unilääkitystä, lisänä Melatonin (joka on luontaistuote, mutta kuitenkin reseptillä vaan saa). Viime yönä näin jotain unta äidistäkin, en vaan muista mitä se oli, mutta jotenkin helpottuneempi olo tänään on ollut ja toivotaan, että se tästä pikkuhiljaa valkenee. Olen jopa saanut purkaa tuntojanikin jonkin verran toiselle henkilölle. Tiedän itsekin, että olen tullut riippuvaiseksi Tenoxista, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa, en halua lopunikääni sitä käyttää. Diapamiakaan en ota tässä vaiheessa. Mutta kiitos kovasti kaikille vastanneille. Koetan kertoa jossain vaiheessa miten tästä on päästy eteenpäin.